Kiitos lukijoille :)

Blogin kävijöissä mennyt ensimmäinen raja rikki: 1000 kävijää ylittynyt! Ihan todellista lukemaan ei tuo laskuri näytä, sillä jouduin lataamaan uuden laskurin lokakuussa, kun vanhempi laskuri lakkasi toimimasta. Mutta joka tapauksessa hieno saldo :)

Eiliseltä alla yksi valokuva automatkaltamme. Hugo matkustaa autosta riippuen joko tavaratilassa (farmariautossa tietysti) tai sitten takapenkillä, johon meillä on olemassa lukkosysteemi, jolla valjaat saa kiinnitettyä turvavöihin. Siten Hugo on takapenkilläkin turvallinen matkustaja meidän, Hugon ja poliisin mielestä. Mieluisin matkustustapa Hugolle tuntuukin olevan juuri tämä takapenkillä matkustus, sillä siellä malttaa nukkua rauhassa ja ottaa iisisti - takatilassa puolestaan ei malttaisi edes istua. Tässä valokuvassa Hugo onkin juuri takapenkillä turvavöissä kiinni - tyynynä toimii tällä kertaa etupenkkien välissä oleva kädentuki :)

Harjoittelu tekee mestarin

Hugolla on silmätulehdus - silmät eivät kovin punaiset, mutta rähmivät ja kutisevat. Eli siihen nyt silmätippakuuri, jolla varmasti taas päästään tästä vaivasta eroon :)

Paluumatkalla lääkärireissulta (matkattiin kotiin päin kävellen - pakkanenkaan ei tuntunut auringonpaisteessa purevalta) tultiin kohtaan, jossa kulki pitkähköt alaspäin menevät sementtirappuset. Hugohan pisti saman tien levyksi maahan kaikki raajat sojoittaen eri suuntiin ja katsoi minua, että "minähän en tuosta mene". Portaa olisi pystynyt kiertää vähän matkan päästä, mutta ajattelin, että tekee Hugolle hyvää opetella portaita. Kyllähän se meillä kotona portaa kulkee monta kertaa päivässä eli se kyllä osaa sen homman. Kuitenkin aina, kun eteen tulevat jotkut erilaiset portaat, Hugo jähmettyy täysin.

Nyt oli siis hyvä hetki opetella muunkinlaisia portaita. Ei ollut mihinkään kiire, joten ajattelin, että otamme ihan rauhassa porrastreenailut. Ja menihän siinä sitten 10-15 min, tarkkaa aikaa ei tullut katsottua kellosta. Eli tämä aika kului siihen, että sain Hugon suostuteltua portaisiin. Kehitystä tuli koko ajan, sillä aloitimme noin viiden metrin päästä portaiden yläpäästä, ja etenimme tämän matkan hiljalleen näinä kymmenenä minuuttina. Suurin kynnys oli kuitenkin juuri siinä ensimmäisen portaan reunalla.

Ohi kulki lukuisia ihmisiä ja kehtasipa siitä juosta ne portaa yksi koirakin, joka vilkaisi Hugo nenänvarttaan pitkin - se ei selvästi muista sitä aikaa, kun itse oli vielä pieni, ja tällaiset uudet jutut oli kammostuttavia! Mutta Hugo onneksi vähät välitti näistä töllöttelijöistä, vaan jatkoi ihan rauhassa siinä rappusten reunalla pötköttelyä :)

Lopulta paikalle tuli kaksi poikaa (alle 10-vuotiaita) ja nähdessään Hugon kauhusta kankeana, toinen pojista sanoi, että hänen on aivan pakko jäädä katsomaan, kuinka koira menee ne portaat. Totesin pojalle, että hän voi joutua odottelemaan jonkun tovin ottaen huomioon, että samaa on jatkunut jo kymmenen minuuttia. Ilmeisesti Hugoa alkoi kovasti nolottamaan, kun ääneen tämän totesin, joten se päätti näyttää, mistä on tämä colliepoika tehty! Niinpä se kirmasi ne portaat valtavan hienosti alas, ja kyllä me sitten juhlimme tätä saavutusta Hugon kanssa alatasanteella. Tai no oikeastaan parin kymmenen metrin päästä portaista, sillä pitihän Hugon ensin varmistaa, ettei joutuisi ihan heti uudestaan yhtä noloon tilanteeseen :)

Tähän kaikkeen innostus lähti siitä, että eläinlääkärin (eri paikka kuin ennen) etuovelle piti nousta kaksi porrasaskelmaa. Hugo laittoi jarrut päällä, mikä tuntui hieman huvittavalta, sillä sehän kävelee portaita päivittäin niistä mitään piitaten. Silloin minulla on hieman kiire, joten en ehtinyt jäädä näiden askelmien nousemista harjoittelemaan, vaan selvitimme tilanteen niin, että autoin hieman Hugoa nostamalla sitä. Sinä hetkenä kuitenkin päätin, että portaisiin olisi totuttavat - erilaisiin portaisiin. Joten nyt vain yritämme löytää mahdollisimman paljon portaita treenattavaksi :)

Tiedä sitten olisiko Hugolla jokin mörkökausi meneillään, sillä olen huomannut joissain tutuissakin tilanteissa Hugon säikkyvän ja juuri tuolla tavoin jähmettyvän. Jopa omat portaat ovat aika ajoin takkuilleet, vaikka niiden kanssa ei ole ollut ongelmia enää aikoihin. Eli täytyy keskittyä olemaan mahdollisimman rohkaiseva ja näyttää pienelle pöhkölle, ettei ympäristössä ole mitään pelättävää :)

Kuvia ja riemuisia leikkejä

Tänään pääsimme Hugon kanssa jo päivällä lenkille, ja kyllä olikin mukavaa taas ulkoilla auringon paisteessa. Pakkanenkaan ei tuntunut niin kovalta, ja tulee heti niin hyvälle tuulelle (ei sillä, ettäkö olisin lähtiessä ollut jotenkin huonolla tuulella). Arkisin on kiva lenkkeillä päivisin senkin takia, että ihmisiä on liikenteessä huomattavasti vähemmän, ja pystyn pitämään Hugoakin enemmän vapaana. Tänäänkin melkeinpä puolet lenkistä kuluikin vapaana palloleikkien tiimellyksessä.. Ohikulkeva mieskin totesi, että kylläpäs se koira jaksaakin touhuta ja että näkee, että sillä on hauskaa :)

Tässä pari kuvaa taas. Ensimmäinen tältä päivältä. Tätä näkymää Hugo jaksaa kyllä hämmästellä, joka kerta kuin tästä ohi kävelemme!

Ja tässä kuva Hugon sadetakista. Kuva ei siis tietystikään tältä päivältä, mutta on ollut jo käytössä päivinä, joina on satanut märkää lunta/räntää. On kyllä hyödyllinen kapistus - helpottaa lenkkien jälkeistä kuivausoperaatiota huomattavasti, kun ei ole turkki täynnä sohjoa!

Ja pakkaset jatkuvat...

Pakkasia on tosiaan piisannut, ja säätiedotusten mukaan ei ainakaan toviin ole tulossa tähän muutosta.. Hyvin ollaan vielä kuitenkin tarettu lenkkeillä! Hugolla nyt ei mitään ongelmaa olekaan - nämä ovat sille vielä pikkupakkasia :) Itsekin olen vielä pysynyt lämpimänä harrastamalla kerrospukeutumista. Eilenkin oli oikein piristävä lenkki ja Hugolla on niin paljon energiaa, että se jaksaisi touhuta ulkona vaikka ties kuinka kauan.

Pakkanen rajoitta hieman tottelevaisuustreenien suorittamista ulkona. Ilman hanskoja ei oikein viitsi montaakaan sekuntia olla, joten olemme harjoitelleet sisällä esimerkiksi sivulletuloa. Mutta kyllä sitä kevättä täällä jo tosiaan odotellaan... nämä pakkaset alkavat jo riittämään tältä erää!

Suuruudenhullu

Eli videopätkä selittää hyvin tuon otsikon... Ja tämä ei ollut millään tavalla epätavallista, että Hugo valitsi juuri sen maastosta löytyvän suurimman "risun" taistelukaverikseen :)

Ja tässä yksi kuva, jossa siis me kaksi tärähtänyttä, kuten kuvasta näkyy :)

Ja tässä kuva, jossa näytillä Hugon harjaantuneet kerjäystaidot! En nyt muista mitä minulla mahtoi kädessä olla, mutta ihan itse Hugo tämän kuvassa olevan asennon otti. Miten ne koirat tietävätkin, että milloin ne näyttävät niin suloisilta, että melkein tekisi mieli antaa nami?!?!

Kevättä kohti kohisten

En ole taas hetkeen kirjoitellut, mihin syynä on yksinkertaisesti se, ettemme ole touhunneet oikeastaan mitään erikoista. Normaalia lenkkeilyä, leikkimistä ja kaverien tapaamista! Seuraamista olemme treenailleet lenkkien yhteydessä, ja se menee mielestäni pikkuhiljaa paremmin.

Kovasti täällä iloitsemme pienistä askelista kohti kevättä! Olen aina pitänyt talvesta ja luesta, mutta nyt, kun sitä on jo ollut vaikka muille jakaa, niin alankin jo toivoa, että kinokset sulaisivat ja aurinkokin paistaisi. Tähän suuntaan ollaan menty lähipäivinä - täällä ainakin on plussakelejä jatkunut jo useamman päivän ja tihkusadetta tulee vähän väliä. Lumikinoksetkin ovat alkaneet kutistua eli toivo heräsi, että kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee! Toisaalta taas yritän olla innostumatta vielä liikaa.. kuitenkin on vasta helmikuun alku, ja kyllähän helmikuu yleensä on vasta melkeinpä se talvisin kuukausi :)

Hugon murkkuiän alkaminen on puolestaan vähän jarrutellut. Alkoi kovin yhtäkkisesti, mutta nyt alkava teini-ikä näkyy oikeastaan vain jalan nostamisena ja merkkailuna. Tyttöjen perään ei ole lähiaikoina osoittanut erikoista kiinnostusta - pitänyt niitä vain leikkikavereina. Myös vähäisetkin toisille uroksille uhittelut ovat jääneet ja uhmakkuus minua kohtaan on mielestäni myös hellittänyt. Kovasti siis näyttäisi, ettei se murrosikä ihan vielä sieltä kunnolla alakaan, jäädään siis odottelemaan!