Näytetään tekstit, joissa on tunniste temppuilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste temppuilu. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. lokakuuta 2017

Sateet saisi jo riittää

Pieni sade ei meitä sulata, eikä vähän isompikaan, mutta tämä päivätolkulla tauotta sataminen alkaa jo olla vähän tympeää. Vaatteet ei kuivu riittävän nopeasti, että saisi lenkeille kuivaa päälle ja koiria ei yhtään huvittaisi lenkkeillä tuossa kelissä. Jippi kyllä kiikkuu mukana, mutta näytää masikselta pää roikkuen taapertaessaan. Hugo puolestaan ei oikeasti meinaa edes kävellä. Tai ainakin joka risteyksessä olisi kurvaamassa kotia kohti :D Treenien osalta on tullut tehtyä ne ns. pakolliset eli ohjatuissa on käyty ja hallilla käytiin tekemässä vähän omatoimitreeniäkin, mutta ulkona tokoilu on kyllä nyt jäänyt kokonaan. Olkkaritreenit on siis nyt olleet ihan hitti!
Lystikästä... or not?
Hugon kanssa ollaan otettu olkkaritreeneissä työn alle uusi temppu. Aloitettiin lyhyt koiratanssikurssi, kun Vuosaaren Koirakerho sellaisen järkkäsi ja halusin Hugolle aktivointia :) En päässyt ekalle kerralle itse, mutta saatiin kuitenkin läksyksi miettiä joku temppu, jonka haluaa kurssin aikana opettaa ja pohtia, miten lähtee sitä opettamaan. Temput esitellään huomisella treenikerralla. Meidän temppu on sellainen, että Hugo irtoaa kauempana olevalle vadille, nostaa etutassut vadille ja pyörii vatia ympäri. Hugo vielä melko helposti kääntyy vadin päällä, jos minä liikun siinä vadin toisella puolella eli osaa hakea ikään kuin tasapainoa niin, että on vastakkaisella puolella kuin minä. Nyt haasteena on se, että Hugon pitäisikin pyöriä vatia ympäri ilman, että minä liikkeelläni autan. Ja toisekseen se, että homma pitää tehdä kaukana ohjaajasta... Ollaan aloiteltu treenailua ja ollaan päästy siihen, että Hugo pyörähtää siihen tasapainopisteeseen. Tänään saatiin pieni onnistuminen, kun Hugo suostui ottaa parit sivuaskeleet vielä sen jälkeenkin, kun oli päätynyt nenä kohti minua. Eli suunta on oikea ja treenit jatkukoon!

Jipin kanssa ollaan olkkaritokoiltu lähinnä noutoa treenaten. Päätinkin kokeilla sille noudon palautuksen rakentamista uudestaan, kun mielestäni noudot on ottaneet kovasti takapakkia sen takia, kun palautus on Jipin mielestä tylsä. Se herkästi kolauttaa kapulalla jalkaani tullessaan sivulle ja Jippi on sen verran herkkä suustaan, että selvästi alkaa vältellä noita kolahduksia. Tämän myötä sivulletulo on hidastunut ja palautukseen on tullut pureskelua. Niinpä päätettiin nyt kokeilla sitä, että Jippi palauttaakin kapulan kiertäen selkäni takaa perusasentoon. Mariannen kouluttamissa treeneissä tämä vaihtoehto nousi esiin ja vaikken sitä heti siinä ostanut, niin jälkikäteen pohdittuani päätin kokeilla. Nyt homma onnistuu ilman apuja jo lyhyeltä matkalta eli vähitellen lisätään varmuutta. Ainakin Jippi tuntuu olevan tästä enemmän innoissaan ja tekee nyt palautustreenejä häntä innosta vispaten :) Eli uskoisin tämän olevan hyvä muutos. Luoksareissa kuitenkin edelleen paluu perusasentoon tapahtuu ihan normaalisti sivulla kiepsahtaen eli tämä muutos koskee vain noudon palautuksia (myös tunnarin, vaikkei tunnareilla ollakaan vielä treenattu).

Muuten Jipin kuulumisista sen verran, että se on nyt taas vaihteeksi doping-varoajalla, jonka takia viime viikonlopun rally-toko- ja agilitykisatkin peruuntuivat... Jippi hotki sellaisen määrän kasvillisuutta noin pari viikkoa sitten peltolenkkeillessään Pirkon kanssa, että seurauksena oli jatkuvaa kakomista, nieleskelyä ja välillä jopa sellaisia kohtauksia, että selvästi oli kurkussa jotain kurjan tuntuista. Niinpä matka kävi eläinlekuriin. Ennen tätä Jippi ehti oksentaa valtavan määrän ruohoa ja muuta kasvillisuutta, mutta koska kakominen ja nieleskely jatkuivat, niin matkattiin eläinlääkäriin. Jipillähän on kerran aiemmin nukutuksessa poistettu nielusta ruohonkorsi, joka oli jumiutunut nielurisan ympärille ja tehnyt haavan ja tulehduksen nieluun, joten en uskatanut nytkään jäädä odottelemaan, kun Jipillä oli selvästi epämukava olo. Niinhän siinä sitten kävi, että Jippi täytyi taas nukuttaa, jotta nieluun näkisi kunnolla. Ruohoa sieltä ei löytynyt, mutta vahva veikkaus oli, että Jippi oli saanut ruohon irroitettua kakomisella/oksentamisella ja nieleskely oli jäänyt päälle, kun kurkku oli ehtinyt ärtymään. Nukutuksen myötä Jippi oli kanttuvei sopivan pitkään ja nieleskelytkin sitten helpotti. Seuraavana päivänä kurkun oireilu oli jo tiessään. Vähän harmitti, että piti turhaan nukuttaa, kun ei sieltä nielusta löytynyt mitään, mutta toisaalta voi olla, että se kakominen olisi jäänyt ikään kuin päälle ja ärsyttänyt sitten entisestään nielua, ellei olisi saatu Jippiä hetkeksi unten maille. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin. Lokakuun lopulle sitten pidetään kisataukoa, koska doping-varoaika ko. nukutusaineelle oli 28 vrk...

tiistai 21. helmikuuta 2017

Temppuilua ryhmäpaineen alla ;)

Minä olen hirveän huono opettamaan koirilleni temppuja. Kaikenlaisia harrastuksissa tarvittavia liikkeitä/asioita/suorituksia opetan kyllä innokkaasti ja pyrin keksimään erilaisia tapoja opettaa ja hioa niitä taitoja yhä paremmiksi ja paremmiksi. Mutta mitä tulee ihan vain arjen temppuiluun, rajoitteena on huono mielikuvitukseni. Hugolle isäni opetti joskus tassun antamisen, mutta Jipille en ollut opettanut sitäkään. Tämän lisäksi kaikki muutkin temput on jääneet opettamatta ja suurena syynä tähän on ollut se, etten vain keksi mitä koirilleni opettaisin.

Sunnuntain tokotreeneissä (joissa oli mukana Jipin lisäksi myös Hugo ja sepä tekikin varsin pätevästi hyppynoutoa!) pyrittiin rikkomaan kaavoja ja tekemään mm. jääviä vähän temppumaisemmin. Siinä tauon aikana sitten aloin huvin vuoksi naksutella Jipille tassun antamista ja eipä aikaakaan, kun minulla oli toinenkin koira, joka osaa antaa tassua (tosin ainoastaan oikeata tassua ja tähtäys on vielä kehno ja tyyli turhan raivoisa, mutta who cares!). Ja tästä hirmuisen ylpeänä postasin facebookiin tämän videon:

Videon alle satelikin sitten sen verran paljon kommentteja temppujen opettamiseen liittyen, että innostuin ehdottamaan oman temppuryhmän perustamista. Ja koska idea sai kannatusta, tein eilen facebookiin kavereille ja kavereiden kavereille tarkoitetun "Sitä saa mitä vahvistaa"-ryhmän, jossa siis aina nimetään muutama temppu, joita kaikki halukkaat sitten yhtä aikaa opettavat koirilleen saaden vertaistukea, vinkkejä ja sitten jaetaan videoita tempun opettamisen varrelta ja lopputuloksesta. Nyt jo ryhmän kesken käynnistettiin kolme eri temppua (lelujen siivoaminen laatikkoon, vilkaisu eli pään kääntäminen vasemman/oikean olan yli, ohjaajan jalkojen ympäri peruuttaminen) ja monet ovat jo pitäneet ekat ja kenties tokatkin treenisessiot. Ryhmässä on jaettu jo videoita ja lisäksi on keskusteltu vastaantulleista ongelmista. Tuntuisi siis varsin toimivalta!

Eihän tässä toki mitään pyörää ole keksitty eli mistään suuresta ja mullistavasta ideasta ei ole suinkaan kyse. Tuli vain siinä tuon videoni kommentteja lukiessa havaittua, että aika moni itse asiassa tykkää koiriensa kanssa kotosalla temppuilla, joten miksei siitä sitten tekisi astetta yhteisöllisempää. Ja lisäksi siinähän toki oppii enemmän, kun oman koiran opettamisen lisäksi pääsee seuraamaan muiden myös erilaisten koirien oppimista ja opetustapoja. Yksi ryhmän perustamisen motivaationa oli myös se, että kun tärkeä ryhmän kannustus/neuvot ja toki myös ryhmäpaine ;) on mukana kuvioissa, niin tulee sitten temppuiltuakin, eikä luovutettua jo ennen naksuttimen käteen ottamista :) Saa nähdä, kuinka taitavia temppuilijoita Hugosta ja Jipistä kehkeytyykään!