sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Hugo sai todistuksen!

Olimme Hugon kanssa tänään viimeistä kertaa agilityn alkeiskurssilla. Tunnilla harjoiteltiin noin kymmenen esteen ratoja - paria erilaista. Mukana oli esteistä hyppyjä, putkia ja pussi, ja nämä Hugo osaa jo suorittaa eli lähinnä hankaluutena oli ohjaus. Radat sisälsivät ns. valsseja eli tiukkoja suunnan muutoksia yms eli koiran tuli olla hallinnassa ja ohjaajan toimia oikeaan aikaan.

Hugo on agilitystä selvästi innoissaa, sillä sen motivaatio ja keskittyminen säilyy täysin radan suorittamisesta muista radan laidalla olevista haukkuvista koirista huolimatta. Se seuraa tarkasti, mitä minä ohjeistan sille, ja protestoi kovaäänisesti, jos on eri mieltä :P Esimerkiksi jos "hyppy"-käsky tuli minulta liian myöhään Hugo jätti hyppäämättä seisahtui viereeni ja haukkui minulle. Selvästi oli tyytymätön ohjauksen tasoon :D Muutama rata meni tänään jo mielestäni aika hyvin eli vaikka jouduin itse vielä kovasti keskittyä ohjaamiseen, niin Hugo tuntui pysyvän mukana ja ymmärtävän, mitä tahdoin sen tekevän. Hugo sai alkeiskurssin käymisestä todistuksen ja nyt sitten vain jatkoa odottamaan. Eiköhän me jatkokurssille mennä - sen verran hauskaa oli molemmilla!

Tottis puolella sellaista meneillään, että olemme nyt kovasti aloittaneet namittamisesta eroon pääsemisen. Tokihan tarkoitus ei ole jättää namittamista kokonaan, mutta vähentää sitä vähitellen. Nythän olen vielä seuraamisessa pitänyt namia kädessäni ja sivulle tulossa olen nami kädessä ohjannut Hugon oikeaan asentoon vierelleni. Nyt siis olen jättänyt näitä namilla avustamisia liikkeen aikana ja palkannut sitten vasta liikkeen jälkeen. Ja yllättävän nopeasti mielestäni on alkanut tulla tuloksia. Alkuunhan Hugo esimerkiksi sivulle tulossa jäi aivan vinoon, mutta kun sitten olen aina korjannut ja avustanut hieman ilman namia, niin nyt parina päivänä se on ihan ilman avustusta tullut jo aika hyvään perusasentoon vierelle :) Eli tätä nyt hiotaan - harjoittelemista kyllä riittää!

2 kommenttia:

  1. Vähän kivaa, että ootte päässy agilityssä noin hyvin vauhtiin! :) Meilläkin esiintyy tosi usein tota, että jos mä ohjaan huonosti, niin Soolo kyllä varmasti ilmoittaa äänellään, että nyt ei kyllä ymmärrä :D Tuttua siis! :)

    Ja tulin myös ilmoittamaan, että haastoin teidät mukaan tommmoseen juttuun:) Tee, jos tykkäät!

    VastaaPoista
  2. Joo innostuttiin tosiaan kovasti - nyt katsellaan sitten jatkokurssia ja ehkäpä ensi keväänä yritetään sitten jollekin jatkuvalle agilitytunnille :) Ja ehkä se on ihan hyvä, että se koira ilmoittelee jos on tyytymätön ohjaajaan :D

    Kiitos haasteesta - teen sen ehdottomasti tässä lähipäivinä, kunhan on aikaa keskittyä siihen kunnolla ja miettiä mitäpäs meistä kertoilisin!

    VastaaPoista