keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Isot koirat onkin ihan jees

Viimeksi kirjoitin, että Jippi on alkanut arkailemaan isoja koiria kohdatessaan, mutta nyt jo parin päivän päästä vaikuttaisi siltä, että kyseessä on enemmänkin jokin "vaihe" kuin oikea kammo. Nimittäin käytiin eilen illalla Jipin kanssa agilityseurakaverien kesken pentutreffeillä ja mentiin sitten Jipin kanssa jo kentän läheisyyteen norkoilemaan etuajassa, jotta saatiin vähän ihmeteltyä kentältä kuuluvaa haukuntaa. Ensimmäisenä kentän ulkopuolella vastaan tuli tuttu saksanseisoja, joten päästiin tapaamaan varmaankin isointa koiraa, minkä Jippi on tähän mennessä tavannut. Alkuun Jippiä vähän jänskätti, muttei kuitenkaan niin, että olisi pyrkinyt rynnimään pakoon, vaan niin kuin pentua usein uusien tuttavuuksien edessä vähän jänskättää. Tätä kesti kuitenkin ehkäpä noin puoli minuuttia, jonka jälkeen Jippi alkoi jo tehdä omaehtoisesti tuttavuutta toisen kanssa ja lopulta yritti haastaa toista Jippiin nähden jättiläistä leikkimään. Eli ei minkäänlaista pelkoa tuntunut olevan :) Seuraavaksi sitten törmättiin Pika-perroon, joka oli viihdyttämässä pentuja jo silloin parin viikon takaisilla leikkitreffeillä. Pikankin kanssa Jippi oli sinut jo ihan hetken ihmettelyn jälkeen ja saivatpa jopa pientä leikkiä aikaiseksi. Näiden lisäksi tehtiin tuttavuutta myös suursnautseriin, jonka musta väri ja karvojen peitossa olevat silmät ja suu alkuun tuntuivat vähän hämmentävän Jippiä. Kuitenkin oli tosi utelias suursnautseriakin kohtaan ja hetken katselun jälkeen vähän teki tuttavuutta senkin kanssa. Oli kyllä niin helpottavaa nähdä Jippi taas reippaana omana itsenään muiden koirien seassa! Ei mitään haukkumisia tai muita ylimääräisiä, vaan normaalia tutustumista.

Pentutreffit sujuivat taas tosi kivasti ja Jippi sai leikkiä taas oikein urakalla. Lempileikkikaveriksi valikoitui taas Rokka-kääpiösnautseri, jonka kanssa viimeksikin Jippi sai oikein kunnon painit aikaiseksi. Harmi, että Jippi menee kohta vauhdilla ohi koossa eli ehkei sitten enää ole paras leikkikaveri Rokalle.... Mutta vielä toistaiseksi saavat ottaa ilon irti yhdessä leikkimisestä!

Eilen ti 29.7. oltiin Hugon kanssa kesätauon jälkeen ekoissa agilitytreeneissä. Rata oli tosi mukava ja oli sopivasti haastetta ja kuitenkin kivan eteneviä pätkiä! Erityisen ilahtunut olin tänään siitä, että juoksu-A tuntui toimivan ilman apuvälineitä kohtalaisen hyvin, vaikka ennen A:ta oli päällejuoksuohjaus hypyllä ja A:n jälkeen puolestaan tuli suoraan kepeille lähetys umpikulmaan. Hienosti suoritti A:n ja malttoi A:n jälkeen keskittyä myös keppisuoritukseen. Jostain syystä tänään taas puomilla ja keinulla epäröi alastuloilla. Jotenkin ihan tosi ihmeellisiä nuo 2on2offit meillä, kun voi yhdellä kerralla toimia tosi kivasti ja seuraavalla olla ihan hukassa.... :/ Noh, vahvistettiin sitten niitä siinä ja saatiin mukaan hyviäkin suorituksia. Alkupätkä oli sujuvaa menoa sekä Hugolta että vähän ehkä myös minulta ;) Mutta vähitellen alkoi kyllä helle painamaan... Ensin minä itse aloin väsähtää. Ei niin, ettenkö olisi jaksanut juosta, mutta keskittymiskyky oli kyllä ihan olematon ja tsemppi kateissa. Lopulta sitten alkoi Hugollakin väsymys näkyä, ja tuli lopulta parista hypystä ohi ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että oli väsy ja jano. Niinpä tsempattiin ne pari hyppyää etupalkan avulla vielä kerran niin, että saatiin lopetettua onnistumiseen ja Hugo pääsi tankkaamaan. Ollaan ilmoittauduttu sunnuntaille kisoihin, mutta jos sääennustusten lupaamat +35 asteen helteet tosiaan rantautuu Suomeen sunnuntaiksi, niin voi olla, että jää meiltä kisat väliin tai sitten ainakin käydään ottamassa vain yksi startti! 

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Isot koirat jänskättää

Eilen ja tänään olen tehnyt koirien kanssa aamulenkit ilman Markusta. Parin ekan viikon ajanhan hihnalenkkeilythän on tehty niin, että meitä on ollut kaksi lenkkeilyttäjää ihan siitä syystä, ettei se hihnassa käveleminen oikein ole vielä sujunut :D Nyt kuitenkin sujuu jo sen verran, että pystyy hyvin jo lenkittämään yksin nämä kaksi hauvaa. Ollaan siis kävelty hihnassa ensin vähän matkaa niin, että päästää lenkkipolulle/metsään ja siinä olen sitten päästänyt Hugon ja Jipin vapaaksi. Hihnassa kävellään jo pääosin kohtalaisen nätisti. Ei nyt tietystikään vielä olla opittu kaikkia kauniisti hihnassa kulkemisen saloja, mutta matka ei ole pelkkää hihnassa roikkumista tai eri suuntaan vetämistä, vaan Jippi aika hyvin kulkee Hugon rinnalla.

Ollaan panostettu nyt erityisen paljon aikuisten koirien tapaamisiin. Jippi on muutaman päivän ajan tuntunut arastelevan isoja koiria. En tiedä mistä tämä arastelu on saanut alkunsa, koska Hugon seurassa se on ihan reipas pentu, eikä oikeastaan ole päässyt aikuisten koirien kassa sattumaan mitään ikäviä tilanteita. Ensimmäistä kertaa jännäysreaktio ilmeni, kun meidän ollessamme kotitalon pihalla Jippi kuuli naapurinkoiran haukkuvan parvekkeella vahtihaukkua. Jippi selvästi jännitti, kun kuului varoittava haukku, muttei näkynyt koiraa missään. Tokihan onkin normaalia, että pentu vähän ihmettelee isompia koiria (varsinkin, jos ovat äänekkäitä), mutta tosiaan yritämme nyt saada paljon hyviä kokemuksia isoista koirista ja lenkilläkin ohituksissa olen pyrkinyt saamaan Jipin keskittymään joko ympäristön nuuskimiseen, leikkimiseen tai jonkun tehtävän tekemiseen isojen koirien ohittaessa, sillä muuten Jippi herkästi haukkuu toisille - ja selvästi juurikin epävarmuuttaan. Eilen tavattiin Markuksen siskon kaksi kultaistanoutajaa ja varsinkin niistä vanhemman kanssa tapaaminen sujui todella kivasti. Alkuun Jippi vähän haukkui koiralle ja selvästi jännäsi, mutta vapaana ollessaan alkoi vähitellen pyrkiä aikuista lähemmäksi ja kiinnostua siitä. Lopulta sitten olikin jo ihan sinut toisen koiran kanssa ja makoili rennosti sen vieressä pihalla. Myöskään Wirneen-koiria sunnuntaina Jippi ei jännännyt lainkaan, vaikkei monet olleetkaan ennestään tuttuja. Tuntuu siltä, että muiden pentujen seura saa Jipin rennommaksi ja tällöin aikuisten kohtaaminen on helpompaa. Tarkoitus olisi siis järjestää paljon esimerkiksi leikkitreffejä, joissa olisi läsnä pentujen lisäksi myös kilttejä aikuisia!

Hugon kanssa oltiin tekemässä lyhyet agilitytreenit sunnuntai-iltana kymmenen maissa, kun alkoi vihdoin vähän viilentyä. Tehtiin A:ta ponnarilla ja ilman, ja sujui melko mukavasti. Yliloikkia ei tullut, vaan saatiin paljon onnistumisia sekä tehdessä A:ta yksittäisenä esteenä että radan osana. Rata oli taas hyvin simppeli eli ei mitään ohjauskikkailuita, vaan vain hauskaa etenemistä. Puomisuoritukset sujuivat myös kivasti. Edelleenkin kaipaisin lisää nopeutta alastulolle, mutta tällä hetkellä tuntuu jo ihan voitolta, että Hugo tulee jokaisella toistolla tekemään 2on2offin oikeaan kohtaan pysähtelemättä alastulolle matkan varrella, eikä läpijuoksuja tule. Alastulolle palkkaaminen on siis selvästi ollut hyvä juttu ja vahvistanut Hugon käsitystä siitä, missä se oikea pysähdyspaikka on. Tehtiin myös kepeille lähetyksiä avokulmasta niin, että takaaleikkasin molemmilta puolilta. Sujui ongelmitta eli Hugo on saanut hurjasti itsevarmuutta kepeille, eikä enää häiriinnyt minun tekemisistäni suorituksen aikana! Oli tosi kivat treenit :)

Tähän loppuun kuvia sunnuntaiselta Tampereen reissulta - kiitos kuvista Jennalle!




Jipin ensiuinti!!



Jippi ja veljensä Nox (Wirneen Jarru Pohjaan)


Jippi ja siskonsa Kayla (Wirneen Jompsin Kumpsin)

Ilo (W. Ilopilleri), Priya (W. Ilmalento), Hyrrä (Snowtime's Bonanza) ja Jippi


Jippi ja Hyrrä haluaa palkkansa poseerattuaan hienosti :)


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

LoiskutiLäiskyti!

Jepjep, otsikon mukaisesti Jippi on oppinut uuden taidon: vesikupilla läiskyttelyn. Yhtenä päivänä se alkoi tyhjentämään vesikuppiaan etujaloilla roiskuttelemalla ihan muutamassa minuutissa ja heti, kun täytin kupin uusiksi, sama toistui. Eli Jippi keksi uuden kivan leikin, joka sitten käytännössä on vähän kurja taito, kun se meinaa sitä, että yksin ollessaan kotona, pentu on sitten ilman vettä... Niinpä kävin ostamassa vesikupin, jossa on sellainen roiskumisenestoreuna. Pari kertaa Jippi on onnistunut senkin kupin tyhjentämään, mutta ilmeisesti on asteen verran haastavampi homma, koska roiskutteluinto on kyllä alkanut laantua. Toiveena olisi siis, että tämä innostus lakkaa yhtä nopeasti kuin se alkoikin :)

Sen sijaan Jippi on päässyt toteuttamaan loiskuttelua sitten sallituissa paikoissa, kuten lasten pienessä uima-altaassa sekä ihan järvessä. Tänään reissattiin Jipin kanssa Tampereelle turistiksi FinASC:n järjestämiin näyttelyihin, joissa oli paikalla valtava Wirneen-poppoo. Muutamia koiria nähtiin ihan kehässä asti, mutta valtaosa Wirneen-porukasta oli ihan vain kannustusjoukkoina. J-pennuista paikalla oli hienosti jopa 6/8 eli saatiin aikaan kunnon pentupainit :) Tapahtuman jälkeen suunnattiin pienemmällä porukalla vielä lenkille ja uittamaan koiria. Ja tänään olikin ihkaensimmäinen kerta, kun Jippi ui! Siis ihan oikeasti ui! Se kahlaili ensin minun perässäni vedessä ja namilla houkuttelin sitä vähän syvemmälle. Sitten yhtäkkiä tassut eivät vain enää ylettäneet pohjaan ja pentu alkoi uida. Ei mitään hätääntymistä tai räpiköintiä, vaan ihan uimisen näköistä touhua! Hieno pentu! Jippi ui vasta lyhyen matkan, eikä lähtenyt enää toiste uimaan, muttei myöskään mitenkään säikähtänyt hommasta, joten uskon, että seuraavalla rantareissulla taas uidaan pikkumatka :)

Hugon kanssa lenkit ovat ylläriylläri ajoittuneet ilta-aikaan, koska päivät yksinkertaisesti ovat liian kuumia kunnon lenkkeilylle. Ollaan käyty parit lenkit tässä lähipäivinä Sonjan ja Ofelian kanssa, mikä on Hugolle aina ekstrakivaa touhua :) Ollaan myös tehty ihan lyhyitä tokotreenejä, joissa ollaan tehty lähinnä vasemmalle käännöstä ja paikkamakuuta. Eilen tehtiin 3 min paikkamakuu, jonka aikana Sonja ja Ofelia toimivat häiriökoirakkona kävellen Hugon edestä muutamia kertoja paikkamakuun aikana. Hugo pysyi hienossa sfinksiasennossa koko paikkamakuun ajan, eikä liiemmin ottanut häiriötä kaverista. Vasemmalle käännöksissäkin ollaan aavistus edistytty. Olen alkanut tehdä käännöksiä niin, että teen todella pientä neliötä ja sen sijaan että itse kävelisin kulman läpi, teen vasempaan kääntymisen ihan paikallani ja käännyttyäni odotan, että Hugo ottaa takapäällä sivuaskeleen kääntyen viereeni ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Tällä tavoin ollaan saatu takapäätä vähän aktivoitua, ongelmahan vasemmalla käännöksessä on ollut juurikin se, että Hugo ole hoksannut ottaa yhtään sivuttaista liikettä takaosan kanssa käännöksessä. Vieläkin käännös kaipaa paljon sulavuutta, mutta suunta on ainakin oikea!

Aiemmin kirjoitin, että Jipillä on alkanut esiintyä komennushaukkua. Onneksi näyttäisi siltä, että sekin on alkanut selvästi vähentyä, kun haukkuminen ei ole tuottanut tulosta! Opittuja asioita on istumisen ja katsekontaktin vahvistuminen eli nyt ruokakupilla maltetaan odottaa istuen jo niin kauan, että saan kupin laskettua maahan ja että Jippi tämän jälkeen ottaa katsekontaktin, ennen kuin se saa luvan käydä ruoan kimppuun. Ilman Hugoa lenkkeillessä ollaan opeteltu myös jo vähän nätisti hihnassa kulkemista. Käskyllä "nätisti" Jippi malttaa jo hakeutua minun lähelle ja ottaa katsekontaktia. Tarkoituksena ei siis ole, että tämä käsky olisi lähelläkään toko-seuraamista, vaan sen avulla voidaan esimerkiksi ohittaa koiria tms. Lisäksi ollaan aloitettu "jätä"-käskyn opettelu, mutta tämä on vielä alkutekijöissään.

Lisäksi uutena juttuna on ollut myös se, että ensimmäistä kertaa eilen Hugo ja Jippi leikki vetoleikkejä narupallolla hallitusti! Aiemminhan Hugo on vetänyt melkeinpä koko kropan voimalla, jolloin Jippi on vain roikkunut perässä ja pian jo kyllästynyt leikkimään, kun toinen on niin ylivoimainen. Eilen Hugo veti hilliten voimansa eli vetoleikki pysyi paikoillaan sen sijaan, että Hugo olisi riepottanut pentua perässään. Hugo alkoi päästää leikkimurinaa vetoleikin kesken ja tähänpä Jippi vastasi söpöllä tosi uskottavalla pentumurinalla :)

Päiviin on mahtunut paljon muutakin sekä Hugon että Jipin osalta, mutta harmi kyllä, kun ei heti ehdi päivittää tänne, niin moni juttu unohtuu... Nytkin tuli mieleen, että on unohtunut kokonaan laittaa kuvia agilityseurakaverien kanssa 15.7. pidetyistä leikkitreffeistä. Seurana oli muutama pentu ja muutama aikuinen koira ja kunnon riehumiset saivat pennut aikaiseksi. Etenkin kääpiösnautseripennun kanssa saivat kunnon painit aikaiseksi :) Parivuotias Pika-perro puolestaan olisi kovasti halunnut osallistua leikkeihin ja kommentoi haukkumalla painimatsia. Pentuja ei haukkuminen hetkauttanut lainkaan! Oli siis hyvää äänisiedätystä :) Tässä Pikan omistajan Empun ottamia kuvia leikkitreffeiltä:












Noiden pentutreffien lisäksi on tullut treffailtua Wirneen-porukalla viime torstaina 24.7., jolloin paikalla olivat J-pennuista Jipin lisäksi Melli, Just ja Maggie ja lisäksi Wirneen-porukasta myös Prilla-äiti sekä Nauru ja Hyrrä. Tässä muutama kuva noilta treffeiltä - kuvat ottanut Jenna Oinonen:





Lisäksi oltiin pentutreffeillä myös perjantaina, sillä kertaa tavattiin agilitykaverin Tean Malva, joka on käyttölinjainen cockeri sekä Sonjan (Ofelian omistaja) appenzellipentu Pirkko. Näiltä treffeiltä ei itsellä ollut yhtään onnistunutta kuvaa, kun kamerasta lopahti akku kesken leikin... Pari pientä videopätkää Tea kuitenkin onnistui ottamana, joista ensimmäisessä pätkä vetoleikkiä ja toisessa neuvotellaan siitä, mitä seuraavaksi leikittäisiin :)





Ja tähän loppuun on kyllä ihan pakko todeta, että vaikka onkin kiva, että just loman ajaksi on tullut näin hyvät kesäsäät, niin kyllä vähän pienempikin helle riittäisi.... Selvästi nimittäin molemmista koirista on veto pois päivisin ja iltaisin sitten onkin virtaa, vaikka muille jakaa, kun on ensin päivän lepäillyt. Tänään ajattelin myöhällä pitkästä aikaa suunnata Hugon kanssa agilitykentälle tekemään ihan lyhyet treenit, kunhan viilenee tarpeeksi. Ensi viikolla alkaisikin jo I-HAH:n treenit kesätauon jälkeen, mutta saa nähdä, minkälainen keli tiistaille tulee... Ihan 30 asteen helteillä ei kyllä oikein ole kiva treenailla.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

City-tyttö

Eilen 22.7.2014 tosiaan suuntasimme Jipin kanssa kohti Kauppatoria, seuranamme Sonja. Jippi oli varsin pätevä metromatkaaja - ei hirvittänyt sitten lainkaan! Metrossa oli kaikki istumapaikat varattuna, joten jouduimme jäämään ovien suuhun seisoskelemaan. Laitoin siinä Jipin maahan ja siinä typy alkuun istuskeli katsellen ihmismassaa ja metron seisahtuessa pysäkeille ihmisten vilinää. Ohikulkevat ihmiset, koira, ovien aukeneminen ja sulkeutuminen piippausäänten kera eivät saaneet Jipissä erikoisempia reaktioita aikaisesi, ja lopulta matkaaja kävikin makuulleen lattialle lepäilemään.


Kaupungilla oli tosi kuuma ja Jippi selvästi haki varjopaikkoja lievittääkseen tukalaa oloa. Käveleminen aurinkoisilla katuosuuksilla ei siis meinannut oikein sujua, kun Jippi säntäili varjosta toiseen.. Niinpä kannoinkin osan matkaa ja iso tyttö sai sitten kävellä ihan itse varjoisat pätkät. Hienosti typy käveli ihmisvilinässäkin ilman, että olisi sinkoillut kaikkien vastaantulijoiden luokse. Perillä Kauppatorilla kiersimme torin ja menimme torikahvilaan kahvittelemaan. Jippiä ei ympäröivät ihmiset vieläkään häirinneet, vaan se kävi tottuneen oloisena lepäämään!
Koko reissun aikana Jippi sai osakseen paljon rapsutuksia (nuorin rapsuttelija oli noin 2-vuotias), jakoi pusuja kaikille halukkaille ja hurmasi niin torimyyjät kuin metroasemalla tavatut lipuntarkastajatkin :) Varsin helppoa on tämän kanssa kulkea, kun ei tunnu turhia jännittelevän. Hieno pieni!

Ja tässä loppuun vielä kuva joltain lähiaamun lenkiltä. Hugo kovasti yrittään aina kepin tai lelun saadessaan houkutella Jippiä leikkimään ja pientä jahtausta onkin jo saatu aikaiseksi... Vielä kuitenkin uupuu se oikein kunnon yhteinen leikki. Sitä odotellessa!

Niin ja muuten, Jippi on alkanut kommennella haukkumalla. Tekee tätä ihmisille, jos esimerkiksi haluaisi leikkiä, mutta kukaan ei juuri sillä sekunnilla tule leikkimään. Ja lisäksi komentelee haukkumalla myös Hugoa yrittäessään saada sitä lenkillä leikkimään. Hugo ei haukkumisesta välitä, ja mekin olemme antaneet haukkumisen jäädä ihan omaan arvoonsa - haukkukomennus ei täällä tuo minkäänlaista tulosta eli toiveena olisi saada komentelut jäämään, kun Jippi huomaa, ettei se auta. Eikä tätä olekaan ilmennyt kuin muutaman kerran eilisen aikana, tänään ei kertaakaan. Eli ehkä se on vain välivaihe...? Hugollakin muistan olleen parin viikon pätkän ihan pikkupentuna, jolloin testasi, josko esimerkiksi sohvalla istuvaan ihmiseen saisi vähän vauhtia komentamalla riittävän äänekkäästi. Ei saanut, ja siihen se komentelukin sitten loppui :)

Muutamia kuvia viime viikolta

Kännykän uumenista löytyi vielä kuvia viime viikolta. Harmi kyllä ovat sitä taattua kännykkäkameralaatua...

Yhteistä nuuskintaa



Soon-to-be-kaverusten lepohetki :)

Rantaleijona :)

Ja rantatypy!

Yhteinen tutkimusmatka rannalla

Jipsukka mökkeilee :)


Ihana iloinen Huksu :)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Ensimmäinen viikko yhteiseloa takana

Päivittäin olen tehnyt päätöksen, että tänään kirjoitan blogiin päivityksiä. Mutta joka päivä olen joutunut toteamaan, etten kerennyt sinäkään päivänä. Luulisi, että lomaillessa ei muuta olisikaan kuin aikaa, varsinkaan, kun minulla lomaan ei kuulu hirveää määrää ennalta suunniteltuja aktiviteettejä, mutta niin se touhuilu Hugon ja Jipin kanssa vain onnistuu täyttämään päivät :) Ja mikäs sen mukavampi tapa viettää lomaa olisikaan!


Viime viikolla torstaina suunnattiin mökkeilemään ja oltiin siis muutama päivä Sauvon suunnalla. Tekstin lomassa olevat kuvat ovatkin lähes poikkeuksetta kaikki mökkireissun aikana otettuja. Oli kyllä ihan loistavaa, kun koirat saivat olla paljon vapaana ja temmeltää pitkin pihaa. Pentu keksi paljon puuhasteltavaa ja Hugokin nautti ulkona olemisesta ja leikkimisestä. Hugon ja Jipin välillä ei ole ollut minkäänlaisia ärinöitä nyt lähes viikkoon eli ystävystyminen edistyy. Lelun kanssa leikkiessä Hugo yrittää saada Jippiä mukaan juoksukisan ja nyt jo ilman haukuntaa eli on jo pientä yhdessä juoksemistakin nähty - tosin vain muutaman askeleen verran, kunnes Jippi ilmeisesti toteaa, että tylsää, kun ei pysy perässä :D Pientä vetokilpailuakin kaverit ovat yrittäneet viritellä kepin kanssa, mutta siinäkin Hugo tuntuu olevan sen verran ylivoimainen, että Jipin kiinnostus lopahti melko alkuunsa. Kunhan se tuosta vähän kasvaa, niin eiköhän sitten Jippi anna jo ihan hyvän vastuksen Hugolle :)







Jipin Jäynä-veli asuu Paimiossa ihan lähellä mökkiämme, joten olimme sopineet pennuille leikkitreffit perjantaille. Kyllä oli pennuilla hauskaa, kun saivat temmeltää pitkin hiekkakuoppia oikein olan takaa. Ja taas tuli hämmästeltyä, että mistä sitä energiaa oikein riittää, kun kaksi tuntia sisarukset painoivat menemään pitkin mäkistä maastoa ihan onnessaan.












Joka päivä ollaan puuhailtu paljon niin, että molemmat koirat ovat mukana, jotta laumautuminen edistyisi, mutta toisaalta päivittäin olen myös tehnyt jotain sekä Hugon että Jipin kanssa niin, ettei toinen koira ole paikalla (tähän sitä saakin ne päivänsä kulutettua ;) ). Hugon kanssa käytiin viime keskiviikkona 16.7. ihan ensimmäistä kerta rally-tokoilemassa! Kiitos Annalle treeniseurasta ja saamistamme vinkeistä tämän uuden lajin parissa. Vaikutti tosi kivalta kyllä ja hyvin päästiin alkuun, koska tokotausta toki tuo kovasti helpotusta. Tuntui kivalta, kun sai antaa paljon kehuja Hugolle suoritusten keskenkin ja näin Hugo tuntui olevan innoissaan treeneissä ihan alusta loppuun saakka. Nyt ollaan tehotreenailtu vasempaan kääntymistä ja kunhan sen saa jokseenkin toimimaan, niin taidetaanpa suunnata rally-tokokokeisiin!

Hugon kanssa ollaan tarkoituksella treenailtu agilitya vähemmän, mutta eiköhän me tässä taas joku päivä mennä tekemään kontaktitreenailuja. Kisoihinkin olisi tarkoitus tässä lähiaikoina mennä testaamaan juoksu-A:n kisakuntoisuus. Muuten Hugon kanssa on tullut vietetty spesiaaliaikaa ihan lenkkeilyjen, palloleikkien ja pikkutokoilujen merkeissä. Niin ja tuli mökillä tehtyä pari metsäjälkeäkin Hugolle. Hienosti poika kyllä ajaa jälkeä ja nostaa kepit - selvästi nyt treeniä kaipaa eniten se aloitus. Janalla etenee ihan kivasti eteenpäin (tehty muutamien metrien janoja) ja lähtee kyllä oikeaan suuntaan jäljelle, mutta kaarrattaa helposti vähän yli jäljestä, eikä ihan helpolla tunnu sitten saavan "jäljestä kiinni" alkuun. Heti, kun sitten löytää sen oikean kohdan, niin lähtee jäljestämään kyllä innokkaasti ja melko varmasti. Janatreeniä siis!



Jipin kanssa ollaan tehty pieniä treenipätkiä, jotka ovat sisältäneet katsekontaktin ottamista, luoksetuloa, istumista ja siinä paikalla malttamista ja maahanmenoa. Hienosti typy osaa jo hakea katsekontaktia: Ollaan treenattu niin, että Jippi istuu edessäni ja laitan kädet (joissa namia) suoriksi sivuilleni. Jipin siis tulee hakea katsekontakti käsien tuijottamisen sijaan saadakseen käsistä namia. Ihan jo parin toiston jälkeen Jippi hakee tosi hienosti suoraan katsekontaktia!

Viimeksi kirjoitin, että suunnattaisiin Jipin kanssa agilityhallille leikkimään, mutta silloin mentiinkin läheiselle hiekkakentälle tekemään namitargetille irtoamista. Eilen sitten lopulta suunnattiin oikeasti sinne agilityhallille: ohjelmassa oli leikkimistä ja putken harjoittelua. Jippi temmelsi aivan riemuissaan melkein itsensä kokoisen possulelun kanssa pitkin tekonurmea - ei yhtään häirinnyt, että ympäristö oli uudenlainen ja hallissa vähän kaikui. Putkitreenit aloitettiin suoralla putkella. Jippiä pidettiin putken toisessa päässä ja alkuun kutsuttiin vain Jippiä putkesta läpi. Ei minkäänlaista ongelmaa tai epäröintiä putkeenmenon kanssa, joten yhdistettiin sitten eteenpäin lentävä lelupalkka touhuun mukaan. Hienosti pentu sinkosi putkesta suoraan eteenpäin välittämättä minun sijainnista tai liikkeestä juurikaan, kun näki lelun lentävän edellä. Tehtiin myös mutkaputkea, josta ei siis nähnyt läpi, eikä tämänkään kanssa minkäänlaista epäröintiä. Ja lopuksi sitten taas kivaa leikkimistä hyvien treenien päätteeksi.





Yksinoloa ollaan alettu vähitellen treenailla pienissä pätkissä. Eilen jätin Hugon ja Jipin kahden kesken (koirat siis yksinollessa aidalla erotettuina, mutta seuraahan niistä toisilleen silti toki on), kun lähdin kävellen kauppaan. Reissussa vierähti reilu 30 min ja seurailin tänä aikana koirien puuhia Vahti-kameran kautta. Pentu heräsi kyllä lähtiessäni, mutta puuhaili ihan tyytyväisenä luun ja lelujen kanssa rauhassa koko puolituntisen sanomatta sanaakaan. Tänään sen sijaan Jippi sai treenata yksinoloa ihan yksin, kun lähdettiin aamusta Hugon kanssa kahdestaan lenkille. Oltiin poissa noin 1 h 15 min ja taas seurailin silloin tällöin pennun touhuiluja. Jippi oli taas hereillä meidän lähtiessä, muttei sanonut sanaakaan koko poissaoloaikana - loistavaa! Ensimmäiset 30 min söi luita ja touhusi namitäytteisen vessapaperirullan kanssa, ja lopulta se nukahti tyytyväisen oloisena. Ei yhtään kyttäilyjä tai levottomuutta, vaan tyytyväisen oloinen pentu. Niin helpottavaa nähdä, ettei yksinolokaan ainakaan pieinä annoksina ahdista :)

Nyt Hugo jää puolestaan yksin ja saa levätä kunnolla, sillä nappaan Jipin mukaani ja suuntaamme kaupungin vilinään. Vuorossa siis ensimmäinen metromatka ja ensimmäinen käynti torilla. Kauppatorin vilinään siis!