keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Ja ei kun joulua odottelemaan!

Juhannus nyt siis takana ja aika alkaa odottelemaan joulun tuloa? No ehkäpä tässä välissä voisi hieman vielä nauttia kesästä ennen kuin alkaa lumia odottamaan - varsinkin kun säät ovat olleet taas nyt niin hienot!

Tässä nyt muuten vihdoin se video Hugon palloleikeistä, jota olen useaan otteeseen yrittänyt tänne ladata! Vihdoin onnistui.

Ja lupailin kuvia myös juhannukselta, jolloin siis juhlistettiin pienimuotoisesti myös Hugon synttäreitä. En muuten ymmärrä, mitä blogin päivämäärille on tapahtunut? Olen aivan varma, että kirjoitin edellisen postauksen 21.6. tiistaina eli Hugon synttärinä, mutta nyt näyttää, että olisin kirjoittanut sen 19.6 sunnuntaina...

Ensimmäisessä juhannuskuvassa Hugo ryntää frisbeen perään:


Sitten yhteisposeeraus koiralta ja omistajalta

Hugo nauttimassa synttäritarjoiluista. Kuvassa myös lahjaksi saadut luukengät, naudan jalkaa (ei aavistustakaan, että mikä osa??) ja kettulelu, joka ristittiin Onniksi. Yksivuotiskakun tein maksalaatikosta, jonka kuorrutin kermaviilillä ja koristelin nakein - maistui Huksulle vallan mainiosti!

Hugon lempipuuhaksi on tänä kesänä osoittautunut frisbeen noutaminen :)

Mökkipeleihin meillä kuuluu aina mölkky, mutta havaitsimme, että senkin pelaamisessa on omat haasteensa, kun Hugo osallistuu. Tässä kuvassa minä siis heittovuorossa ja mölkkykapulan voi nähdä ilmassa lentämässä melko tarkalleen siinä mihin Hugo on tähtäämässä!
Mölkyn jälkeinen lepohetki:

Hugo löysi hyvän vartiopaikan mökin edustalta - kyllä oli taas turvallinen olo :)

Siinä kuvakooste juhannusreissulta lyhykäisyydessään. Metsäjälkeä kerittiin myös reissulla hieman harjoitella. Tällä hetkellä keppimotivaatiota yritetään kasvattaa lyhyillä jälkiharjoituksilla. Tallasin siis neljä hyvin lyhyttä jälkeä, joihin jätin jopa neljä keppiä. Hugo nosti kaikki kepit ja palkkasin aina keppileikillä ja lopulta namilla. Toivonkin, että tällaisilla harjoituksilla se alkaa saada jutun jujusta kiinni ja näin ollen pääsisimme sitten pikkuhiljaa harjoittelemaan hieman pidempiä jälkiä!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

1-vuotias Hugo

Tänään on tosiaan Hugon 1-vuotissyntymäpäivä - on se aika mennyt kamalan nopeasti! Tänään synttäreitä on vietetty herkkuaamiaisen merkeissä ja nyt illalla lähdemme metsäjälkipienryhmän kokoontumiseen. Päätimme kuitenkin juhlistaa Hugon synttäriä virallisesti vasta juhannuksen yhteydessä mökillä eli lahjatkin se saa vasta silloin. Kuvapäivityksiä varmasti tulee sitten mökkireissun jälkeen!

Olen yrittänyt nyt jo viikon ladata tänne videota Hugon palloleikeistä. Jostain syystä video ei kuitenkaan lataudu.. täytyypä vielä yrittää esimerkiksi hieman lyhyempänä versiona!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Huh hellettä!

Otsikon mukaisesti viime aikoina hellettä on riittänyt ja se onkin muokannut meidän päiväjärjestystä aika lailla. Pitkäkarvaisena ja tuuhea turkkisena koirana Hugo kyllä väsyy todella nopeasti näillä helteillä ja näinpä olemmekin suosiolla jättäneet pitkät lenkit iltaan, kun on jo viilennyt hieman. Sisälläkin lämpötila nousee helposti ja sitä vastaan olen yrittänyt taistella läpivedon, verhojen sulkemisen ja tuulettimen avulla. Sen verran nämä toimet ovat auttaneet, että täällä on sentään siedettävää olla ja Hugokin pystyy nukkumaan.

Metsäjälkipienryhmä kokoontui viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa - aurinkoa riitti silloinkin, muttei onneksi ihan näin helteistä. Syksyllä aloittelimme tosiaan ihan jäljestyksen alkeita pellolla ja tällöin "ajavana voimana" toimivat namit. Nyt lähtökohta on erilainen eli namitusta ei ainakaan toistaiseksi ole otettu käyttöön, vaan koiran motivaatio jäljelle pyritään löytämään keppileikkien yms avulla. Kisajäljellähän on kuusi merkittyä keppiä, jotka koiran tulee ihmisen hajun perusteella erottaa muista tavallisista metsän kepeistä ja joko nostaa tai muutoin ilmoittaa omistajalleen.

Hugo kyllä nostaa keppejä, kun olen keppejä pudotellut ja pyytänyt etsimään. Jäljelle lähetettäessä se ei kuitenkaan selvästikään tajunnut homman jujua. Toki sen jäljen haistoi ja usein seurasikin sitä alkuun, muttei kenties ymmärtänyt, että mitä hyötyä sen seuraamisesta sille oli. Ohjaaja sanoikin, ettei Hugolla ole välttämättä kovin vahvaa luontaista motivaatiota jäljelle. Nyt olen Hugon kanssa ottanut paljon pieniä harjoituksia ja leikkejä keppien kanssa eli yrittänyt saada sitä kiinnostumaan niistä kovasti. Seuraavalla pienryhmäkerralla sitten kokeillaan josko motivaatio löytyisi ihan keppien avulla. Jos ei, niin sitten on aika ottaa esiin ruokapalkka ja alkaa harjoitella metsäjälkeä samalla tyylillä kuin jäljen alkeita pellolla olemme harjoitelleet. Seuraava pienryhmäkerta siirtyy eli vielä on hieman epäselvää, koska kokoonnumme jälleen treenailemaan. Kirjoittelen taas edistymisestä ja siitä mitä apukeinoja olemme päättäneet käyttää :)