sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pakkaset paukkuu


Eipä ole tullut taas pariin viikkoon kirjoiteltua eli nyt tässä siis pikakelauksena menneiden viikkojen tapahtumia. Ensinnäkin Hugolla oli hieronta 8.1. ja takareiden jumeista oli päästy eroon. Selkä on aina arka kohta - ei nyt mitenkään lukkoon mene, mutta herkästi lähtee jumittumaan. Tähän suurena syynä uskon olevan meidän kotitalon portaat. Asumme kolmannessa kerroksessa eli kahdet kierreportaat täytyy kulkea päivittäin useaan otteeseen. Ja Hugo ei sitten millään ole oppinut oikeaa portaidenkulkutekniikkaa, vaan edelleenkin hyppii portaat pupuloikalla. Ja ihan jo silminkin näkee, että ko. hyppelyasento on jumittava, koska Hugo joutuu olemaan aika tiiviissä mykkyrässä mahtuakseen loikkimaan portaita näin. Ja aika ajoin portaiden nousu on aina todella hankalaa ja Hugo jopa itkee ennen portaisiin lähtöä. Eli luultavasti se ei tosiaan ole mukavaa. Tähän nyt valitettavasti vain ei ole tulossa helpotusta ihan hetkeen eli täytyy vain yrittää keksiä tapoja selvitä näistä portaista. Yksi mitä olen pohtinut on se, että yrittäisi saada Hugon oppimaan kulkemaan portaat oikealla tavalla joissain muissa portaissa. Jotkin suorat ja riittävän lyhytaskelmaiset portaat voisivat saada Hugon tajuamaan, että on olemassa toinenkin tapa kulkea portaita! Nyt, kun vain keksisi missä tällaiset harjoitusportaat olisi....

Käytiin Hugon kanssa epävirallisissa tokokokeissa ja luokkana oli ALO. Tarkoituksena oli saada vähän vinkkiä millä tasolla paikkamakuu on koetilanteissa. Ja täytyy kyllä sanoa, että Hugo kävi ennen suoritusta niin kierroksilla, että olin lähes täysin vakuuttunut ennen suoritustamme, että se tulisi lähtemään paikkamakuusta. Halli oli pienehkö ja koiria oli paikalla paljon. Tästä johtuen meteliäkin riitti, eikä Hugo rauhoittunut odotellessa hetkeksikään. Kuitenkin se yllätti, sillä se pysyi kuin pysyikin paikkamakuussa sen kahden minuutin ajan. Ei se nätti suoritus ollut, koska Hugo oli levoton kuin mikä - vaihteli asentoa useita kertoja - mutta se kuitenkin pysyi! Eli en usko, että paikkamakuu liikkeenä on enää niinkään se ongelma, vaan nyt tarvitaan vain häiriötreeniä. Täytyypä siis lähteäkin Hugon kanssa joku päivä käymään jossain ihmishälinässä tai mennä turistiksi agilitykisoihin tms.

Seuraamisesta maahanjättö nollaantui. Aiemminhan meillä ei ole paikkamakuuta lukuunottamatta mikään liike koskaan nollaantunut, joten tämä olikin uutta meille! Hugo meni maahan vasta tokalla käskyllä ja ylös ei sitten halunnutkaan tulla millään. Tulikohan se vasta kolmannella vai neljännellä käskyllä sieltä istumaan - joka tapauksessa tuloksena pyöreä nolla. Tästä nyt en kuitenkaan juurikaan harmistunut/huolestunut, kun muilta osin koe meni mielestäni aika kivasti. Hugolla oli mielestäni aika sopiva vire eli seuraamisissa pysyi kiinnostus yllä, muttei kuitenkaan edistänyt, niin kuin usein tekee ollessaan ylikierroksilla. Luoksetulo oli erityisen positiivinen yllätys, sillä Hugo tuli luokse laukalla, vaikka oltiin hallissa ja luoksetulossa Hugon täytyi tulla luokseni seinää kohti (seisoin siis melkein seinässä kiinni). Jäi vähän kauas eteen istumaan, mutta kokonaisuuteen olin ihan tyytyväinen. Tästä sivulletulossa asento jäi todella vinoksi eli nämä sivulletulot ovat edelleen meillä se murheen kryyni.... Seisominen seuraamisen yhteydessä oli meidän normaalia tasoa eli otti pari pikkuaskelta, mutta sen jälkeen pysähtyi ja pysyi siellä hievahtamatta. Vielä kun saisi ne pikkuaskeleetkin sieltä pois, niin tämä liike olisi oikein hyvä. Estehyppy on aina melko varma eli Hugo kyllä hyppää ja seisahtuu odottamaan, tosin vähän enemmän "räjähtävyyttä" olisi saanut olla lähdössä.

Kaikkiaan tulosrivi näytti siis tältä:

Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 6.5 (levoton)
Seuraaminen kytkettynä: 8.5 (kontakti putosi parissa kohtaa maton haistelun vuoksi hetkeksi)
Seuraaminen taluttimetta: 9 (seuraamisasento jopa liian tiivis aika ajoin)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 0
Luoksetulo: 8.5
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9
Estehyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 8.5

Yhteensä 152.5 pistettä (virallisissa olisi ollut II-tulos), sijoitus 2/4.

Agilityssa on taas ollut vaihtelevaa menestystä treeneissä. Omat treenit oli puolitoista viikkoa sitten tosi hyvät eli kierrokset oli juuri sopivat ja saatiin tehtyä hienoja ratoja. Jopa 90 asteen avokulma kepeille onnistui jokaisella radalla! Ainoa, mikä tällöin havaittiin olevan nyt selkeä ongelma ovat kontaktit. Hugo kyllä tekee nyt niitä ihan empimättä ja reippaasti, muttei rassukalla on selvästi pää aivan sekaisin siitä, mitä se kontaktikäsky "stop" tarkoittaa. Se ei siis yhtään yhdistä käskyä siihen, että sen pitäisi päätyä seisomaan kontaktille 2on2off-asentoon, vaan ymmärtää sen pysähdyskäskynä ja stoppaa siis samantien käskyn kuultuaan. Ja kun onnistuneita suorituksia ei tule, niin tämä menee koko ajan epävarmemmaksi ja epävarmemmaksi. Eli nyt aloitettiin kontaktiasennon opettelu uudella käskyllä ihan alusta. Olemme siis tehneet matalalla laatikolla kotitreeniä eli naksuttimen ja namipalkan kanssa ollaan alettu opettelemaan 2on2off-tekniikkaa uudella käskyllä "ota". Kehitystä on tullut hitaasti, mutta varmasti eli nyt pitää vain tehdä tämä pohjatyö kunnolla ennen kuin kiirehtii siirtämään tätä varsinaisille kontaktiesteille. Eli ensin Hugolle selvä mielikuva siitä, mitä ko. käsky tarkoittaa ja sitten vasta voin vaatia sitä osaamaan yhdistää tämä varsinaiseen kontaktiesteen suorittamiseen.

Viikko sitten omatoimitreeneissä ja viime keskiviikkona ohjatuissa treeneissä Hugo kävi taas vaihteeksi niin kierroksilla, että minun itseni oli todella vaikea keskittyä tekemisiini. Lähtöön jääminen oli taas hankalaa ja saatiinkin Empulta vinkkejä, miten harjoitella lähtöjä ihan helpoilla pikkutreeneillä omatoimisesti. Tavallaan Hugon kierroksillakäyminen saa tietysti aikaan sen, että se on nopea ja innokas, mutta hankalaa tässä on se, että minun täytyisi tehdä aivan täydellinen ohjaussuoritus, jotta saisin keittävän Hugon ohjattua radan läpi puhtaasti. Ja kun Hugolla keittää, se valitettavasti pienimuotoisesti tarttuu myös minuun, ja teen niin paljon mokia, että oksat pois! Eli täytyy oppia hallitsemaan Hugon kierroksia ja toisaalta taas pitäisi itse pystyä keskittymään täysillä, vaikka Hugo vähän olisikin yli-innokas :) Ja edelleenkin olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että mieluummin haluan, että Hugo käy ylikierroksilla kuin että sitä joutuisi houkuttelemaan :) Loppuen lopuksi ylikierroksilla käyminenhän vain osoittaa, että Huksu on agilitysta aivan täpinöissään!

Lähipäivinä pakkasta on ollut jopa yli -20 astetta ja hieman jännitti, miten lenkkeilyn käy. Perjantaiaamuna tuli Hugolle varoiteltua, ettei taida tulla pitkää lenkkiä sinä päivänä, mutta illalla päätettiin kuitenkin uhmata pakkasia. Itse puin päälle useita kerroksia ja Hugolle laitoin sukat jalkaan, ja on kyllä pakko sanoa, että melkeinpä meinasi tulla kuuma lenkillä. Hugo ei takkeja onneksi tarvitse edes yli -20 asteen pakkasilla, mutta tassuja alkaa nipistellä pidemmillä lenkeillä. Sukkien kanssa meno oli kuitenkin mukavaa, eikä tassujakaan näyttänyt paleltavan.

Tänään illalla on vuorossa taas omatoimiset agilitytreenailut. Aion tehdä samaa treeniä kuin viime keskiviikon treeneissä. Itse treeni ei siis ollut mitenkään mahdottoman vaikea, mutta mokailin ohjauksissa itse Hugon kierroksilla käymisen vuoksi lähes joka kerta. Eli nyt tarkoituksena olisi saada kierrokset hallintaan ja onnistumisia! Laitan ratapiirrosta myöhemmin tulemaan :)

2 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän Hugon tulla kokeilemaan meidän rappusia? :-)tv.Ritva

    VastaaPoista
  2. Mitäköhän mahtaisi Hugo niistä tuumia.. luultavasti irtisanoutuisi koko touhusta heti alkuunsa :D Sellaiset portaa voisi olla ihan hyvät treenejä varten (suorat ja kapeilla askelmilla), mutta niitä vain taitaa siellä teidän rapussa olla Hugolla vähän liikaa! :)

    VastaaPoista