Jep eli totta tosiaan mökillä olimme. Sää oli kuuma ja niinpä suurin osa meistä mökkeilijöistä vietti aikaa järvessä viilentyen useamman kerran päivässä. Hugolle tämä ihmisten pulikointi oli selvästi outo tilanne. Ensinnäkin se itse ei pidä erityisesti vedestä ja toisekseen se paimenkoirana selvästi oli sitä mieltä, että sen "lampaat" olivat joutuneet vaaraan. Niinpä meidän uiskentelu sai aikaan sen, että Hugo haukkua räksytti tassut rantavedessä meille ja oli selvästi hieman poissa tolaltaan.
Hugo itsekin päätyi pariin otteeseen uimaan perjantain aikana - aamupäivällä ja sitten uudestaan iltapäivällä. Uintimatkat olivat lyhyitä, eikä se selvästikään oikein tiennyt miten siihen veteen pitäisi suhtautua. Varsinaista vesipetoa siitä ei kuitenkaan tullut, ja ehkäpä vain hyvä niin. Nimittäin perjantai-iltana havaitsin sillä ihotulehdusta takajalkojen välissä. Siis jo ihan puolessa vuorokaudessa uimisen seurauksena iho oli tulehtunut ja etenkin lauantaiaamuna havaitsimme tulehduksen olevan melko ärtynyt. Niinpä ei auttanut muu kuin tilata aika päivystävälle eläinlääkärille. Viitasaaren sivuilta löysin päivystysnumeron, mikä kuitenkin johdatti minut juttusille niin sanotun lehmälääkärin kanssa. Hän antoi minulle sitten pari uutta numeroa, johon soitella, ja sanoi vielä lopuksi, että ellei niistä tärppää, niin hän voisi ehtiä myöhemmin katsomaan koiraa. Hänen antamistaan numeroista sain kuitenkin päivystävän pieneläinlääkärin kiinni ja niinpä lähdimme melkein heti ajamaan puolentoista tunnin ajomatkaa kohti Karstulassa sijaitsevaa eläinklinikkaa.
Klinikalla vietimme puolitoista tuntia, jonka aikana Hugo sai kaksi rauhoittavaa piikkiä, menetti sylikaupalla karvaa ja sai lääkkeet tulehdukseen, joka osoittautui olevan hot spotia. Lääkesalvan lisäyksen jälkeen Hugo oli tosi kipeä ja niinpä sille annettiinkin vielä kipulääkepiikki ja tötterö päähän ennen kotimatkalle lähtöä. Matka takaisin mökille menikin sitten Hugon nukkuessa minun sylissäni.
Pari ensimmäistä päivää olivat hyvin vaihtelevia. Hugo välillä leikki innokkaasti, välillä oli todella väsynyt ja välillä valitti. Sen jälkeen oireet ovat kuitenkin alkaneet hävitä ja nyt tulehdusalue ei oikeastaan enää juurikaan vaivaa. Tavallista väsyneempi Hugo on kyllä yhä, mikä johtuu luultavasti antibiooteista.
Tässä pari kuvaa Töttiksestä. Tällaisen lempinimen Hugo ehti saada, ja nyt pohdinkin voinkohan yhä pitää sillä tämän lempinimen sittenkin, kun kaulurin käyttö on ohi? Ensimmäisessä kuvassa olemme Hugon kanssa venematkalla kohti saarta eläinlääkäriltä palatessamme. Hugosta on muuten tullut ihan oikea veneilijä, sillä se nykyään osaa jo ihan omatoimisesti hypätä veneeseen istumaan ja pois sieltä. Ja se tekee sen vielä innoissaan!
Tämä toinen kuva on otettu lauantai-iltana. Muussa asennossa Hugoa ei juuri sinä iltana nähtykään! Kuvasta ei juuri erota, että karvan määrä olisi vähentynyt lainkaan, mutta kyllä sieltä oikeasti lähti ihan valtava määrä karvaa. Valtaosa on kuitenkin jalkovälistä ja ulospäin karvojen ajelu näkyykin oikeastaan vain pienentyneinä housukarvoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti