lauantai 30. syyskuuta 2017

Koesuoritus rakenteilla

Nyt lähiaikoina treenit ovat painottuneet taas aika tavoin tokon puolelle. Hiomista löytyy vielä liikkeissä, mutta suurin painopiste on nyt koesuorituksen rakentamisella, sillä se on se suurin treeniä tarvitseva juttu, jotta saisin vietyä seuraavassa kokeessa kehään yhteistyöhaluisen ja innokkaan koiruuden. Olen pohtinut, että mikä on isoin huonon koefiiliksen aiheuttaja ja olen tullut siihen lopputulemaan, että kaikki lähtee paikkiksen mielentilasta. Jippi ääntelee melkein poikkeuksetta siinä, kun tuon sen paikkisriviin ja myös käskyttäessäni sen maahan. Itse paikkamakuun se tekee hiljaa ja levollisen näköisenä, mutta se alku on surkea ja Jipillä selvästi siinä tosi vääränlainen fiilis, mikä aiheuttaa sitten sen, että myös yksilökehiin tulee väärässä mielentilassa oleva koira. Osittain se mielentila johtunee pienestä ahdistuksesta, joka paikkikseen liittyy, mutta osittain ihan myös tylsistymisestä. Kouluttajan kanssa tästä puhuttiin ja tultiin siihen lopputulemaan, että Jippi on vähän ehkä myös oppinut siihen, että jos se hieman siinä mutisee, niin se saa aikaan minussa reaktion. Herkästi sitten vähän lähden siihen sen kuvioon mukaan eli nyt ohjeena on lakata huomioimasta mutinaa. Tokikaan sitä ei sallita eli jos mutinaa kuuluu, niin paikkikseen marssiminen tehdään uudestaan ja jättö tehdään vasta, kun se tapahtuu ihan hiljaa. Ja tällä reseptillä homma on ottanut mielestäni ison harppauksen eteenpäin. Eilen tehtiin EVL:n paikkis täysin hiljaa läpi ja ilman mitään kummempia häsläyksiä eli meni omien kriteerien mukaan aika täydellisesti. Vielä välillä tulee mutinaa siinä perusasennossa istuessa, mutta sitten vaan otetaan se aloitus uusiksi.

Toinen ohjeistus koekokonaisuuksien treenaamiseen oli se, että alan tehdä säännöllisesti välipalkatonta treeniä, jossa treenikaveri saa päättää meille neljä liikettä, jotka tehdään kokeenomaisesti putkeen. Ennen aina valkkasin liikkeet itse jolloin välttelin kaikkia sellaisia, joissa jouduttaisiin epämukavuusalueelle. Tästä eteenpäin liikkeet valitsee joku muu ja ne vedetään läpi mahdollisimman kokeenomaisesti, joskin selkeisiin virheisiin kyllä puututaan. Esim. jos ruudussa koira jää ulkopuolelle, niin tehdään korjaus ja siitä kehutaan, jonka jälkeen otetaan liike uusiksi. Eli kunnon sosiaalisen palkan saa vasta, kun homma toimii. Tänään tehtiin Wilman liikkuroimana neljän liikkeen setti, johon Wilma valikoi L:n (asentoina istu ja maahan), luoksarin, tunnarin ja ohjatun. Jippi oli treenissä tosi kivalla asenteella mukana, joskin virtaa oli asteen verran liikaa (en tajua, mistä sille on nyt muutamana päivänä löytynyt jokin ekstrabuusti, koska se on ollut ihan älyttömän täynnä sähläenergiaa :D). L oli tosi jees eli asennot hyvät ja seuruussakin oli aika kivasti kuulolla. Omaan makuun oikein kiva suoritus. Luoksarissa haukotteli kuuluvasti jätössä ja pieni mutina kuului. Tätä ei yleensä ole treeneissä enää kuulunut eli uskoakseni johtui lähinnä siitä, että oli tosiaan aika energinen ja veikkaan, ettei oikein olisi malttanut jäädä paikoilleen odottelemaan. Luoksari itsessään tosi jees ja hieno stoppi! Tunnarissa kapulat ei oikein erottuneet kentälle pudonneista lehdistä ja Jippi ampaisikin niiden yli. Palasi pian kapuloille ja hienosti nappasi oman heti, kun sen kohdalle tuli eli ei jäänyt varmistelemaan. Jes! Palautuksessa pureskelua, mutta tämä oli täysin tämän hetken tason mukainen, koska valitettavasti sitä pureskelua tosiaan aina esiintyy (täytyy ottaa työn alle...). Vikana liikkeenä ohjattu. Vähän jäi kiinni kapuloihin ja tätä on nyt esiintynyt taas jonkin verran eli täytyisi taas työstää kapuloista luopumista erikseen. Stoppi hyvä, kapulalle meneminen hyvä ja palautus hyvä lukuun ottamatta perusasennossa tapahtunutta otteen löystymistä. Vähän myös törmäsi kapulalla reiteeni sivulletulossa, mutta tähänä saatiin Mariannen treeneissä eilen treenivinkkejä. Kaikkiaan oli kiva setti tänään! Näitä treenejä tarvitaan nyt lisää :)

Ollaan muuten tehty nyt kotona kaukoja ja näissä tullut taas pieni edistysaskel. Jipillä heikkeni huomattavasti seiso-maahan -vaihto hetkellisesti (syy tietämätön) ja seiso-istu on ollut aina huono. Nyt on alkanut tulla taas kivoja seiso-maahan -vaihtoja. Saattaa edelleen tulla myös huonoja vaihtoja, joissa jalat liukuu pari senttiä eteenpäin (varsinaisia askeleita se ei ota eteenpäin, mutta tekee vaihdon sen verran voimakkaasti, että jalat liukuu), mutta kun huomauttaa näistä, niin korjaa suoritusta eli pääsee sitten palkkaamaan onnistumisesta. Seiso-istu -vaihtoon olin kokeillut jo melkein kaikkea, mutta nyt ehkäpä viimeisenä oljenkortena otin kokeiluun kengät :D Eli Jipin jalat minun ballerinoihin ja sitten ei muuta kuin kaukoja hinkkaamaan! Ja niin siinä vain kävi, että Jippi joutuu oikeasti miettimään niitä kengissä olevia takajalkojaan niin kovasti, että suoritus on sopivan rauhallinen ja ajatuksen kanssa tehty. Tässä yksi vaihto eli iso edistys tosiaan aiempaan!


Käytiin muuten Susanna Korrin tottiskoulutuksessa torstaina saamassa vinkkejä seuraamiseen. Jippihän tekee parhaimmillaan kivan asenteikasta aktiivista seuruuta, mutta valitettavan paljon sillä tulee kontaktin rakoilemista yms. löysyyttä, jos on häiriötä. Nyt lähdettiin työstämään tätä niin, että palkka laitettiin ohjaajan treeniliivin kauluksen alle vasemmalle puolelle eli sillä ohjataan myös kontaktin suuntaa, vaikkei koira sitä palloa seuruussa näekään. Lähdettiin myös antamaan virhesignaali kontaktin pudotessa ja voi olla tosiaan hyvä, että nyt otetaan tällainen mustavalkoinen linja seuruun kriteereihin. Tätähän kyllä paljon kokeiltiin silloin alkuaikoina, mutta silloin Jippi ei ehkäpä ollut vielä valmis siihen. Nyt sen pitäisi kyllä jo tietää, mitä siltä halutaan eli jos kontakti tippuu, niin sanotaan "oho"ja sitten kehutaan jos kontakti säilyy. Palkkalelu tiputetaan sitten sieltä kauluksesta koiran ulkopuolelle, kun seuruu on tosi hyvää. Treenin aikana Jippi alkoi skarpata tosi paljon ja tuli tosi kivaa seuraamista. Liikkeellelähdöt ja käännökset on ne ultimaattiset ongelmakohdat eli suorilla kyllä pitääkin usein aika kivasti kontaktia, mutta kaikki muutokset siinä perusseuraamisessa saa kontaktin rakoilemaan eli erityishuomiota kiinnitetään nyt niihin. Esim. käännöksiä ennen kehuin koiraa, jolloin se skarppasi käännöksen läpi. Toisekseen tehtiin myös sitä, että palkka tippu heti käännöksen jälkeen, jolloin koiralla olisi palkanodotus myös käännöksissä riittävän korkea. Yleensähän se palkka tulee aina niillä suorilla pätkillä, joten käännökset menettävät arvoaan.

Paljon on taas läksyjä tehtävänä ja innokkaasti ollaan niiden parissa alettu treenailla :) Kunnon tokomotivaatio on taas löytynyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti