tiistai 9. tammikuuta 2018

Agikisaamassa

Olin lauantaina 6.1. Janita Leinosen mentaalivalmennuksen luennolla. Paljon ehti käydä läpi asiaa seitsemän tunnin luentopäivän aikana ja pakko sanoa, että olipahan hyvä luento! Käytiin asioita läpi teoriassa, mutta myös käytännön harjoitusten kautta. Luennon asiat kyllä kolahti sen verran, että jäin pyörittelemään niitä tehokkaasti kotimatkan ajaksi (oli pari I-HAHlaista matkaseurana, joten paluumatka meni luennon asioista jutellessa) ja vielä paljon sen jälkeenkin. Sunnuntaina olin kisaamassa ja tuntui kyllä ihan oikeasti erilaiselta kisata. Eihän toki omia ajatuksia ja toimintatapoja käännetä yhdessä yössä, vaan noiden asioiden sisäistäminen ja oppiminen vie aikaa ja vaatii niiden tietoista treenaamista. Mutta jo nyt luennolla mainitut asiat olivat takaraivossa ja oikeasti huomasin, että asenne oli kisatessa erilainen. Yksi päällimmäisenä luennolla mieleen painunut lause oli "Ole koirasi arvoinen ohjaaja" ja tuolla motolla sunnuntaina meninkin kisaradoille. Ja oli ihan huisin hauskaa kisata miettimättä tulosta ,vaan vain tekemällä parhaansa koiran kanssa. Tällä kertaa se ei nolliin riittänyt, mutta mitä sitten? Me tehtiin kuitenkin neljä hyvää rataa, joilla kaikilla tehtiin yhteistyötä ja molemmilla oli oikeasti kivaa! Lopputuloksena siis kaksi vitosen rataa ja kaksi HYL-rataa, mutta niilläkin hylkäys vain jostain yksittäisestä jutusta ja muilta osin nuokin radat sujuvia.

Eka rata oli agilityrata, jolla siis tuli A:lta kontaktivirhe, mutta muuten virheetöntä menoa, joskin keinu oli kyllä hilkulla, sillä keinulta poistuttiin jyrkästi vinoon ja Jippi poikitti aika huolella alastulolla. Mutta paljon mahtui matkaan hyvää!
Plussat:
+Jippi tuli sokkariin, vaikka edessä oli ansaputki, jolta siis käänsin pois sokkarilla.
+Hyvä keppihaku, vaikka molemmin puolin oli aika lähellä ansahypyt. Annoin hakea itsenäisesti ja hyvin löytyi!
+Tiukka takaaleikkaus (lähes tulkoon viski) toimi hienosti eli lukitsi esteen kaukaa ja pääsin leikkaamaan ongelmitta. Tosin nämä onkin Jipillä yleensäkin vahvuuksia.
+U-putken edessä olevalle hypylle vastakäännöksellä linjaus onnistui niin, ettei ansaputki käynyt Jipusella mielessäkään, vaan hyvin ohitti putken ja suuntasi hypyltä puomille.
Kehityskohteet:
-A:lta kontaktivirhe. En itse nähnyt suoritusta kuin sivusilmällä, mutta mielestäni Jippi ei tullut A:ta kovin rennosti. A oli uusi, eikä tuon merkkistä olla missään aiemmin tehty eli voi olla, että tuntui hieman erilaiseta Jipinkin tassuihin? Mutta voi olla, ettei vain malttanut venyttää laukkoja tarpeeksi, koska A:n edessä oli putki, joka kovasti toki kutsui :D Täytyy nyt vahvistaa A:n rentoutta taas välillä radan keskellä palkkaamalla maahan jätetyllä lelupalkalla.
 -Keinun itsenäinen suorittaminen ei toiminut. Tein keinun jälkeen valssin niin, että jäin keinun sivulle ja valssi kääntyi siis hieman tiukemmin kuin 90 astetta keinulta. Jippi ei noissa oikein malta mennä kunnolla loppuun, vaan pysähtyi turhan ajoissa keinulla ja kääntyi vinoon 2on2offiin niin, että se oli siinä ja siinä, että osuiko mikään tassuista kontaktipinnalle. Virhettä ei tullut, mutta tuota täytyy kyllä treenata. Se on aina ollut Jipille haastava, eikä sitä oikeasti ole tullut treenattua, joten ei ihmekään, ettei kisoissakaan toimi :)

Tokana ratana hyppyrata, joka oli valtaosin tosi sujuva, mutta mahtui sinne pari ylimääräistä putkea ;) Ensimmäinen näistä oli sellainen, etten edelleenkään tiedä, miten ja miksi Jippi sinne putkeen meni, mutta toinen meni kyllä ihan täysin mun piikkiin. Eka oli siis sellainen, että lähdössä asetuin rintamasuunta kohti kakkoshyppyä ja takanani oli jossain ehkäpä kuuden metrin päässä viistossa putkensuu. Jippi lähti ykköshypyltä kohti kakkosta, mutta juuri, kun lähdin liikkeelle (siis poispäin siitä takanani olevasta putkensuusta), Jippi vaihtoikin kurssia ja ampaisi putkeen. En tiedä olisiko minulla tullut siinä minimaalinen peruuttava askel, kun varmistin, että Jippi tulee kakkoshypyn oikealta puolelta ja Jippi olisi tämän tulkinnut putkeen ohjaukseksi? En tiedä, koska en kyllä oikeasti tiedostanut tällaista tehneeni :D Niin harmi, ettei tämä rata tullut videolle! Mutta toinen ylimääräinen putki johtui ihan puhtaasti siitä, että tein sokkarin kohtaan, jossa piti kääntää Jippi muurilta hypylle. Muurille tultiin suorasta putkesta eli vauhti oli kova ja muurin takana oli putki niin, että se oli eka mitä koira näki muurilta. Sokkari oli hieman myöhässä, joten ei toivoakaan, että Jippi olisi luopunut putkesta, jonka se oli jo ehtinyt lukita. Olisi pitänyt tehdä tähän valssi.
 Plussat:
+Liikkuva pakkovalssi onnistui aika kivasti. Pakkovalssit yleisesti ottaen on olleet haastavia meille, mutta tässä toimi!
+Pakkovalssi-sokkari toimi! Pituus syötti hypyn taakse eli ei täytynyt ohjata takaakiertoon, joten uskalsin edetä rohkeasti päällejuoksuun, eikä näin ollen riman kanssa mitään ongelmaa. Tämän saman kun saa vielä siirrettyä myös niihin päällejuoksu-sokkareihin, joissa takaakiertoon täytyy koira törkätä. Niissä jään herkästi jumiin siihen takaakiertoon...
+Lennosta onnistui vaihtaa suunnitelmaa valssista takaaleikkaukseen, kun huomasin, etten millään ehdi. Joskus taannoin ei suunnitelman muuttaminen kesken radan olisi millään onnistunut, mutta nykyään siitä on tullut jo helpompaa.
+Okserin kanssa ei ongemia, vaikka oli hajoava takarima eli rimat oli eriväriset.
Kehityskohteet:
-Itselle parempi käsitys siitä, mitä koira näkee radalla niin, että osaa suhteuttaa ohjauksensa siihen. Toka putkeen sujahtaminen olisi ollut helposti estettävissä, jos olisin tajunnut rataantutustumisessa bongata, että tuo ansaputki oli täsmälleeen siinä suunnassa, mihin koira muurilta laskeutui, jos ei koiran linja saanut korjattua muurilla. Myöhässä tehnyt sokkari ei tätä tehnyt, joten ei toivoakaan ohittaa putki :)

Kolmas rata oli taas agirata ja tuloksena HYL. Rata oli kaikkiaan tosi sujuva, ainoastaan oman nopeuden yliarviointi kostautui :D Takaaleikkasin A:lle ja olisi pitänyt juosta seuraavalle hypylle ohjaamaan takaakierto-sokkariin, mutta ehdin just ja just törkätä rumasti takaakiertoon, mutta se sokkari jäi vain haaveeksi. Tässä tippui rima (eli juuri niin kuin Vapun hyppisykäsirllä todettiin, että rima putoaa, jos en ole ajoissa vaihtamassa puolta ja koira ei osaa tehdä laukanvaihtoja ajoissa) ja seuraavan hypyn Jippi hyppäsi väärään suuntaan, kun en ehtinyt ohjaamaan. Lisäksi radan alussa jänistin kohdassa, jossa valtaosa teki takaakierto-valssin, jolla käännettiin koira 180 astetta kohti putkea. Minä valitsin tämän sijaan takaakierto-vastiksen ja takaaleikkasin putkeen, koska tiesin, että tässä rima pysyy varmemmin. Nämä treeniin, jottei tarvi jänistää!
Plussat:
+Puomi!
+Tiukka takaaleikkaus puomin jälkeen kääntäen 180 astetta toimi hyvin.
+Kepeillemeno oli hyvä etäältä kepeistä tehdyllä sylkkärillä.
+Olin rohkea ja tein takaakierto-sokkarin ja se onnistui!!
+Ennen A:ta oleva hyppy vietti kohti putkea ja koira laskeutui herkästi putken linjalle. Sain käännettyä Jipin kuitenkin A:lle ihan oman liikkeen rytmityksellä ja suunnalla ilman, että se vilkuilikaan putkea.
Kehityskohteet:
-Luottoa takaakierto-ohjauksiin! Alun takaakierto-valssista jänistäminen hieman jäi itseä kaivelemaan :D
-Keinu! Keinu tehtiin "päin seinää" ja niin, että keinulta lähdettiin viistosti loppusuoralle. Jippi ei malttanut ensin mennä ihan loppuun asti, mutta pyysin korjaamaan ja hienosti käänsi itsensä sitten suoraan kontaktille, jonka jälkeen pääsi palkaksi kiihdyttelemään loppusuoralle ja kohti hihnapalkkaa :)
-Lähdössä lipsuin tällä radalla hieman kriteereistä - hyi minua! Käännyin kävelymatkalla katsomaan, että Jippi odotti nätisti lähdössä ja odottihan se. Tokan kerran käännyin vapauttaakseni Jipin ja nostin ohjauskäden ja avasin suun, jolloin Jippi jo lähti. Nyt itse havaitsin sen, että Jippi lähti jo ohjauskädestä ja suun avaamisesta ennen käskyä ja jatkoin silti, mutta joskus on käynyt niinkin, etten huomaa sitä, että Jippi todellisuudessa lähti just ennen vapautusta. Eli on tullut vahvistettua Jipille sitä ajatusta, että ohjaajan vartalon vinkeistä on ok lähteä ja tässä se nyt sitten näkyy. Täytyy hieman pohtia tätä, että kuinka iso ongelma tämä on, vai onko...? Ne kerrat, kun Jippi on lähtenyt ilman, että olen kääntynyt siihen päin ja aloittanut ohjausta, on selkeitä virheitä ja näistähän ollaan lähdettykin poikkeuksetta ulos radalta. Mutta tuo on niin häilyvä, etten ole varma saanko siihen niin selkeää kriteeriä, että pystyn siinä pysymään... Täytyy tosiaan pohtia tätä!

Vika rata oli hyppäri ja siinä harmillisesti toka rima alas, mutta muuten aika kiva rata. Tämä oli ainoa videolle tullut rata ja se tässä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti