Tuplaliidot

Otsikon mukaisesti olen liidellyt nyt tuplasti. Meidän treenikaverit Sonja ja Ofelia tulivat keskiviikkona treeneihin, mutta Sonja oli sen verran kipeänä, ettei viitsinyt itse treenata. Niinpä minä treenasin ohjatut treenit sekä Hugon että Ofelian kanssa :) Ja kivaa oli! Haastetta touhuun tuo ehdottomasti se, että koirilla on eri käskysanoja agilityssa ja pitää yrittää pysyä kärryillä siinä, mitä millekin koiralle sanoo. Lisäksi haastetta toi se, että tällä hetkellä Hugon kanssa emme tee A-estettä ja niinpä Ofin kanssa tehtiin rata A:n kera ja Hugon kanssa sen sijaan A:n ali menevän putken kera.

Tässä video ekasta treenipätkästä Hugon kanssa:

Tokalla treenipätkällä yhdistettiin pätkiä - tosin kaikkea ei voitu yhdistää, kun tehtiin rataa soveltaen tehden A:n sijasta putkea. Tällä kierroksella ongelmaksi minulla itselläni osoittautui simppeli putkeen lähetys. Se oli tuo samainen putki tuossa A:n alla, vaikka edeltävä pätkä olikin eri kuin tuossa videolla. Kuitenkin putki oli helppo - ei umpikulmaa tai muutakaan erityisen hankalaa. Ja silti kerta toisensa jälkeen minä sössin tämän :D Tein siis oletuksen, että kyllä se koira sinne menee, onhan kyseessä VAIN helppo putki. Niinpä näytin putken Hugolle ja siitä sitten kurvasinkin jo kohti seuraavaa estettä kääntyen itse vasemmalle pois päin putkelta. Enkä yhtään katsonut koiraa, joten en huomannut, että Hugo reagoikin tähän omaan yhtäkkiseen suunnan muutokseeni tulemalla ohi putkesta ja lähtemällä seuraamaan muuttunutta rintamasuuntaani. Eli Hugo toimi siis kuuliaisesti ja hienosti! Aina, kun muistin katsoa koiraa ja odottaa, että se todella oli lukinnut katseellaan putken pään ja jo sujahtanut sinne ja vaihdoin vasta tämän jälkeen rintamasuunnan, homma toimi hienosti. Kuitenkaan ei ollut vain yksi tai kaksi kertaa, kun sössin tämän kohdan! Eli ei voinut kuin syyttää itseään huonosta keskittymisestä ja huolimattomasta ohjaamisesta.

Ofelian kanssa tehtiin ensin pätkissä ja sitten vielä yhdistettiin pätkiä. Yhteistyö tuntui sujuvan ihan kivasti, vaikka vasta tokaa kertaa ikinä olin ohjaamassa Ofeliaa :) Ofi lähti kiltisti aina mukaani, mutta oli myös niin liikkis, kun aina palkattuani pallolla se juoksi Sonjan luokse aivan kuin sanoakseen, että "äiti, äiti, näitkö miten hieno minä olin?". Ja sitten homma taas jatkui. Saatiin tehtyä lopulta useampikin pätkä yhteen ja hienosti toimi. Ofelia teki kontaktit varmasti eli joka ikisellä kerralla stoppasi oikeaan kohtaan ilman minkäänlaisia epäröintejä. Tällä videolla (kuvattu ekalla treenipätkällä) minä vielä varmistelen kontaktien kanssa, kun Hugon kanssa tehtyäni olen tottunut siihen, että kontaktit ovat ongelma :) Myöhemmin kuitenkin jo teimme kontakteja vain nopeilla stoppauksilla ja niin, että oma paikkani oli A:n sivulla, eikä kontaktipinnan edessä. Hienosti sujui näinkin eli ehkä turhaan varmistelin tässä alussa, mikä videolla näkyy. Jotenkin sitä vain toisen koiran kanssa ottaa mieluummin varman päälle kuin hutiloi ja näin mahdollisesti jopa pilaa jotain vaivalla treenattua :)

Tarkkakorvaiset voivat kuulla tuossa minun ja Ofelian treenivideolla taustalla tasaista itkua, joka on tunnistettavissa Hugoksi. Tosin sillä on tapana agilityn odotusvuoroilla aina itkeskellä, kun mieli tekisi niin kovasti kentälle, mutta videolla itku on jatkuvampaa. Varmaan Hugo kuulee, että siellä se oma mamma on treenaamassa toisen koiran kanssa :) Ei kuitenkaan näyttänyt Hugo olevan mustasukkainen jälkikäteen, kun sai kuitenkin itsekin reilusti treeniaikaa!

Ofelian emäntä on nyt sairastanut niin perusteellisesti, ettei pääse vielä huomennakaan treenaamaan Ofelian kanssa heidän viikottaisissa appenzellinpaimenkoirien agitreeneissä. Niinpä menen huomenna taas Ofin kanssa treenailemaan - sen kanssa on kiva treenata ja pääsee koirakin purkamaan agilityintoaan. Se on nimittäin Hugon tavoin täysin toivoton agilityhullu :)

Tänään olimme vain Hugon kanssa vapaatreeneissä, tosin Markus tuli seuraksi myös. Ei tehty tällä kertaa mitään erikoisempaa. Ihan vain vauhtiympyrää putkilla parilla esteellä. Lisäksi muutamia keppikulmia putkelta eli niin, että U-putkelta tultiin lähestymisiä loivissa avo- ja umpikulmissa. Hugo teki kaikkiaan vain yhden aloitusvirheen kepeillä, mutta muuten haki aina oikeaan väliin, vaikka olin itse joka kerralla kaukana kepeistä. Nyt Hugo on alkanut saada selvästi varmuutta kepeille ja voidaankin alkaa jo tosiaan treenailla tätä itsenäistä suorittamista ilman, että näytän aloitusvälin ja juoksen tiiviisti vieressä. Edistystä siis tulee hitasti, mutta varmasti! Muutama toisto tehtiin myös puomilla ja ilokseni senkin kanssa on tullut edistystä. Hugo etenee kohtuu nopeasti puomilla tosin hidastaa kohti alastulokontaktia. Hidastamisesta huolimatta se ei enää näytä jäävän arpomaan, että mihinköhän pitäisi pysähtyä, vaan se kyllä tulee sieltä oikeaan kohtaan, kunhan saa aikaa keskittyä hommaan. Eli eiköhän sekin saada varmemmaksi nyt, kun onnistumisia tulee ja pääsen palkkaamaan Hugoa :)

Kuten kirjoituksista näkee, tässä vaiheessa ainakin olen asennoitunut vielä niin, että agilityn harrastaminen jatkuu Hugon kanssa tiistain ortopedin jälkeen. Joka tapauksessa selkä vaatii jumppausta eli vaikkei selästä mitään varsinaista vikaa löytyisikään, niin selän lihakset tarvitsevat lisää voimaa. On siis mahdollista, että jonkin mittainen treenitauko on edessä anyway, mutta sehän ei meitä haittaa, kunhan tietäisi, ettei kokonaan tarvitse lajia lopettaa tai normaalia elämää rajoittamaan! Hugo on agilitysta niin valtavan innoissaan, että olisi todella kurja joutua lopettamaan treenaaminen täysin. Ja pakkohan se on myöntää, että tässä reilun vuoden agilityn harrastamisen aikana olen kyllä itsekin ehtinyt hurahtamaan lajiin aika lailla... Tärkeintä on saada selkä sellaiseen kuntoon, ettei toistuvaa jumitusta ilmaannu. Eiköhän tiistain jälkeen olla tämän tilanteen suhteen viisaampia!