maanantai 24. lokakuuta 2011

Meinasi käydä hassusti...

Olimme tänään Hugon kanssa lenkillä, kun vastaan tuli uroskoira, joka alkoi äristä Hugolle. Hugo ei koskaan aloita rähinää kenenkään kanssa, mutta jos toinen uros alkaa uhitella sille, niin se kyllä mielellään "vastaa haasteeseen". Niin kävi nytkin ja Hugo aloitti haukkumisen. Houkuttelin sitä eteenpäin ja se kiinnittikin aika pian huomion minuun sen uroksen sijaan. Samalla meinasi kuitenkin käydä hassusti, sillä Hugo kompastui tassuihinsa ja lensi nenilleen. Noustuaan se nuoleskeli kovasti suutaan, joten katsoin suuhun. Alaleuasta vuosi verta ja aluksi näytti, että sitä tuli reippaastikin. Hetken aikaa luulin, että alahammas on katki, mutta onneksi kun veri siitä alkoi vähetä, huomasinkin, ettei niin ollut. Ilmeisesti jokin kivi teki pienen reiän ikeneen, mutta kun vuoto tyrehtyi, ei ikenessä näkynyt oikeastaan edes haavaa kunnolla. Eli säikähdyksellä selvittiin - kaikki hampaat tallella ja tiukasti kiinni :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Mölleilyä

Osallistuimme eilen Hugon kanssa pk-yhdistyksen järjestämiin jäsentenvälisiin tottelevaisuuskokeisiin. Luokkia oli mölli, BH, ALO, AVO ja VOI. Näistä meidän valintamme oli luonnollisesti mölliluokka, sillä emme ole vielä päässeet namittamisesta eroon. Lisäksi tietyt liikkeet ovat olleet vähemmällä treenillä (esim paikallaolo, jota täytyisi jo BH-luokassa osata pidempiäkin aikoja). Kyseessä oli tosiaan melko leikkimielinen kisaluokka. Luokkaan sai osallistua ihan pennunkin kanssa ja kutakin koirakkoa arvosteltiin vähän koulutustason mukaan. Tärkeimpänä arvosteluperusteena oli koiran ja ohjaajan yhteistyö.

Vaikka kyseessä olikin vain mölliluokka, niin silti onnistuin ehtiä jännittämään edeltävinä päivinä. Pohdinkin osallistumista melko viimeisiin hetkiin saakka, mutta lopulta päätin, että mennään pitämään hauskaa - meni miten meni :) Lisäjännitystä toi, että perjantaina meidän harjoitellessa Hugo laittoi homman ihan leikiksi. Hyppi ja pomppi ja luoksetulojen harjoittelu meni aika lailla niin, että Hugo juoksi luokse sataatuhatta ja yritti tehdä jonkinmoisen syliin hyppäämisen siinä lopuksi...

Eilen möllikisoissa homma sujui kuitenkin aika kivasti. Ensimmäisenä oli koiran tarkistus, hampaiden katsominen ja luoksepäästävyys - tässä ei mitään ongelmia. Seuraavana oli vireen nostoa leikkimällä. Hugo on aina innostunut narupallosta, joten nytkään sen vireen nostatus ei tuottanut ongelmia. Tämän jälkeen oli perusasennon ottaminen ja tässä toimin itse vähän tyhmästi. Hugo riehaantui narupalloleikeistä aika lailla ja otin leikkien jälkeen suoraan liikkeestä sivulletulon. Hugon tämä hieman yllättyi, minkä seurauksena se teki ihme pyrähdyksen ja jäi vinoon. Sain ottaa uudestaan ja rauhoitin sen ensin eteen istumaan ja siitä sivulletulo sujuikin sitten jo hyvin. Seuraamiset, käännökset ja pysähdykset sujuivat myös kivasti samoin kuin luoksetulo (minun onnekseni tänään ei minkäänlaista riehumista tai ylimääräistä pomppimista!). Paikallaolo oli tarkoitus tehdä koiran koulutustason mukaisesti ja tässä tehtävä oli meille ehkä vielä vähän liian vaikea. Olen harjoitellut paikallaoloa lähinnä ilman häiriöitä ja tuomari sanoikin, että Hugo pysyi rauhassa paikoillaan niin kauan kuin ympärillä ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Lähistöllä oli kuitenkin koira ja lenkkeilijä, joten nämä nähtyään Hugo nousi ylös ja tuli luokseni. Lopulta laitoin Hugon paikoilleen otin ihan lyhyen paikallaolon ja palasin palkkaamaan sen.

Kaiken kaikkiaan pisteitä saimme 89/100 ja näin ollen olimme mölliluokan ykkösiä :) Hugo oli silminnähden ylpeä saamastaan mitallista ja pokaalista. Ja ohjaaja puolestaan sai lisää intoa jatkaa harjoittelua! Seuraavaksi tosiaan tarkoituksena on päästä eroon namittamisesta vähitellen ja etenkin paikallaolotreenejä lisätään paljon. BH-koetta ajatellen se on varmastikin heikoin osa-alue.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hugo sai todistuksen!

Olimme Hugon kanssa tänään viimeistä kertaa agilityn alkeiskurssilla. Tunnilla harjoiteltiin noin kymmenen esteen ratoja - paria erilaista. Mukana oli esteistä hyppyjä, putkia ja pussi, ja nämä Hugo osaa jo suorittaa eli lähinnä hankaluutena oli ohjaus. Radat sisälsivät ns. valsseja eli tiukkoja suunnan muutoksia yms eli koiran tuli olla hallinnassa ja ohjaajan toimia oikeaan aikaan.

Hugo on agilitystä selvästi innoissaa, sillä sen motivaatio ja keskittyminen säilyy täysin radan suorittamisesta muista radan laidalla olevista haukkuvista koirista huolimatta. Se seuraa tarkasti, mitä minä ohjeistan sille, ja protestoi kovaäänisesti, jos on eri mieltä :P Esimerkiksi jos "hyppy"-käsky tuli minulta liian myöhään Hugo jätti hyppäämättä seisahtui viereeni ja haukkui minulle. Selvästi oli tyytymätön ohjauksen tasoon :D Muutama rata meni tänään jo mielestäni aika hyvin eli vaikka jouduin itse vielä kovasti keskittyä ohjaamiseen, niin Hugo tuntui pysyvän mukana ja ymmärtävän, mitä tahdoin sen tekevän. Hugo sai alkeiskurssin käymisestä todistuksen ja nyt sitten vain jatkoa odottamaan. Eiköhän me jatkokurssille mennä - sen verran hauskaa oli molemmilla!

Tottis puolella sellaista meneillään, että olemme nyt kovasti aloittaneet namittamisesta eroon pääsemisen. Tokihan tarkoitus ei ole jättää namittamista kokonaan, mutta vähentää sitä vähitellen. Nythän olen vielä seuraamisessa pitänyt namia kädessäni ja sivulle tulossa olen nami kädessä ohjannut Hugon oikeaan asentoon vierelleni. Nyt siis olen jättänyt näitä namilla avustamisia liikkeen aikana ja palkannut sitten vasta liikkeen jälkeen. Ja yllättävän nopeasti mielestäni on alkanut tulla tuloksia. Alkuunhan Hugo esimerkiksi sivulle tulossa jäi aivan vinoon, mutta kun sitten olen aina korjannut ja avustanut hieman ilman namia, niin nyt parina päivänä se on ihan ilman avustusta tullut jo aika hyvään perusasentoon vierelle :) Eli tätä nyt hiotaan - harjoittelemista kyllä riittää!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Vihdoinkin aurinkoa!

Parin viikon ajan on ollut lähes päivittäin harmaat lenkkisäät ja satanutkin on tasaisen varmasti. Tänään lenkkikeli oli ihanan aurinkoinen, joten innostuin lähtemään Hugon kanssa rantalenkille. Tässä muutama kuva tämän päivän lenkiltä: