Jälkitreenit siirtyivät vielä ensi viikolle. Toisaalta siinä on hyvätkin puolensa, sillä nyt olemme ehtineet Hugon kanssa treenailla rauhassa ja edistystä alkaa nyt tulla! Kävimme Kaijan ja Nepin kanssa treenailemassa Tuusulassa sunnuntaina. Hugolle tehtiin yhteensä kolme jälkeä. Tallasin jäljet itse ja sopivaksi tavaksi on nyt löytynyt sellainen, etten namita jälkeä lainkaan, vaan vaihdan kepit sitten nameihin Hugon nostaessa ne.
Ensimmäinen jälki oli hieman haparoivaa. En tallannut jälkeä kovin voimakkaasti ja muutenkin Hugon keskittyminen ei ollut täysillä mukana. Se seisahtui kesken kaiken ja alkoi haparoimaan - kuljeksi edestakaisin pää pystyssä ja hämmästeli, että mitäköhän sitä oikein puuhastelisi. Toinen ja kolmas jälki olivatkin jo selvästi parempia. Jäljillä oli mittaa vasta ehkäpä noin viitisenkymmentä metriä, mutta jätin jäljille kuusi keppiä. Nämä jäljet Hugo ajoi nenä maassa ja reippaasti edeten ilman pysähtelyjä ihmettelmään, että mitä tehdä. Touhussa oli selvästi jo jäljestämisen makua! Itse mokasin hieman tokalla jäljellä, sillä yritin selvästi liikaa ohjata Hugoa. Ja kaiken lisäksi vielä muistin itse jäljen kulkevan eri kohdasta kuin mistä se oikeasti kulki, joten yritin ohjata Hugoa siis väärään suuntaan. Siinä sitten ihmettelin, että miksi Hugo niin pontevasti yrittää toisaalle, kunnes huomasin sillä suunnalla jättämäni kepin. Kolmannella jäljellä yritin sitten olla ohjaamatta niin voimakkaasti (ohjaan toistaiseksi normaalilla talutusremmillä eli liina olisi tähän käyttöön huomattavasti parempi)ja homma sujuikin jo aika hienosti.
Kyllä piristi ja motivoi, kun näki, että vihdoin homma alkoi toimia! Aika pitkään junnasimme paikoillaan ilman edistystä, ja hieman jo pohdinkin, että onkohan laji kenties meille täysin väärä. Nyt olikin kiva nähdä, että Hugo näytti olevan touhusta itse innoissaan. Tästä on siis hyvä jatkaa treenejä pidentäen jälkeä vähitellen. Tähtäimenä meillä on ihan vain lajin harrastaminen. Jotkut kisat saatamme käydä, jos siltä tuntuu, mutta ihan leikkimielisesti. Meille tärkeintä on, että molemmilla on hauskaa :)
Hugolla ilmaantui etutassun anturaan (se, joka ei ole varsinaisessa tassuosassa, vaan kymmenisen senttiä ylempänä tassussa) repeämä tai halkeama. Ilmeisesti tarrannut johonkin oksaan tms metsässä, sillä antura oli puoliksi kuoriutunut. Hugo ei millään tavoin arista tassua ja ainoa oireilu onkin silloin tällöin tapahtuva nuoleminen. Näin ollen olenkin nyt seurannut tilannetta, pitänyt haavan puhtaana ja suihkuttanut haavan desinfiointiin tarkoitettua suihketta. Näyttää jo paljon paremmalta - ei enää ole niin sanotusti avonainen, vaana on alkanut kuivua. Seurailen siis tilannetta ja jos tulehduksen merkkejä ilmaantuu, niin vien sitten Hugon eläinlääkäriin. Toistaiseksi kuitenkin kotikonsteina kokeilemme saada tassun kuntoon. Liikkumista halkeama ei kuitenkaan haittaa mitenkään, joten olemmekin lenkkeilleet ihan normaalisti, ehkä vähän enemmän olemme vältelleet risukkoja.
Torstaina olisi sitten edessä lähtö kohti Viitasaarta ja siellä sijaitsevaa mökkiä. Tosiaan, Hugo tulee vasta minun mukanani, eikä vanhempieni, kuten aiemmin kirjoituksissani pohdiskelin. Suurin syy tähän oli, että meillä piti olla tänään ne jälkitreenit. Vanhempani lähtivät eilen ja sain treeneistä tietää vasta tänään, joten oli myöhäistä enää muuttaa suunnitelmia. Näin on kuitenkin ehkä parempikin, sillä saapahan tassukin parantua kauemmin ennen mökillä riehumista. Plus, että olisihan minulle tullut ihan valtava ikävä pientä Huksua :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti