Tokotreeneissä ollaan nyt paljon kiinnitetty huomiota siihen, ettei jäädä hinkkaamaan yhtä ja samaa liikaa, ettei vain pääsisi kyllästyminen valtaamaan.. kumpaakaan meistä. Eli ollaan yritetty pitää treenit riittävän lyhyinä ja motivoivina ja mielestäni omat treenailut ovat menneet nyt taas ihan kivasti. Saa nähsä, riittääkö motivaatiota myös ohjatuissa treeneissä ensi lauantaina!
Viime keskiviikon agilityt menivät mielestäni surkeasti. Tehtiin mm. pimeitä putkikulmia, joka oli Hugolla selvästi vaikea, eikä ihmekään - eihän me näitä olla koskaan harjoiteltukaan kunnolla. Eli kunhan pääsisi vapaatreenailemaan, niin nämä olisivat ehdottomasti treenilistan kärkipäässä! Pitäisi ehkä ottaa hallivuoroja silloin tällöin, kun ei sinne ulkokentälle kohta enää tarkene mennä.. Viime viikon treeneissä Hugo kävi myös ihan älyttömän ylikierroksilla. Jo vuoroamme odottaessa se haukkui ja oli tosi levoton. Eli nosteli jo kierroksia tässä vaiheessa. Sitten, kun meidän vuoro tuli valtaosa vuorostamme meni siihen, että Hugo haukkui minulle riippumatta välttämättä edes siitä, mitä minä tein. Ainahan se minun mokista on huomauttanut, mutta nyt haukkui ihan jo silloinkin kuin suoritus ei ollut edes käynnissä. Ja tästä aiheutui se, että Hugo keskittyi tosi huonosti ja minä "stressasin", jonka seurauksena mikään ohjaus ei oikein mennyt nappiin.
Tällä kertaa Hugo oli kuitenkin selvästi rauhallisempi. Ei käynyt ylikierroksilla, mutta intoa silti riitti eli juuri optimaalinen viretaso :) Haukkumista odotusvuorolla sain kuriin siten, että mukanani oli pet corrector -suihkepullo. Sehän oli siis sellainen kapistus, joka päästää suhausäänen, muttei minkäänlaista ainetta tai hajua. Ja Hugo muistaa pullon toimintatavan eli ihan riitti, että pullon näytti sille ekan pikkuhaukahduksen jälkeen, ja se hiljeni kyllä hyvin. Ja tämä oikeasti tuntuu minusta ihan kannattavalta, koska Hugo nimenomaan kuumuu siinä haukkuessaan. Nyt, kun haukkumista ei ollut, Hugo oli selvästi rauhallisempi ja rentoutuneempi odotellessaan vuoroa takahuoneessa toisten koirien kanssa, vaikka itse olin kentän puolella. Ja selvästi oli hallitummat treenitkin sen seruauksena. Hugo keskittyi täysillä ja minäkin sain jotain järkeä omiin ohjauksiini. Mutta sen kummempia selittelemättä, tässä tulevat videot molemmista treenipätkistä, jotka tänään ehdimme tehdä, ja ihan alusta loppuun on kuvattuna - epäonnistumisineen kaikkineen!
Hugo tosiaankin on ihan täpinöissään treenatessaan:) t M
VastaaPoistaJep niin se onkin :) Hugon mielestä aksa on kaikkein parasta... tai no ainakin toisiks parasta - tulee hyvänä kakkosena ruoan jälkeen ;)
VastaaPoista