maanantai 8. elokuuta 2016

Jippi The Kolmosluokkalainen

Niin siinä sitten kävi vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, että lauantain kisapäivän myötä Jippi siirtyi kisaamaan agilityssa kolmosluokkaan! Kisoihin ei lähdetty tavoittelemaan nollia, sillä nyt projektina oli tosiaan saada onnistuneet lähdöt ja saada kontakteilta varastelu loppumaan, joten ajatukset oli kyllä ihan muualla kuin nollan tavoittelussa.

Perjantaina 5.8. käytiin epistelemässä kisaavien agilityradalla kolmen startin verran. Ensimmäisellä radalla lähtö toimi hienosti, puomille pysähtyi huikean hienosti, mutta sitten keinulta varasti ja lähdettiin ulos radalta (tätä ennen oli tosin tullut myös rima alas ja hyllytetty putki-A-erottelussa). Tokalla radalla lähtö toimi, mutta puomillapa Jippi vapauttikin itse itsensä hetken pysähdyksen jälkeen ja lähdettiin sitten ulos jo puomin jälkeen. Vikalla radalla saatiin sitten kaikki palaset loksahtamaan eli lähtö toimi, puomi toimi ja keinu toimi, ja näin ollen päästiin maaliin asti ja lopputuloksena nollarata ja hurjan hyvä mieli (ei niinkään siitä nollasta, vaan onnistuneista lähdöstä ja kontakteista).

Lauantaina 6.8. sitten oli vuorossa neljän startin verran virallisia kisoja JAU:lla. Eka rata oli hypäri ja sehän sopi hyvin, sillä saatiin keskityttyä ekalla radalla siihen lähtöön miettimättä vielä niitä kontakteja. Otin Jipin lähdössä ja siitä käskytin maahan. Hienosti pysyi maassa ja odotti nätisti vapautuskäskyä. Rata oli oikein kivan tuntuinen kokonaisuudessaan, vaikkakin onnistuin aiheuttamaan kiellon hätiköidyllä viskileikkauksella. Eli vitonen siitä, mutta ihan oma moka! Tästä video ei ole omassa kännykässäni, joten en sitä vielä saanut.

Vika kolme rataa olikin sitten agilityratoja, mutta siitä erikoisia sellaisia, että yhdelläkään niistä ei ollut keinua... Sikäli harmi, että olisi ollut kiva päästä sitäkin treenaamaan kisatilanteessa, mutta ehkä se on ihan hyvä ottaa yksi tavoite kerrallaan ja nyt se oli siis se, ettei Jippi varasta puomilta (tai jos varastaa, niin marssittaa koira ulos radalta). Kaikista radoista kootusti mainittakoon myös se, että lähtö toimi hienosti! Kertaakaan ei peppu meinannut nousta maasta, vaan Jippi oli lähdössä aika rauhallisen oloisena. Vikalla radalla jopa tarjosi maahanmenon otettuani sen sivulle, jo ennen kuin edes käskin sitä maahan eli ilmeisesti alkoi iskostua mieleen, että maasta se rata alkaa :)

Tokalla radalla (eli ekalla agiradalla) meno oli kaikkiaan aika sujuvaa. Radan jälkeen oli superhyvä fiilis oikein onnistuneesta puomista, mutta videolta huomasin, että ei molemmat tassut osu ihan maahan asti. Kuitenkin pysähtyi varman oloisesti ja odotti vapautusta rauhallisena eli läpijuoksusta ei ollut ajatustakaan - jes! Maaliin juostiin nollalla eli lopputulos -13,09 s ja sij. 3/22 eli toka kakkosluokan LUVA.

Kolmannella radalla aiheutin hylkäyksen ihan alkutaipaleella, kun tein vastakäännöksen hypylle, jolta oli tiukka käännös A:lle. Vastakäännös käänsikin sitten tosi hyvin ja Jippi luki A:n sijaan minun ja A:n väliin jääneen putken, johon liikkeeni suunta kieltämättä hieman ohjasi. Otettiin A:lle lähestyminen uusiksi ja jäin tässä vaiheessa Jipistä jälkeen eli A:n jälkeisellä pätkällä oli hetkellisesti vähän rytmitysongelmia, mutta radalle mahtui kivojakin pätkiä! Puomilla ei todellakaan meinannut tulla taaskaan läpijuoksua, vaan Jippi pysähtyi jopa liian aikaisin alastulolla. Oma liike hidastui puomin lopulla, kun valmistauduin radan jatkumiseen sivulle, mutta huomattuani Jipin empivän, jatkoinkin pari askelta eteenpäin ja Jippi korjasi omatoimisesti 2on2offiin.

Vikalla radalla puomilla vähän sama juttu  kuin kolmannella radalla eli Jippi pysähtyi liiankin aikaisin ja korjasi sitten uudella käskyllä. Tässä haastetta toi ohjaajan jääminen selvästi taakse ja se, että ihan alastulossa kiinni oli putki siinä koiran ja ohjaajan välissä eli sekin saattoi sekoittaa pakkaa. Muilta osin taas melko sujuvaa menoa ja lopputuloksena olikin puhdas rata aikaan -10,51s ja 1.sija eli se oli sitten SERT ja menolippu kolmosluokkaan!! Aika hurjaa :D (Video ei tarkoituksella ole isompi kuin noi kaksi muuta, mutta jouduin lisäämään sen upottamalla, kun jostain syystä ei löytynyt youtube-videoista etsimällä...)


Kisapäivän analysointi on nyt nostanut esiin seuraavia plussia:
+Lähdöt toimi tosi hienosti!
+Jippi oli kuulolla ja reagoi ohjauksiin hyvin eli teki juuri niin kuin ohjasinkin.
+Vauhti oli aika kiva ja vaikkei nopeudessa toki päihitetä nopeita bortsuja millään, niin Jippi tekee sen verran tiukat käännökset, jos ohjaukset osuu kohdilleen, että sillä saa nipistettyä ajasta sekunteja pois ja siten ei nyt ainakaan pahasti "muiden jalkoihin jääty" :)
+A toimi kivasti - vielä hakee vähän sellaista vakiintumista toi A:n suorittaminen eli esim ekalla radalla oli vähän sellainen jännittyneen näköinen laukka A:lla, mutta siltikin yleensä kyllä Jippi osuu kontaktille.
+Puomilla ei yhtä ainutta läpijuoksua - ei edes melkein!

Ja sitten niitä kehittämisen kohteita:
-Oma rytmittäminen vielä aika ajoin näkyy olevan pielessä eli tähän kaivataan toki ikuista treeniä (valmistahan ei toki tule koskaan!)
-Puomi ei tokikaan nytkään optimaalinen, sillä Jippi kyllä osaa 2on2offin kovinkin varmasti eli sikäli ei sille yhtään tyypillistä tuollainen empiminen alastulolla. Veikkaan, että vaikuttavia tekijöitä on monia. Ensinnäkin edellisen päivän episten puomikorjaukset varmasti olivat takaraivossa muistuttamassa, että läpijuoksu tietää radan päättymistä eli ehkä oli siksi ylivarovainen. Toisekseen ollaan treenattu lähiaikoina oikeastaan vain sellaisia kontakteja, joilta rata jatkuu enemmän tai vähemmän eteenpäin eli olen päässyt vedättämään. Ei siis sikäli ihmekään, että kontaktin suorittaminen ei nyt ole ihan varmaa, kun jäänkin taakse. Kaipaa siis vahvistamista ja sitähän me nyt sitten aiotaankin treenata :) Kolmanneksi tajusin ratojen jälkeen, että toistin kaikilla radoilla Jipille "ota"-käskyn puomin loppupäässä. Treeneissä olen välillä sanonut uuden käskyn alastulolla ja välillä taas ollaan tehty koko puomi vain yhdellä käskyllä (joka siis annettu ennen puomille menemistä). Tavoite on, että alastulon käskystä voisi täysin luopua ja keskiviikon treeneissä ja perjantain epiksissä jätinkin sen toisen käskyn pois. Nyt kuitenkin sen sanoin ja pohdin, että voisiko olla, että Jippi siten ylireagoi siihen toistettuun käskyyn nyt, kun taustalla oli kontaktien korjailusta johtuen ehkä ajatus siitä, että kontaktit täytyy ottaa tosi huolella? Joka tapauksessa tosiaan toistetusta käskystä halutaan päästä eroon, joten nyt täytyy keskittyä siihen, että treeneissäkään en sitä toistele!

Aika hassu fiilis kisata taas kolmosissa. Jotenkin en ollut siihen SERTiin yhtään varautunut, kun oikeasti oli sellainen fiilis, että tässä lähtöjä ja kontakteja korjatessa saattaa jokin tovi vierähtää. Noh, Jippipä osoittikin olevan hyvinkin nopeasti oppivaa sorttia (tosin onhan tämä ollut tiedossa ennenkin...) ja otti opikseen ehkä vähän liiankin hyvin, kun tosiaan nyt oli sitten ekstravarovainen niiden kontaktien kanssa :D Nyt treenaillaan lisää ja eiköhän se kultainen keskitiekin sieltä löydy ;) Mutta kaikkiaan oli kyllä huikea kisapäivä, sillä kaikkien neljän startin jälkeen oli tosi tyytyväinen fiilis ja kaikilla radalla tehtiin hyvää yhteistyötä Jipsterin kanssa. Parhaus typynen!

Ai niin ja Hugo toki oli varsin innoissaan Jipin menestyksestä myöskin, sillä se tiesi Hugollekin palkintoja :D Palkintopusseista löytyi nimittäin sekä nameja että NARUPALLO, mikä on Hugon ihan ykkössuosikki ja niinpä Jippi kiltisti luovuttikin sen Hugolle :)

2 kommenttia: