Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjattu nouto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjattu nouto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Omatoimitokoa ja -agia (Jipin päiviksestä siirretty teksti)

Paikka: I-HAH:n halli
Omatoimitreenit
Toko:
Tehtiin ensin kisamainen palkaton muutaman liikkeen setti. Ensin ruutu. Jippi ampui ruutuun sen verran kovaa, että ohjaaja ei pysynyt perässä :D Stoppi tuli liian myöhään ja Jippi valui takalinjan päälle. Pyysin korjaamaan ja siitä kehut, jonka jälkeen uusittiin liike. Toka suoritus oikein jees (seis-käsky vähän turhankin painokas, kun ohjaaja varmisteli, ettei virhe toistuisi :)
Tokana jäävät, asentoina seiso ja istu. Perussiisti suoritus, mutta olipahan hyvä, että tuli kuvattua, koska seisomisessa tuli pientä tepastelua perään! Täytyy vahvistaa seisomista siis. Mutta muuten ihan jees ja istuminen oli hyvä.
Kolmantena liikkeenä ohjattu nouto. Taustalla häiriönä ruutu. Normaalisti Jippi ei noudoissa ole ruutuhäiriöön mennyt, mutta nyt näytti lähetyksessä siltä, ettei ollenkaan tajunnut, että oli lähdössä noutamaan. Juoksi siis ruutuun ja sieltä sitten tajusi suunnan ja nouti kapulan. Tämä kaikki yhdellä käskyllä, joten kehuin isosti, kun päätteli kuitenkin omatoimisesti oikein :) Toka toisto siisti. Palautuksessa annoin avun, kun on työn alla nyt ne palautuksen pito-otteet.
Neljäntenä liikkeenä kaukot, jotka oli mun mielestä tämän hetken tason mukaiset. Seiso-istu -vaihdossa pientä siirtymää, mutta ajatus oli oikeaan suuntaan.
Lopuksi seuruu, joka oli vaikea toteuttaa ahtaasta tilasta johtuen. Seuraamisessa tuli pientä mutinaa peruutuksessa ja peruutus muutenkin aukesi. Jipille on nyt peruutukset olleet tosi haastavia jostain syystä ja ääni linkittyy suoraan siihen, että on kovin vaikea tehtävä. Tehtiin erikseen koemaisen setin jälkeen tota peruutusta käyttäen etupalkkaa ja oli ihan huippu hienoja peruutuksia. Piti kontaktin palkasta huolimatta ja lähti peruutukset oli tosi suoria! Täytyy tehdä kuurina noita etupalkan kanssa.
Mikä loistavinta, niin tässä palkattomassa setissä pysyi fiilis hurjan hyvänä! Tuli noita mokiakin joita paikattiin tekemällä joitain liikkeitä uusiksi, mutta siltikin pysyi hyvä vire ja Jippi vastasi innokkaasti sosiaaliseen palkkaan.
Tehtiin lopuksi erikseen vielä tosiaan peruutusta, mutta myös luoksetulon stoppeja. Stopit oli hyviä ja luoksarit vauhdikkaita, mutta ongelmana näissä on nyt ollut se, että Jippi nousee tosi usein istumaan jätön jälkeen. Nyt videolta näin, että nousi aika pian jo jättämisen jälkeen eli huomautus tulee tosi myöhässä, jos korjaan, kun käännyn ympäri. Nyt tein siis näitä kännykkäkameran avulla eli katsoin kännykän näytöltä peiliasetuksin, että Jippi pysyy maassa. Pointti olisi, että huomautuksen saisi annettua heti, kun se nousee - jos nousee - eikä vasta sekunteja sen jälkeen. Nyt ei näillä kamerakerroilla yhtään mokaa tullut, mutta täytyy jatkossakin käyttää tota, ellei ole treenikaveria kyttäämässä Jipin tekemisiä :)
Koostevideo: 

Agility:
Tehtiin tauon jälkeen pieni setti agia. Putki-keppierotteluja ihan sanallista keppikäskyä vahvistaen. Nämähän meille osoittautui alkuvuodesta Jennan treeneissä aika mahdottomiksi, mutta jotenkin on unohtunut niitä silti treenata :D Nyt otettiin näitä ensin ihan niin, ettei ollut esteitä alla ja lopulta sitten muiden esteiden kautta. Tosi hienosti erotteli käskyllä kepit ja putken!
Lopuksi muutama takaakiertotreeni ja tuli taas huomattua, että kyllä se vaan hitsi vie edelleen on Jipille kaamea vaikeaa. Siivekkeen ympäri pyörivät takaakierrot ei tuota ongelmia, mutta loivat (valuvat) takaakierto-valssit sekä takaakierto-päällejuoksut on tosi vaikeita. Otetaan näihin nyt taas tehotreeniä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ohjatut tokot (Jipin päiviksestä siirretty teksti)

Paikka: Agility Akatemia
Kouluttaja: Nina Manner

Tehtiin alkuun toisen koiran kanssa paikkaistuminen. Riviin tuodessa vire oli hyvä (tein pari temppua) ja käskytyksissä oli hiljaa ja keskittynyt. Jätön yhteydessä kuului pientä mutinaa, mutta tätä osasin hieman ennakoida, koska paikkis oli heti ekaksi vuorossa halliin tultua ja se on Jipille aina vaikea juttu, jos ei pääse tekemään pohjalle mitään. Itse paikkis sujui hyvin ja kuulemma ei Jippi ottanut minkäänlaista häiriötä selän takana olevalla toisella kentällä olleista agitreeneistä (ei vilkuillut, ei ollut levoton, ei tepsutellut). 

Paikkiksen jälkeen välipalkkaus ja sen jälkeen siirryttiin tekemään kisanomaisesti muutama liikettä ketjutettuna. Nina sai valita liikkeet. Aloitettiin luoksetulolla. Jätössä haukotteli, mutta muuten oikein jees suoritus. Stoppi oli hyvä ja vauhti myös. Liikkeestä vapautettua palkkasin sosiaalisella palkalla ja hypäytin Jipin itseäni vasten. Nosti kierroksia, kun palkkasin aika isosti, mutta nyt tavoitteena olikin, että saa pidettyä hyvän fiiliksen läpi setin. Tokana liikkeenä ohjattu. Vähän levoton oli kapuloita viedessä ja jäi jumiin kapuloihin, mikä näkyi epäsiistinä seuruuosuutena eli kontakti tippuili katseen kääntyessä kapuloihin, mutta seuruupaikka kuitenkin säilyi myös käännöksessä. Nouto oli oikein jees ja palautus myös lukuun ottamatta perusasennossa pitoa. Hieman suu kävi perusasennossa.... 

Vikana liikkeenä L ja asennot oli seiso ja istu. Tässä inisi, kun annoin alussa seuruukäskyn. Muuten liike oli aika siisti ja asennot oli hyvät. 

Tuli puheeksi tuo liikkeiden alkujen levottomuus (ininä, haukottelu yms). Osittain johtunee siitä, että tosiaan ei oltu tehty mitään energian purkamisia ennen tota settiä, vaan Jippi tuli suoraan autosta tekemään paikkiksen ja kisamaisen setin. Toisekseen sain kuulla tekeväni aika paljon korjauksia alkujen perusasentoihin ja tunnistin kyllä tästä väittämästä itseni täysin :D Jippi siis yleensä hakee turhan eteen perusasennossa, joten jo valmiiksi vähän avitan ja korjailla sitä perusasentoa koko ajan koiraa tuijottaen. Ja Nina sanoi, että tuo korjailu todennäköisesti tuo myös sitä levottomuutta Jipille niihin alkuihin. Sain siis nyt läksyksi laittaa ne perusasennot kuntoon. Olen tiedostanut tämän ongelman pitkään, mutten vain ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Nyt kuitenkin täytyy ottaa itseä niskasta kiinni! Eli ensinnäkin treenit nyt kokonaan peilin edessä, jotten joudu kurkotella koiraa kohti nähdäkseni onko se suora. Jippi on oppinut hakemaan liian tiiviisti katsekontaktia ja senkin myötä valuu liian eteen. Eli nyt opetetaankin, että kontaktin ei tarvitse olla kirjaimellisesti katsekontakti. 

Noutoja tehdään nyt hetken aikaa niin, että ihan siihen lopun perusasentoon tulemiseen liitetään luopuminen. Eli nami näkyviin, kun Jippi palaa noudosta. Hyvin kyllä luopumisen avulla stabiloituu suu perusasennossa!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Omatoimitokoa (Jipin päiviksestä siirretty teksti)

Paikka: I-HAH:n kenttä Kivikossa
Treeniseurana Minttu ja Sikka.

Aloitettiin ruudulla. Eka toisto tarkoituksella ilman apuvälineitä. Jipin oli vaikea bongata ruutua, kun kentällä oli melko hämärää, mutta bongattuaan päätyi kyllä ruutuun. Vähän jäi eteen, mutta vielä silloinkaan ei oikein kunnolla hahmottanut mihin olisi pitänyt päätyä. Pyysin korjaamaan ja oikea paikka löytyi, joten kehuin isosti ja kutsuin luokse. Tokalla toistolla todella hieno ruutu - upposi hyvin ruutuun ja meni vauhdilla. Seuraavalla toistolla jätin ruudun takaosaan lelun. Hyvällä draivilla eteni taas, vaikkei nähnyt lelun jättämistä ja bongasi lelun vasta ruudussa ollessaan.

Seuraavaksi pari toistoa ohjattua noutoa ja tarkoituksella niin, että ruutu oli kapuloiden takana vajaan 10 m päässä. Ruutu ei tuottanut ongelmaa eli Jippi keskittyi ohjattuun hyvin ja nouti molemmilla toistoilla oikeat kapulat (kerran kumpikin suunta). Kapulannosto oli hyvä, samoin pito noudon aikana, mutta meinasi taas suu vähän käydä perusasennossa. Tässä sitten muistutin kunnollisesta pidosta "pidä"-käskyllä ja kehuin hyvästä otteesta. Hyvin skarppasi otteen kanssa muistutuksesta.

Tämän jälkeen vielä yksi ruutu ja tällä kertaa niin, että jätin ohjatun kapulat paikoilleen eli Jipin piti juosta ruutuun kapuloiden välistä. Ei tuottanut tämäkään ongelmaa eli hyvällä vauhdilla juoksi ruutuun ja upposi oikeaan kohtaan. Super-Jippi!

TAUKO

Tuon jälkeen Jippi teki kaukoja. Pari pientä tassun liikautusta tuli sieso-maahan -vaihdoissa, mutta muuten olivat aika puhtaita. Seiso-istu -vaihtoon keskityttiin enemmänkin ja voi että se osaa olla vaikea. Tekniikkatreeninä tehtynä Jippi teki taas oikein nättejä siirtymiä eli tiedossa on, että fyysisesti se siihen kykenisi. Mutta jotenkin se ei vaan ole älynnyt sitä liikerataa riittävällä tasolla, sillä vähänkään kauempaa ohjattuna takajalat liikkuu. Se tekee todella mielellään pienen hypähdyksen eteenpäin takajaloillaa, jonka jälkeen kyllä korjaa jalat takasin taakse. Eli tiedostaa, missä takajalkojen pitäisi olla, muttei osaa sitä liikerataa suorittaa puhtaasti. Täytyisi nyt siis jollain keinolla saada sille kunnolla lihasmuistiin se oikea liikerata. Käyttöön siis jokin hyväksi osoittautuva apuväline (kengät esim. toimi tässä hyvin, mutta olin laiska tekemään kenkäkaukoja...) ja tehdä apuvälineen avulla seuraavat X treenikertaa noita vaihtoja, jotta jäisi selkäytimeen...

Lopuksi tehtiin kimpassa paikkis. Tehtiin ensin paikkaistuminen, jossa kestoa oli varmaan lähemmäs 4 min. Hienosti ja rauhallisesti istuivat molemmat tytöt. Jippi oli jätössä ihan aavistuksen levoton ja tajusin jälkikäteen, etten valmistellut sitä paikkikseen niin kuin muuten nyt olen valmistellut. Tehtiin siis vielä erikseen parit jättötreenit eli vain niin, että tuotiin koirat riviin ja tehtiin käskytykset. Nyt toin Jipin tehden parit temput riviin tuodessa ja vielä rivissä yhden nenäkosketuksen kehuen samalla ja sanoen, että tehdään paikkis. Jippi oli kaikilla näillä kolmella kerralla täysin hiljaa ja hyvällä ilmeellä liikenteessä. Pitää muistaa siis pitää nämä rituaalit nyt toistaiseksi ainakin mukana kuvioissa!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Omatoimitokot

Paikka: I-HAH:n halli

RUUTU: Aloitettiin ruututreeneillä. Tänään upposi hyvin ruutuun eli ei kertaakaan hakenut ruudun etuosaan. Edelleenkin käännöksissä stopatessa löysyyttä eli ajautuu hieman ruudun oikeaan reunaan, mutta tällä hetkellä hyväksyn tämän, kun kuitenkin reagoi käskyyn ihan hyvin, eikä ole pelkoa, että ajautuisi ulos ruudusta. Tärkeintä siis nyt, että juoksee ruudussa loppuun asti, kun sen kanssa meinasi tulla ongelmaa, kun lähdettiin treeneissä niin rajusti tiukentamaan paikan ja kosketusalustan kriteereitä.

OHJATTU: Tehtiin kolmella kapulalla. Hyvin haki suunnat. Kerran erehtyi menemään keskikapulaa kohti, kun lähetin kapulalle, joka oli sijaitsi agilitypuomin alla (meidän halli on niin kapea, että hallin reunalla ollut puomi oli vähän keskellä meidän noutoa). Stoppasi kuitenkin hienosti käskystä ja korjasi nätisti. Tämän jälkeen ei tullut enää mokia suunnissa. Ohjatussa nyt kapuloiden nostot oli nättejä. Palautuksia hiottiin erikseen vielä eli niissä tulee hyviä toistoja, kun teen stopin siinä ihan edessäni/vieressäni ja stopista pyydän sivulle. Jos tulee kovasta vauhdista, niin edelleen herkästi vähän törmää eli jatketaan tekniikan hiomista stoppien kautta.

JÄÄVÄT: Teki nätisti kaikki kolme vaihtoa. Edellisissä ohjatuissa tokoissa esiintynyt istuminen seisomista pyydettäessä ei ole sen treenin jälkeen kertaakaan toistunut, joten menee tilapäisen mielenhäiriön piikkiin :D

TUNNARI: Hyvin teki töitä ja nappasi oman heti sen löydettyään. Palautuksessa ei pureskellut - JES! Sivulle tullessa kaivoin taskusta namia, jotta voisin palautuksen tehdä luopumisen kautta, mutta Jippipä pudottikin kapulan namien toivossa :D Korjasi itse eli nappasi kapulan uusiksi ja sitten nätti luovutus ilman pyörittelyä.

SEURAAMISTA: Kivoja pätkiä ja kontakti pysyi aika kivasti. Vähän joutui puuttumaan taas siihen, ettei ala edistää. Nyt ollaan haettu sitä kontaktin tasaisuutta ja aktiivisuutta seuruuseen, joten näkyy nyt sitten taas herkästi pienenä edistämisenä/keulimisena. On tämä seuruun treenaaminen kyllä sellaista tasapainottelua :D

Loppuun vielä yksi ruutu. Huomasin heti lähettäessä, että Jippi oli väsynyt. Vauhti oli hieman hitaampi ja stoppasi liian eteen. Monesti Jipillä huomaa, että jos on oikeasti fyysisesti väsynyt, niin sitten vauhdin ollessa hidas ennakoi myös pysähdystä herkästi. Itseä harmitti, että menin vielä sen yhden ruudun tekemään, kun kerran koira oli väsy ja alkuun tehdyt ruudut oli sujuneet niin hyvin. Jipin pysähtyessä ruudussa eteen odotin vain hiljaa, että korjasi. Haki omatoimisesti lopulta ihan oikeaan paikkaan, joten kehuin paljon ja kutsui sen pois ruudusta ilman enempiä palkkoja. Tehtiin lyhyemmältä matkalta (väsymyksen takia) vielä yksi toisto ja nyt meni hyvin taas ruutuun, joten siitä iso palkka ja jätettiin treenit siihen.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ohjattu toko (Jipin päiviksestä siirretty teksti)

Paikka: Sporttikoirahalli

Tuurauspaikalla I-HAHn kisaavien treeneissä (kouluttajana Sanna)
Teemana valinnainen noutoliike. Valitsin ohjatun ja otettiin kolmella kapullla, mutta liikkeen alku VOIn tyyliin seurauttaen. Ongelmaksi esittelin seuraamisessa huomion herpaantumisen ja kapuloihin kiinni jäämisen. Kokeiltiin niin, että jos kontakti putoaa ja Jippi jaa tuijottelemaan kapiloita, niin vaihdan saman tien suuntaa oikealle. Ekalla kerralla kontakti takkusi ja tein suunnan vaihdon. Jippi skarppasi heti hyvin. Seuraavilla yrityksillä seuruu heti selvästi keskittyneempää. Isoimmaksi ongelmaksi nousi seuruusta stoppi, jossa Jippi kerta toisensa jälkeen istui. Tosi outo virhe ja siksei siihen nyt takerruttukaan kauheasti, kun voi hävitä yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. 
Noudossa lähti joka kerta oikeaan suuntaan, mutta hieman keskikapula aiheutti vaikeuksia. Ekalla toistolla kääntyi oikeaan suuntaan, mutta bongasi kuitenkin ekana keskikapulan. Stoppasin ennen kapulaa ja otin Jipin takaisin lähetyspaikalle. Seuraavalla yrityksellä nouti oikean kapulan. Tämän jälkeen yksi toisto ongelmitta. Suunta vaihtui ja siinä Jippi kertaalleen teki toiston, jossa se arpoi kapuloita lähestyessä todella pitkään, että mennäkkö reunimmaiselle vai keskimmäiselle kapulalle! Päätyi kuitenkin oikeaan valintaan. Nyt täytyy muistaa ottaa keskikapula jo säännöllisesti mukaan treeniin! 
Paikkis tehtiin vikana. Toin Jipin paikkikseen taas tehden parit nenäkosketukset ja yhden kiepin. Perusasennossa oli ihan hiljaa, vaikka hetken kesti alkupuheissa. Jätin istumaan ja jätössäkin oli ihan hiljaa. Kehuin poispäin kävellessä. Menin näkösuojaan. Kuulemma hieman käänsi päätä pois, kun liikkuri teki häiriökävelyt. Jippi ei kuitenkaan ikinä ole ottanut liikkurista painetta, joten vahva veikkaus on, että enemmänkin luopui liikkurista, joka siis oli treenikaveri eli Jipille tuttu Sanna. Muuten oikein rauhallinen paikkis! Loppuun maahan käskytys ja luoksari :) 
Tänään aamulla testasin jäävien seisomisia ja istumisia ja hyvin erotteli nämä kaksi joka kerta, vaikka eilen tosiaan itsenäisestikin treenatessa istui vähän väliä seiso-käskyllä! Joku ihme häiriö oli eilen havaittavissa, mutta onneksi vain ohimenevä :)

perjantai 20. lokakuuta 2017

Omatoimitokot (Jipin päiviksestä siirretty teksti)

Paikka: Ojangon ulkokenttä

Käytiin tekemässä kokonaisina liikesuorituksina ohjattu, metallinouto (käytettiin puista kapulaa, koska ulkona lämpötila oli nollassa), luoksari, zeta ja kaukot. Lisäksi tehtiin ruutua ilman kävelyitä eli pelkkiä ruutuun lähetyksiä.

Ruutu

Kolme toistoa yhteensä. Ensimmäisellä toistolla ilman apuvälineitä ihan normaali lähetys. Jippi haki hyvin ruutuun, stopilla kääntyi vähän keskikohdan oikealle puolelle (ohjaajasta katsottuna). Tämähän Jipin normaali suoritustapa ja tämän nyt olen päättänyt sallia. Tätä stopin valumista oikealle yritettiin korvata taannoin targetin avulla, mutta ne treenit saivat koko ruudun ihan sekaisin, joten koska käännös ei kuitenkaan valu ulos ruudusta, niin pidetään tuollaisena. Vahvistan terävää käännöstä sitten erikseen ja katsotaan, josko vähitellen siirtyisi ruutuun...

Toisella toistolla laitoin valkoisen lelun valkoisen takanauhan eteen. Suoraan juoksutun ruutuun ja vapautus lennosta lelulle.

Kolmannella toistolla ilman apuja. Ruutu vielä ensimmäistä toistoa parempi - upposi hyvin ruutuun ja reagoi hyvin stoppiin. Ei suurta oikealle valumista, vaikka pieni U-käännös tulikin.

 Ohjattu

Tehtiin vain yksi toisto, koska sujui hyvin. Seuraamine ihan ok, vaikka näyttikin kapuloita viedessä jäävän niihin jumiin. Stoppi hyvä. Liikkurin käskyllä pieni nykäisy, mutta jalat eivät liikkuneet. Käskyllä lähti hyvin oikealle kapulalle, nosti nätisti ja palautti ripeästi. Yhdistin tähän palautustreeneistä nyt opetellut tavan eli lennosta jo annoin käskyn "käsi" ja kun se tökkäsi käteen, niin käskin "seis" (Jippi ei osaa vielä sitä pitkäkestoista käsikosketusta). Stopista pyysin sivulle. Käännös oli hyvä. Pari pyöräytystä meinasi tulla perusasennossa eli siinä sitten vielä vaadin tasaisen otteen ennen kuin pyysin irrottamaan. Kokonaisuudessaan kuitenkin tämän hetken tasoon nähden oikein nätti suoritus, joten ei jääty hinkkaamaan.

Zeta (M-I-S)

Ekan pätkän seuraaminen järkkyä. Keuli ihan kunnolla ja jouduin tästä huomauttamaan. Tämän jälkeen seuruu oli ihan jees. Asennot otti oikein, eikä mitään valtaisaa hidastelua. Maahanmeno ei ollut nopeimmillaan, mutta voi olla, että johtui siitä, että käsky tuli tosi pian pomppimisesta huomauttamisen perään.

 Hyppynouto (puukapulalla) 

Ensimmäisellä toistolla muuten jees, mutta vähän aprikoi paluumatkalla, että hyppäisikö vai tulisiko ohi, joten annoin varmuudeksi uuden hyppykäskyn. Perusasennossa pyöritteli kapulaa. Treenikaveri sanoi, että Jippi näytti korjaavan linjansa jo ennen lisäkäskyn antamista eli olisi todennäköisesti tullut hypyn yli joka tapauksessa, mutta näissä haluan nyt ottaa vähän varman päälle, kun pareissa treeneissä keksi sen esteen ohittamisen ihan urakalla.

Tokalla ja kolmannella toistolla tuli nätisti hypyn yli empimättä. Kapulalle menot olivat vähän rumemmat kuin ohjatussa eli pieni töytäisy tuli kapulalle. Tätä ongelmaa tosin ei kyllä metallikapulalla tule, sillä se ällöttää sen verran, ettei Jipin tee mieli riekkua sen kanssa.

Palautuksen puruote oli tosiaan vähän turhan levoton, joten tehtiin sitten erikseen vain sitä "pidä"-käskyn muistuttelua. Tuli havaittua, että Jippi herkästi ihan vähän korjaa otetta aina, kun uusin "pidä"-käskyn. Tässä tulee siis meidän perusongelma esiin eli Jippi tulkitsee uuden käskyn aina korjaukseksi ja yrittää muuttaa jotain asiaa suorituksessaan. Sehän perusasennossa uuden käskyn kuullessaankin aina vähän korjaa tassuja, vaikka olisikin ollut jo hyvässä perusasennossa. Tässä sama juttu eli nyt täytyy siedättää siihen, ettei "pidä" tarkoita sitä, että jokin menee huonosti. Namin ilmestyminen näkökenttään eli luopumisen kautta tekeminen saa suun rauhoittumaan huomattavasti, mutten ole oikein varma, että miten tuosta etenisi. Jotain tuolle levottomalle suulle pitäisi saada tehtyä. Noudon aikanahan se ei pyörittele kapulaa, vaan tämä ongelma koskee nyt nimenomaan perusasentoa. Jippi ei pureskele voimakkaasti, mutta todella herkästi hieman pyöräyttää kapulaa tai vaikkei edes pyöräyttäisi, niin alaleuka laskeutuu ihan aavistuksen ja ote höllenee. Näyttää siis epätasaiselta ja jotenkin levottomalta.

Luoksari

Oli ihan muissa maailmoissa jätön hetkellä ja vaati tuplakäskyn. Lisäksi vielä nousi istumaan, kun käännyin luoksarietäisyyden otettuani ympäri. Varmaankin johtui tuplakäskyn aiheuttamasta epävarmuudesta. Uusittiin aloitus ja nyt reagoi terävästi käskyyn ja pysyi maassa. Käskyihin reagoinnit hyvät, stoppi oli aika jees (ei paras mahdollinen, mutta kuitenkin aika terävä), eikä ennakoinut liikkurin käskytyksiä, mikä oli oikein hyvä!

Kaukot

Teki aika kivat vaihdot. M-I-S-M-S-I-M. Ensimmäinen istuminen hyvä ja kokonainen (näissä joskus saattaa jäädä aavistuksen vajaaksi istuminen). Seisominen oli nätti (terävä ja tassut pysyi ihan paikoillaan). S-M -vaihto aika jees. Ihan pienesti tassut liukui eteenpäin vaihdossa (arviolta 2 cm), muttei askeltanut eteenpäin kuitenkaan. M-S myös nätti. S-I on se kaikista eniten työn alla oleva ja olin tänään tähän ihan tyytyväinen tämän hetken taso huomioiden. Vähän takajalat liikahti eteenpäin, mutta Jippi korjasi jalat takaisin lähtöpaikoilleen eli ajatus on oikea. Nyt tarvitsee vielä vain saada toteutuskin toimimaan ;) I-M hyvä. Kaukoissa tuli ääntä, mikä on kaukoihin yhdistynyt aina välillä silloin, kun on tehty vaikeita vaihtoja jumppana paljon. Nyt ei tehty paljoa, mutta ilmeisesti Jippi koki nämä vaikeaksi, kun tuli pientä mutinaa parissa vaihdossa.

Tässä vaiheessa Jippi meni tauolle.

Tehtiin erikseen vielä paikkistreeniä. Maa oli kylmä, joten varsinaista paikallaoloa ei treenattu, vaan sitä aloitusta ja jättöä. Jippi tuli autosta niin into pinkeänä, että paikkiksen alun temput sai sen taas huutomoodiin. Haukahti siis liikkurin äänestä, joten uusittiin kehääntulo. Tehtiin uusinnallakin yksi kieppi, mutta juttelin rauhallisella äänellä eli kokonaisuudessaan tultiin kehään hillitymmin. Nyt perusasennossa pysyi hiljaa, samoin antaessani käskyn ja jättäessäni Jipin maahan. Palattiin palkkaamaan. Toisella toistolla taas oli hiljaa, joten palkkasin suoraan perusasennosta, kun liikkuri sanoi käskyn.

Lisäksi tehtiin vielä erikseen treeniä, jossa tavoitteena oli, ettei Jippi reagoi liikkurin läsnäoloon tai käskytyksiin. Jippihän herkästi liikkeiden aluissa kääntyy vilkaisemaan liikkuria, kun liikku puhuu ja tällöin on herkässä, että se missaa ensimmäisen käskyn (esim. maahanmenon luoksarissa tänään). Nyt otin käyttöön tutun "katso"-käskyn eli ennen liikkeen alkamista sanoin "katso" ja tällä Jippi piti ongelmitta katsekontaktin läpi liikkurin pölinöiden. Palkkasin isosti näistä ja tähän päätettiin tämän päivän treenit.

Kokonaisuuteen olin tyytyväinen. Liikkeet sujuivat aika kivasti, vaikka pientä hiottavaa toki onkin. Paikkiksen ekan tositon haukahdus oli selkeä virhe, mutta siitä sai annettua myös palautteen ja uusinnassa oli ihan hiljaa, joten ehkä yhdisti huomautuksen oikeaan asiaan. Vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan!