maanantai 12. maaliskuuta 2012

Sivulletulon hiontaa

HPH:n tottistreeneissä käytiin sunnuntaina ja oli vuorossa sivulletulo. Tehtiin kuitenkin myös paljon seuraamisia, mikä oli taas isossa ryhmässä hyvää häiriöharjoitusta. Tehtiin mm. harjoitus, jossa kaksi koirakkoa kulkee toisiaan vastaan, ohittaa keskellä ja tekee päädyssä täyskäännöksen. Täyskäännöksen jälkeen sitten seuraamalla takaisin lähtöpaikalle ja keskellä taas toisen koirakon ohitus. Tässä Hugo toimi hienosti. Kontakti pysyi ohitushetkellä hyvin ja täyskäännös sujui kohtuullisen mallikkaasti. Kontaktien kanssa on tullut sikälin kehitystä, että Hugo ei reagoi enää niin herkästi häiriöihin. Aiemminhan ei voinut olla vilkuillematta muita ja saattoipa se välillä jopa kommentoida toisille jotain. Nyt malttaa keskittyä jo paremmin ja parempaan suuntaan mennään treeni treeniltä :) Sivulletuloon saatiin kouluttajalta sellainen vinkki, että kun pyydän Hugon istumaan ja menen seisomaan sen eteen, minun kannattaa odottaa niin, että Hugolle tulee sopiva viretila. Jos kutsun sen heti sivulle, se usein keskittyy johonkin muuhun ja käsky tulee puoliksi puun takaa, mistä seuraa puolittainen kiepahdus vierelle ja asento on vino. Sen sijaan minun pitäisi odottaa, että Hugo keskittyy ja alkaa jo odottamaan käskyä. Kehotti odottamaan, että läähättely yms loppuu, koiran suu menee kiinni ja se katsoo minuun keskittyneenä. Siitä sitten antaa käskyn ja heti koiran liikkeelle lähtiessä kehuu niin, että siihen sivulletuloon tulisi napakkuutta ja vauhtia. Eli ei kun hiomaan sitä!

Huomenna vuorossa taas vapaat treenit Ojangossa! Otimme muuten neljä kertaa lisää niitä treenejä eli ei lopu agilityt tähän! Yritän saada huomiselta jonkun pienen videon pätkän, jos teemme jotain simppeliä rataa. Markuskin on huomenna lähdössä mukaan, koska ohjelmassa on puomin hinkkaamista...

torstai 8. maaliskuuta 2012

Tokoilut alkoivat

Agilitykurssin vika kerta oli eilen ja meni kyllä kivasti. Tehtiin paljon ratoja, joissa pyrittiin saamaan vauhtia koiraan. Eli ei ollut mitään hankaluuksia matkassa, eikä keppejä hidastamassa, vaan ihan vain hyppyjä ja putkia ja nekin hyvin simppelistä aseteltuna. Alla hahmotelma yhdestä helposta radan pätkästä. Mittasuhteet tosin vain suuntaa antavia.

Tänään oli meidän eka tokokerta ja oli ihan kivantuntuiset treenit. Kesti vain puoli tuntia, mutta ryhmässä meitä oli vain kuusi, joten ehti jokainen tehdä ihan sopivasti. Teimme paikkamakuuta, seuraamista ja luoksetuloa. Paikkamakuussa on tullut lähiaikoina takapakkia. Aiemmin Hugo pysyi paikoillaan kotona tehtynä useita minuutteja, mutta nyt viime viikolla, kun tein paikkamakuuta, niin karkasi kahden minuutin jälkeen ja sen jälkeen oli todella vaikea saada sitä pysymään paikoillaan, jotta saisin palkattua onnistuneesta suorituksesta. Sen jälkeen olen ottanut vain aika lyhyitä pätkiä paikkamakuuta, pysynyt lähellä ja käynyt palkkaamassa välillä. Tänään menikin sitten yllättävän hyvin, koska odotin melkeinpä katastrofia. Teimme nimittäin paikkamakuun ryhmässä eli koirat rivissä. Ten Hugolla yhä aika lyhyehköjä paikkamakuita ja kävin antamassa välipalkan. Mutta pikkuhiljaa tästä nyt taas pidennetään aikoja! Tokon alokas-luokassahan paikkamakuu on kestoltaan 2 min ja koirat on liikkeen aikana rivissä. Käyttäytymiskokeessa eli BH-kokeessa paikkamakuu kestää puolestaan sen aikaa, kun toinen koira suorittaa seuraamiset ja muut eli tavallisesti makuuaika on varmaan siinä 5-10 min. Tuohon on siis vielä matkaa....

Huomenna olisi sitten pitkä lenkki Hugon kanssa ilman pitkiä treenisessioita. Pienissä erissä ajattelin harjoitella hieman sivulletuloa. Se toimii hienosti, jos ohjaan kädellä kaaren eli Hugo seuraa käteni perässä oikealle paikalle. Olen nyt kuitenkin yrittänyt jättää käsiohjauksen pois sillä seurauksella, että suht usein Hugo tekee pienen nopean käännöksen ja päätyy istumaan vinoon. Nyt saimme tokokouluttajalta neuvoksi kokeilla sellaista, että jätän käsiohjausta vähitellen pois. Eli avustan koko ajan vähän vähemmän ja kun se sujuu niin taas teen vähän pienemmin sen käsiohjauksen. Tuntui toimivan hyvin eli tällä keinolla koetan päästä avustamisesta eroon :) Lisäksi ohjelmassa on varmaankin istumisia niin, että satunnaisesti lenkillä Hugon keskittyessä ihan muuhun sanon käskyn "istu". Hugo tuntuu oppineen istumisen selkeästi tiettyjen liikkeiden yhteydessä, mutta esimerkiksi liikkeestä jätöissä menee Hugolla välillä "istu" ja "maahan" käskyt sekaisin. Eli nyt treenailen näitä ihan irtonaisina liikkeinä yksitellen niin, että tulee Hugolle selkeä kuva päähän, mitä se käsky oikeasti tarkoittaa.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Rähinät tiessään!

Kerroin aiemmin, että Hugon kanssa on ollut pieniä ongelmia toisten poikakoirien kanssa. Heti toisen koiran muristessa/haukkuessa/äristessä Hugo aloitti valtavan rähinän jota seurasi hännän nouseminen ja pöyhistely. Ostin silloin pet corrector -suihkeen, jota jouduin käyttämään kokonaiset kolme kertaa, jonka jälkeen rähinä loppui. Alkuun Hugo vain pysyi hiljaisena, mutta yhä teki pienen hyökkäysliikkeen ja kulki pöyhistellen ja häntä pystyssä. Vasta tässä lähipäivinä olen saanut huomata, että vaikka ohikulkeva koira hyökkäisi Hugo kohti äristen, niin Hugo vain vilkaisee koiraa ja kulkee nätisti ohi. Ei enää mitään hännän nousuja tai hyökkäyksiä koiria kohti! En voi kuin hämmästellä, kuinka helposti tämäkin ongelma loppuen lopuksi sitten hoitui :)

Tänään teimme Hugon kanssa vain rennon lenkin ilman mitään treenailuja. Huomenna onkin vuorossa taas lenkki+treenit Kaijan ja Nepin kanssa, keskiviikkona on agilitykurssin viimeinen kerta (muttei agilityn vapaavuoroa) ja torstaina olisikin sitten ensimmäiset tokotreenit vuorossa!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Tavoitteiden listailua


Viimeisen viikon aikana on saanut nauttia vihdoin aurngon paisteesta ja kyllä huomaa päivän pitenemisenkin jo alkavan vaikuttaa sekä omistajaan että koiraan. Tämän huomaa hyvin mm. siitä, että Hugo on alkanut herätä aamuisin aikaisemmin. Onneksi ei nyt ihan kukonlaulun aikaan nytkään tarvitse ulos kömpiä. Kovasti jo kaipailen kevättä eli tervetulleita ovat loskakelit!

Viime keskiviikkona olimme taas tuplatreeneissä. Ensimmäiset meni mielestäni suorastaan loistavasti meidän mittapuulla katsottuna. Puomi meni jo melko sujuvasti, eikä tullut kertaakaan täydellisiä stoppeja puomille. Päästiinpä sitten kokeilemaan keinuakin niin, että Hugo käveli keinun puolivälin yli ja sitten keinu laskettiin rauhallisesti alas. Tämäkin meni ihan yllättävän hyvin, sillä Hugo käveli itse molemmilla kerroilla keinua pitkin - hieman kyllä epäröi, muttei pitkiä harkintataukoja pitänyt siinä etenemisessä. Ja kun keinua laskettiin, niin kummallakaan kertaa hugo ei lyönyt maahan makaamaan keinulla, vaan niiasi vain jaloilla laskussa ja käveli sitten häntä pystyssä alas. Eli tähän ei voinut olla kuin tyytyväinen, kun ottaa huomioon miten hankalia nämä kontaktiesteet ovat aina alkuun Hugolle olleet. Näiden lisäksi teimme muutaman lyhyehkön radan ja ne sujuivat kivasti. Hugo suoritti kaikki pyydetyt esteet ja nyt ohjaajakin oli sen verran ajoissa käskyjen kanssa, ettei tullut Hugoltakaan "palautetta" :)

Omatreeneissä keskiviikkona päätin, että kokeilemme hallin A-estettä. A-estehän ei muuten ole enää tuottanut Hugolle ongelmia, mutta Ojangon A-este on pinnaltaan erilainen ja Hugon mielestä se on ollut kammottava. Suosiolla Hugo ei lähtenyt sitä kiipeämään, joten tein niin, että kaappasin koiran syliin ja nostin sen ensin kerran alastulorampille ja sen jälkeen ylösmenorampille. Näiden kahden avustetun kerran jälkeen Hugo uskalsikin jo ihan omin nokin kiivetä A-esteelle, eikä se este tuottanut enää minkäänlaista ongelmaa! Teimme pari kertaa helpon radan, jossa oli isolla ovaalilla kehällä A-este, pari putkea, pussi, muuri ja rengas. Molemmilla kerroilla Hugo suoritti kaikki esteet. Renkaasta kovin mielellään lintsaisi ohi ja toisella kerralla jouduinkin vauhdissa vähän tönäsemään Hugoa ennen estettä, kun oli kurvaamassa ohi, mutta tulipahan sekin este suoritettua :) Loppuajan otimme taas kevyesti eli tokoiltiin hieman, leikittiin ja levättiin.

Perjantaina olimme Kaijan ja Nepin kanssa pikkulenkillä ja tekemässä tottistreenailuja. Teimme Hugon kanssa käyttäytymiskokeen seuraamiskaavion, josta on hahmotelma alla (kuvan saa klikattua suuremmaksi!). Kaavio tosin loppuu sikäli kuvassa kesken, että tuosta jatkettaisiin vielä seuraamalla henkilöryhmään, jossa kierretään ihmisiä esim kahdeksikon muotoisesti ja koirakon on pysähdyttävä henkilöryhmän keskellä. Kaavion mukainen seuraaminen on suoritettava sekä kytkettynä että ilman talutinta. Käyttäytymiskoehan on suoritettava hyväksytysti ennen kuin saa alkaa kilpailla palveluskoiralajeissa. Seuraamisen lisäksi kokeeseen kuuluu myös liikkeestä istuminen, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo, paikallaolo häiriössä sekä kaupunkiosuus, jossa testataan koiran reaktiota liikenteeseen, vastaantulijoihin, pyöräilijöihin yms.

Teimme Hugon kanssa kaavion mukaisen seuraamisen sekä kytkettynä että vapaana ja meni kyllä yllättävänkin hienosti. En ole aiemmin näitä kokonaisena pätkänä tehnyt ja olin ihan itsekin yllättynyt, että saimme suoritettua kaavion alusta loppuun namittamatta ja ilman apukeinoja (paitsi kehuin kyllä kesken suorituksen) ja seuraamispaikka pysyi melkolailla oikeanlaisena ja käännökset sujuivat ilman suurempia ongelmia. Ainoa ongelma tuntui olevan yhä perusasento, joka sivulletulon yhteydessä jää helposti vähän vinoon. Tämän treenaamista jatkamme siis naksuttimen ja namien avulla edelleen.

Tänään olikin kevään ensimmäiset HPH:n tottistreenit ja lumi- ja jäätilanteen vuoksi emme päässeet treenikentälle, vaan harjoitukset pidettiin hiekkatiellä (joka kylläkin nyt lumen peitossa). Teimme jonossa seuraamista ja runsaasti ohituksia sekä pujotteluita. Eli todella hyvää häiriötreeniä oli kyllä! Hugon kanssa näitä juuri kaivataankin. Kohtuullisen tyytyväinen olin kyllä sillä pysyi seuratessa vierellä, vaikka välillä vilkuilikin toisten koirien perään.

Liityin muuten Vuosaaren koirakerhoon ja ilmoittauduimme Hugon kanssa tokon jatkoryhmään. Ensi torstaina menemme mukaan ensimmäistä kertaa sinne. Tokossahan liikkeistä suuri osa on samoja kuin pk-lajien tottelevaisuusosiossa eli näistä lajeista ei ole ainakaan haittaa toisilleen. Aionkin nyt harrastaa Hugon kanssa agilitya, pk:ta ja tokoa - tosin pitää muistaa pitää treenipäivät kohtuullisissa määrissä, että riittää niitä tarvittavia vapaapäiviäkin, jolloin ihan vain lenkkeillään ja leikitään :) Vähitellen on myös alkanut hahmottua tavoitteita vuoden varrelle, joita listaan tässä:

Agility: pääsy johonkin pääkaupunkiseudun agility-yhdistyksen ryhmään
PK: Käyttäytymiskoe hyväksytysti
TOKO: Ainakin yksi alokasluokan virallinen koe

TOKOa ja PK:n tottista tulee tosiaan harjoiteltua samalla kertaa ja yhdet agilityn vakiotreenit viikossa olisi kiva saada, jos pääsisimme johonkin agility-yhdistykseen jäseneksi. Metsäjälkeä käymme sitten lumien sulettua taas harjoittelemassa, mutta tänä kesänä ei kyllä ole vielä tavoitteena päästä pk-puolella varsinaisiin metsäjälkiluokkiin osallistumaan.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Viikkokatsaus :)

Viime keskiviikkona oli taas tupla-agilitypäivä. B-kurssi, johon osallistumme, on pienryhmä ja tällä kertaa sattuikin niin, että olimme ainoa koirakko paikalla :) Eli saimme oikein yksityisopetusta! Puomilla aloitettiin ja se sujui pari ensimmäistä kertaa tosi hienosti. Hugo meni puomin reippaasti lönkytellen, eikä turhia jännitellyt. Parin kerran jälkeen tekikin sitten stopin eli kesken puomin pisti jarrut pohjaan. Hieman oli hämmentävää, koska Hugo ei selvästikään pelännyt puomia taaskaan, vaan yksinkertaisesti vain ehkä kyllästyi touhuun tai sitten alkoi angstivaihe, kuten kouluttaja totesi. Jätettiin sitten puomi rauhaan hetken päästä ja tehtiin useita erilaisia ratoja. Radoissa oli viidestä kymmeneen estettä ja esteet olivat hyppyjä, renkaita, A-esteitä, putkia ja keppejä. Radat sujuivat aika kivasti - selvästi alkaa jo hieman tulla etenemistä irtoamisessa eli Hugo ei koko ajan kulke kiinni minussa, vaan pystyy jo irtautumaan esteelle, vaikka minä seisoisinkin kauempana. Yksi rata sisälsi vielä puomin ja tällä kertaa meni taas paremmin.

Vapaavuorolla teimme aluksi parikymmentä minuuttia agilitya kevyesti. Kontaktiesteet jätimme ihan suosiolla nyt väliin, ja harjoittelimme sen sijaan mm. täyspitkiä keppejä. Kepit Hugo pujottelee jo ilman käsimerkkejä, kunhan sen saa ensin rauhoittumaan tarpeeksi. Ja vaatii ehdottomasti joka kepin kohdalla käskyn "kepit", jotta pujottelee jokaisen kepin. Harjoittelimme myös ensimmäistä kertaa kolmen esteen suoraa niin, että jätin Hugon istumaan alkuun ja menin itse ensimmäisen esteen taakse. Annoin käskyn "hyppy" ja ensimmäisen esteen jälkeen taas käskyn "hyppy". Itse en liikkunut lainkaan, vaan toisen esteen jälkeen annoin käskyn "eteen" ja Hugo jatkoi itsenäisesti viimeisen esteen ja palkkasin sen kolmannen esteen jälkeen namialustan avulla.

Käytimme loput hallivuorosta tokoiluun eli teimme lähinnä seuraamista, sillä hallissa on loistava tilaisuus treenata häiriössä. Hallissa on viisi kenttää, joten haukkumista kuuluu oikeastaan koko ajan. Lisäksi kentällämme me kaikki treenaamme vapaasti omia juttujamme eli siellä pystyy hyvin harjoitella seuraamisia esim kiertelemällä muiden koirien seassa. Otimme myös yhden paikkamakuun toko-tyylillä eli koirat riviin ja itse seisomaan kauemmas. Tosin rivissä oli nyt vain kaksi koiraa... Hugo pysyi hyvin paikallaan ensimmäisen minuutin, jonka jälkeen menin antamaan sille "välipalkan" poistuttuani takaisin kauemman, Hugo nousi hetken päästä ja juoksi luokseni. Pitääkin ehkä tehdä seuraavalla kerralla esim. useampi tällainen lyhyempi paikkamakuu, jotta tulisi niitä oikeasti onnistuneita suorituksia!

Lenkkien yhteydessä olemme harjoitelleet Hugon kanssa yhä tottelevaisuusliikkeiden perusteita. Tarkoituksenanihan oli nyt naksuttimen kanssa käydä liikkeet alusta vaihe vaiheelta, jotta saan merkattua oikeanlaiset suoritukset. Näin ollen toivottavasti virheelliset asennot yms. jäisivät pois, eikä niitä tarvitsisi alkaa sitten jälkikäteen hiomaan. Nyt olemme keskittyneet aika paljon perusasentoon, luoksetuloon ja edestä sivulletuloon. Näihin olen nyt ollut aika tyytyväinen ja mielestäni Hugo hakee nyt paljon paljon enemmän kontaktia oma-aloitteisesti! Tänään otimme luoksetulon lisäksi myös lyhyitä seuraamispätkiä ja keskityimme etenkin pysähdyksiä seuraaviin perusasentoihin. Koiranhan tulee ohjaajan pysähtyessä välittömästi istua ohjaajan sivulle perusasentoon. Hugo tätä tehdessä todella helposti istahtaa vähän vinoon niin, että takaosa kääntyy poispäin minusta. Otinkin nyt avuksi alkuun namin, jolla palkkasin Hugon hieman vasemmalta, jolloin istumisliike tapahtui suoraan. Tämän jälkeen ohjasin Hugon istumaan oikeaan suuntaan ihan vain käden avulla, ilman namia. Tätä toistettuamme muutamian kertoja, sujui homma ilman apujakin ja tähän päätimme tämänpäiväiset treenimme :)

Tänään olin valtavan tyytyväinen myös lenkillä tehtyihin koirien ohituksiin. Parin koiran kohdalla otin Hugon ensin perusasentoon ja seurautin sitä koiran ohi. Se malttaa jo pysyä hyvin seuraamisasennossa, vaikkakin katsekontakti kyllä tahtoo vielä tippua koiran kulkiessa ohi. Kontakti palaa kuitenkin heti koiran ohitettua meidät. Tässä on tapahtunut siis huimaa kehitystä.

Huomenna Hugolla on hyvin ansaittu lepopäivä eli emme treenaile yhtään mitään. Toki käytöstavat täytyy löytyä jokaisella lenkillä, mutta koirien ohitustilanteita lukuunottamatta jätämme kaikenlaiset harjoittelut väliin. Keskiviikkona sitten taas kahdet treenit - onneksi nyt viimeistä kertaa samana päivänä :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kehitystä ja takapakkia


Olen nyt tosissaan alkanut kiinnittämään huomiota etenkin koirien ohitustilanteisiin. Mielestäni tämän kanssa on jo tullut kehitystä! Ei Hugo vielä ihan kontaktissa seuraa koirien ohi, mutta pysyy vierellä, eikä vedä koirien luokse. Joskus otan Hugon myös istumaan, jos koiria on tulossa vastaan ja tällöin Hugo jopa pitää kontaktin minuun aika hyvin koirien ohittaessa. Olen myöskin kiinnittänyt nyt extrapaljon huomiota vetämiseen. Ei Hugolla kyllä olekaan ollut ongelmaa hihnassa vetämisen suhteen, mutta nyt jos vahingossakin on alkanut kiskoa johonkin päin, olen pysähtynyt ja odottanut, että Hugo höllää ja ottaa kontaktin. Lenkilläkäynti on huomattavan paljon helpompaa ja mukavampaa, kun koira kulkee lenkittäjän tahdissa ja koirien ohituksetkaan eivät tuota "kiistatilanteita".

Ostin Salme Mujusen kirjoittaman Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan (ei sillä, että meillä olisi tavoitteena TVA) ja mielestäni siinä on käyty hyvin läpi vaihe vaiheelta eri tottelevaisuusliikkeiden opettaminen. Kirja on kirjoitettu sellaisessa järjestyksessä, että sitä seuratessa koiralle tulee opetettua asiat sopivassa järjestyksessä. Päätin, että kertaan kirjan mukana ihan alusta asti helppojakin asioita ja teimmekin tänään esimerkiksi kontakti- ja perusasentoharjoituksia.

Kehitystä on tosiaan siis pieniä askeleita tullut, mutta täytyy todeta, että kyllä se Hugo taitaa vielä uhmaikäinen olla :) Tuossa perjantaina Hugo nimittäin piti taas sellaisen shown meidän pihalle, että oksat pois. Harjoiteltiin lyhyesti tottelevaisuutta ja se osuus meni kivasti. Sen jälkeen palkkasin leikkimällä hetken pallolla. Ensimmäisen heiton jälkeen palautti pallon nätisti ja heitin uudestaan. Tässä vaiheessa pääsi selvästi irti Hugon teini-ikäinen puoli ja se alkoi leikkiä kanssani - tosin ei minulle mieluista leikkiä. Hugo juoksi aina ihan lähelleni, mutta jos vähänkään liikuin lähemmäksi tai yritin ottaa palloa, se juoksi kauemmas - yleensä vielä möreän haukun kera. Heitin hihnan pois kädestä ja yritin houkutella namein, mutta mikään ei tehonnut. Ei siis auttanut muu kuin marssia päättäväisesti sisälle ja jättää Hugo ihmettelemään. Pari ensimmäistä kertaa, kun tein näin, Hugo tuli ovelle itkemään, mutta häipyi taas heti, kun tulin näkyviin. Kolmannella kerralla, kun menin takaisin ulos se lähti kyllä taas karkuun, mutta kun pyysin istumaan, se vihdoin totteli ja antoi itsensä kiinni. Ilmeisesti oli saanut riittävästi leikkiä. Vaikka tässä vaiheessa minä kyllä olin lähes kiehumispisteessä, niin ei auttanut muu kuin kehua luoksetulosta ja jättää tilanne taakse :) Onneksi näitä ei tapahdu kovin usein ja tuohon ikäänhän se kuuluu vähän haastaa välillä...

perjantai 17. helmikuuta 2012

Lonkka- ja kyynärlausunnot

Tänään tulivat tulokset kennelliitosta lonkka- ja kyynärlausunnoista. Kuvat ottaneen eläinlääkärin arvio oli lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Kennelliiton lausunto oli kyynäristä sama 0/0, mutta lonkista lausunto oli B/B. Noh toisaalta, eihän tällä juuri väliä ole - eihän siitä B:stäkään koiralle haittaa ole, eikä vaikuta harrastamiseenkaan mitenkään. Tokihan ne A:t olisi olleet vielä iloisempi uutinen, mutta hyvä näinkin :) Eli ihan hyvillä mielin otettiin nämä uutiset vastaan! Tulokset oli päivitetty jo Hugon koiranet-sivulle ja näkyy nyt täällä.

Eilen treenasimme lenkin yhteydessä seuraamista. Olen nyt ottanut naksuttimen käyttöön palkkaamisen apuna ja mielestäni se on ollut aika hyvä väline. Usein huomaan, että kehut tulevat liian myöhään, nameista puhumattakaan ja naksuttimella saan nyt paljon oikea-aikaisemmin palkattua Hugon. Ja toki sitten namit perään :) Seuraamiset meni mielestäni hyvin ja kontaktit pysyivät aika kivasti. Nimenomaan kontaktien tippuminen on ollut lähiaikoina ongelmana, mutta nyt tuntui kontakti pysyvän hyvin ja seuraamisasento säilyi hyvin myös ilman talutinta. Käännöksiä hiottiin tänään hieman, mutta näissä apuna käytin kyllä vielä namia kädessä. Täyskäännös sujuu ihan kivasti ilman namiakin, mutta etenkin käännös vasemmalle tuntuu olevan meille hankala ja ilman namia touhusta meinaa tulla törmäilyä ja kohellusta.

Kävimme tänään Markuksen ja Hugon kanssa lenkillä Östersundomin koirametsässä. Aiemmin emme olleet siellä lenkkeilleet, mutta vaikutti kyllä aika kivalta paikalta eli eiköhän me sinne taas suunnata joku päivä :) Nyt olimme liikenteessä neljän jälkeen eli vältyttiin varsinaiselta ruuhka-ajalta, joten pystyi pitämään Hugoa vapaana suurimman osan lenkistä. Tässä pari kuvaa tämän päivän lenkiltä:

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Agiliitelyä tuplasti

Kirjoitin eilen jo pitkän tekstin valmiiksi ja sitten yhtäkkiä blogger heittikin minut pihalle ja tekstit katosivat. Eli nyt uusi yritys - hieman lyhyempänä ehkäpä..

Tällä viikolla meillä oli kahdet agilitytreenit, kun keskiviikkona alkoivat B-kurssin harjoitukset ja perjantaina kävimme korvaamassa A-kurssin viimeisen kerran, joka jouduttiin perumaan. Keskiviikkona treenit menivät aika kivasti mielestäni. Puomilla tuli hurjasti kehitystä - siis hurjasti meidän mittakaavassa. Toisethan suhasi sitä puomia mennen tullen, mutta Hugolle se on edelleen ollut ihan kammotuseste. Harjoittelut tuottivat kuitenkin hiljalleen tulosta ja keskiviikon treenien jälkeen Hugo menikin jo puomin ilman avustamista. Vierellä piti molemmin puolin yhä kulkea ihminen varmistamassa, että tassut pysyvät laudalla, mutta Hugo kuitenkin eteni puomilla oma aloitteisesti. Puomin jälkeen A-estekin vaikutti taas hetken möröltä, ja kesti pari yritystä ennen kuin Hugo muisti, etteihän se niin kamala ollutkaan!

Perjantaina odotin, että puomi olisi sujunut jo paremmin, mutta olikin taas tullut vähän takapakkia eli alkuun jännitti taas Hugoa kovasti. Parin kerran jälkeen kuitenkin suostui jo itsenäisesti kävelemään puomin läpi. Kovin hitaasti ja empien se vielä siinä etenee.. Kouluttaja sanoikin, että hänen mielestään ainakin osana ongelmaa on se, että Hugolla on huono takajalkojen koordinaatio eli toisin sanottuna ei oikein osaa hahmottaa, että missä se takapää oikein vaeltaa :) Tähän neuvoksi oli ostaa sellainen kuminen lättänä "pallo" (joka ei siis ole pallo vaan sellainen lätty), jossa on sisällä ilmaa. Se on tarkoitettu ihmisten tasapainotreeneihin ja jumppaamiseen, mutta toimii yhtä hyvin myös koiralla. Sieltä koirakoululta sai niitä ostaa ja niinpä sellaisen ostinkin. Ja sen kanssa siis ihan vain on tarkoitus saada Hugo peruuttamaan lätyn päälle niin, että se osaa hahmottaa mihin niillä takajaloilla täytyy astua. Toistaiseksi olemme treenanneet sillä vasta niin, että olen itse nostanut Hugon takajalat lätylle. Ja ainakin näin on sujunut hyvin eli Hugo löytää tasapainon ja pysyy lätyn päällä nätisti! Katsotaan nyt, josko tästä olisi apua :)

Teimme perjantaina ensimmäistä kertaa pitkähköä rataa, jossa oli hyppyjä, putkia, A-este ja kepit - yhteensä 10 estettä. Vähän meni kyllä höseltämiseksi se rata. Hugo oli älyttömän tohkeissaan ja menikin enemmän energiaa siihen ylimääräiseen touhotukseen kuin siihen varsinaiseen radan suorittamiseen. Esteet tuli kuitenkin suoritettua, vaikka välillä jouduin kyllä itse stoppaamaan menon ja rauhoittaa Hugon istumaan ennen jatkamista. Ja ohjaustaidoissa tosiaan vielä valtavasti hiomista välillä oli Hugo etenemässä eri suuntaan kuin minä :P Mutta hauskaa oli molemmilla ja hienoa nähdä, että Hugo ainakin todella innostuu agilityn parissa :)

Tottistreenien kanssa on joutunut taas pitämään taukoa kovien pakkasten takia. Nyt vihdoin onneksi on lauhtunut, joten pääsemme taas harjoittelemaan sitäkin! Eiköhän me tänään jo käydä treenit tekemässä..

Ensi viikosta lähtien olenkin ilmoittautunut ohjatun kurssin lisäksi myös vapaaharjoitteluvuorolle. Tuttuni töistä otti oman koiransa kanssa vapaatreenivuoron Ojangon uuteen agilityhalliin ja hän keräsi muutaman koirakon heidän mukaansa vuorolle. Me sitten ehdottomasti halusimme lähteä mukaan :) Ainoa huono puoli on, että kolme seuraavaa viikkoa molemmat treenit ovat keskiviikkoisin... Hetken pohdin jätänkö vapaavuorot menemättä näinä viikkoina, mutta päätin, että kyllä me menemme molempiin - otamme sitten vain riittävän rauhallisesti tokat treenit. Kyllähän Hugolla kunto riittää kahtiinkin treeneihin, mutta pitää tarkkailla, ettei into tai keskittymiskyky pääse laskemaan :) Mutta jos näin käy niin sitten otamme vaikka tottista siellä hallissa!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Hurrrrrrr!!!

Ei siitä ole kauaakaan, kun kirjoittelin tänne, että me Hugon kanssa kaipailisimme lumisia kelejä. Noh - nyt ne on koettu ja nähty eli kevättä kohti kiitos! Pakksta on ollut lähipäivinä sen verran reippaasti, että treenailut ulkona on saanut unohthttp://www.blogger.com/img/blank.gifaa. Tassutkin on Hugolla palellut jo pahimpina pakkaspäivinä, vaikkakin apua on kyllä tuonut tossut, jotka olen Hugolle laittanut aina pidemmille lenkeille jalkaan.

Oli muuten jo tullut koiranettiin Hugon sivuille silmätarkistuksen tulokset. Sivu löytyy täältä. Vielä odottelen laskua kennelliitosta siitä lonkka- ja kyynärlausunnosta ja sen jälkeen lausunnon saamiseen voi mennä vielä ilmeisesti useita viikkojakin...

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lonkkakuvauksissa

Oltiin tänään Hugon kanssa silmätarkistuksissa ja lonkka- ja kyynärkuvauksissa. Silmät tarkistettiin ensin ja pentuna todettua CEA:n lievin muoto CRD oli sekin peittynyt eli silmät ovat täysin terveet :) Silmätarkistuksen jälkeen Hugo sai rauhoittavan ja paria minuuttia myöhemmin herralta lähtikin jo jalat alta. Eläinlääkärin mukaan lonkat olivat A/A ja kyynärät 0/0 eli parhaat mahdolliset tulokset :) Nyt täytyy vielä malttaa odottaa lopullisia lausuntoja, kunhan kennelliiton eläinlääkäri on katsonut kuvat. Mutta joka tapauksessa, eiköhän Hugon kanssa hyvillä mielin voi jatkaa harrastamista - hyvä päivä siis kaiken kaikkiaan :)