Harjoittelu tekee mestarin

Hugolla on silmätulehdus - silmät eivät kovin punaiset, mutta rähmivät ja kutisevat. Eli siihen nyt silmätippakuuri, jolla varmasti taas päästään tästä vaivasta eroon :)

Paluumatkalla lääkärireissulta (matkattiin kotiin päin kävellen - pakkanenkaan ei tuntunut auringonpaisteessa purevalta) tultiin kohtaan, jossa kulki pitkähköt alaspäin menevät sementtirappuset. Hugohan pisti saman tien levyksi maahan kaikki raajat sojoittaen eri suuntiin ja katsoi minua, että "minähän en tuosta mene". Portaa olisi pystynyt kiertää vähän matkan päästä, mutta ajattelin, että tekee Hugolle hyvää opetella portaita. Kyllähän se meillä kotona portaa kulkee monta kertaa päivässä eli se kyllä osaa sen homman. Kuitenkin aina, kun eteen tulevat jotkut erilaiset portaat, Hugo jähmettyy täysin.

Nyt oli siis hyvä hetki opetella muunkinlaisia portaita. Ei ollut mihinkään kiire, joten ajattelin, että otamme ihan rauhassa porrastreenailut. Ja menihän siinä sitten 10-15 min, tarkkaa aikaa ei tullut katsottua kellosta. Eli tämä aika kului siihen, että sain Hugon suostuteltua portaisiin. Kehitystä tuli koko ajan, sillä aloitimme noin viiden metrin päästä portaiden yläpäästä, ja etenimme tämän matkan hiljalleen näinä kymmenenä minuuttina. Suurin kynnys oli kuitenkin juuri siinä ensimmäisen portaan reunalla.

Ohi kulki lukuisia ihmisiä ja kehtasipa siitä juosta ne portaa yksi koirakin, joka vilkaisi Hugo nenänvarttaan pitkin - se ei selvästi muista sitä aikaa, kun itse oli vielä pieni, ja tällaiset uudet jutut oli kammostuttavia! Mutta Hugo onneksi vähät välitti näistä töllöttelijöistä, vaan jatkoi ihan rauhassa siinä rappusten reunalla pötköttelyä :)

Lopulta paikalle tuli kaksi poikaa (alle 10-vuotiaita) ja nähdessään Hugon kauhusta kankeana, toinen pojista sanoi, että hänen on aivan pakko jäädä katsomaan, kuinka koira menee ne portaat. Totesin pojalle, että hän voi joutua odottelemaan jonkun tovin ottaen huomioon, että samaa on jatkunut jo kymmenen minuuttia. Ilmeisesti Hugoa alkoi kovasti nolottamaan, kun ääneen tämän totesin, joten se päätti näyttää, mistä on tämä colliepoika tehty! Niinpä se kirmasi ne portaat valtavan hienosti alas, ja kyllä me sitten juhlimme tätä saavutusta Hugon kanssa alatasanteella. Tai no oikeastaan parin kymmenen metrin päästä portaista, sillä pitihän Hugon ensin varmistaa, ettei joutuisi ihan heti uudestaan yhtä noloon tilanteeseen :)

Tähän kaikkeen innostus lähti siitä, että eläinlääkärin (eri paikka kuin ennen) etuovelle piti nousta kaksi porrasaskelmaa. Hugo laittoi jarrut päällä, mikä tuntui hieman huvittavalta, sillä sehän kävelee portaita päivittäin niistä mitään piitaten. Silloin minulla on hieman kiire, joten en ehtinyt jäädä näiden askelmien nousemista harjoittelemaan, vaan selvitimme tilanteen niin, että autoin hieman Hugoa nostamalla sitä. Sinä hetkenä kuitenkin päätin, että portaisiin olisi totuttavat - erilaisiin portaisiin. Joten nyt vain yritämme löytää mahdollisimman paljon portaita treenattavaksi :)

Tiedä sitten olisiko Hugolla jokin mörkökausi meneillään, sillä olen huomannut joissain tutuissakin tilanteissa Hugon säikkyvän ja juuri tuolla tavoin jähmettyvän. Jopa omat portaat ovat aika ajoin takkuilleet, vaikka niiden kanssa ei ole ollut ongelmia enää aikoihin. Eli täytyy keskittyä olemaan mahdollisimman rohkaiseva ja näyttää pienelle pöhkölle, ettei ympäristössä ole mitään pelättävää :)