tiistai 28. maaliskuuta 2017

Leikki-ikä on koko ikä!

Jippi pääsi piiiiiitkästä aikaa viikonloppuna leikkimään Pirkon kanssa ja kyllä oli tytöillä kivaa :)


Eilen oltiin Jipin ja Hugon kanssa ihanan keväisessä säässä lenkillä ja kaksikko pääsi temmeltämään pitkin peltoa ja metsää. Ei nämä valoisat ja vähän lämpimämmät kelit ole yhtään hassumpia ;) Ja sen lisäksi, että ehtii iltasella jopa valoisaan aikaan lenkkeilemään, niin näkyy tämä päivän pidentyminen myös siinä, että ehditään treenatakin niin, että näkee jotain! Eilen käytiin ekat kunnolliset ulkotokotreenit sulalla hiekkakentällä! Vähän tunnelmaa lannisti ihan järkky tuuli, joka vei ruutunauhan mennessään heti, kun sen asetteli eli päädyttiin sitten lopulta treenaamaan vain seuraamista, jääviä ja ohjattua. Mutta silti niiiiiin hauskaa! Hugokin pääsi treenailemaan ja se teki käännöksiä, seuraamista (joka oli muuten hienoa!!), oikean puoleen seuraamista+perusasentoja sekä puolenvaihtoja.

Tänään oli Jipillä hakutreenit ja ekaa kertaa talven jälkeen saatiin treenitkin vedettyä läpi ennen kuin pimeni kunnolla! Jipille on nyt rakennettua itsevarmuutta pistotyöskentelyyn. Sen ikuisuusongelmahan on se, että se ei meinaa irrota riittävän syvälle pistotuksilla, vaan alkaa seilata suoraan etenemisen sijaan ja lopulta kääntyy takaisin. Nyt ollaan tehty näkölähtöjen ja ääniapujen avulla treenejä kasvattaen Jipille itsevarmuutta ja treenit on vähitellen edistyneet. Tänään kokeiltiinkin ihan uutta tapaa eli käveltiin ensin koko keskilinjan läpi niin, että Jipille näytettiin maalimies jokaisen kuuden piilon kohdalla (maalimiehet oli molemmilla puolilla keskilinjaa liikkuvia, mutta siirtyivät siis koiran huomaamatta piilolta toiselle näyttäytymään). Vikan maalimiehen näytön jälkeen palattiinkin ihan keskilinjan alkuun ja samalla myös maalimiehet palasivat ensiksi näytetyille piiloille. Tästä koira sitten lähetettiin ilman uusia apuja. Ideana siis, että koira ei lähettäessä saa apuja, mutta sillä kuitenkin olisi vahva mielikuva siitä, että sinne metsään on "eksyneenä" maalimiehiä. Ekalle maalimiehelle Jippi eteni todella varmasti ja suoralla pistolla. Tokalle meinasi olla hankalaa saada lähetettyä, kun Jippi taisi bongata ekan maalimiehen liikkuvan toisella puolella keskilinjaa kohti seuraavaa piiloa. Tokakin maalimies kuitenkin löytyi, kun menin lähettämään vaan vähän syvemmälle. Yhdelle toiselle maalimiehelle jouduin myös lähettämään tuplasti, kun ensimmäisen lähetyksen teinkin ihan väärään suuntaan ja koira meni maalimiehestä ohi. Maalimiehillä 3-6 ei kuitenkaan tapahtunut enää sitä, että Jippi olisi lakannut työskentelemästä tai palannut kysymään minulta neuvoja, vaan se teki hyvin töitä ja sillä yhdellä tuplalähetyskerrallakin kutsuin sen pois metsästä lähettääkseni sen uusiksi. Eli eteenpäin on menty, kun Jippi malttaa jo itsenäisemmin työstää aluetta. Tänään pistot ei ehkä edenneet kaikissa kohdissa täysin suoraan, mutta Jippi löysi kuitenkin hajuvanan ja paikansa sen myötä maalimiehet. Suunta on siis oikea! Eteneminen voisi kenties olla nopeampaa, jos pääsisi säännöllisemmin treenaamaan.... Ryhmä treenaa vaihtuvin ajankohdin ja nyt meille on sattunut sopimaan vain about joka toinen viikko treenit. Toivottavasti kesäkaudella ehdittäisiin treenaamaan säännöllisemmin, niin näkisi, miten homma edistyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti