Paikka: Sporttikoirahalli
Kouluttaja: Sanna
PAIKKIS: Toin Jipin taas paikkiksen parin nenäkosketuksen ja yhden
kiepin kera. Jippi oli tosi hyvässä moodissa nyt eli innostunut, muttei
ylikierroksilla. Perusasennossa joutui odotella melko kauan, koska siinä
vaiheessa keskusteltiin, että mitä paikkista kukin tekee, mutta yhtään
ääntelyä tai minkäänlaista levottomuutta ei esiintynyt. Niin huippua!!!
Tehtiin makuu. Ei reagoinut naapurin käskyyn, meni ripeästi omalla
käskyllä maahan. Paikkis sujui rauhassa, joskin makuuasento ihan
aavistuksen vino, koska mentiin piiloon koirien linjan takapuolelle,
jolloin koirat vähän kenotti piiloa kohti. Huono piilovalinta siis,
mutta muutoin paikkis oikein jees. Lopussa ei reagoinut naapurin
sivu-käskyyn ja nousi omalla käskyllä innokkaasti (joskin niin
innokkaasti, että takajalat vähän horjahti hypähtäessä paikoiltaan).
Jippi sai superkehut paikkiksesta :)
RUUTU: Ekalla toistolla Jippi lähti liikkeelle jo sen verran tahmeasti,
että osasin heti sanoa, ettei se tule päätymään riittävän syvälle
ruutuun. Ja niinhän se jäikin ihan etunauhalle. Pyysin pois.
Kouluttajalle mainitsin, että edelliset treenit päättyivät huonoon
ruutusuoritukseen ja nyt en oikein ottanut selvää, johtuiko tuo ekan
toiston epäonnistuminen siitä vai esim. siitä, että ruutu oli lähellä
seinää ja Jippin kenties ennakoi siksi pysähtymistä? Mutta tosiaan lähti
jo matkaan vähän epäröivästi... Tokalla toistolla oli parempi. Oli
ruudun keskiosassa ja eteni paremmalla draivilla, vaikkei vieläkään
täydellinen. Tämän jälkeen tehtiin parit toistot vielä kosketusalustalla
ja näillä taas oikein hyvä. Kovasti nyt tuo ruutusuoritus hakee
uomaansa, mutta täytyy vain saada riittävästi onnistumisia paikkaamaan
menneitä vähän epäreilusti toteutettuja treenejä, joista Jipin pää meni
pyörälle. Täytyisi itse pyrkiä nyt siihen, että jos yksittäisiä
epäonnistumisia tulee, niin ei yhtään hermostu niistä, vaan
yksinkertaisesti vain tekee uusiksi ja tarvittaessa kosketusalusta-avun
kera.
KAUKOT: Kerroin ongelmaksi sen, että takajalat ihan aavistuksen
paikoillaan heilahtaa S-M-vaihdossa (tassut eivät siis liiku eteenpäin,
vaan paikoillaan "tömäyttää" kevyesti). Sivusta katsoessa tämä ei
kuulemma näyttänyt pahalta ja tosiaan tassut pysyivät paikoillaan, joten
aika jees kuitenkin. S-I -vaihdossa kerroin ongelmaksi sen, että vaikka
Jipillä on ajatus taaksepäin, niin se tekee herkästi ensin istumisen ja
sen jälkeen vielä liikauttaa peppua taaksepäin korjatakseen vielä
varmasti tassut oikealle paikalle. Tai tältä se itselleni näytti. Nyt
kuitenkin sivusta katsottuna tassut eivät liikkuneet eteen eikä taakse,
vaikka tosiaan vaihto onkin aina sellainen hieman töksähtävä ja
kaksivaiheinen. Mutta loistavaa, jos ei ainakaan mitään valtaisaa
siirtymää tapahdu suuntaan tai toiseen. Oli puhetta, että varmuutta vain
lisää vaihtoihin, niin eiköhän siinäkin ala löytyä vakiintunut tapa
suorittaa tuo ilman, että se on niin ikään kuin varmisteltu. Nyt Jippi
joutuu selvästi vielä aika kovasti keskittymään vaihtoon, mutta ainakin
ajatus on oikeaan suuntaan! Ei siis tuollekaan nyt lähdetä mitään
radikaalia tekemään, vaikka hetken jo pohdin, pitäisikö taas yrittää
etsiä uusi tapa kokeilla kaukojen hiomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti