perjantai 26. heinäkuuta 2013

Lomakuvia

Tässä muutama kuva ensin Särkänniemen reissusta, joka siis tehtiin mitä ilmeisemmin ilman Hugoa. Hurjien laitteiden sijaan suosikikseni muodostuivatkin kaikki nämä eläimelliset kohteet eli aina niin ihastuttava delfinaario, mutta tällä kertaa myös uusi kohde Koiramäki. Koiramäellä oli siis Mauri Kunnaksen kirjoista tuttuja maisemia rakennettuna ja Koiramäen maatilalta löytyi sitten erilaisia eläimiä, joista tässä muutama esimerkki.




 Alpakka oli niin söötti, että halusin sen kanssa välttämättä yhteiskuvaan. Eipä ollut kaveri ihan yhtä innoissaan tästä kuvaussessiosta, joten monista yrityksistä huolimatta, alpakka pysyi paikoillaan tuijottaen muualle varoen hetkeksikään menettämästä coolia olemustaan...
Loman aikana ollaan pari kertaa lenkkeilty Uutelan luontopolulla. On kyllä tosi kivoja reittejä siellä päin - ainoa harmistus on, ettei oikein voi vapaana pitää, kun lenkkeilijöitä on sen verran paljon. Tässä meidän Rantaleijona Uutelassa :)
Ja vaikka alemmassa kuvassa onkin todistusaineistoa siitä, että Hugo on käynyt suht lähellä vettä, niin ei kyllä vieläkään ollut pienintäkään pelkoa siitä, että poitsu eksyisi uimasilleen. Namilla houkuttelemalla saatiin Hugo kastamaan etutöppäset nilkkoja myöden, mutta sen enempää rohkeutta Hugo ei saanut kerättyä. Ja toisaalta ei voi kuin tokaista, että hyvä niin. Ei se Hugon ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa uimareissu päättynytkään kivalla tavalla, joten toisintoa ei tarvita! Mikäli on tuo uimareissu päässyt joltain unohtumaan tai menemään ohi täysin, niin muistutuksena tarina löytyy täältä.

Huomenna vuorossa sitten hyppytekniikkakoulutuksen ensimmäinen päivä. Aloitamme luennolla, joten Hugo saa jäädä kotiin odottelemaan vielä aamulla. Markus sitten tuo Hugon ja vie sen myös treenien jälkeen, sillä minulla päivä jatkuu vielä nelisen tuntia meidän vuoronkin jälkeen seuraamalla muiden suorituksia. Innolla odotan jo huomista!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mitäs me lomalaiset

Lomasta ensimmäinen viikko takana, ja toinen vielä edessä. Toistaiseksi ollaan agiliidetty, käyty Kaijan ja Nepin kanssa lenkkeilemässä ja tokoilemassa, revitty tapetteja seiniltä ja myös mökkeilty. Juuri kotiuduttiin mökiltä, ja sen verran oli taas leikintäyteinen mökkireissu, että Hugo on nyt vetäytynyt makuuhuoneeseen täyttämään energiavarastoja illan agitreenejä varten :)

Eilen illalla muuten mökillä Hugo oli turhan utelias ja lopputuloksena oli kipeä nenä ja korva. Se oli haahuilemassa ympäriinsä mökin ympäristössä (tavalliseen tapaansa pallo suussa) ja yhtäkkiä se päästi kiljahduksen ja näin sen etupään hypähtävän reilusti ilmaan. Ensiajatus oli, että se oli saanut nenilleen aiemmin näkemältämme kissalta, mutta kävipä mielessä sekin vaihtoehto, että se olisi ollut käärme, joita tuolla alueella myös voi olla. Niinpä riennettiin katsomaan, mitä siellä oikein oli tapahtunut ja melko pian jo tajusimme, ettei kyse ollut eläimen hyökkäyksestä, vaan ottelusta ruusupensas vs. Hugo, joka päätyi tilanteeseen 6-0. Hugolla oli keskellä kirsua suurensuuri ruusunpiikki kiinni ja ruusupensaasta löytyi iso kasa Hugon karvaa. Myöhemmin lisäksi löytyi piikki myös Hugon korvalehdestä ja olipa tehnyt pienen haavankin siihen korvalehteen. Sen suurempia haavereita ei onneksi aiheutunut ja kunhan piikit oli nypitty pois, ei Hugo enää näyttänyt muistavan tapahtunutta :)

Enpä tainnut muistaakaan kirjoittaa, että päästiin Hugon kanssa sille Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille, johon kirjoitinkin aiemmin hakeneeni. Se on siis viikon päästä lauantaina ja sunnuntaina, ja kurssin anteja odotetaan jo kovasti! Olen melko varma, että siitä on meille hyötyä :)

Tässä vielä lopuksi yksi valokuva. Olin purkanut Ranskan matkatavarat matkalaukusta ja tyhjä laukku nökötti keskellä eteisen lattiaa. Ja sitten ykskaks se ei ollutkaan enää tyhjä, vaan sieltä löytyi yksi kappale collieita. Ei voi tietää, mitä Hugon päässä liikkui - kenties se muisti, että tämän laukun pakkaaminen johtaa mamman reissuun lähtöön, joten hän päätti varmistaa oman mukaanpääsyn pakkaamalla itsensä ensimmäisenä :)






maanantai 15. heinäkuuta 2013

Täällä ollaan!

Parin viikon tauko ollut kirjoittelussa - ensiksi Ranskan reissun vuoksi ja nyt lomanaloituskiireiden takia :) Ranskan reissu meni hyvin ja Hugo oli pärjännyt kotosalla vallan mainiosti. Tosin oli se aika innoissaan nähdessään minut viiden päivän poissaolon jälkeen! Nyt aloitin parin viikon lomapätkän ja ohjelmassa on olohuoneen tapetointi, joka vie muutaman päivän lomasta melko totaalisesti. Tämän lisäksi kuitenkin ohjelmaan mahtuu myös Särkänniemen reissu (ilman Hugoa) ja mökkiviikonloppu (Hugon kanssa). Tässä siis pikapäivitys tähän väliin - pidempi postaus valokuvien kerra tulossa heti, kun sopiva rako löytyy aikataulusta :)