Molempien koirien kanssa on ollut tokon/rally-tokon parissa tiettyjä liikkeitä, jotka ovat tuntuneet melkein mahdottomilta. Ollaan treenattu ja treenattu ilman sen kummempaa edistymistä ja olen joutunut kerta toisensa jälkeen miettiä, että missä menee pieleen ja mitä pitäisi tehdä toisin. Nyt on vähitellen alkanut näyttää siltä, että ehkäpä tästä sittenkin jotain vielä tulee. Ehkä en olekaan ihan peruuttamattomasti saanut niitä pilattua!
Hugon kohdalla tämä haastavaakin haastavampi juttu on vasemmalle käännös, jota olen monesti täällä blogissakin kironnut. Olen yrittänyt lukuisia keinoja, mutta siltikään en ole saanut Hugoa askeltamaan käännöksissä takajaloilla kunnolla ristiin niin, että käännös olisi sujuva. Rallyn alokas-luokassa pärjättiin vielä sillä, että tehtiin tiukan käännöksen sijaan sellainen löysä U-käännös, mutta enää avoimessa (saatika sitten ylemmissä luokissa) tuollaiset ei oikein mene läpi, joten on ollut pakko yrittää keksiä jokin keino, millä saadaan käännökset kuntoon. Jo tokoiluaikoina tämä sama ongelma nousi esiin ja jo silloin kokeilimme erilaisia keinoja, niin kuin nytkin. On tehty takapääharjoitteita niin, että etujalat on korokkeella ja Hugon täytyy pyöriä takaosalla ympäri. Tässä askeltaa ihan nätisti sivuaskelia, mutta jotenkin tämän saman toiminnon siirtäminen seuraamiseen ei vain ole toiminut. Ollaan myös kokeiltu käsiapua eli niin, että pidän vasemmassa kädessä namia Hugon kuonon ulkopuolella seuratessa ja käden sijainnilla autan käännöksessä. Tällöin on saatu hienoja käännöksiä, mutta heti, kun käsiavun jättää pois, käännökset hajoaa käsiin. Ollaan yritetty ja yritetty ja olen huomannut, että kun se ei millään suju, olen alkanut huomaamattani avustamaan vartaloavuin eli käännöksessä ennakoin käännöstä voimakkaasti kääntämällä ylävartaloa vasempaan. Tästä taas on aiheutunut se, että kun sitten pidän vartalon suorana, Hugo kääntyy entistäkin tahmeammin eli on tainnut oppia lukemaan sitä vartaloapua, eikä oikein meinaa osata toimia ilman sitä. Nyt sitten vihdoin keksin treenitavan, joka tuntuu toimivan. Nimittäin takapalkka/etäpalkka. Jos palkka on minulla, Hugo ennakoi palkan saamista ja herkästi sen takia suuntaa kohti taskujani, eikä käänny kunnolla, vaan jopa poikittaa edessäni tehden vasemmalle kääntymisestä entistäkin vaikeampaa. Nyt, kun ollaankin käytetty takapalkkaa niin, että ensin seurautan poispäin palkasta ja sitten jonkin matkan päässä tehdään joko 180 asteen käännös tai 360 asteen käännös vasempaan, niin Hugon ajatukset eivät ole taskuissani, vaan se kääntyy selvästi sujuvammin, eikä niin viiveellä, vaan rintamasuunta pysyy paremmin yhtenevänä minun kanssa. Vielä ei olla kokeiltu tuon takapalkan häivyttämistä pois, mutta haluankin nyt kuurina tehdä paljon noita takapalkan kera, jotta minä saan häivytettyä samalla sen vahingossa mukaan tuleman ylävartaloavun ja Hugolle taas jäisi lihasmuistiin se, mitä takaosan kuuluu tehdä käännöksessä.
Ollaan menossa lauantaina Hugon kanssa korkkaamaan rally-tokon AVO-luokka ja todennäköisesti tiedossa on vähennyksiä näistä käännöksistä. Päätin kuitenkin, että mennään kisoihin rennoilla fiiliksillä, eikä välitetä, jos tulee noista miinuksia. Niiden treenaaminen on kesken, enkä siten voisi mitenkään vaatia, että käännösten pitäisi olla täydelliset koesuorituksessakaan. Yksittäiset liikkeet ovat muuten AVO:n osalta melko hyvin hallinnassa, mitä nyt hyppyä ollaan tehty tasan kerran ;) Hieman on kuitenkin sellainen olo, ettei ole mitään tietoa, miten suoritus tulee menemään, koska faktahan on, ettei olla talvikaudella lainkaan tehty rally-tokon ratatreeniä saatika sitten nähtykään kylttejä eli Hugolla voi olla taas hieman ihmettelemistä siinä rataympäristössä ja toisekseen on nyt tullut niin paljon treenattua yksittäisiä liikkeitä, että se ratasuoritus voi vaatia hieman tsemppaamista. Mutta mennäänpähän ainakin katsomaan, kuinka sujuu ja sittenpähän tiedetään, mitkä osiot vaativat lisää treeniä ennen seuraavaa koekertaa :D Jotenkin rally-kisoihin osaan suhtautua sopivan rennosti - kunpa sama siirtyisi myös tokoon.....
Alussa kirjoitin, että myös Jipillä on ollut liike, joka on tuntunut kamalan vaikealta. Ja se on kaukot. Istu-maahan-istu -kaukot kyllä sujuu ihan kivasti, vaikkakin nyt siis on tosiaan käynnissä se yhdellä hypähdyksellä istumaan nousemisen opettelu. Sehän sujuu lyhyellä matkalla hyvin, mutta yritän saada etäisyyden kasvatettua sinne 10 metriin niin, että tekniikka yhä säilyisi samana. Vielä ei olla niin suureen etäisyyteen päästy ilman, että Jippi palaa tekemään vanhalla vaiheittaisella nousulla, mutta hiljalleen edistytään. Nämä vaihdot eivät kuitenkaan ole se osio, joka on saanut minut välillä repimään hiuksia päästä, vaan ne ovat ne seisomisia sisältävät vaihdot. Nuorempana niiden tekeminen oli silkkaa mahdottomuutta, sillä Jipin jalat olivat niin eläväiset ja koko vartalo holtiton, ettei se vain yksinkertaisesti edes isosti avustettuna kyennyt pitämään jalkoja paikoillaan. Annoinkin sen kehittää kropanhallintaa ja aloin treenailla näitä vasta tuossa vuoden iän paikkeilla. Ja vaikka kuinka treenattiin, ei edetty juuri ollenkaan.
Maahan-seiso-maahan -vaihtoja tein käsiavulla ollen itse Jipin vierellä kyykyssä, mutta kesti melko kauan ennen kuin tässäkään alkoi pysyä takajalat paikoillaan. Sain kouluttajalta jokin aika sitten vinkiksi tuoda palkkaukseen rauhallisuutta eli etten tee niin nopeita asennonvaihtoja, vaan palkkailen asennoissa pysymisestäkin, jolloin Jipillekin tulee malttia suorituksiin. Tämä on selvästi auttanut eli Jippi on alkanut tajuta, että homman idea ei olekaan vain hirveätä vauhtia mennä asennosta toiseen, vaan että kaukot käsittävät erilaisia asentoja, joissa pitää pysyä hievahtamatta. Olen siirtynyt nyt tekemään vaihtoja koiran eteen ja vaikka kokonaisuudessaan hommaan on tullut oikeanlaista rauhallisuutta, niin siltikään ei tassut meinaa pysyä täysin paikoillaan. Olen kokeillut käyttää takajalkojen alla alustaa (tyyny tai kirja) ja kirjan kanssa tehdessä tuntuu, että Jippi ainakin hieman enemmän keskittyy takajalkojen sijaintiin. Olen testannut erilaisia palkkatapoja ja ainakin se, että palkka on minulla kädessä on osoittautunut huonoksi. Jos teen käsiavulla noita vaihtoja, niin silloin toki nami voi olla kädessä, mutta kun olen nyt yrittänyt päästä eroon avuista, kädessä oleva nami saa Jipin vain ennakoimaan eli seisomaan noustessa sitten kovin herkästi siirtää tassuja palkkaa kohti. Niinpä nyt kokeilin takapalkkaa näissäkin ja tuntui toimivan ainakin vähän paremmin. Yksittäisiä vaihtoja Jippi tekee nyt melko nätisti lyhyellä etäisyydellä, mutta jos pyydän useamman vaihdon peräkkäin, maahanmenossa takajalat siirtyy ihan aavistuksen eli näyttää siltä, että Jipin on vaikea säilyttää tassujenpaikka muuttumattomana vaihtojen aikana. Se ei siis liiku eteenpäin, mutta korjaa tassujen asentoa paikoillaan eli ehkäpä on kuitenkin vielä heikohkoa vartalonhallintaa. Tuli muuten huomattua yksi päivä molempien koirien kanssa doboillessa, että dobo-pallon päällä tasapainottelukin oli Jipille selvästi Hugoa vaikeampaa (Hugon kanssa on tullut doboiltua selvästi useammin) eli täytyykin nyt sen kanssa doboilla useammin, jotta myös vartalon syvät lihakset kehittyvät. Ehkä siitäkin on apua näihin vartalonhallintaa vaativiin tokoliikkeisiin! Mutta kaikkiaan siis tuntuu, että nämä maahan-seiso-vaihdot kyllä vähitellen edistyy, vaikka kyllähän se edistyminen on ollut tuskallisen hidasta...
Istu-seiso-vaihtoja alettiin alkujaan tehdä hypähdyksen kautta, mutta ajatuksena on koko ajan ollut se, että sitten lopulta se hypähdys häivytetään pois. Tuntuukin siltä, että istu-seiso-vaihto on Jipille selvästi helpompi kuin maahan-seiso-vaihto eli tässä ilman käsiapua pienen etäisyyden (vasta noin metri) päästä tehtynä tekee aika siistin vaihdon ja hypähdyskin näyttää jäävän luonnostaan pois, kun se käsiapu on jäänyt pois. Seiso-istu-vaihto on vaikea siksi, että Jippi luonnostaan tekisi istuutumisen niin, että etujalat pysyy paikoillaan ja takaosa hinautuu etuosaa kohti. Tässä vaatii vielä jonkin taaksepäin (koirasta katsottuna) suuntautuvan avun eli joko sen, että siirrän painoa eteenpäin kohti koiraa käskyä antaessa tai sitten teen liioitellun käsiavun kohti koiraa.
Kaukoissa yksi suuri ongelmani on ollut, että olen vähän malttamaton testaamaan jotain treenitapaa riittävän pitkään. Saan uusia neuvoja tai itse uuden idean ja kokeilen yhden treenikerran, jonka jälkeen herkästi joko totean, että voisi toimia tai sitten totean, että se siitä sitten. Yhden kerran sisällä harvoin kuitenkaan voikaan odottaa kokonaisen liikkeen oppimista varsinkaan, kun pohjalla on jo epäonnistuneita treenejä. Täytyisi siis vain malttaa kokeilla samaa treenitapaa vähän pidempään ennen kuin tuomitsen sen täysin. Toinen minkä olen huomannut tärkeäksi, on treenien pitäminen riittävän lyhyinä. Jippi ei normaalisti treenatessa herkästi väsy, eikä sen kiinnostus yleensä lopahda toistojenkaan myötä, mutta kaukot ovat selvästi fyysisesti rankkoja. Mitä pidempään niitä jankataan, sitä vaikeampi Jipin on suorittaa teknisesti puhtaita vaihtoja. Ja usein en kuitenkaan malta sitten lopettaa niihin siisteihin onnistuneisiin toistoihin, vaan haluan vielä treenata hieman lisää, jolloin väsymys ehtiikin jo iskeä, eikä siistejä vaihtoja meinaakaan enää löytyä. Eli nyt suunnitelma kaukojen suhteen on se, että pidetään yhden treenikerran sisällä toistomäärät kohtuullisina, käytetään paljon takapalkkaa (en ole muuten vielä kokeillut sivupalkkaa muihin kuin istu-maahan-vaihtoihin eli sitäkin voisi kokeilla!), luodaan kaukoihin rauhallinen fiilis, jolloin jalkojen paikoillaan teputtelua saadaan vähennettyä ja sitten lähdetään vähitellen lisäämään etäisyyttä, ettei jäädä liian pitkäksi aikaa junnaamaan paikoilleen. Ei olisi muuten huono idea sekään, että videoisin kaukojen treenaamista, jotta pystyisi tarkistaman videoita vertaamalla, että edistyykö homma vai ei.
Vaikka kaukot tuntuvat edistyvän puuduttavan hitaasti, niin on tokotreeneissä tullut myös edistystä. Merkinkierrossa nykyään Jippi on lähtenyt kiertämään hyvin jo ensimmäisellä käskyllä, kun aiemmin ekalla käskyllä ei oikein vielä tajunnut, että mitä ollaan tekemässä ja vasta sitten seuraavalla yrityksellä bongasi merkin ja lähti kiertämään. Olen nyt alkanut käyttää virittelynä "missä merkki", jolla Jipin tulee vilkaista eteensä, jotta näkee mihin sen on tarkoitus lähteä kiertoa tekemään. Merkinkierrosta on tullut myös selvästi tiiviimpi, mikä on selkeä edistysaskel. Viime treenikerralla Jippi eteni merkille yllättävän hitaasti ja palasi luokseni sitten selvästi reippaammin. Voi olla, että sitä hämäsi se, että merkin takana oli toinen koirakko treenaamassa muita juttuja eli oli isompi häiriö kuin missä ollaan kiertoa tehty. Hyvä kuitenkin treenata myös tuollaisia, koska kyllähän niitä kahden kehän kokeita aina välillä voi tulla vastaan ja silloin toki pitää pystyä toimimaan, vaikka suoritus tapahtuisikin kohti toista koirakkoa. Toinen seikka, johon on nyt tullut kiinnitetty huomiota (siis kouluttajamme tästä mainitsi ja sisäistin tämän kunnolla sen myötä) on se, että Jippi merkinkierron yhteydessä tullessa sivulle, hypähtää kohti kättäni kääntyessään sivulle. Tai ei se oikeastaan kättä tavoittele, mutta se on oppinut sivulletulon hypähdystyylillä eli se ponnistaa ylöspäin samalla kuin kääntää itsensä perusasentoon. Tämän se tekee siis myös luoksetulossa ja hypyn yhteydessä eli kaikissa luoksetulevissa liikkeissä paitsi noudossa, koska silloin kapula saa sen tekemään käännöksen eri tavalla. Niinpä nyt palattiin sivulletulon alkeisiin ja alettiin opetella sivulletuloa ilman hypähdystä. Aiemmin jo joskus kesällä muistaakseni kirjoitinkin tästä hypähdyksestä ja siitä, että pitäisi opettaa Jipille sivulletulo niin, että jalat pysyy maan tasalla, mutta se sitten jotenkin vain jäi. Nyt, kun tuli huomattua, että hypähdys herkästi johtaa siihen, että Jippi hieman törmää käteeni, niin tuli kiire opettaa uusiksi se sivulletulo. Törmäämisestä tulevia pistevähennyksiä emme nimittäin halua, kun ovat niin turhia ja tuosta eroon opettelun pitäisi olla melko helppoa.
Viime treeneissä alettiin treenata myös tunnaria. Minulla on lojunut jo kauan tunnarikapulat kaapissa, mutta koska en ole oikein osannut päättää, miten lähden sitä opettamaan, niin kapulat ovat säilyneet koskemattomina. Nyt kuitenkin ohjatuissa treeneissä alettiin treenata tunnaria, joten saatiin tämänkin liikkeen treenaaminen käyntiin. Ohjeena oli tehdä treeniä alkuun vain yhdellä tunnarikapulalla niin, että ohjaaja hajustaa kapulan ja sitten kapulan piilotetaan niin, että koira oikeasti joutuu käyttää nenäänsä sen etsimiseen. Kotona treenasin tänään ja läjäsin sohvatyynyjä lattialle ja laitoin Jipin etsimään tunnaria tyynyjen seasta. Hyvin tuntui tajuavan idean, koska kuului niin selkeä nuuhkutus, että tuli ainakin selväksi, että se todella etsi hajun perusteella sitä kapulaa. Pohdin, että voisi olla vaikeaa etsiä minun hajuista kapulaa minun hajua sisältävästä ympäristöstä, mutta kyllä sen käytöksestä bongasi selvästi aina sen hetken, jolloin se oli saanut kapulan hajun. Otin muuten tunnarikäskyksi "nuuski"-käskyn, koska kaikki "etsi"t, "oma"t ja muut, joita kuulee käytettävän oli jo meillä muussa käytössä. Nyt tällä treenillä tavoitellaan sitä, että "nuuski"-käskyllä Jippi tietää etsivänsä minun hajuista kapulaa. Seuraavaksi sitten lisätään treeniin hajuttomia kapuloita sen oikean kapulan lisäksi.
Oltiin muuten paimentamassakin viime sunnuntaina taas, mutta kirjoittelen siitä taas oman päivityksen. Plus peko-treeneistäkin pitäisi muistaa itselle kirjoittaa ylös jotain, kun ollaan nyt työstettyä rullailmaisua. Ai niin ja edelliseen päivitykseen liittyen sen verran, että Jipin tassuhaavan paraneminen otti takapakkia... Näytti hyvin umpeutuneelta ja siistiltä jo maanantaina, joten kävin kokeilemassa agia, mutta treenien jälkeen oli selvästi taas ärtyneemmän näköinen, joten agitauko jatkuu. Haava ei onneksi auennut uudestaan, joten täysin lähtötilanteeseen ei palattu, mutta annan nyt haavan parantua täysin ennen kuin palataan treeneihin. Nyt, kun ulkona on lumet sulaneet ja on hiekotushiekkaa kaikki tiet täynnä, niin olen pitänyt nyt kaikilla lenkeillä Jipillä tossua. Haava näyttää jo nyt taas tosi siistiltä ja on ummessa, mutta odotan silti rauhassa siihen, kunnes tassu on kokonaan parantunut, jottei tule uudestaan takapakkia. Kipeä se ei onneksi ole, joten agitaukoa lukuun ottamatta elellään ihan normaalia elämää :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dobo. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. helmikuuta 2016
perjantai 22. tammikuuta 2016
Pakkaskelit rajoittaa treenaamista
Lunta ja pakkasta on riittänyt, mutta nyt jo on löytynyt oikea tapa selviytyä näistä keleistä! Hugo on pudottanut ihan urakalla turkkia, mutta siltikin villaa on tarpeeksi pitämään koira lämpimänä ihan isommillakin pakkasilla. Sillä ei siis ole joutunut pitämään takkeja ulkoillessa missään vaiheessa (niin kuin ei aiempinakaan vuosina). Sen sijaan Hugon tassut ovat hyvinkin herkät kylmälle eli jo siinä -12 pakkaseen tietämillä pitää laittaa tosuut jalkaan. Jippi sen sijaan ei palele tassuista, ei edes -20 pakkasilla. Sillä kuitenkin on sen verran ohut turkki, että sillä olen pitänyt takkia, jos pakkasta on selkeästi yli 10 astetta. Toiselle siis tossut ja toiselle takki ja näillä on pärjätty pahimmatkin pakkaset. Toki kovimmilla pakkasilla ollaan tehty lyhyempiä lenkkejä ja olen sitten aktivoinut koiria muulla tavoin, kuten doboilemalla tai treenaamalla kotona tokoa/rallya. Tässä lyhyt video yhdeltä lumiselta lenkiltä. Näkyy hyvin se, että Hugo mielellään pysyisi polulla, kun taas Jippi nauttii täysillä hangessa poukkoilusta (mikä muuten on omiin käsiin tuntunut jumeina "laukka- ja pomppulihaksissa").
Viime lauantaina ei ollut ollenkaan noita HSKP:n tokoja, mutta sunnuntaina käytiin I-HAH:n tokoissa tokaa kertaa. Tällä kertaa Jippi otti selvästi iisimmin siellä hallissa eli ottanut häiriötä ympäröivistä äänistä tms. Myöskään edellisellä kerralla esiintyneet piippailut oli jäänyt pois eli ehkä nekin johtui siitä, että Jippi otti silloin häiriötä ympäröivästä hälinästä. Treenit alkoi 2 min paikkamakuulla, jossa käytin etupalkkaa ja pidempää etäisyyttä (varmaan n. 20 m).Käskytykset sujuivat hyvin eli meni maahan omasta käskystä ja nousi omalla. Hyvä Jippi! Meinasi tosin istumaan-käskyllä rynnätä jo etupalkalle (yleensä aina palatessani koiran luokse, otan etupalkan mukaani juurikin tästä syystä, mutta nyt unohtui). Paikkamakuun jälkeen tehtiin heti perään istumiset ja viimeksi tosiaan tämä oli meille hankalaa. Nyt halusin kuitenkin tehdä istumisenkin muiden kanssa ja testata, miten etupalkka toimii istumisessa. Itse epäilin, että se saattaisi "imeä" Jippiä maahan, mutta toisin kävi. Etupalkka toimi hienosti eli Jippi fokusoi eteenpäin, pysyi rauhallisena ja istui olematta levoton minuutin ajan. Toimii kyllä huikean hyvin Jipillä juuri sitä oikeanlaista fiilistä ja mielentilaa tuomaan noihin paikkiksiin!
Tehtiin toisella treenipisteellä taas liikkeiden yhdistämistä ja valitsin noudon ja luoksetulon seisomaan pysäytyksellä. Tein näitä jo ennen meidän vuoroa ja oli kyllä haastavaa noiden stoppien kanssa. Olen tehnyt seisomaan pysäytystä taakse lentävällä palkalla ja tämä on aiheuttanut nyt sen, että Jippi ennakoi hurjan voimakkaasti sitä palkan lentämistä eli lähtee kutsulla vähän minusta katsottuna oikealle valumaan ja käskyllä pysähtyy kyllä melko täpäkästi, mutta todella vinoon eli nenä kääntyy jo palkan lentosuuntaa ennakoiden. Saman Jippi teki sitten siinä, kun tehtiin tätä ohjatusti. Oli puhetta, että voisi tehdä enemmän palkkailua nyt siihen pysäytykseen (ei lennättämällä, mutta voisikohan esim. etujalkoihin heitettävä nami toimia?) ja lisäksi sain vinkiksi tehdä paljon läpijuoksuja niin, että päästään eroon siitä ennen käskyä vinoon hilautumisesta.
Odotellessa treenasin myös noutoa niin, että heitin kapulan ja menin itse lähelle kapulaa, josta lähetin Jipin kapulalle ja avustin vartaloavuin Jippiä kaartamaan kapulan taakse. Teki aika kivoja kaarroksia kapulan taakse ja tarttui nätisti kapulaan. Tämä ei kuitenkaan sitten ihan siirtynytkään siihen ohjattuun kokonaiseen nouto-liikkeeseen :D Lähetin Jipin noutamaan ja se eteni vauhdikaasti. Näytti siltä, että se oli rynnimässä suoraan kapulalle, kunnes muisti, että pitikin mennä taakse ja se päätyi loikkaamaan kapulan yli ja sitten ottamaan kapula takaisintulomatkalla. Ei mennyt siis ihan niin kuin Strömsössä, mutta elättelen toiveita, että tuo tarkoittaisi sitä, että Jippi alkaa sisäistämään sitä, että kapula pitää napata takaa, eikä sinne kapulalle saa rysäyttää täysillä (jolloin kapula on yleensä siis singonnut eteenpäin ja Jipin mielestä se on ollut hurjan hauskaa!).
Toisella treenipisteellä tehtiin zetaa eli jääviä. Koska Jippi ei vielä olsaa kunnolla istumista (siis ilman apuja), niin tehtiin kokeenomaisesti ällänä makuu ja seisominen. Ensimmäiseksi tuli maahanmeno. Jippi kouluttajan mukaan reagoi kyllä käskyyn nopeasti (ei siis hiippaillut perään), mutta maahanmeno tapahtui hieman vaiheittain eli ei pudonnut suoraan maahan. Tähän saatiin vinkiksi tehdä vauhtimaahanmenoja niin, että hetsaan esim. lelulla ja "lennosta" käskytän reiluin käsiavuin maahan ja palkkaan heti oikeasta toiminnosta. Maasta seuraamaan lähteminen sujui sen sijaan oikein mallikkaasti. Seisomaan pysähtyi kuulemma tosi täpäkästi, eikä hiippaillut yhtään. Olin palaamassa liikkuroinnin mukaisesti koiran taakse, kunnes muistin, että nämä seisomisen taaksemenot oli ne, mitkä oli nyt työn alla ja sitten lennosta totesinkin, ettei me tehdäkään tätä ihan kokeenomaisesti :D Skipattiin siis se loppuosa ja siinä pähkäillessä Jippi ehtikin jo liikuttaa etutassujaan sivulle. Käskytin uudestaan seisomaan ja nätistä asennosta palkkasin ja vapautin. Tehtiin istumista yksittäisenä. Ensin jäi kiinni edelliseen liikkeeseen eli tarjosi seisomista. Johtui kylläkin ehkä myös siitä, että itselläkin meinasi tulla "seiso"-käsky ja suusta pääsi siis "sssistu". Tokalla kerralla istuminen sujui nätisti pienellä käsiavulla. Saatiin vinkkejä siihen, miten häivyttää käsiapua ja sain neuvoksi myös sen, että naksuttelen sitä istumista, kun nyt herkästi kehun ja palkkaan vasta, kun Jippi on istunut hetken eli saisi olla enemmän arvoa nyt sillä istuutumisella kuin sillä istumassa odottamisella (kun se ei ole se haastava osuus).
Jipin kanssa ollaan agilityssa päästy nyt siihen vaiheeseen, että kaikkia esteitä tehdään jo radan osana! WUHUU! Keinun ja A:n jälkeen olen usein vielä palkannut, mutta viimeksi teki hienoja keinuja ilman palkka-apuja eli ei tullut lentokeinuja ja A:kin treeneissä meni radan osana rennosti, vaikka itse kylläkin olin jännittynyt kuin mikä, kun tehtiin sitä A:ta ekaa kertaa ratatreeneissä :D Vielä on matkaa siihen, että nuo kaksi estettä sujuisi radan osana ilman, että minun toiminta muuttuu ja vielä pitäisi harjoitella myös käännökset noiden esteiden jälkeen - nyt vielä ollaan jatkettu esteeltä suoraan ja palkattu eteenpäin eli tiukat käännökset on vielä varmasti haastavia.
Olin keskiviikkona pitkästä aikaa Jennan Caloanderin koutsaamissa treeneissä ja voi vitsit oli taas kivaa! Rata näytti tältä:
Tehtiin ensin pätkää 1-4 ja lähdettiin hiomaan kaukaa ohjaamista eli tavoitteena oli, että ohjaaja voi mennä kolmos- ja neloshyppyjen väliin kutsumaan koiran. Aloitettiin kakkosen ja kolmosen välistä niin, että ohjasin Jipin paikoillani ollen ykkösen ja kakkosen yli. Jippi haki molemmat esteet hyvin pelkillä rintama- ja käsiavuin ja palkkasin kakkosen taakse. Seuraavaksi tehtiin sama, mutta niin, että olin jo kolmosesteen siivekkeen kohdalla. Toimi hyvin. Seuraavaksi meninkin kolmosen taakse tekemään kolmen esteen serpentiini kauko-ohjauksin ja taas kerran Jippi kyllä haki hienosti esteitä, mutta minulla sen sijaan oli hieman haasteita muistaa, että miten päin se kolmoseste pitikään ohjata :D Koska kolmosen jälkeen oli tarkoitus tehdä valssi, aloin ennakoida valssin tekemistä ja jäi kolmonen ohjaamatta, jolloin Jippi valui kolmosen väärälle puolelle. Kunhan vain sain oman ohjaukseni rauhoitettua, niin homma toimi. Lopuksi liitettiin vielä mukaan neloshyppy. Pakko on kyllä sanoa, etten ihan heti treeniradan nähdessäni uskonut, että pystyttäisiin tuo kohta suorittamaan kauko-ohjauksin. Eikä muuten ihan heti uskaltaisi myöskään kokeilla moista kisatilanteessa :P
Seuraavaksi siirryttiin treenaamaan pätkää 5-12. Kutoselle tehtiin poispäinkäännös ja siinä oli sitten taas kohta, jonka uskoin epäonnistuvan. Ihan siitä syystä, että itselleni poispäinkäännös on jotenkin kauhean vaikea rytmityksen suhteen ja toisaalta eipä niitä ole tullut Jipin kanssa juurikaan tehtyä. Ekalla yrityksellä rynnin liian lähelle ja ajoitus oli pielessä, mutta tämän jälkeen alkoi homma toimia, eikä sitten enää tullutkaan virheitä poispäinkäännössä. Pitää ehdottomasti nyt uskaltaa ottaa se säännöllisempään käyttöön! Seiskalle tehtiin pakkovalssi ja kasin jälkeen sokkari. Tuntui haastavalta saada Jippi seiskalta kääntymään kohti kasia, kun itsellä oli sellainen fiilis, että on kiire ja tästä johtuen unohdin koiran ihan tyystin taakse ja se sitten ehti pari kertaa valkata 19. putken väärän pään seiskan jälkeen (ei mitenkään kovin yllättävää, kun kyseessä on Jippi, joka kohtalaisen mielellään menee putkiin ;) ). Tähän auttoi kuitenkin ihan vain se, että muistin katsoa, missä se koira menee ja että sanoin Jipin nimen hypyn seiska kohdalla. Yllätyin todella, että pelkkä rauhallinen "Jippi" riitti siirtämään Jipin fokuksen putkesta minuun, kun yleensä putkiansat ovat tuntuneet ihan mahdottomilta. Pidemmälle ei ehdittykään, mutta tulipahan treenattua kaksi meille haastavaa pätkää ja saatiin hyviä onnistumisia, joten kotiuduin treeneistä hymyssä suin :)
Hugon kanssa on doboiltu, mutta muuten treenailut ovat olleet ihan harmillisen vähällä. Tulee oikein huono omatunto, kun toinen niin kauhean mielellään haluaisi tehdä jotain, mutta koska ulkona kelit ei oikein ole sallineet treenaamista, niin treenaamiset ovat olleet vain kotitreenailua. Onneksi viikon päästä alkaa hajuerottelutreenit (tosin eka kerta on luento), niin tulee Hugolle ohjattuja treenejä :) Rally-tokossa haluaisin kovasti korkkaamaan AVOa, mutta epäilyttää, kun ne vasemmalle käännökset eivät vain ota parantuakseen.... Pitäisi myös mennä treenaamaan hallille kylttien kera ennen koetta, jotta tulee vähän aidompaa tuntumaa koetilanteeseen. Nyt ollaan omatoimitreenailtu kotipihassa/lenkillä talvikauden ajan, joten voi olla, että Hugo olisi taas koetilanteessa vähän turhan innoissaan, jos ei olisi yhtään hallitreeniä alla :D
EDIT: Treenailtiin äsken Hugon kanssa olohuone-rallya. "Kieppi" ja "pyöri" toimii nyt jo ihan pienellä käsiavulla eli edistystä on tullut etenkin tuon myötäpäivään pyörimisen kanssa! Treenattiin myös vasemmalle kääntymistä (taas....) ja minusta tuntuu, että Hugo on oppinut katsomaan suuntaa minun rintamasuunnasta. Olen aina auttanut sitä tosi voimakkaasti vartaloavuin eli oma yläkroppani kääntyy käännöksissä aika paljon ja nyt tuntuu, että Hugo katsoo yläkroppani asennosta, että missä kulmassa sen tulee olla vasemmalle kääntyessä. Toisin sanoen, jos suoristan rintamasuunnan, Hugo kääntyy tosi viiveellä. Alettiin nyt vahvistamaan käskyä "vasen" tekemällä kääntymisiä niin että Hugo on edessäni etutassut tasapainotyynyllä ja pyydän siitä käskyllä "vasen" Hugon kääntymään. Alkuun tarvitsu pienen avun eli siirrän omaa dijaintiani hugoon nähden vinkaten, että sen pitäisi askeltaa takaosalla, mutta vähitellen on tarkoitus häivyttää ylimääräiset avut ja saada Hugo askeltamaan takaosalla pelkällä "vasen"-käskyllä. Yritetään nyt tehdä pieni pätkä tätä treeniä päivittäin ja katsotaan josko alkaisi sujua!

![]() |
(c) Jenna Caloander |

Tunnisteet:
agility,
arki,
dobo,
kontaktitreenit,
kuvia,
leikkejä,
ratapiirros,
toko/tottis,
videot
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Ja kaikilla oli niin mukavaa!
Jipin juoksut oli ja meni ja pöksykausi on siis ohi. Sen kanssa on treenailtu nyt agia ja tokoa - peko-treeneihin ei olla pariin viikkoon päästy. Agilityt on sujuneet kivasti ja jopa siinäkin määrin, että on tullut selailtua kisakalenteria! Kontakteista A ja keinu ei ole vielä kisakuntoisia, mutta hyppäreille voitaisiin uskaltaa :) Tässä alla pieniä pätkiä melkein parin viikon takaisista treeneistä Niinulla. Muita treenejä ei ole tullut kuvattua, joten harmi kyllä ei ole kuvamateriaalia....
Viime keskiviikkona meillä oli Maiju Korhosen yksäri ja vitsit, kun oli taas kivat treenit! Tehtiin ekaa kertaa Jipin kanssa vippausta ja kunnon leijeröintiä ja molemmat toimi! On ollut kiva huomata, että Jipin ohjautuvuus on parantunut selkeästi eli enää se valkkaile omatoimisesti esteitä, vaan kuuntelee selvästi paremmin ohjausta. Siltikin hakee esteet kivasti eli ei tarvi saatella. Vähän olen viikkotreeneissä saanut noottia liian varovaisesta ohjaamisesta eli siitä yritän kovasti päästä eroon :)
Torstaina käytiin vapaatreenaamassa A:ta ja puomia. A:lla käytössä on alastulolla boksi. Jippi osui hyvin boksiin joka kerta eli yhtään yliloikkaa tai askellusvirhettä ei tullut alastulolle. Ylösmenolla Jippi sen sijaan selvästi vielä hakee sopivaa rytmiä. Se päätyy aina harjan yli yhdellä laukalla ja saa näin ollen askeleet korjattua alastulolle, mutta ylösmenolla on välillä vähän rikkonaisia askeleita, jos Jippi ajautuu liian lähelle A:ta ponnistaessaan ylösmenolle. Kokeilin ponnaria maassa noin kolmen jalan päässä A:lta ja tällä sai hyvin askeleet osumaan A:lle.
Puomille tuli tosi hyviä toistoja. Tehtiin ehkäpä viisi toistoa ja kaikilla kerroilla eteni reippaasti kontaktille, stoppasi 2on2offiin ja vapautui vasta käskystä. Tein välillä selkeää vedätystä ja välillä taakse jäämistä ja hyvin jatkoi loppuun asti ja fokus oli eteen, kun oli apupalkkaaja käytössä.
Jipin kanssa ollaan tokoiltu nyt sekä ohjatusti että omatoimisesti. Omatoimitreeneissä ollaan treenattu paitsi alokkaan liikkeitä niin myös jotain ylempien luokkien liikkeitä. Merkin kierrossa on esiintynyt sitä, että kaarros leviää vauhdista johtuen ja tähän kokeiltiin sitä, että jätin palkan merkin taakse, jolloin Jipin täytyy pysähtyä taakse nappaamaan lelu ja siitä jatkaa sitten tiukasti luokse. Toimi hienosti eli täytyy tehdä tätä nyt jonkin aikaa ja testata sitten toimiiko myös ilman palkan jättämistä.
Kaukoissa ollaan tehty melkein poikkeuksetta avoimen versiota eli pidemmällä etäisyydellä ja etäisyys ei tunnu olevan ongelma. Jippi kuuntelee käskyt varman oloisesti ja edellisessä kirjoituksessa mainitsemani vinous on hävinnyt. Jäi arvoitukseksi johtuiko juoksuista vai jostain muusta, mutta joka tapauksessa nyt asennot on selvästi suorempia, joten huokaisen helpotuksesta :) Vähän meinasi tulla taas sitä ongelmaa, että takajalat teputtaa aavistuksen etenkin istumaannousuissa, mutta tähän tehosi nyt takapalkka hurjan hyvin, sillä tämän teputtelun sai kitkettyä tosi tehokkaasti sen avulla pois. Aiemmin takapalkka ei meinannut kaukoissa toimia, kun Jippi jäi jumiin siihen takapalkkaan, eikä oikein meinannut malttaa keskittyä ja tehdä suoria asentoja, mutta nykyään tuntuu toimivan!
Eilen olin Jipin kanssa Korrien koulutuksessa. Yhteensä meitä oli kuusi koirakkoa, joista jokainen treenasi puoli tuntia Riitan kouluttamana ja puoli tuntia Pekan kouluttamana. Me oltiin ensin Riitan koulutettavina ja aloitettiin seuraamisen "updatella". Oli kiva kuulla, että Riitankin mielestä seuraaminen on mennyt selvästi eteenpäin. Viimeksihän kyllä seurasi ihan kauniissa paikassa, mutta kontakti oli turhan eläväinen. Tähän on tullut nyt selvästi edistystä eli seuraa keskittyneemmin ja pitää selvästi paremmin kontaktia. Uutena pulmana sen sijaan meillä on edistäminen ja tähän kyselin vinkkejä. Kokeiltiin alkuun sitä, että tein tiheitä tempon vaihteluita normaalin ja hitaan kävelyn välillä. Tämä auttoi välittömästi ja edistäminen lakkasi. Kokeiltiin myös nopeita pysähdyksiä kesken askeleen, joissa Jipin on tarkoitus reagoida heti pysähtyen. Näissä alkuun poikkeuksetta jatkoi askeleen tai pari ennen kuin reagoi pysähtymiseeni, joten huomautin asiasta ja korjasin Jipin vierelleni. Tämäkin alkoi vähitellen toimia, mutta selvästi täytyy tehdä näitä useammin, jotta alkaa selkeämmin reagoida pysähdyksiin. Nythän usein teen pienen ennakoivan hidastuksen pysähdyksissä, mutta toki haluaisin näistä lopulta päästä eroon.
Seuraavaksi tehtiin peruuttamista. Jippi osaa peruuttaa edelläni pois päin minusta palkan jättämisen kautta eli jos minulla on nami kädessä ja pyydän peruuttamaan, niin se toimii. Se ei kuitenkaan mielestäni vielä osaa peruutus-käskyä, vaan peruuttaa enemmänkin sen vuoksi, että se on tajunnut saavansa namin vasta, kun se selvästi luopuu siitä. Niinpä tehtiin nyt peruuttamista edelleen luopumisen kautta, mutta hieman eri asetelmalla. Laitoin Jipin seisomaan seinän viereen ja laitoin namin sen eteen maahan. Itse olin Jipin vierellä kyykyssä rintamasuunta koiraa kohti. Siitä pyydin peruutusta ja kun se pakitti, vapautin sen maassa olevalle palkalle. Tästä sitten seuraava vaihe on mennä itse koiran vierelle ja seuruun omaisesti peruuttaa mukana.
Testattiin myös, että miten askelsiirtymät lähtee sujumaan. Oletuksena oli, että on haastavaa, koska aiemmin ollaan Riitan yksärillä todettu yhdessä, että Jipin kropanhallinta on vielä sikäli kesken, ettei se oikein täysin vielä hallitse takaosaansa. Nyt kuitenkin Jippi yllätti ja teki tosi kauniita sivuttaisaskelia askeltaen sekä etu- että takaosalla ristiin ja pitäen rintamasuunnan suorana. Toki siis avustin namilla, kun eihän se noita osaa, mutta yllätyin siitä, ettei homma mennyt poikittamiseksi, vaan oikeasti askelsi sivuttain.
Pekan treenipisteellä otettiin työn alle nouto. Kerroin, että meillä on se onglema, että Jippi saalistaa kapulaa ja demonstroitiinkin tätä yhden toiston verran, joka riitti Pekalle ongelman ymmärtämiseksi :D Kerroin myös, että toivoisin Jipille sellaista noutoa, että se kiertää kapulan taakse ja vasta paluumatkalla nappaa kapulan, jolloin saalistamista ei pääsisi tapahtumaan. Ja niinpä me lähdettiin treenaamaan tätä. Alkuun tehtiin täydestä matkasta niin, että heitin kapulan ja meninkin sitten itse kapulan lähelle. Kapulan edestä lähetin Jipin noutamaan ja ohjasin vartaloavuin Jipin kapulan taakse ja heti, kun se nappasi kapulan suuhun, palkkasin lelulla. Hyvin toimi! Tämän jälkeen treenattiin samaa niin, että riekutin Jippiä lelulla, pyysin lennosta irrottamaan ollessamme ihan kapulan vieressä ja siitä ohjasin sen kapulan taakse noutamaan. Heti, kun kapula oli suussa, palkkasin taas riekuttamalla ja siitä taas lennosta uudelleen kapulan taakse lähetys. Tämäkin toimi hyvin, mutta Jippi alkaa näissä helposti ennakoimaan eli päästääkin kapulasta ennen vapautusta irti. Täytyy siis itse olla tarkkana, ettei palkkaa sellaisista.
Tehtiin myös ohjatun noudon alkeita, kun ei ikinä olla noita tehty. Tähän saatiin vinkiksi treenata heti alkuun kolmiomaista treeniä, että koiralle painuu heti lihasmuistiin se, että kapulalle lähdetään tietyssä kulmassa takaviistoon, eikä se opi tekemään loivaa kaarrosta kohti kapulaa. Nyt tehtiin niin, että ensin Pekka vei lelun etuviistoon vasemmalle ohjaajasta katsottuna ja Jippi oli vielä perusasennossa vieressäni. Tässä sanottiin ensin koiralle virittelysana "ohjattu", jolla pyritään siihen, että koira oppii, että tuolla käskyllä sen tulee luopua katsekontaktista ja seurata liikkuria sen viedessä kapulat. Nyt tässä avustettiin siten, että Pekka selkeästi näytti lelun Jipille ja varmisti, että Jippi seurasi häntä, eikä pitänyt kiinteää kontaktia. Alkuun lähetin Jipin lelulle suoraan perusasennosta (nyt käskynä nouda, koska ei haluta sotkea tähän "tuo"-käskyä vielä, kun noutokin on vasta työn alla), mutta sitten seuraavalla kerralla veinkin Jipin käsiavusteisesti merkin taakse seisomaan (merkille lähetystä ei ole vielä Jipille opetettu) sen jälkeen, kun se oli nähnyt Pekan vievän lelun vasemmalle etuviistoon ohjaajasta katsottuna. Lähetin käsimerkin + "nouda"-käskyn avulla lelulle ja haki hienosti. Lopuksi kokeiltiin vielä toiselle puolelle samaa, mutta Jippi lähti silti noutamaan ohjaajasta vasempaan, vaikka oli kyllä seurannut sitä, kun Pekka vei lelun toiselle puolelle. Se yritti kurvata sitten lelulle käytyään ensin väärällä puolella katsomassa tyhjää paikkaa, mutta pyysin jättämään ja tehtiin uusiksi. Ei onnistunut vieläkään, joten seuraavaksi tehtiin niin, että en ollutkaan Jipin edessä lähettäessäni, vaan otin muutamia askeleita lelun suuntaan ja lähetin sieltä. Nyt onnistui. Saatiin läskyksi treenata näitä niin, että tosiaan aina tekee jokaisena treenikertana molemmat puolet. Lisäksi haluan lisätä käskyyn suunnat selkeyttämään hommaa entisestään. Vinkiksi sain käyttää käsimerkkejä suoraan sivulle ohjatun noudon tapauksessa, kun noutamaan lähetetään koirasta takaviistoon ja puolestaan käsimerkkejä "vartalon yli" ikään kuin ristiin silloin, kun lähetetään koirasta etuviistoon eli EVL:n merkin kierto-nouto-hyppy-hässäkässä. Seuraava treenivaihe on sitten se, että lisätään ne kaksi muutakin esinettä, mutta ensin niin, että ne väärät on jotain ei-niin-mieluisia eli ei leluja. Lopulta sitten on kolme samanlaista lelua ja sitten toki vaihdetaan lelujen tilalle kapulat.
Hugon kanssa ollaan rally-tokoiltu, mutta sen lisäksi ollaan nyt yritetty doboilla kotona pari kertaa viikossa lihaksiston vahvistamiseksi. Se on jännä miten innoissaan Hugo onkaan, kun dobo-pallon kaivaa esiin! Normaalistihan se jonkun verran jännää epävakaita alustoja, mutta doboillessa ei häiritse pallon huojunta yhtään.
Rally-tokoillessa ollaan nyt hetkeksi jätetty taas ylempien luokkien liikkeet ja keskitytty taas avoimen juttuihin. Hugo on rallyn myötä alkanut edistää seuraamisessa ja ollaan nyt tehotreenattu taas seuraamisen oikeaa paikkaa. Olen ottanut tähän takapalkan käyttöön eli jätän lelun lähdössä jo Hugon taakse ja seurautan, kunnes Hugo hakee oikean paikan ja vapautan sitten lennosta takapalkalle. Toimii tosi hienosti ja muutosta on alkanut tulla lyhyessä ajassa :) Vasemmalle käännöksetkin tuntuu aavistuksen helpommilta silloin, kun Hugo ei koko ajan kulje hieman edelläni! Jee!
Viime maanantaina Hugo pääsi agilitytreenihinkin ja tehtiin rataa 30 cm rimoin ja vitsit, kun Hugolla oli draivia ja se imi esteille yllättävän hyvin. Maltoin välillä jopa pysyä riittävän kaukana esteistä ja siltikin Hugo haki esteille kivasti. Kontaktit jätettiin tekemättä, kun tarkoituksena oli käydä vain pitämässä hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin! Ainakin tällaisia treenejä aiotaan käydä jatkossakin tekemässä. Maksirimoin treenaamista ja kisoihin tähtäämistä täytyy pohtia, kun tuntuu, että se johtaa vain säännöllisiin jumituksiin. Eihän se Hugo kuitenkaan agilityssa sitä kisaamista kaipaa, eikä itse pohdi sitä, että minkä korkuiset rimat treeneissä on, vaan tärkeintä olisi, että päästäisiin pitämään yhdessä hauskaa treenien merkeissä :)
Eilen Hugo ja minä oltiin Kaija-kasvattajan kanssa lenkillä ja oli kyllä taas niin liikkistä, miten innoissaan Hugo ja Neppi oli toistensa näkemisestä. Hugo yritti pariin kertaa ihan tosissaan saada Neppiä leikkimään ja kerran Neppi innostuikin rallaamaan ympäri metsää, vaikka yleensä ne lähinnä kuljeskelevat yhdessä, eivätkä niinkään leiki.
Piti lisäillä pari valokuvaakin, muta nyt en ehdi, joten käyn laittamassa ne tekstin kylkeen myöhemmin! Tosin taas vain huonolaatuisia kännykkäkuvia, kun edelleenkin ulkona niin ankeaa, ettei ole tullut kameraa pahemmin ulkoilutettua...

tiistai 23. kesäkuuta 2015
Palaset kohdilleen pienin askelin
Heti alkuun mainittakoon, että teksti on kirjoitettu eilen illalla ja siksi siinä kirjoitetaan siihen tyyliin, että olisi edelleen maanantai. Tekstin julkaisu kuitenkin lykkääntyi tähän aamuun, koska videoiden lataaminen veikin niin kauan, että jätin ne latautumaan mennessäni nukkumaan. Älkää siis hämmentykö siitä, että alla kirjoitetaan eilisen illan sanoin :)
Tänään kävin koirien kanssa mökkireissun riehunnoista palauttavalla lenkillä, mikä tarkoitti siis tässä tapauksessa sitä, että koirat pysyivät kytkettyinä koko lenkin ajan, jotteivät ne olisi päässeet riekkumaan. Lenkin jälkeen tein pientä motoriikkatreeniä molempien koiruuksien kanssa eli molemmat pääsivät harjoittelemaan pyörimistä niin, että etutassut oli tasapainotyynyllä ja takaosan oli tarkoitus kiertää tyynyä ympäri. Jipin kanssa ei olla tehty tätä koskaan ja tuli havaittua selkeä ero puolissa. Oikeaan kierrokseen takaosa lähti kääntymään hyvin, kun taas toiseen kierrokseen saatiin tehtyä vain parin askeleen pätkiä. Täytyy siis treenailla molempia ahkerasti! Tällä toki tavoitellaan ihan jo sitä, että Jipillä olisi paremmin takaosa hallinnassa ja että se tiedostasi takajalkojensa tekemiset paremmin. Toivoisin tästä kuitenkin myös suoraa apua sivulletulotreeneihin, sillä nyt osasyy siihen, että Jippi eri kulmista sivulletulojen tehdessä jää vinoon, on juurikin se, että se käyttää vähän heikosti takaosaansa näissä käännöksissä. Myös seuraamisessa tosiaan takaosan käyttöä tarvitaan, jotta saadaan käännökset oikeasti toimiviksi ja napakoiksi, joten tätä motoriikkatreeniä yritetään nyt tehdä usein kotosalla!
Hugon kanssa ollaan joskus aiemmin yritetty tehdä tätä samaa kiertotreeniä, mutta luovutin, koska jo yhden sivuaskeleen irti saaminen oli työn ja tuskan takana. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että rally-tokotreenien yhteydessä tehdyt takapäänkäyttöharjoitukset ovat alkaneet tuottaa todella tulosta, sillä tämä treeni sujui nyt tosi kivasti! Autoin sitä vielä vähän kropan avulla, mutta joka tapauksessa tuntui lähtevän melko kivasti tämä sujumaan eli täytyykin ehdottomasti Hugonkin kanssa nyt näitä tehdä, jotta saadaan rally-tokoa ajatellen tosiaan käännökset paremmiksi. Tässä videolla (joka on jostain syystä tosi tumma eli vähän heikosti näkee....) on pätkä molempien kiertotreeneistä:
Seuraavaksi tehtiin sivulletuloja eri kulmista. Oli selvästi haastavaa, joten otin pienet avut käyttöön. Alkuun ihan pari toistoa namin avulla ja sen jälkeen jätin namin pois ja käytin pelkästään käsiapua pienentäen sitäkin koko ajan. Saatiin oikein hyviä toistoja näin eli näitäkin treenejä nyt jatketaan, jotta saadaan sivulletulo toimimaan kaikista suunnista. Uskon, että tämä oikeasti auttaa Jippiä ymmärtämään sen, että peruasennolla tarkoitetaan juuri teittyä asentoa ohjaajan vieressä, eikä tietynlaista käännöstä. Nyt tuntuu, että se tekee aika vakiokäännöksen, eikä osaa muuttaa käännöstä sijaintinsa mukaan. Vähän myöhäänhän tämäkin tuli tajuttua, että olisihan niitä eri suuntia pitänyt toki treenata, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)
Seuraamistreenit aloitettiin kontaktipitotreenein eli ihan parin askeleen seuraamisin palkaten välillä namipalkalla ja välillä kainalosta putoavalla lelulla. Selän takaa tuleva namipalkka sai aikaan sen, että Jippi alkoi seuratessakin kuikuilla vähän taakse, joten siirryin käyttämään lelupalkkaa ja se tuntuikin toimivan hyvin. Tämän jälkeen tehtiin seuraamista sekä suoralla että kahdeksikolla. Käytin välillä lelupalkkaa kainalossa ja tällöin suorat seuruut olivat tosi kivan oloisia. Kahdeksikollakin lelupalkan kanssa toimi paremmin, mutta ilman kainalossa olevaa lelua seuraamisesta tuli välillä vähän turhan väljä (ei yli pariakymmentä senttiä väliä minuun, mutta kuitenkin omaan makuun turhan väljä). Tämä kuitenkin todennäköisesti johtuu siitä, että tuo kaarroksissa seuraaminen on uusi juttu ja selvästi suoria haastavampi. Tämä on siis varsin hyvää treeniä meille ja tässä toivottavasti alkaa näkyä takaosan motoriikkatreenien tulos vähitellen :) Tänään siis seuraamiset edelleenkin vähän vaihtelevia tuon oikean seuraamispaikan suhteen, mutta plussaa oli se, että kontakti säilyi selvästi jo paremmin, eikä missään vaiheessa ilmennyt sitä aiemmin ollut ongelmaa, että Jippi painoi päätä jalkaani vasten!
Tein myös muutamia kapulanpitoja. Parilla ekalla toistolla pidin noin sekunnin ajan alkuun käsiä Jipin kuonolla ja sen jälkeen siirsin kädet pois. Hyvä, rauhallinen ote säilyi. Tämän jälkeen en enää pistänytkään käsiä kuonolle ja siltikin ote kapulasta säilyi hyvänä, eikä pureksintaa ilmennyt - JEE! Lisäksi ote pysyi tasaisena, vaikka sitten lopuksi siirsin kädet kapulalle ja Jippi irroitti otteen vasta käskystä. Huimaa kehitystä siis eiliseen :D
Tehtiin Jipin kanssa vielä 2x2-keppitreenit, joissa kepit säilyi edellistreenien kaltaisina (4 keppiä, 60 cm välein, suorassa linjassa, mutta aavistuksen vinokepeiksi asetettuina). Tehtiin lähetyksiä eri kulmista ja sujui mielestäni aika kivasti. Tosin olisi kyllä kätevää, että saisi apupalkkaajan mukaan, sillä monesti tuntuu palkkaus olevan aavistuksen myöhään eli Jippi ehtii vilkuilla minua kohti ennen kuin palkka lentää. Täytyy siis kiinnittää entistä paremmin huomiota siihen, että palkkaus tapahtuu oikeaan aikaan. Videolla treenit kokonaisuudessaan:
Havaitsin eilen, että Hugolla on aavistuksen selän asento notkistunut (tätä ongelmaahan oli aiemminkin, johon auttoi jumppailu) ja lisäksi lanneselkä on tosi jumissa (Hugo reagoi selvästi, kun lanneselkää painelee). Niinpä Hugolla oli tänään vuorossa jumppailua ja hierontaa. Tehtiin ensin tasapainotyynyllä jumppailuja ja sen jälkeen dobo-pallolla maahan-seisovaihteluita. Treenit pidettiin lyhyinä, sillä huomasi, että doboilu väsytti nopeasti - eikä ihme, sillä onhan se pallon päällä jumppailu oikeasti tosi rankkaa! Tämän jälkeen sitten katsottiin TV:tä ja samalla hieroin Hugon (kätevää, kun pystyy tehdä hieronnan/jumppailujen yhteydessä muuta samalla!). Alkuun arasteli selän käsittelyä oikeastaan koko selän alueelta vasemmalta puolelta, mutta hieronnan myötä alkoi rentoutua ja lopulta ei enää reagoinut käsittelyyn. Toinen puoli oli selvästi parempi. Voi olla, että jumi on tullut mökillä riehuessa tai sitten on hyvin mahdollista, että muutaman päivän ontuminen on aiheuttanut selän jumiutumisen. Joka tapauksessa vaikutti ainakin hieman helpottavan jo!
Videoin muuten tokoilutkin, mutta vasta videon kuvaamisen jälkeen katsoin, että kuvasta ei juurikaan nähnyt meidän touhuja. Kamera oli nimittäin asetettu maahan kaivonkannelle ja ympäröivä nurtsi oli sen verran pitkää, että kuva melko lailla peittyi.... Keppivideota varten tajusin sitten tämän jälkeen laittaa kameran alle korokkeen, mutta tosiaan tokoiluista ei nyt tullutkaan kuvamateriaalia...

Jipin kanssa tehtiin lisäksi kotipihalla sekä tokoiluja että 2x2-keppitreenejä. Tokotreenit aloitettiin muutamalla luoksarilla lelun avulla ja olin oikein tyytyväinen näihin. Leluavusteisesti tulee suoria, vauhdikkaita luoksetuloja ja loppuasento edessä on tosiaan suora ja sopivan tiivis. Nyt siis tehdään näitä ja suunnittelin jo häivyttäväni lelun niin, että siirrynkin parin treenin päästä pitämään lelua leukani alla niin, että saan kädet vapaiksi sivuilleni.
Seuraavaksi tehtiin sivulletuloja eri kulmista. Oli selvästi haastavaa, joten otin pienet avut käyttöön. Alkuun ihan pari toistoa namin avulla ja sen jälkeen jätin namin pois ja käytin pelkästään käsiapua pienentäen sitäkin koko ajan. Saatiin oikein hyviä toistoja näin eli näitäkin treenejä nyt jatketaan, jotta saadaan sivulletulo toimimaan kaikista suunnista. Uskon, että tämä oikeasti auttaa Jippiä ymmärtämään sen, että peruasennolla tarkoitetaan juuri teittyä asentoa ohjaajan vieressä, eikä tietynlaista käännöstä. Nyt tuntuu, että se tekee aika vakiokäännöksen, eikä osaa muuttaa käännöstä sijaintinsa mukaan. Vähän myöhäänhän tämäkin tuli tajuttua, että olisihan niitä eri suuntia pitänyt toki treenata, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)
Seuraamistreenit aloitettiin kontaktipitotreenein eli ihan parin askeleen seuraamisin palkaten välillä namipalkalla ja välillä kainalosta putoavalla lelulla. Selän takaa tuleva namipalkka sai aikaan sen, että Jippi alkoi seuratessakin kuikuilla vähän taakse, joten siirryin käyttämään lelupalkkaa ja se tuntuikin toimivan hyvin. Tämän jälkeen tehtiin seuraamista sekä suoralla että kahdeksikolla. Käytin välillä lelupalkkaa kainalossa ja tällöin suorat seuruut olivat tosi kivan oloisia. Kahdeksikollakin lelupalkan kanssa toimi paremmin, mutta ilman kainalossa olevaa lelua seuraamisesta tuli välillä vähän turhan väljä (ei yli pariakymmentä senttiä väliä minuun, mutta kuitenkin omaan makuun turhan väljä). Tämä kuitenkin todennäköisesti johtuu siitä, että tuo kaarroksissa seuraaminen on uusi juttu ja selvästi suoria haastavampi. Tämä on siis varsin hyvää treeniä meille ja tässä toivottavasti alkaa näkyä takaosan motoriikkatreenien tulos vähitellen :) Tänään siis seuraamiset edelleenkin vähän vaihtelevia tuon oikean seuraamispaikan suhteen, mutta plussaa oli se, että kontakti säilyi selvästi jo paremmin, eikä missään vaiheessa ilmennyt sitä aiemmin ollut ongelmaa, että Jippi painoi päätä jalkaani vasten!
Tein myös muutamia kapulanpitoja. Parilla ekalla toistolla pidin noin sekunnin ajan alkuun käsiä Jipin kuonolla ja sen jälkeen siirsin kädet pois. Hyvä, rauhallinen ote säilyi. Tämän jälkeen en enää pistänytkään käsiä kuonolle ja siltikin ote kapulasta säilyi hyvänä, eikä pureksintaa ilmennyt - JEE! Lisäksi ote pysyi tasaisena, vaikka sitten lopuksi siirsin kädet kapulalle ja Jippi irroitti otteen vasta käskystä. Huimaa kehitystä siis eiliseen :D
Tehtiin Jipin kanssa vielä 2x2-keppitreenit, joissa kepit säilyi edellistreenien kaltaisina (4 keppiä, 60 cm välein, suorassa linjassa, mutta aavistuksen vinokepeiksi asetettuina). Tehtiin lähetyksiä eri kulmista ja sujui mielestäni aika kivasti. Tosin olisi kyllä kätevää, että saisi apupalkkaajan mukaan, sillä monesti tuntuu palkkaus olevan aavistuksen myöhään eli Jippi ehtii vilkuilla minua kohti ennen kuin palkka lentää. Täytyy siis kiinnittää entistä paremmin huomiota siihen, että palkkaus tapahtuu oikeaan aikaan. Videolla treenit kokonaisuudessaan:
Havaitsin eilen, että Hugolla on aavistuksen selän asento notkistunut (tätä ongelmaahan oli aiemminkin, johon auttoi jumppailu) ja lisäksi lanneselkä on tosi jumissa (Hugo reagoi selvästi, kun lanneselkää painelee). Niinpä Hugolla oli tänään vuorossa jumppailua ja hierontaa. Tehtiin ensin tasapainotyynyllä jumppailuja ja sen jälkeen dobo-pallolla maahan-seisovaihteluita. Treenit pidettiin lyhyinä, sillä huomasi, että doboilu väsytti nopeasti - eikä ihme, sillä onhan se pallon päällä jumppailu oikeasti tosi rankkaa! Tämän jälkeen sitten katsottiin TV:tä ja samalla hieroin Hugon (kätevää, kun pystyy tehdä hieronnan/jumppailujen yhteydessä muuta samalla!). Alkuun arasteli selän käsittelyä oikeastaan koko selän alueelta vasemmalta puolelta, mutta hieronnan myötä alkoi rentoutua ja lopulta ei enää reagoinut käsittelyyn. Toinen puoli oli selvästi parempi. Voi olla, että jumi on tullut mökillä riehuessa tai sitten on hyvin mahdollista, että muutaman päivän ontuminen on aiheuttanut selän jumiutumisen. Joka tapauksessa vaikutti ainakin hieman helpottavan jo!
Videoin muuten tokoilutkin, mutta vasta videon kuvaamisen jälkeen katsoin, että kuvasta ei juurikaan nähnyt meidän touhuja. Kamera oli nimittäin asetettu maahan kaivonkannelle ja ympäröivä nurtsi oli sen verran pitkää, että kuva melko lailla peittyi.... Keppivideota varten tajusin sitten tämän jälkeen laittaa kameran alle korokkeen, mutta tosiaan tokoiluista ei nyt tullutkaan kuvamateriaalia...
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Kahdeksan treenipäivää kasattuna yhteen tekstiin
Nyt täytyy jo heti kärkeen pyytää anteeksi valtaisan pitkää postausta... On jäänyt taas päivittämättä liian monet treenit ja tapahtumat, joten nyt ne sitten sataa tässä samassa päivityksessä kaikki! Koska postaus on niin pitkä ja sisältää vähän kaikenlaista, otsikoin eri treenit selkeästi, jotta a) itse löydän etsimäni palatessani tekstiin joskus myöhemmin ja b) lukijat (jos joku tällaista romaania treeneistä jaksaa edes lukea :D ) voivat valita haluamansa aiheet, eikä tarvitse lukea välttämättä koko tekstiä läpi!
Dobo-treenit, Jippi, lauantai 14.3.
Jippi pääsi ensi kertaa kokeilemaan pallon kanssa jumppaamista Wirneen dobo-treeneissä. Ei kestänyt kauaakaan kuin Jippi (ja samoin myös muut wirnistelevät doboilijat) pomppasi pallolle kuin vanha tekijä ja teki myös asentovaihtelut (istu-maahan-seiso) pallon päällä. Jipin mielestä pallojumppa oli hauskaa ja oli jopa aika ajoin vaikea saada sitä pysymään maassa, kun Jipsteri yritti päättäväisesti loikkia takaisin pallolle. Ostin dobo-kirjan ja kun kotoa jo löytyikin pallo, niin pääsen jumppailemaan kotona molempien koirien kanssa :)
Agilitytreenit, Jippi, tiistai 17.3.
Tehtiin Oreniuksen treeneissä 15 esteen pätkää. Oli kyllä aika huimaa, koska näin pitkää pätkää ei olla vielä kertaakaan treenattu! Ei tosin tehty koko pätkää putkeen, vaan "parhaimmillaankin" parissa pätkässä. Huikeinta radassa oli radan osana tehty rengas, jota edelsi sokkari. Viimeksi rengasta tehdessä Jippi otti vielä vahvasti häiriötä minun liikkeestäni, joten silloin kutsuin sen renkaasta läpi ilman, että yhdistin omaa liikettä. Nyt aloitettiin taas näin ja tämän jälkeen laitettiin lelu etupalkaksi renkaan taakse ja aloin vähitellen yhdistämään omaa liikettäni mukaan. Kun tämäkin sujui, alettiin ottaa edeltävää estettä ja sokkaria mukaan, mutta edelleen niin, että etupalkka odotti renkaan takana. Ja lopulta saatiin etupalkka poistettua ja homma yhdistettyä rataan. Valtava kehitys siis viime kerrasta eli Jippi on tainnut prosessoida rengastreeniä tässä välillä mielessään :D
Peko-treenit, Jippi, keskiviikko 18.3.
Treeneissä jatkettiin rakennusetsintää samaisessa koulurakennuksessa. Alusta ei jännittänyt ihan yhtä paljoa, mutta oli se silti vähän jänskä. Jippi eteni kyllä hyvin ja teki töitä keskittyneesti, mitta korkealla olleiden maalimiesten ilmaisu oli sen mielestä jännää, kun olisi pitänyt hypätä etujalat pöytää vasten. Liukkaan alustan takia tämä tuntui ilmeisesti pelottavalta. Tuli taas mietittyä sitä, miksi juuri treeneissä alustan liukkaus näyttää jänskättävän, kun muutoin samanlainen alusta ei jännitä yhtään. Ja yhtenä erona tuli mieleen se, että esim. Itiksessä kävellessä Jippi kulki rennosti ja rauhallisesti, kun taas treeneissä se on jo lähtökohtaisesti valtavan innoissaan eli liikkuminen on selvästi "säheltävämpää". Näin ollen toki niitä lipsahteluitakin siellä tapahtuu herkemmin, mikä sitten saa aikaan jännityksen. Täytyy siis treenata esimerkiksi lelulla leikkimistä liukkailla alustoilla, jotta Jippi oppisi, ettei pieni liukastelukaan ole pelottavaa :)
Agilitytreenit, Hugo, torstai 19.3.
Hugo treenasi Niinulla ja saatiin positiivisia kommentteja siitä, ettei menossa ollut samalla tavoin varmistelun makua kuin vielä jokin aika sitten. Treenit sujuivat mukavasti ja Hugon meno oli rentoa ja empiminen (koiran ja minun) vähäistä! Kepeille lähetys oli taas avokulmasta, mutta Hugo haki kepeille hienosti vaikeasta kulmasta huolimatta! Tuli mieleen, että pitäisi kuvata Hugon treenejä taas pitkästä aikaa - etenkin itselle tekisi hyvää, jos näkisi pitkän aikavälin eroja.
Hyppytekniikkatreenit, Jippi, perjantai 20.3.
Perjantaina 19.3. suunnattiin Jipin kanssa treenaamaan lyhyesti Kivikkoon. Ekat ulkotreenit tänä vuonna! Mukana oli myös Sonja ja Pirkko. Tein Jipin kanssa hyppytekniikkaa perussarjan verran. Laitoin alkuun perussarjan väleiksi 5 askelta ja hämmästelin, kun askeleet ei tuntuneet niin millään sopivan niihin väleihin. Sitten vasta tuli tajuttua, että onhan tuo typynen jo ihan maksin kokoinen ja niinpä kokeiltiin "maksiväleillä" eli 6 askeleella. Ja hyvin lähti sujumaan :)
Agilitytreenit, Hugo, perjantai 20.3.
Hugon kanssa treenattiin perjantaina yöagia, kun olin varannut vapaatreenivuoron hallille klo 22. Ohjelmassa oli ongelmiin pureutuminen eli puomi- ja A-treeniä ja lisäksi kepeille avokulmia. Puomilla tein treeniä niin, että tosiaan vapautin alastulon kontaktilta 4on-asentoon pysähdyksestä. Alkuun oli Hugolla kierrokset aika katossa ja teki parit loikat. Jäätyään ilman palkkaa alkoi löytyä keskittymistä ja saatiin hyviä puomisuorituksia hyvin 4on-pysähtymisin niin, että välillä vedätin, välillä jäin taakse ja välillä otin etäisyyttä sivusuunnassa.
A:lle otettiin ponnari käyttöön alastulolle, jotta saataisiin katkaistua Hugon yliloikkiminen, josta on nyt tuntunut tulevan tapa. Ponnarin avulla teki kuitenkin taas oikein hienoja suorituksia eli yhtään yliloikkaa ei tullut! Käytin etupalkkaa, joka oli valmiina odottamassa ja tämäkin tuntui auttavan yliloikkimisen estämisessä, sillä Hugon fokus oli alas ja eteen. Yleensä yliloikat on tullut tilanteissa, joissa Hugo jää vahvasti tuijottamaan minua ja sillä on pää pystyssä, jolloin laukka-askelluskin muuttuu. Täytyy siis nyt hinkata sille takaraivoon ajatusta siitä fokulsesta sinne eteen alas ja vasta sitten alkaa ottaa taas kääntäviä ohjauksia mukaan.
Keppitreenit sujuivat hyvin myös, vaikkakin Hugo oli jo tässä vaiheessa aavistuksen väsy (tulee helposti ahnehdittua liikaa, kun käy niin harvakseltaan vapaatreenaamassa :( ). Tehtiin avokulmia ns. peruslähetyksellä ja lisäksi niin, että takaaleikkasin kepeille. Tämä takaaleikkaus ei muutama viikko sitten treeneissä sujunut lainkaan, mutta nyt tuntui toimivan, kunhan annoin Hugolle suoritusrauhan. Jos "ajoin" sitä liikaa kepeille, se haki keppien kakkosväliin, mutta kun annoin sen rauhassa hakea kepeille, löytyi oikea aloituslohta, eikä itse takaaleikkaus aiheuttanut epäröintiä.
Esine-etsintä, Hugo, maanantai 23.3.
Maanantaina 23.3. treenailin molempien koirien kanssa pientä pihatreenailua. Hugon kanssa päädyin tekemään esine-etsintätreenin, vaikka hetken emmin, kun kello oli 20 ja ulkona oli pimeää. Mentiin kuitenkin läheiseen metsään (tai oikeastaan se oli sellaista heinikkoryteikköä) ja jätin Hugon kiinni puuhun. Itse kävielin noin 40 metrin matkan jättäen esineet noin 15 metriin, 30 metriin ja 40 metriin. Tämän jälkeen kuljin takaisin koiran luoksen siksakaten kävelemäni linjan yli niin, että tallottu alue oli muutamia metrejä leveä. Hetsasin Hugoa ennen ensimmäistä lähetystä ja se ampaisikin etsintään innokkaasti laukaten. Se haki ensimmäisen esineen hienosti - eteni varman oloisesti, kunnes sai hajun ja jäi sitten työstämään hajua, kunnes esine löytyi. Palautus vauhdikkaassa laukassa ja sitten meillä oli isot bileet :) Myös tokalle ja kolmannelle esineelle lähettäessä lähti innokkaasti laukaten matkaan ja eteni hyvin myös peremmälle. Molemmilla kerroilla Hugo pysähtyi puolivälissä matkaa ja vilkaisi minuun päin kuin kysyen, että "pitihän minun tehdä näin?". En reagoinut näihin mitenkään eli en antanut uutta käskyä, vaan odotin vain, mitä Hugo tekee. Ja hyvin jatkoi heti lyhyen pysähdyksen jälkeen eteenpäin ja eteni tämänkin jälkeen varman oloisesti esineelle asti. Tällä kertaa Hugo ei myöskään lähtenyt työstämään jo löydettyjen esineiden jättämiä hajuja, kun taas viimeksi jäi hetkeksi pyörimään siihen, missä edellinen esine oli ollut. Hauskaa oli myös huomata, että koiran käytöksestä kyllä huomaa selvästi, että milloin esine on löytynyt. Minähän en pimeällä nähnyt millään, että oliko Hugolla esine suussa vai ei sen lähtiessä laukkaamaan minua kohti, mutta siitäkin huolimatta uskalsin jo matkalla kehua raikuvasti, sillä Hugon määrätietoisesta laukasta kyllä huomaa, että nyt on esine löytynyt.
Rally-toko, Hugo, maanantai 23.3.
Hugon kanssa tehtiin myös rally-tokoiluja. Tuli havaittua, että liikkeessä, jossa koira otetaan ohjaajan eteen istumaan ja siitä ohjaajan peruuttaa ensin 1, sitten 2 ja lopulta 3 askelta koiran kulkiessa mukana, Hugo herkästi innostuu liikaa ja törmäilee ohjaajaan. Se siis on vähän turhan vauhdikas ja ohjaajan pysähtyessä se vähän törmää jalkoihini istuesssaan eteeni. Tähän täytyisi siis hioa malttia. Vasemmalle käännökset sujuvat jo yllättävänkin helposti, vaikka vieläkin sellainen rehellinen sivuttaisaskellus takapään osalta uupuu. Eli jatketaan treenejä :)
2x2-treenit, Jippi, maanantai 23.3.
Jippi pääsi treenailemaan kotipihalla keppejä. Olen jo aikoja sitten päättänyt aloittavani opetuksen käyttäen 2x2-menetelmää, joten jokin aika sitten huutelin seuramme fb-ryhmässä keppejä lainaan ja heti löytyi! Niinpä pääsimme aloittamaan treenit. Kokonaisiin keppisuorituksiin ei ole tarkoitus edetä vielä hetkeen, vaan tarkoituksena on treenailla nyt vasta ihan sitä kepeille hakeutumista yhden "keppiportin" avulla. Niinpä aloitimme niin, että käytössä oli yksi portti, jonka läpi Jipin oli tarkoitus juosta ihan vain suoraan ja palkka lentää sitten eteen. Lähdin tekemään tätä tarjoamisen avulla eli odotin vain yksinkertaisesti, että Jippi itse hakeutui portista läpi ja tästä sitten lensi heti palkka. Kaksi kertaa oli vähän haparaoivaa menoa, mutta näiden jälkeen Jippi hoksasi mistä on kyse ja alkoi tarjota oikeaa suoritusta epäröimättä. Varsin helposti tämä aloitus siis sujui. Tein alkuun läpijuoksutuksia ihan vain suoralla lähestymisellä, mutta lopulta otettiin mukaan myös vähän vinot lähestymiset ja hyvin näistäkin haki keppien väliin. Oli jo sen verran pimeää, etten pystynyt videoimaan suorituksia -harmi! Tästä eteenpäin pyrin kuvaamaan treenejä, jotta tulee dokumentoitua, miten projekti on edistynyt.
Esine-etsintä, Hugo, tiistai 24.3.
Eilen Hugo teki esine-etsintätreenin, mutta varsin surkean sellaisen. Tai Hugon tekemisissä ei ollut mitään vikaa, mutta itse tein todella tyhmästi, sillä treenipaikka oli metsä, jossa mitä ilmeisemmin käy aika vilkas liikenne. Meidän ollessa siinä metsässä, onnistuttiin näkemään ihan siinä etsintäalueen nurkilla varmaankin noin kymmenen koiraa ja treenin aikanakin vieressä juoksenteli lapsia. Olin vanhempieni luona tekemässä treeniä, joten ei ollut niin tuttu alue, että olisin arvannut sen noin vilkkaaksi. Hugo lähti kyllä tekemään töitä hyvin, mutta näki, että häiriöhajuja oli valtavasti. Kolme esinettä se haki ihan hyvin, mutta kaikista pidemmän esineen etsinnässä se joutui kerta toisensa jälkeen harhateille, joten lopulta etsittiin se ikään kuin partioiden yhdessä. Täytyy tehdä pian ns. palauttava treeni, jossa ympäristö on parempi ja saadaan onnistuminen!
Peko-treenit, Jippi keskiviikko 25.3.
Tänään oli vuorossa Jipin peko-treenit ja tänään oltiin etsintähommissa parkkihallissa. Jippi teki varsin hienosti töitä tänään ja etsi keskittyneesti. Ensimmäinen maalimies löytyi huoneesta, joka oli täynnä roskiksia. Viime kerralla samaisessa paikassa Jippi vähän hämääntyi roskien hajusta ja tonki hetken maassa olleita roskeita ennen kuin tajusi etsiä maalimiestä, mutta nyt selvästi jo huoneen ovella näytti saaneensa hajun ja huoneeseen päästyään (minun piti avata raollaan oleva ovi) se etsi keskittyneesti välittämättä häiriöhajuista. Toisen maalimiehen hajun Jippi sai nopeasti ja lähti työstämään hajua, mutta piilo oli sille todella vaikea (ja on ollut sitä monelle muullekin ryhmän koiralle). Piilo sijaitsi nimittäin parkkihallin seinustalla olevassa pukuhuonekaapissa, joka oli asetettuna ovi seinää kohden. Kaappia oli siirretty irti seinästä juuri sen verran, että koira mahtui sinne väliin etsimään maalimiestä. Jippi kävi jopa kaapin ja seinän välissä pariin kertaan, muttei tajunnut nostaa katsetta, kaapin sisälle, vaan jäi pyörimään siihen ympärille estien kiivaasti hajun lähdettä. Kouluttaja (Laura-kasvattaja) kehotti käymään etsimässä kolmas maalimies välissä, jotta saataisiin Jipille onnistuminen ja jotten toisaalta myöskään liikaa painostaisi koiraa etsimään tätä kaapissa olevaa maalimiestä. Helposti nimittäin sortuu "yliohjaamiseen", kun itse tietää, missä maalimies on.... Niinpä jatkoimme hallin haravointia ja kolmas maalimies löytyi pian rappukäytävään johtavan oven takaa. Ovi oli suljettu umpinainen rautaovi, mutta sen alaosaan jäi muutaman sentin rako, josta koiran oli mahdollista saada haju ja toisaalta myös sitten palkka. Jippi löysi tämän maalimiehen tosiaan helposti ja tämän jälkeen palattiin sitten maalimies nro 2:n pariin. Tätä työstettiinkin sitten vielä yli 5 min, mutta Jippi teki tämän koko ajan hienosti töitä. Se pyöri muutaman metrin säteellä maalimiehestä yrittäen paikantaa hajua ja välillä kääntyikin jo katsomaan minua vähän hämillään. Lopulta sain kehotuksen ikään kuin tukea Jippiä eli kannustaa sitä kehumalla silloin, kun se haisteli oikealla suunnalla. Heti kehuja saatuaan se alkoi skarpata selvästi ja tämän jälkeen maalimies löytyikin nopeasti. Vaikka yhden maalimiehen löytäminen olikin työn takana, niin Jippi teki ihan hurjan hienosti töitä ja työsti hajua keskittyneesti. Hienoa on myös huomata, ettei se luovuta helpolla, vaan kestää useammatkin "takaiskut" jatkaen kuitenkin etsintää. Typy oli siis oikein taitava etsijä :)
Toko, Jippi, keskiviikko 25.3.
Treenien päätteeksi tehtiin vielä tokoiluja. Aina välillä meinaa vähän epätoivo tokoilun kanssa iskeä, kun AINA, kun yhden liikkeen saa about kuntoon, niin toinen vaatii hinkkausta ja sitten kun sen saa kuntoon, niin se eka taas hajoaa. Nyt nimittäin tilanne on se, että sivulletulo on ollut pitkään hyvä, mutta tänään sen kanssa oli taas tosi paljon haasteita. Aloitettiin treenit tekemällä luoksetuloja ihan vain metrin parin etäisyydeltä eli hinkattiin sitä eteentuloasentoa. Tässä Jippi tarjoaa todella mielellään sivulletuloa ja on tehnyt tätä aina. Koskaan se ei ole saanut siitä palkkaa ja aina suoritus on korjattu, mutta siitäkin huolimatta Jippi tulee lähes poikkeuksetta sivulle, ellen käytä minkäänlaisia käsiapuja. Tähän saatiin aiemmin neuvoksi se, että tehdään luoksetuloja niin, että Jippi makaa edessäni ja kutsun siitä eteen. Tämä tuntui nyt toimivan ihan hyvin ja saatiin onnistumisia. Kuitenkin tämän hinkkaus tuntui kostautuvan luoksetulojen jälkeen tehdyissä sivulletuloissa. Treenaan yleensä perusasentoon tulemista niin, että menen seisomaan Jipin eteen sen istuessa ja kutsun sen siitä perusasentoon. Nyt aloit pähkäillä, että mahtaakohan olla niin, ettei Jippi oikein kunnolla nyt erota näitä kahta liikettä eli luoksetuloa ja sivulletuloa, vaikka käsky onkin eri. Loppuen lopuksihan lähtötilanne on molemmissa kovin samanlainen. Minusta tuntuu, että Jipille ei ole täysin selkeää, että kummasta liikkeestä on milloinkin kyse ja siksi se tarjoaakin sivulletuloissa helposti "löysää" vajaata kaarrosta, kun on kenties epävarma siitä, että pitikö tulla sivulle vai eteen. Ja toisaalta sitten luoksetuloissa tarjoaa sivulletuloa samaisesta epävarmuudesta johtuen. Niinpä teinkin lopuksi perusasentoon tulemisia ihan muista paikoista ja asennoista kuin edestä istumasta. Kutsui siis Jipin perusasentoon esimerkiksi sen seistessä viistosti edessäni. Saatiin onnistuneita suorituksia ja jätettiin tämä hautumaan tällä erää. Jatkossa täytyy nyt alkaa tehdä selkeää eroa näiden välille ja olla mahdollisimman mustavalkoinen siinä, mitkä suoritukset palkataan ja mitkä ei - kaikki sinne päin mennet suoritukset palkattuina varmasti vain sotkee pakkaa.
Tehtiin kaukoja niin, että seisoin Jipin edessä metrin päässä. Se tekee hienosti istu-maahan-vaihdot tältä etäisyydeltä ja ilokseni sain huomata, että se on ihan itsestään parantanut istumaan nousun tekniikkaa! Aiemmin se on noussut istumaan hinaten itsensä askel askeleelta ylös, mutta nyt se on alkanut tulla ylös pompahtaen. Voi olla, että tähän on auttanut myös se, että vaihdoin maasta istumaan siirtymisen käskyksi "sit". Nyt meillä on siis käytössä "istu", kun Jippi istuutuu seisoma-asennosta ja "sit", kun Jippi nousee maasta istumaan. Myös maahanmenokäskyjä on kaksi eli "down" tarkoittaa sirtymää seisomasta maahan ja "maahan" on istumasta maahanmeno.
Lisäksi tehtiin kapulan pitoa ja edelleen Jippi helposti kaluaa kapulaa ja turhautuu sitten saadessaan noottia, koska ei selvästi ymmärrä, mitä pitäisi tehdä toisin. Niinpä päädyin nyt tekemään pitoa niin, että Jipin ottaessa kapulan käskystä suuhun, asetin kädet kevyesti sen kuonon ylä- ja alapuolelle vakauttaen suuta tällä tavoin. Tarkoituksena ei siis tietenkään ole voimin pitää suuta kiinni, vaan saada koira vain rauhoittamaan leukansa. Ja tämä toimi, sillä jo asettaessani kädet kevyesti kuonon ylä- ja alapuolelle, pureksinta lakkasi ja Jippi malttoi pitää kapulaa rauhassa. Tästä toki iso palkka ja jätettiin parin onnistuneen toiston jälkeen tämäkin treeni hautumaan.
Nyt, kun vilkaisen yllä olevaa tekstiä, niin pakko todeta, että onpas taas tullut treenailtua vähän sitä sun tätä :D Ja toisaalta äkkiseltään voisi luulla, ettei me muuta tehdäkään kuin treenata... Mutta kyllä me ihan oikeasti pidetään myös päiviä, jolloin ihan "vain" lenkkeillään ilman muita aktiviteettejä. Ja toisaalta kovin montaa tällaista päivää koirat ei varmaankaan edes kaipaa viikkorytmiin, koska on tullut myös se huomattua, että varsinkin tuota varsin vilkasta nuorta typyä on kovin vaikea saada väsymään ihan pelkällä lenkkeilyllä. Tarvitaan siis oikeasti aivotyötä, jotta energiaa saadaan kulutettua eli kunhan toistomäärät ja treenien pituuden pitää riittävän lyhyinä ja treeniaiheet monipuolisina, niin en usko, että ihan hevillä saa tuota typsykkää kyllästymään tai väsymään treenaamiseen :) Ja Hugostakin huomaa, että se syttyy ihan eri tavalla päästessään treenaamaan kuin lähtiessämme lenkille, joten mielelläänhän senkin kanssa siis treenaa. Eipä varmaan mitään lajia tulisi treenailtua, jollei näkisi koirankin siitä nauttivan!

2x2,
agility,
arki,
dobo,
esine-etsintä,
kontaktitreenit,
kuvia,
peko,
rally-toko,
toko/tottis,
videot
maanantai 16. helmikuuta 2015
Aurinkoisia talvipäiviä!
Ihanan aurinkoinen talvisää on ollut nyt muutaman päivän ajan! Ollaan nautittu lenkeistä valoisalla, tässä muutama kuva ja pieni videopätkä sunnuntain aamulenkiltä :)
Viime tiistaina 10.2. Juhaa tuurasi agitreeneissä Riikka Korvenoja. Rata oli ihan mukavan oloinen, mutta Jipille ja minulle se osoittautui haastavaksi. Tuli havaittua jälleen kerran, että estehakuisuus ja irtoaminen suoralla kaipaavat vahvistusta, sillä Jippi tuli suoralla pätkällä kerta toisensa jälkeen esteestä ohi ottaessaan häiriötä minusta juoksemassa vieressä. Etupalkan avulla saatiin kyllä onnistumisiakin, mutta treenien jälkeen oli sellainen fiilis, että oma liikkuminen oli surkeaa ja sai Jipinkin epäröimään melkein jokaisella esteellä. Varsinaista taistelua oli siis treeneissä melkein jokaisen esteen suorittaminen! Onneksi tehtiin loppuun etupalkan avulla vielä muutaman esteen suoraa ja saatiin molemmille hyvä mieli lopputreenistä :) Jäi kuitenkin hieman hampaankoloon se, että epäonnistumisia sateli suorilla pätkillä....
Keskiviikkona oltiin Jipin kanssa peko-treeneissä ja kokeneemmat koirakot tekivät Vantaankosken juna-aseman ympäristössä taajamaetsintää. Me teimme sellaista treeniä, että neljä maalimiestä meni yksitellen metsikköön Jipin näkemättä ja se sai lähteä metsikön reunasta maalimiehiä etsimään. Sai heti metsikön reunassa hajun maalimiehistä ja annoin sen lähteä hajun perään liina perässä. Harmiksi ensimmäistä maalimiestä etsiessä liina takertui puuhun kiinni ja koska itse olin kauempana, Jippi joutui ratkomaan ongelmaa itse. Se meni ympäriinsä metsikössä sitoen itseään vain enemmän ja enemmän solmuun, mutta koska maalimies oli lähellä, Jippi jatkoi etsintää. Lopulta se pääsi pakittamaan saasen solmua vähän avattua ja pääsi kuin pääsikin maalimiehelle asti. Hieno typy, kun jaksoi yrittää, vaikka tosiaan oli aikasmoisessa jumissa!
Toka maalimies oli ihan metsän alkureunassa lumikasan takana ja Jippi juoksi maalimiehestä ensin vauhdilla ohi. Ehdin mennä sen perässä niin, että jäin Jipin ja maalimiehen väliin seisomaan ennen kuin itse bongasin maalimiehen sijainnin. Jippi jäi vähän hämmentyneenä katsomaan minua, kun tuntui tajunneen maalimiehen sijainnin ja havaitsi minun seisovan jo melkein vieressä, mutta pyysin sitä jatkamaan silti. Lopulta Jippi meni maalimiehelle asti saaden taas isot kehut ja lihapullaa palkaksi. Kyseinen maalimies oli Jipille vieras henkilö, joten voi olla, että myös se vaikutti siihen, että tämä oli Jipin mielestä haastava etsittävä.
Kolmas ja neljäs maalimies löytyivätkin sitten oikein hienosti ilman kummempia sählinkejä. Jippi haki taas innolla ja oli valtaisan iloinen maalimiehiä löytäessään. Myöhemmin, kun lenkitin Jippiä siinä treenipaikan ympäristössä, Jippi veti kuin hullu kohti metsää ollen selvästi varma, että vielä niitä ukkoja jossain oli "pelastettavana". Ainakin tuntuu siis maalimiesmotivaatio olevan typyllä kohdillaan ;)
Torstaina 12.2. oltiin Hugon kanssa Niinun treeneissä. Tehtiin ensin pätkä 1-19 ja sen jälkeen kouluttaja mainitsi, että menossa oli jonkinlaista varomista. Kerroin sitten, että meillä on Hugon kanssa nyt tullut "kierre" siitä, että se on tullut epävarmemmaksi ja samalla minä autan ja varmistelen ohjauksissa enemmän, jolloin meno on tökkivää ja saa loppuen lopuksi Hugon vain epäröimään enemmän. Niinu lähti purkamaan ongelmaa siten, että palkattiin Hugoa enemmän lyhyistä pätkistä ja esteiden hakemisesta. Jo yhden treenin aikana Hugo sai selvästi enemmän luottoa, irtosi paremmin esteille ja vauhtiakin saatiin selvästi lisää! Jäi kyllä treeneistä superhyvä mieli, sillä juuri sellaista treeniä me Hugon kanssa nyt tarvitaan! Ollaan tehty ihan liikaa vain pitkiä ratatreenejä ja sitten kisattu, jolloin kaikki perustreeni ja yksittäisten asioiden treenaaminen palkaten pienistä osasuorituksista on jäänyt kokonaan pois. Tämä on selvästi kostautunut, joten nyt sitten keskitytään nimenomaan niiden yksittäisten asioiden vahvistamiseen ja lyhyiden ratapätkien tekemiseen palkaten useammin. Meillä on normaalisti Niinulle vain joka toinen viikko treenipaikka, mutta ostin irtovuoron ensi viikolle samaan ryhmään, koska Niinu osasi tosi hyvin palotella treeniä sopivaksi meidän ongelmaa ajatellen :)
Lauantaina 14.2. oltiin Jipin kanssa pentutreeneissä Jipin kanssa ainoana koirana, joten ei päästy hyödyntämään etupalkkaajaa, mutta käytin etupalkkana silti lelua. Koska edellisissä treeneissä jäi kaivertamaan juurikin hyppysuora, niin tehtiin sitten lauantainakin sitä. Oli helpottavaa nähdä, ettei tässä hyppysuorassa nyt näyttänyt olevan tiistainlaisia ongelmia eli kertaakaan Jippi ei tullut hypyistä ohi, eikä videoltakaan katsottuna näytä ainakaan mitenkään kovin selkeästi vilkuilevan/kyttäävän minua. Videolla näkyy myös pätkä, jossa lähetän Jipin putkeen ns. ulkokaarteesta ja takaaleikkaan putkelle. Tämä oli ensimmäisillä yrityksillä haastavaa, ja Jippi epäröi putkeen irtoamisen kanssa. Tosin videolta katsottuna oma ohjauskin on tässä kohtaa jotenkin luonnotonta... Mutta muutaman toiston jälkeen palkattuani pelkästä putkeen irtoamisesta, tuli selvästi varmuutta tähänkin.
Toisena treeninä lauantaina tehtiin puomin kontaktia. Puomin jälkeen oli hyppy, jonka taakse vein pallon. Lähetin Jipin kontaktille alasmenon sivusta. Parilla ensimmäisellä toistolla Jippi jäi kontaktille niin, että kaikki tassut oli kontaktipinnalla, mutta näistä pyysin sen vain pois kontaktilta ja tehtiin uusiksi. Parin kerran jälkeen haki oikeaan asentoon, sai palkan ja tämän jälkeen selvästi muistuikin mieleen, että mitä siellä pitikään tehdä. Tällä kertaa Jipillä tuntui pysyvän fokus hyvin eteen, vaikkei etupalkkaajaa ollutkaan. Kenties pallopalkka etupalkkana toimii kontaktilla paremmin kuin namipalkka...? Kävin palkkaamassa Jipin kontaktille, mutta se pysyi senkin jälkeen oikeassa asennossa suunta kohti etupalkkaa ja katse hakeutui hyvin eteen. Ensi kerralla voisin kokeilla sitten taas niin, että nostan alasmenon pöydän päälle ja tehdään kokonaista alasmenoramppia.
Lauantai-iltana koirat menivät minun vanhemmilleni hoitoon, sillä minä, Markus ja Markuksen sisko suuntasimme Porvooseen syömään ja katsomaan Ismo Leikolan showta. Oli kyllä hauska ilta ja hyvä show :) Illalla haimme koiruudet takaisin kotiin eli ei ollut sen pidempi visiitti tällä kertaa.
Sunnuntaina 15.2. ostin tuurausvuoron I-HAH:n jatkotason ryhmään Hugon kanssa. Ohjelmassa oli takaakiertotreeniä eli rata, johon mahtui kaikkiaan muistaakseni 5 takaakiertoa. Vähän ennakkoon kauhistelin sitä, että treeniaiheeksi osui juuri se meille kaikista vaikein ohjaus ja mietin, että mitenköhän näistä selviydytään nyt, kun Hugo on ollut tosi epäröivä takaakierroissa. Eipä kuitenkaan sitten yllättäen ollutkaan takaakiertojen kanssa minkäänlaista ongelmaa. Pari rimaa pudotettiin, kun ohjaus oli myöhässä tai jäin koiran linjalle, mutta takaakierroissa ei tullut empisiä, mikä oli tosi hieno juttu! Sen sijaan radalla mukana ollut A oltaisiin voitu jättää tekemättä, sillä tehtiin varmaan viisi toistoa ennen kuin Hugo suostui ottamaan alastulon kontaktin ilman yliloikkaa...... Eli ilmeisesti tarvitsee vielä tehdä lisää treenejä ponnarin kanssa!
Treenien jälkeen mentiin Hugon kanssa lenkille Sonjan ja Ofelian kanssa ja Hugo oli kyllä niin innoissaan päästessään piiiiitkästä aikaa Ofin kanssa lenkille :)
Tänään olin Jipin kanssa Nina Mannerin kouluttamissa tokotreeneissä ja valitsin treenattaviksi asioiksi jäävät. Ei ollut tarkoituksena oikeastaan varsinaisesti treenata jääviä seuraamiseen yhdistettynä, vaan ihan vain harjoitella seisahtumista ja maahanmenoa. Näytin ensin miten olemme treenanneet seisahtumista eli niin, että minä peruutan koira edessäni ja stopatessani seisautan Jipin kädelläni, naksautan pysähdyksestä ja palkkaan. Tässä kouluttaja pisti merkille, että Jippi ehkäpä jonkin verran on alkanut tavoitella kättäni eli on voinut ymmärtää treenin siten, että sen tulisi tehdä nenäkosketus käteeni ja sitten pysähtyä. Pysäyttäessäni Jippiä kauempana minusta se nimittäin valui pari haparoivaa askelta minua kohti ennen seisahtumista. Niinpä muutimme treenisuunnitelmaa nyt siten, että teenkin nyt tehotreeninä viikon ajan pysäytyksiä siten, että lähetän Jipin kiertämään jotakin ja annan puolivälissä paluumatkaa "seis"-käskyn ja samalla viskaan lelun Jipin taakse. Tätä tehtiin treeneissäkin tänään ja Jippi jarrutti tosi napakasti lelun lentäessä. Tässä tarkoituksena onkin saada koiralle mielikuva siitä, että seis-käskyllä vedetään liinat kiinni ja seisahdutaan heti. Vähitellen sitten lelun heittämistä viivästytetään eli annetaan ensin käsimerkki käskyn tueksi ja koiran pysähtyessä lelu heitetään hetken päästä. Saatiin tämä ensimmäinen vaihe näistä treeneistä nyt läksyksi ja ensi viikolla treenataan sitten sitä kakkosvaihetta!
Seisahtumisen lisäksi tehtiin vähän sitä maahanmenoa. Jipin istuessa edessäni se menee nätisti maahan eli takaosa ei liiku, vaan pelkkä etuosa tekee liikkeen ja asento on suora. Kerroin ongelmaksi sen, että Jipin ollessa sivullani se lähteeä hieman poikittamaan maahanmenossa. Sama tapahtuu sekä Jipin ollessa vierelläni perusasennossa käskiessäni sen maahan että käskiessäni sen maahan seuraamisesta. Taas näytin miten ollaan tätä harjoiteltu ja ensimmäisenä "virheenä" oli se, että olen palkannut maahanmenoa oikealla kädelläni. Olen jostain syystä siis kumartunut koiran puoleen ja antanut namin jalkojen väliin oikealla kädelläni, jolloin koira helposti lähtee tavoittelemaan sitä oikeaa kättä aiheuttaen vinon asennon. Nyt tehtiin sama niin, että perusasennosta maahanmenoa palkkasinkin vasemmalla kädellä ja nimenomaan niin, että palkka tuli vieläpä hieman koiran ulkopuolelta, jolloin se entisestään vahvisti suoraa asentoa. Ja totta tosiaan: makuuasento oli aivan suora!
Tämän maahanmenotreenin yhteydessä tuli sitten esiin myös sellainen ongelmamme, ettei Jippi oikein meinaa malttaa odottaa perusasennossa paikoillaan. Se siis helposti siirtyy vähän vinoon perusasentoon, jos joutuu yhtään odottamaan perusasennossa ja siitä tietysti sitten maahanmenokin on vino. Tähän saatiin vinkiksi alkaa treenata häiriössä kontaktin säilyttämistä. Ensin siis niin, että koira istuu edessäni ja pidän namia avoimella kämmenellä sen pään vieressä. Koiraa ei käsketä jättämään namia, vaan sen tulee tarjota namin tavoittelun jättämistä ja sen sijan katsekontaktia ennen kuin se palkataan ko. namilla. Jippi kyllä pian tajusi tarjota katsekontaktia, mutta herkästi itsuessaan alkoi steppaamaan jaloillaan kärsimättömänä. Tähän neuvoksi sain tällaisen sattuessa vähän liikuttaa namikättä, jolloi koiran keskittyminen saadaan taas siihen kontaktin säilyttämiseen ja palkkaus tosiaan vasta, kun steppaus loppuu ja kontakti säilyy. Tätä treenailtiin tänään ja saatiin ihan hyviä onnistuisiakin. Vähitelen sitten lisätään haastetta eli enemmän sillä namikädellä "houkuttelemista" liikutellen kättä ja sitten, kun tämäkin sujuu, otetaan koira perusasentoon ja siinä tehdään samaa. Tarkoituksena olisi siis, että tällä treenillä saadaan koira keskittymään perusasentoon paremmin, kun sillä on jokin selvä "tehtävä", kun nyt Jippi tuntuu ajattelevan, että tehtävä on suoritettu heti, kun siihen perusasentoon on tultu.
Oli kyllä hyvät treenit tänään! Nyt vain ahkerasti pitää yrittää ehtiä treenailla näitä kotiläksyjä, jotta päästään sitten seuraavalla viikolla eteenpäin treeneissä :)
Kotona tein Hugon kanssa hieman doboiluja, kun pitkästä aika täytin meidän dobo-pallon. Vieläkin minua ällistyttää se, että Hugo ihan empimättä loikkaa dobon päälle, seisoo siinä ja tekee siirtymisiä maahan ja istumaan (tosin istuessa toinen takatassu meinaa lipsahtaa pallolta), kun ottaa huomioon, että Hugo on kohtalaisen alustapelkoinen, eikä huterat/liukkaat alustat ole yleensä sen juttu. Reipas dobo-poika se kuitenkin on :) Ja vieläpä tuntuu tekevän niin kauhean innokkaasti niitä treenejä, että täytyy nyt taas säännöllisemmin tehdä pieniä treenailuja. Wirneen poppoolla on dobo-treenit 14.3. ja tilasin kouluttajalta (I-HAHlainen Mari Mäkelä) myös dobo-kirjan. Ehkä siis jotain helpoimpia juttuja uskalletaan kokeilla Hugon kanssa sitten!

kavereita,
kontaktitreenit,
kuvia,
leikkejä,
peko,
toko/tottis,
videot
torstai 14. maaliskuuta 2013
Doboa kokeilemassa
Viime sunnuntaina oltiin Hugon kanssa normin agivuoron sijaan doboilemassa. Meille Hugon kanssa siis ihan uusi laji - tosin sellaista littanaa tasapainotyyny"palloa" ollaan käytetty jo aiemmin takaosan kehittämiseen. Kuitenkin olin hieman skeptinen doboilemaan mennessä, sillä lähtökohtaisestihan ajattelin, että alustakammoisen collien pallon päälle saaminen tulisi olemaan tuskien taival. Toisinpa kuitenkin kävi. Nameilla ja kehuilla Hugo pomppasikin kaikki neljä jalkaa pallon päälle jo parin yrittämän jälkeen. Tokihan se alkuun haki kovasti siinä pallolla makuuasentoa, mutta vähitellen toistojen myötä se alkoi jo hakea myös seisoma- ja istuma-asentoja. Todella reipasta! Lisäksi teimme pallolla ohjaajan ja koiran yhteisiä liikkeitä, joissa esim. minä istuin pallolla ja nostin toisen jalan vaakatasoon esteeksi Hugolle. Sitten kierrätin Hugoa pallon yli selkäni takaa ja hyppäytin aina edessäni. Hugo tuntui tästä palloilusta oleva kovin innostunut ja siksi varmasti tullaan doboilemaan myös kotona - tosin tilan puute toimii rajoittavana tekijänä joidenkin liikkeiden osalta... Tässä kotoa kuva ihan perusjutusta, Hugo siis hypännyt pallolle makaamaan. Huomasin, että paljon herkemmin hakee tuota makuuasentoa kotona doboillessa. Luulenpa, että Hugo vähän arastelee tuota ahtautta täällä meillä sisätiloissa eli ei ihan yhtä rohkeasti uskalla yrittää noita vaikeampia liikkeitä, kun ei ole vapaata tilaa ympärillä...
Agilityssa tehtiin eilen rataa (alla), jossa oli parikin hankalaksi osoittautunutta hommaa :) Ensimmäinen hankala kohta oli pätkä 1-4, joissa siis esteellä 2 tehtiin valssi, joka käänsi kohti estettä 3 ja heti uusi valssi esteellä 3, joka käänsi kohti keppejä. Pari kertaa sai hioa, jotta esteelle 2 tuleva valssi ajoittua yhtään oikein. Ensin tein sen liian myöhään, jolloin Hugo valui kakkoshypyn jälkeen ja tuli loiva kaarros. Seuraavaksi teinkin valssin sitten liian ajoissa ja jouduin pysähtyä odottamaan Hugoa valssauksen jälkeen, jolloin vauhti tökkäsi, eikä päästy etenemään pituudelle. Lopulta saatiin myöskin ihan hyviä valsseja tähän väliin, mutta osoitti kyllä, että näitä ihan perusvalssauksiakin pitäisi taas ottaa omalle treenilistalle... Pituudella valssaus olikin sitten hankalaa myös Hugon mielestä. Eli ensin hiottiin ohjauksen ajoitusta, mutta vaikka ohjauskin olisi ollut kohtuu oikean aikainen, Hugon mielestä oli outoa, että pituutta seurasi tiukka käännös.
Seuraava vaikea kohta oli hypyn 7 ohjaaminen. Se oli siis maksikorkuinen muuri, jolle takaaleikattiin. Ikinä ennen ei olla tehty muurille takaaleikkauksia, vaan se on aina hypätty helpohkolla lähetysmisellä suorassa linjassa. Tämä oli siis Hugon mielestä kummallista, että sen piti oikeasti kiertää valtavan muurin sivutolpan taakse ja hypätä sieltä tuon jättiläismäisen esteen minua kohti. Se kyllä hyvin lähti takaakiertoon, mutta ennen hyppyä tuli sellainen hetken epäröinti, että "ihanko oikeasti minun pitää hypätä"? Tämä sujui parin yrityksen jälkeen aika hyvin silloin kuin tehtii ns. ilman vauhtia eli ihan vain tätä yhtä hyppyä. Kuitenkin heti, kun otti alle pari estettä ja lähestyi vauhdilla, Hugo lähti kyllä takaakiertoon, muttei hypännytkään estettä, vaan kiersi sen kokonaan takakautta. Tehtiin siis tätä vauhdin kanssa hyppäämistä lelupalkan avulla eli palkkasin pallolla heti, kun se oli hypännyt takaakierrosta muurin. Nämäkin siis treenilistalle!
Nyt ei ollakaan hetkeen oltu kunnon metsälenkillä Hugon kanssa - täytyy korjata tämä tilanne ehdottomasti viikoloppuna! Siis tokihan me ollaan lenkkeilty, liikuttu ja aktivoiduttu, mutta ei niin, että Hugo olisi saanut olla vapaana. Tylsistyttää jo itseäkin taas nämä kotikulmien lenkkipolut eli suunnitelmissa olisi huomenna alkuillasta suunnata metsälenkeille - ajattelin kokeilla Husön seutua lenkkimaastona, ratsastusmaastona se onkin jo ennestään tuttua seutua :)
Tässä Hugon fiilikset viimelauantailta! Huom: vaikka kuvan perusteella näyttääkin siltä, että Hugoa ei ole aktivoitu päiväkausiin, niin kyllä me ihan oikeasti oltiin tuonakin päivänä lenkkeilty kunnolla :D
Ja lauantaina sitten eka kisastartti edessä :) On ollut kiva huomata, että nämä lähestyvät agikisat ei ainakaan vielä ole tuonut mukanaan jännitystä! Tokokokeet, kun ovat aina tuntuneet hermostuttavan etukäteen. Agilityssa tuntuu enemmän, että sinne kisoihin voi mennä pitämään vain hauskaa - sitähän se agility nimittäin on! Toki yritetään tehdä omantasoinen suoritus ja sittenhän nähdään, että mitkä seikat on vielä kisatilanteita ajatellen treeniä vailla :) Kontaktit nyt tietysti yhtenä merkittävänä, olisihan se jatkossa kiva voida ottaa useampi startti per kisapäivä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)