Paikka: I-HAH:n halli
RUUTU: Aloitettiin ruututreeneillä. Tänään upposi hyvin ruutuun
eli ei kertaakaan hakenut ruudun etuosaan. Edelleenkin käännöksissä
stopatessa löysyyttä eli ajautuu hieman ruudun oikeaan reunaan, mutta
tällä hetkellä hyväksyn tämän, kun kuitenkin reagoi käskyyn ihan hyvin,
eikä ole pelkoa, että ajautuisi ulos ruudusta. Tärkeintä siis nyt, että
juoksee ruudussa loppuun asti, kun sen kanssa meinasi tulla ongelmaa,
kun lähdettiin treeneissä niin rajusti tiukentamaan paikan ja
kosketusalustan kriteereitä.
OHJATTU: Tehtiin kolmella kapulalla. Hyvin haki suunnat. Kerran erehtyi
menemään keskikapulaa kohti, kun lähetin kapulalle, joka oli sijaitsi
agilitypuomin alla (meidän halli on niin kapea, että hallin reunalla
ollut puomi oli vähän keskellä meidän noutoa). Stoppasi kuitenkin
hienosti käskystä ja korjasi nätisti. Tämän jälkeen ei tullut enää mokia
suunnissa. Ohjatussa nyt kapuloiden nostot oli nättejä. Palautuksia
hiottiin erikseen vielä eli niissä tulee hyviä toistoja, kun teen stopin
siinä ihan edessäni/vieressäni ja stopista pyydän sivulle. Jos tulee
kovasta vauhdista, niin edelleen herkästi vähän törmää eli jatketaan
tekniikan hiomista stoppien kautta.
JÄÄVÄT: Teki nätisti kaikki kolme vaihtoa. Edellisissä ohjatuissa
tokoissa esiintynyt istuminen seisomista pyydettäessä ei ole sen treenin
jälkeen kertaakaan toistunut, joten menee tilapäisen mielenhäiriön
piikkiin :D
TUNNARI: Hyvin teki töitä ja nappasi oman heti sen löydettyään.
Palautuksessa ei pureskellut - JES! Sivulle tullessa kaivoin taskusta
namia, jotta voisin palautuksen tehdä luopumisen kautta, mutta Jippipä
pudottikin kapulan namien toivossa :D Korjasi itse eli nappasi kapulan
uusiksi ja sitten nätti luovutus ilman pyörittelyä.
SEURAAMISTA: Kivoja pätkiä ja kontakti pysyi aika kivasti. Vähän joutui
puuttumaan taas siihen, ettei ala edistää. Nyt ollaan haettu sitä
kontaktin tasaisuutta ja aktiivisuutta seuruuseen, joten näkyy nyt
sitten taas herkästi pienenä edistämisenä/keulimisena. On tämä seuruun
treenaaminen kyllä sellaista tasapainottelua :D
Loppuun vielä yksi ruutu. Huomasin heti lähettäessä, että Jippi oli
väsynyt. Vauhti oli hieman hitaampi ja stoppasi liian eteen. Monesti
Jipillä huomaa, että jos on oikeasti fyysisesti väsynyt, niin sitten
vauhdin ollessa hidas ennakoi myös pysähdystä herkästi. Itseä harmitti,
että menin vielä sen yhden ruudun tekemään, kun kerran koira oli väsy ja
alkuun tehdyt ruudut oli sujuneet niin hyvin. Jipin pysähtyessä
ruudussa eteen odotin vain hiljaa, että korjasi. Haki omatoimisesti
lopulta ihan oikeaan paikkaan, joten kehuin paljon ja kutsui sen pois
ruudusta ilman enempiä palkkoja. Tehtiin lyhyemmältä matkalta
(väsymyksen takia) vielä yksi toisto ja nyt meni hyvin taas ruutuun,
joten siitä iso palkka ja jätettiin treenit siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti