Tässä on kolmen viikon takaa kisavideo radalta, jolla tuloksena rimavitonen.
Jippi on nyt myös tokoillut, vaikkakaan ei kauhean tiheään, kun kelit ei vielä salli ulkona treenaamista... Ollaan tehty lähinnä pientä hiomista. Seuraamisen paikkaa on siirretty vähän taaemmaksi ja olen ottanut tämän treenaamiseen käyttöön käsitargetin. Tätä joskus aiemmin jo kokeilin Pekka Korrin ehdottamana, mutta silloin Jippi alkoi vain loikkia ylösalas vierellä, kun käsi tuli näkyviin. Nyt olen kuitenkin vaatinut malttia eli jos käsi on nyrkissä vierellä, niin tällöin tassujen on pysyttävä visusti maassa. Vasta, kun kämmen tulee näkyviin, se saa tökätä kättä nenällä ja tästä vapautan sitten selän takaa oikeassa kädessä olevalle palkalle. Tällä tarkoituksena siis saada koiraa pysymään taaempana, koska sen ei ole kannattavaa valua eteen, kun silloin jää käsitargetti huomaamatta tai sitä nenäkosketusta ei pysty sieltä suorittamaan. Edistymistä on havaittavissa, mutta edelleen treenit jatkuu! Toisekseen olemme hioneet pitoa. Tämähän on meillä melkeinpä ikuisuusprojekti, mutta nyt on taas ollut kyllä parempia pitoja! Olen tähän ottanut nyt käyttöön kapulan painelun sivusuunnassa eli nostojen tai palautusten yhteydessä vähän vedän tai painan kapulaa ja palkkailen sitten hyvistä vakaista otteista. Tässäkin edistymistä on nähtävissä - hitaasti, mutta varmasti :)
Hupsista keikkaa! (c) Jussi Mäkinen |
Ja nyt vähän varovaisemmin suoritettuna. (c) Jussi Mäkinen |
Kaukojen hiomista. (c) Jussi Mäkinen |
Tuli myös testailtua tuota yhtä kohtaa radalla kahdella eri ohjaustavalla. Pelkillä poikkareilla suorittaessa itsellä oli ihan sellainen fiilis, että meno on tahmeaa ja hidasta, mutta kellotettuna nuo olivat aika lailla täsmälleen yhtä nopeat.
Ja sitten Hugoon. Silläkin tosiaan arki alkoi viimeksi sikäli, että jätettiin pois lihasrelaksantit ja tulehduskipulääkkeet (siis ne tokan kuurin lääkkeet). Lääkkeiden jälkeen on edelleen pysynyt hyvässä kunnossa ja kivuttomana. Venyttelee normaalisti, eikä tunnut aristavan tai varovan takaosaa. Fyssari kävi tsekkaamassa molemmat koirat 23.3. ja Hugokin vaikutti olevan hyvässä kunnossa (lanneselässä kireyttä, samoin kuin etuosassa, muttei mitään sellaista isompaa), joten alettiin tiputtaa myös gabapentiinejä pois silloin perjantaina. Nyt sitten seurataan, pysyykö tilanne samana, vaikka hermokipulääkkeetkin on jätetty pois. Peukut siis pystyyn :) Hugo on ollut lenkeillä vähän normaalia väsyneempi tuossa saikun aikana eli voi olla hyvin, että on osittain ainakin tuon gabapentiinin vaikutusta. Saa siis nähdä, reipastuuko Hugo nyt, kun lääkitys lopetetaan.
Hugo on saanut käydä rally-treeneissä tekemässä koko saikun ajan edes pientä puuhastelua, mutta nyt ollaan palattu jo ihan normaalisti treeneihin. Käännöksissä on ollut todellisia haasteita, mutta saatuaan revähdysdiagnoosin tämäkin tuntui yhtäkkiä kovin loogiselta. Sivuaskeleet varmasti ovat tuntuneet epämukavilta silloin, kun on ollut nivusen revähdys. Nyt, kun revähdysvammat vaikuttaa parantuneet ja kivut hävinneen, niin ollaan jumppailtu käännöksiä taas ihan muistuttelemalla "vasen" ja "oikea" käskyjä vatitempun avulla. Ja tänään ensimmäistä kertaa pystyttiin tekemään käännökset radalla ilman minkäänlaisia mutinoita Hugolta. On nimittäin aiemmin aina käännöskäskyn kuultuaan jo heti mörähtänyt tai haukahtanut eli selvästi on odottanut sen liikkeen sattuvan, vaikkei se välttämättä enää vähään aikaan olekaan tuntunut epämukavalta. Ehkä se muistikuva kivusta saadaan vähitellen häivytettyä, kun Hugo huomaa, ettei se sivuaskellus enää tunnukaan inhottavalta! Tänään ainakin alkoi selvästi sujua paremmin, joten eiköhän ne vähitellen taas ala toimia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti