tiistai 2. huhtikuuta 2013

Lieviä olkanivelen muutoksia?

Tänään kävimme Yliopistollisessa eläinsairaalassa ortopedin pakeilla Hugon jatkuvan jumiutumisen syyn ja selän aristuksen tutkimiseksi. Ortopedikin totesi lihaksistossa olevan paljon jumeja - etenkin olan ja selän alueella. Taivutuksissa yms. ei kuitenkaan kipuilua tai aristelua ollut havaittavissa. Hugosta otettiin röntgen-kuvat olkanivelistä, rintarangasta, selkärangasta ja lonkista. Suureksi helpotuksekseni selkärangassa ei näkynyt mitään muutoksia eli siltä osin kaikki oli kunnossa. Vasemman olkanivelen kuvassa näkyi lievää muutosta - ei kuitenkaan osteokondroosia tai rappeumaa, vaan aivan pienet "harjanteet"/ulkonemat nivelen ulkopinnalla. Ortopedin mukaan nämä muutokset oletettavasti pahentuvat ajan myötä, mutta mahdollisesti hyvin hyvin hitaasti, eikä näin aiheuttaisi estettä normaalille käytölle. Kyselin tietysti, että miten tehdä agilityn harrastamisen kanssa ja sanoi, että voi harrastaa, ellei kipuilua ilmene. Vuoden päästä otetaan sitten uusintakuvat, jotta nähdään, miten nivelmuutokset ovat edenneet, jos ovat.

Käynnin jälkeen itsellä oli kyllä valtava harmitus. Olin päästä pyörällä sen suhteen, että uskaltaako harrastaa agilitya vaiko eikö? En oikein saanut itseä tyydyttävää vastausta siihen, että voiko agilitya harrastaa hyvillä mielin vai onko mahdollista, että se nimenomaan pahentaa tilannetta ja nopeuttaa muutosten etenemistä. Kotona katselin sitten vielä kuvia uudestaan ja googlailin terveiden olkanivelten kuvia. Hieman helpotuin huomatessani, että vastaavanlaisia lieviä muutoksia näkyi myös joissain sellaisissa kuvissa, joissa olkanivelet oli todettu täysin terveiksi.

Nyt Hugo on kaksi viikkoa tulehduskipulääkityksellä ja tämän aikaa myös treenilevossa. Lenkityksetkin suositeltiin tänä aikana tehtävän useina keskipitkinä eli esim. 3x30 min /päivä. Näin etenemme siis seuraavat kaksi viikkoa ja sitten meillä on nyt fyssariaika varattuna 22.4. - tätä aiemmin en valitettavasti aikaa saanut... Tuolloin näkee siis tilanteen kehityksen ja mikäli jumit ovat helpottaneet, uskon, että jatkamme agilityn parissa, ellemme toisenlaista kehoitusta jostain lähteestä saa. Tietysti täytyy seurailla tulevaisuudessa tarkemmin, ettei jumiutuminen ole toistuvaa ja ettei ontumista tms. ilmene. Hugo sai myös nyt jatkuvaan käyttöön glukosamiinia sisältävää lääkettä, joka hidastaa nivelmuutosten etenemistä. Näillä eväin siis jatkamme. Emme siis aio passivoitua, vaan jatketaan Hugon kanssa harrastamista aiempaan tapaan, mutta tietysti Hugon ehdoilla ja kunnon mukaisesti!

Oman mielenrauhan tyynnyttämiseksi päätin varata myös konsultaatioajan toiselle ortopedille. Ei siis niin, ettenkö uskonut tätä diagnoosia ja etsin uutta lausuntoa kumoamaan tämän, vaan lähinnä haluan saada tarkempaa tietoa siitä, miten vakavasta asiasta todella on kyse ja miten tämä vaikuttaa tai voi tulevaisuudessa vaikuttaa Hugon elämään. Varmasti mitään tarkkaa kuvausta kukaan ortopedi uskaltaa antaa, mutta haluaisin vain muutamiin kysymyksiini vastauksen. Hysteerinen ensikoiran omistaja kun olen, niin tuppaan aina ajattelemaan sen pahimman mahdollisen - niinpä on kiva saada hieman suuntaa tämän nivelmuutoksen todellisuudesta vakavuudesta!

1 kommentti:

  1. No jopas... kyllä sinä hyvää huolta Hugosta pidät!
    Pidetään peukkuja, että muutokset jäävät vähäisiksi ja
    peräti pysähtyisivät.Tv.Ritva

    VastaaPoista