sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tuplaliidot

Otsikon mukaisesti olen liidellyt nyt tuplasti. Meidän treenikaverit Sonja ja Ofelia tulivat keskiviikkona treeneihin, mutta Sonja oli sen verran kipeänä, ettei viitsinyt itse treenata. Niinpä minä treenasin ohjatut treenit sekä Hugon että Ofelian kanssa :) Ja kivaa oli! Haastetta touhuun tuo ehdottomasti se, että koirilla on eri käskysanoja agilityssa ja pitää yrittää pysyä kärryillä siinä, mitä millekin koiralle sanoo. Lisäksi haastetta toi se, että tällä hetkellä Hugon kanssa emme tee A-estettä ja niinpä Ofin kanssa tehtiin rata A:n kera ja Hugon kanssa sen sijaan A:n ali menevän putken kera.

Tässä video ekasta treenipätkästä Hugon kanssa:


Tokalla treenipätkällä yhdistettiin pätkiä - tosin kaikkea ei voitu yhdistää, kun tehtiin rataa soveltaen tehden A:n sijasta putkea. Tällä kierroksella ongelmaksi minulla itselläni osoittautui simppeli putkeen lähetys. Se oli tuo samainen putki tuossa A:n alla, vaikka edeltävä pätkä olikin eri kuin tuossa videolla. Kuitenkin putki oli helppo - ei umpikulmaa tai muutakaan erityisen hankalaa. Ja silti kerta toisensa jälkeen minä sössin tämän :D Tein siis oletuksen, että kyllä se koira sinne menee, onhan kyseessä VAIN helppo putki. Niinpä näytin putken Hugolle ja siitä sitten kurvasinkin jo kohti seuraavaa estettä kääntyen itse vasemmalle pois päin putkelta. Enkä yhtään katsonut koiraa, joten en huomannut, että Hugo reagoikin tähän omaan yhtäkkiseen suunnan muutokseeni tulemalla ohi putkesta ja lähtemällä seuraamaan muuttunutta rintamasuuntaani. Eli Hugo toimi siis kuuliaisesti ja hienosti! Aina, kun muistin katsoa koiraa ja odottaa, että se todella oli lukinnut katseellaan putken pään ja jo sujahtanut sinne ja vaihdoin vasta tämän jälkeen rintamasuunnan, homma toimi hienosti. Kuitenkaan ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun sössin tämän kohdan! Eli ei voinut kuin syyttää itseään huonosta keskittymisestä ja huolimattomasta ohjaamisesta.

Ofelian kanssa tehtiin ensin pätkissä ja sitten vielä yhdistettiin pätkiä. Yhteistyö tuntui sujuvan ihan kivasti, vaikka vasta tokaa kertaa ikinä olin ohjaamassa Ofeliaa :) Ofi lähti kiltisti aina mukaani, mutta oli myös niin liikkis, kun aina palkattuani pallolla se juoksi Sonjan luokse aivan kuin sanoakseen, että "äiti, äiti, näitkö miten hieno minä olin?". Ja sitten homma taas jatkui. Saatiin tehtyä lopulta useampikin pätkä yhteen ja hienosti toimi. Ofelia teki kontaktit varmasti eli joka ikisellä kerralla stoppasi oikeaan kohtaan ilman minkäänlaisia epäröintejä. Tällä videolla (kuvattu ekalla treenipätkällä) minä vielä varmistelen kontaktien kanssa, kun Hugon kanssa tehtyäni olen tottunut siihen, että kontaktit ovat ongelma :) Myöhemmin kuitenkin jo teimme kontakteja vain nopeilla stoppauksilla ja niin, että oma paikkani oli A:n sivulla, eikä kontaktipinnan edessä. Hienosti sujui näinkin eli ehkä turhaan varmistelin tässä alussa, mikä videolla näkyy. Jotenkin sitä vain toisen koiran kanssa ottaa mieluummin varman päälle kuin hutiloi ja näin mahdollisesti jopa pilaa jotain vaivalla treenattua :)




Tarkkakorvaiset voivat kuulla tuossa minun ja Ofelian treenivideolla taustalla tasaista itkua, joka on tunnistettavissa Hugoksi. Tosin sillä on tapana agilityn odotusvuoroilla aina itkeskellä, kun mieli tekisi niin kovasti kentälle, mutta videolla itku on jatkuvampaa. Varmaan Hugo kuulee, että siellä se oma mamma on treenaamassa toisen koiran kanssa :) Ei kuitenkaan näyttänyt Hugo olevan mustasukkainen jälkikäteen, kun sai kuitenkin itsekin reilusti treeniaikaa!

Ofelian emäntä on nyt sairastanut niin perusteellisesti, ettei pääse vielä huomennakaan treenaamaan Ofelian kanssa heidän viikottaisissa appenzellinpaimenkoirien agitreeneissä. Niinpä menen huomenna taas Ofin kanssa treenailemaan - sen kanssa on kiva treenata ja pääsee koirakin purkamaan agilityintoaan. Se on nimittäin Hugon tavoin täysin toivoton agilityhullu :)

Tänään olimme vain Hugon kanssa vapaatreeneissä, tosin Markus tuli seuraksi myös. Ei tehty tällä kertaa mitään erikoisempaa. Ihan vain vauhtiympyrää putkilla parilla esteellä. Lisäksi muutamia keppikulmia putkelta eli niin, että U-putkelta tultiin lähestymisiä loivissa avo- ja umpikulmissa. Hugo teki kaikkiaan vain yhden aloitusvirheen kepeillä, mutta muuten haki aina oikeaan väliin, vaikka olin itse joka kerralla kaukana kepeistä. Nyt Hugo on alkanut saada selvästi varmuutta kepeille ja voidaankin alkaa jo tosiaan treenailla tätä itsenäistä suorittamista ilman, että näytän aloitusvälin ja juoksen tiiviisti vieressä. Edistystä siis tulee hitasti, mutta varmasti! Muutama toisto tehtiin myös puomilla ja ilokseni senkin kanssa on tullut edistystä. Hugo etenee kohtuu nopeasti puomilla tosin hidastaa kohti alastulokontaktia. Hidastamisesta huolimatta se ei enää näytä jäävän arpomaan, että mihinköhän pitäisi pysähtyä, vaan se kyllä tulee sieltä oikeaan kohtaan, kunhan saa aikaa keskittyä hommaan. Eli eiköhän sekin saada varmemmaksi nyt, kun onnistumisia tulee ja pääsen palkkaamaan Hugoa :)

Kuten kirjoituksista näkee, tässä vaiheessa ainakin olen asennoitunut vielä niin, että agilityn harrastaminen jatkuu Hugon kanssa tiistain ortopedin jälkeen. Joka tapauksessa selkä vaatii jumppausta eli vaikkei selästä mitään varsinaista vikaa löytyisikään, niin selän lihakset tarvitsevat lisää voimaa. On siis mahdollista, että jonkin mittainen treenitauko on edessä anyway, mutta sehän ei meitä haittaa, kunhan tietäisi, ettei kokonaan tarvitse lajia lopettaa tai normaalia elämää rajoittamaan! Hugo on agilitysta niin valtavan innoissaan, että olisi todella kurja joutua lopettamaan treenaaminen täysin. Ja pakkohan se on myöntää, että tässä reilun vuoden agilityn harrastamisen aikana olen kyllä itsekin ehtinyt hurahtamaan lajiin aika lailla... Tärkeintä on saada selkä sellaiseen kuntoon, ettei toistuvaa jumitusta ilmaannu. Eiköhän tiistain jälkeen olla tämän tilanteen suhteen viisaampia!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ortopedille, mars!

Käytiin Hugon kanssa silloin tammikuun lopulla fyssarilla Sofie Henrikssonilla ja silloin havaittiin, että takajalkojen lihaksisto epäsymmetrinen eli vasen jalka oli heikompi, mikä näkyi myös ihan liikkuessa. Muuten oli kaikki suht ok tuolloin. Nyt olimme kontrollikäynnillä viime viikon tiistaina ja tällä kertaa fysioterapeuttina oli Heli Hyytiäinen.

Liikkeessä ei näkynyt silmin epäpuhtautta ja tunnusteltaessa takaosan lihaksisto oli hyvä ja symmetrinen - siis sen mitä nyt käsin tuon turkin alta on tunnisteltavissa ;) Joka tapauksessa näyttäisi siis, että tähän on tullut edistystä tekemiemme treenien ja jumppailujen myötä! Hugo käytettiin myös askelmatolla, jossa koiraa juoksutetaan pitkää mattoa pitkin useita toistoja. Matossa on minimaalisia antureita, jotka mittaa koiran askelvoimaa ja askelpituutta kunkin jalan osalta. Näissä testeissä näytti, että vasen takajalka ottaa aavistuksen oikeaa takajalkaa lyhyempää askelta. Tätähän havaittiin siis edellisellä kerralla ihan silminkin, mutta nyt lyhennys oli niin pientä, että silmin tätä ei erottanut.

Takapakkia oli tullut selän suhteen. Hugollahan hieronnoissa tuo selkä ja nimenomaan lannealue on ollut jumissa toistuvasti. Aina on rentoutunut hieronnan myötä, mutta seuraavalla kerralla tilanne on ollut taas sama. Tammikuun fyssarikäynnillä selkä oli melko ok eli mitään ihmeempiä jumituksia ei löytynyt. Kuitenkin tällä kertaa Hugo aristi selkää paineltaessa rankaa juuri lannealueen kohdalta. Heli totesi Hugon selän olevan aavistuksen notkolla ja voi olla, että aristelu johtuu tästä selän vääränlaisesta kuormituksesta notkoasennon vuoksi. Notkoasennon saa korjattua treeneillä ja lihaksiston vahvistamisella, mutta Heli suositteli ortopedillä käyntiä ennen kuin uskaltaa aloittaa selän tehotreenaamisen.

Hugolle on siis nyt varattu aika Viikin pieneläinsairaalaan ortopedille tiistaina 2.4. Mahdollisesti ortopedi haluaa ottaa selästä kuvat, mutta itse olen tullut siihen päätökseen, että voisin pyytää kuvauksen selän ja myös polvien osalta joka tapauksessa. Eipähän täytyisi sitten enää päätä vaivata miettimällä, onko siellä kaikki kunnossa vai ei :)

Toistaiseksi saatiin ja meidän oikeastaan täytyikin jatkaa normaalia elämää treeneineen päivineen. Lepoon laittaminen ennen ortopedin tutkimuksia voisi antaa väärän kuvan tilanteesta eli agilitytkin jatkuvat ainakin toistaiseksi normaalisti. Minkäänlaista ontumaa en ole nyt havainnut, eikä myöskään agilityssa näy kipuilua tai jäykkyyttä - käännökset on Hugon kokoon nähden tiukkoja ja nopeita :) Eli nyt vain peukut pystyyn, että selkärangassa ei olisi mitään vikaa!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ekat agilitykisat

Eilen oltiin ekoissa virallisissa agilitykisoissa ja kuten aiemmin jo kerroin, starttasimme vain hyppyradalla kontaktiongelmien vuoksi. Ihme ja kumma, agilitykisoissa jännity oli minimaalinen verrattuna tokokokeiden jännitykseen - jes!

Rataan tutustuessa havaitsin pari kinkkistä kohtaa. Ensinnäkin keppikulma oli meille hankala, koska nuo umpikulmat ovat vielä Hugolle haastavia. Niinpä päätin tehdä kepeille viennin niiston avulla eli näyttämällä reilusti Hugolle, että mistä välistä pujottelu tulisi aloittaa. Hetken Hugo näyttää olevan tuossa keppien aloituksessa hämillään, mutta käsiavulla kuitenkin löytää oikean välin ja itse pujotteluhan sujuu sitten hyvin. Seuraava hankala kohta oli heti keppien jälkeiselle esteelle vienti. Tähän täytyi saada ohjauspuolen vaihto. Olisi varmasti onnistunut takaaleikaten jollan koirakolla hyvin (näin sen kohdan jotkut tekivätkin), mutta koska meillä takaaleikkaus ei ole vielä millään muotoa varma, en tätä uskaltanut yrittää. Niinpä päädyin valssaamaan keppien jälkeen. Itse valssin tekeminen tuntui radalla ihan luontevalta, mutta valssin suunta ei ollut riittävästi estettä kohti, jolloin Hugo meinasi tästä tulla ohi - mikäänhän ei Hugolle kertonut, että odotin sen hyppäävän tuota estettä. Sain kuitenkin otettua askeleen kohti hypättävää estettä ja Hugo sitten venyi kuin venyikin oikealle esteelle. Ilmeisesti tästä meni kuitenkin rytmi sen verran sekaisin, että seuraavalle esteelle tuli riman pudotus. Videon perusteella näytti ihan mahakosketukselta eli ilmeisesti ei saanut Hugo enää koottua itteään kunnon hyppyyn..? Tokavikalle esteelle tuli sitten toinen pudotus. Hugo ponnistaa tälle esteelle aivan liian aikaisin, enkä oikeastaan osaa nyt vähillä hyppytekniikkatiedoillani analysoida tähän syytä. Mielestäni se olisi kyllä mahtunut ottamaan vielä pienen askeleen ennen estettä, mutten tiedä miksei näin tehnyt.



Tuloksena oli siis ratavirheet 10 vp, aika 36,96 s ihanneajan ollessa 43 s. Olin hirmu tyytyviänen radan jälkeen, sillä yleisesti ottaen oli suhteellisen sujuvaa menoa. Olin nimittäin etukäteen jännittänyt sitä, että jos teen pienenkin virheen, menisi keskittymiskykyni täysin ja loppurata olisi katastrofaalinen. Keppien jälkeisessä ohjauksessa tosiaan vähän sössin sen valssin suunnan kanssa, mutta kuitenkin saatiin jatkettua hommaa :) Eli tyytyväinen sai olla - olihan kyseessä sentään ekat agilitykisamme! Ja nyt kisakärpänen pääsi puraisemaan eli on jo vilkuiltu seuraavia kisoja.

Nyt tarkoituksena on ahkerasti treenata kontakteja, jotta saisimme nekin kuntoon. Olisihan se kisojakin ajatellen kivempi, että voisi osallistua kahteen starttiin kerrallaan. Ongelmana on ollut, että olen päässyt harjoittelemaan näitä kontakteja kunnolla vain sunnuntaisin vapaatreenivuorolla. Kotona ollaan tehty 2on2off-treeniä laatikon kanssa, mutta mielestäni ongelmana on saada Hugo yhdistämään se treeni oikeille kontakteille. Niinpä olinkin valtavan innoissani eilen illalla, kun lenkillä poikkesimme erääseen koirapuistoon ja löysin sieltä sopivan kontaktien harjoittelupaikan. Kyseessä oli hiekoituslaatikko, jonka kansi toimi meille nyt toooooosi loivana A-esteenä, kun lunta oli niin paljon, että laatikosta ei näkynyt paljoa kantta enempää. Saatiin tehtyä "estettä" vauhdin kanssa ja harjoiteltua stoppeja näin. Ensimmäiset parit kerrat autoin oikean kohdan löytämisessä käsiavulla, mutta tämän jälkeen jätin avut pois. Tein nopeita vapautuksia lentävän lelupalkan kanssa, josta Hugo sai intoa ja vauhtia touhuun. Sanoisin, että edistyimme siis selvästi eilen! Nyt vain suunnataan tuonne koirapuistoon säännöllisesti harjoittelemaan :)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Maata näkyvissä!

Tänään toteutettiin suunnitelma lähteä metsälenkille :) Ja olipas kyllä kivaa puuhaa -  aurinko paistoi (vaikkakin laski lenkin loppua kohti) ja olimme ainoat lenkkeilijät tällä pienellä metsäpolulla, jonka löysimme. Olimme tosiaan Husöön suuntaamassa, mutta koska olen siellä ratsastuspäivinä nähnyt tosi paljon hiihtäjiä, käännyttiinkin jo aiemmasta risteyksestä, jossa tiesin olevan myös parkkipaikat ja lenkkimaastoja. Eli kartan mukaan lenkkeilimme Salmenkalliolla :) Menimme ihan umpimetsässä valtaosan lenkistä ja reittinä oli siis ihan pikkuinen kapea tallattu polku, joka kiemurteli tehden lenkistä varmastikin monta kertaa pidemmän kuin mitä se olisi suoraa tietä ollut! Tässä alla kuvia matkan varrelta, nuo ylhäältä otetut kuvat otin Hugosta lintutornista, joka oli yhden pellon reunassa.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Doboa kokeilemassa

Viime sunnuntaina oltiin Hugon kanssa normin agivuoron sijaan doboilemassa. Meille Hugon kanssa siis ihan uusi laji - tosin sellaista littanaa tasapainotyyny"palloa" ollaan käytetty jo aiemmin takaosan kehittämiseen. Kuitenkin olin hieman skeptinen doboilemaan mennessä, sillä lähtökohtaisestihan ajattelin, että alustakammoisen collien pallon päälle saaminen tulisi olemaan tuskien taival. Toisinpa kuitenkin kävi. Nameilla ja kehuilla Hugo pomppasikin kaikki neljä jalkaa pallon päälle jo parin yrittämän jälkeen. Tokihan se alkuun haki kovasti siinä pallolla makuuasentoa, mutta vähitellen toistojen myötä se alkoi jo hakea myös seisoma- ja istuma-asentoja. Todella reipasta! Lisäksi teimme pallolla ohjaajan ja koiran yhteisiä liikkeitä, joissa esim. minä istuin pallolla ja nostin toisen jalan vaakatasoon esteeksi Hugolle. Sitten kierrätin Hugoa pallon yli selkäni takaa ja hyppäytin aina edessäni. Hugo tuntui tästä palloilusta oleva kovin innostunut ja siksi varmasti tullaan doboilemaan myös kotona - tosin tilan puute toimii rajoittavana tekijänä joidenkin liikkeiden osalta... Tässä kotoa kuva ihan perusjutusta, Hugo siis hypännyt pallolle makaamaan. Huomasin, että paljon herkemmin hakee tuota makuuasentoa kotona doboillessa. Luulenpa, että Hugo vähän arastelee tuota ahtautta täällä meillä sisätiloissa eli ei ihan yhtä rohkeasti uskalla yrittää noita vaikeampia liikkeitä, kun ei ole vapaata tilaa ympärillä...

Agilityssa tehtiin eilen rataa (alla), jossa oli parikin hankalaksi osoittautunutta hommaa :) Ensimmäinen hankala kohta oli pätkä 1-4, joissa siis esteellä 2 tehtiin valssi, joka käänsi kohti estettä 3 ja heti uusi valssi esteellä 3, joka käänsi kohti keppejä. Pari kertaa sai hioa, jotta esteelle 2 tuleva valssi ajoittua yhtään oikein. Ensin tein sen liian myöhään, jolloin Hugo valui kakkoshypyn jälkeen ja tuli loiva kaarros. Seuraavaksi teinkin valssin sitten liian ajoissa ja jouduin pysähtyä odottamaan Hugoa valssauksen jälkeen, jolloin vauhti tökkäsi, eikä päästy etenemään pituudelle. Lopulta saatiin myöskin ihan hyviä valsseja tähän väliin, mutta osoitti kyllä, että näitä ihan perusvalssauksiakin pitäisi taas ottaa omalle treenilistalle... Pituudella valssaus olikin sitten hankalaa myös Hugon mielestä. Eli ensin hiottiin ohjauksen ajoitusta, mutta vaikka ohjauskin olisi ollut kohtuu oikean aikainen, Hugon mielestä oli outoa, että pituutta seurasi tiukka käännös.

Seuraava vaikea kohta oli hypyn 7 ohjaaminen. Se oli siis maksikorkuinen muuri, jolle takaaleikattiin. Ikinä ennen ei olla tehty muurille takaaleikkauksia, vaan se on aina hypätty helpohkolla lähetysmisellä suorassa linjassa. Tämä oli siis Hugon mielestä kummallista, että sen piti oikeasti kiertää valtavan muurin sivutolpan taakse ja hypätä sieltä tuon jättiläismäisen esteen minua kohti. Se kyllä hyvin lähti takaakiertoon, mutta ennen hyppyä tuli sellainen hetken epäröinti, että "ihanko oikeasti minun pitää hypätä"? Tämä sujui parin yrityksen jälkeen aika hyvin silloin kuin tehtii ns. ilman vauhtia eli ihan vain tätä yhtä hyppyä. Kuitenkin heti, kun otti alle pari estettä ja lähestyi vauhdilla, Hugo lähti kyllä takaakiertoon, muttei hypännytkään estettä, vaan kiersi sen kokonaan takakautta. Tehtiin siis tätä vauhdin kanssa hyppäämistä lelupalkan avulla eli palkkasin pallolla heti, kun se oli hypännyt takaakierrosta muurin. Nämäkin siis treenilistalle!

Nyt ei ollakaan hetkeen oltu kunnon metsälenkillä Hugon kanssa - täytyy korjata tämä tilanne ehdottomasti viikoloppuna! Siis tokihan me ollaan lenkkeilty, liikuttu ja aktivoiduttu, mutta ei niin, että Hugo olisi saanut olla vapaana. Tylsistyttää jo itseäkin taas nämä kotikulmien lenkkipolut eli suunnitelmissa olisi huomenna alkuillasta suunnata metsälenkeille - ajattelin kokeilla Husön seutua lenkkimaastona, ratsastusmaastona se onkin jo ennestään tuttua seutua :)

Tässä Hugon fiilikset viimelauantailta! Huom: vaikka kuvan perusteella näyttääkin siltä, että Hugoa ei ole aktivoitu päiväkausiin, niin kyllä me ihan oikeasti oltiin tuonakin päivänä lenkkeilty kunnolla :D
 Ja lauantaina sitten eka kisastartti edessä :) On ollut kiva huomata, että nämä lähestyvät agikisat ei ainakaan vielä ole tuonut mukanaan jännitystä! Tokokokeet, kun ovat aina tuntuneet hermostuttavan etukäteen. Agilityssa tuntuu enemmän, että sinne kisoihin voi mennä pitämään vain hauskaa - sitähän se agility nimittäin on! Toki yritetään tehdä omantasoinen suoritus ja sittenhän nähdään, että mitkä seikat on vielä kisatilanteita ajatellen treeniä vailla :) Kontaktit nyt tietysti yhtenä merkittävänä, olisihan se jatkossa kiva voida ottaa useampi startti per kisapäivä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Hupsista...

...onkin sitten jäänyt blogin päivittäminen vähän vähellä lähiviikkoina! Hugo kävi hierojalla silloin pari viikkoa sitten, ja oli aika ok - ei pahempia jumeja siis. Agilitytreenit ovat sujuneet lähiaikoina aika kivasti :) Yhdessä tekeminen on ollut mukavaa ja Hugokin on just sopivan kierroksilla nykyään :D Eli pysyy lähdöissä, mutta silti on innolla lähdössä heti mukaan, kun saa lähtöluvan. Uskallauduinpa ilmoittautumaan ekoihin kisoihinkin - niistä lisää tuonnempana :) Tosin mennään vasta pelkästään hyppyradalle, koska kontaktitreenejä jatketaan yhä laatikon avulla ja pelkillä puomien alastulorampeilla. Tosin jostain kumman syystä keinu kyllä sujuu eli sitä ollaan myös voitu tehdä normaalisti!

Yritän ehtiä viikonloppuna kirjoittelemaan vähän enemmän. Lauantaina on poikkeuksellisesti agilitya ja sunnuntaina päästään kokeilemaan ihka ekaa kertaa doboilua! Saa nähdä mitä siitä tulee :) Kyseessähän siis on laji, jossa koiran kanssa suoritetaan erilaisia liikkeitä käyttäen valtavaa koiran kestävää jumppapalloa. Tässä siis tekevät jumppaliikkeitä sekä ohjaajat että koirat - täytyy katsoa pitääkö Hugo palloa niin kammottavana, ettei koske siihen tassullaankaan!