Tänne blogiin on tullut päivityksiä nyt aika harvalleen, mutta syynä tähän on yksinkertaisesti se, ettei ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Kuumuus muokkaa päiviämme nyt aika tavalla - lenkit tehdään siis myöhään illalla. Treenauksetkin ovat olleet melko lyhyenlaisia lähiaikoina, sillä päivisin ei vain voi vaatia koiralta esim pitkiä jälki- tai tottistreenejä. Olen kuitenkin yrittänyt koko ajan jotain pientä harjoitella.
Valokuviakaan en ole hirveästi räpsinyt lähiaikoina, sillä kuvissa näkyisi toistuvasti läähättävä väsähtänyt Hugo :) Eli niitäkin sitten, kun kelit ovat sellaiset, että jaksaa taas tehdäkin jotakin! Ensi viikolla onkin taas vuorossa mökkeilyä eli sieltä taas varmasti kuvia luvassa. Itse olen töissä ma-to eli mökille olen lähdössä vasta torstaina. Hugo kuitenkin näillä näkymin on lähdössä mökkireissulle jo viikon päästä maanantaina vanhempieni kanssa. Vähän olen ollut kahden vaiheilla, että raaskinko Hugon heidän mukaansa jo antaa... Tiedän, että itselläni tulee kaamea ikävä tuota karvakasaa, mutta toisaalta tiedän myös, että Hugolla on varmasti siellä hyvät oltavat vanhempieni kanssa ja extra-kivaa, kun saa temmeltää vapaana. Ja sitten torstaina olisi sitten taas iloinen jälleennäkeminen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti