Viime viikonloppuna olimme kisaamassa Liedossa taas yhden hyppärin verran. Ollaan kaikissa kisoissa startattu Hugon kanssa vain yhden startin verran, joten olen mennyt kisapaikalle vasta vähän ennen starttia ja lähtenyt piakkoin sen jälkeen pois. Nyt olikin siis uusi kokemus, että lähdimme matkaan aamun sarastaessa ja odoteltiin kisapaikalla viitisen tuntia ennen omaa starttia - matkaseurana olleet Sonja ja Ofelia starttasivat aamusella toisenkin radan. Kaiken sen odottelun jälkeen huomasin, että olin väsähtänyt ja oli tosi vaikea saada itsensä keskittymään.
Radalla oli yksi putki, jonka suoritussuunnan sai itse valita. Edelliseltä hypyltä linja oli suoraan toiseen päähän putkea, mutta päätin rataantutustumisessa, että yritän saada Hugon siinä ennen putkea haltuun ja ohajttua siihen ei-niin-loogiseen-päähän, sillä tämä helpottaisi tietä seuraavalle hypylle. Olin ihan varma, ettei tämä tuottaisi ongelmia, mutta niinpä vain tuottikin. Huutelin ihan turhaan "Hugo, tässä!" ja tein vastakäden ohjauksen, sillä Hugo ampaisi siihen edessä möllöttävään putken päähän minusta välittämättä. Virheitä tästä ei tullut ja pienesti olin jopa positiivisesti yllättynyt tästä suorituksesta. Vielä vähän aikaa sitten Hugo ei ollut niin putkihakuinen, että vastaavaa olisi käynyt. Eli oli siinä jotain positiivistakin, vaikkakin tokihan tulevaisuutta varten täytyy harjoitella vastaavia treeneissä, sillä kyllähän se koira pitäisi sieltä saada haltuunkin niin halutessaan :)
Radalla tuli myöhemmin yksi riman pudotus, joka videolta katsottuna näyttäisi johtuvan siitä, että Hugo hyppää liian läheltä. Tämän lisäksi teen itse täysin typerän (johtuisiko heikosta keskittymisestä...?) ohjausvirheen. Tai voikohan sitä edes sanoa ohjausvirheeksi, kun se oli ennemminkin ohjauksen puute! En siis käytännössä katsoen millään tavoin ohjaa Hugoa suoran päässä olevalle hypylle, vaan kaarratan jo kohti seuraavaa hyppyä luottaen, että kyllähän se sinne menee. Eikä mennyt - ja hyvä niin! Opinpahan, ettei se koira ihan oikeasti osaa lukea ajatuksia, vaan pitää sille antaa jonkinlaista vinkkiä siitä, minne sen pitäisi mennä ;)
Lopputulos radalta oli 10 rv (yksi rima, yksi kielto) ajalla -11,22 s. Sijoituskin oli 4/22, sillä puhtaita nollia tuli vain kaksi, vitosia yksi ja meillä oli kympeistä nopein aika. Eli ihan tyytyväinen voi olla, vaikka kyllä siinä suorituksen jälkeen aavistuksen otti päähän oma huolimattomuus! Ja erityisen ilahtunut olin siitä, että vaikka ensi kertaa meidän kisaradalla oli lähes kaikki rimat 60 cm korkeudessa, niin rimoja ei sitä yhtä lukuun ottamatta pudonnut. Ja itse asiassa se pudonnutkin oli yksi niistä harvoista 55 cm korkuisista...
Tiistaina agilitytreenit sujuivat ihan kivasti, mutta treenien jälkeen sattui ikävä välikohtaus. Hugo oli aidassa kiinni, kuten aina treeneissä odotellessaan. Käväisin kentällä olevassa kontissa, kun yhtäkkiä kuulin takaani ärjymistä. Kääntyessäni näin Hugon villakoiran kanssa tappelemassa. Nappasin Hugoa turkista ja saman tien se lopetti tappelun. Itse reagoin siinä vaiheessa tosi isosti, kun olin todellisen hämmentynyt, että miten tilanne oli oikein päässyt syntymään. Selvisi kuitenkin, että tapahtuma oli kaikkien osalta täysi vahinko. Sen toinen koirakko oli ollut juuri treenaamassa ja radan loppusuora päättyi agilitykentän väliaidoille. Ohjaaja oli palkannut koiran loppusuoran jälkeen heittämällä lelun eteenpäin odottelualueelle. Heitto olikin kuitenkin mennyt pitkäksi, ja olikin sitten päätynyt sinne aidalle asti, jossa Hugo oli kiinni. Ja lelun perässä oli Hugoa kohti singonnut uroskoira, joten soppa oli valmis. Itselleni ei tule minkäänlaisena yllätyksenä se, että Hugo reagoi tuollaisessa tilanteessa hampaiden kera. Se provosoituu herkästi, eikä kestä sitä, että uros tulee "iholle", vaikka se tulisikin vain lelun perässä.
Kyseessä oli pieni koira, joten tietenkin siinä säikähtää, kun oma koira on toista selvästi isompi. Aluksi tämä toinen koira ontui reippaasti, mutta onneksi ontuminen lakkasi täysin hetken päästä ja koira ei oireillut mitenkään. Kummastakaan koirasta ei myöskään löytynyt mitään haavoja - villakoiralla oli pikkunaarmu kyljessä, mutta sekään ei ollut haava, eikä siis vuotanut. Täytyy siis sanoa, että on hieno juttu, että Hugo urosten kanssa ärhennellessään on enemmänkin isoittelumielellä kuin oikeasti ns. tappamismielellä liikenteessä. Tilanteesta selvittiin siis säikähdyksellä ja oltiin yhteisymmärryksessä, että tapahtuma oli harmillinen vahinko. Kovasti harmitti toki, että Hugo tällaiseen tilanteeseen joutui - itsellä on tullut Hugoon ja sen kanssa touhuamiseen sellainen luottamus, ettei tarvitse lainkaan jännittää, että lähteekö se treenien kesken hallinnasta. Eli vaikka viereisellä kentällä olisi rähjäävä uros, niin voin luottaa, että Hugo pysyy hallussa ja minun kanssa agiliitäminen vie voiton :) Valitettavasti on kuitenkin myös niitä tilanteita, joita ei voi estää edes omalla toiminnallaan. Mutta vahinkoja sattuu ja pääasia on, ettei kukaan loukkaantunut. Hyvillä mielin siis treenaamaan myös ensi viikolla - sekä me että se toinen koirakko :)
Tällä viikolla tuli kivoja agilityuutisia: Meidät valittiin seuran lupaavien koirakoiden valmennusryhmään kaudeksi 2013-2014. Eli ne treenit alkavat siis lokakuun alussa ja kestävät sitten koko seuraavan vuoden sinne syyskuun 2014 loppuun saakka. Kouluttajana valmennusryhmässä on Lotta Vuorela. Onpahan yksi syy odottaa talvikauden alkua, vaikka muuten kesän loppuminen tuntuukin inhottavalta :)
Eilen Hugo oli jälleen fyssarilla. Anturavaivan takia viime kerralla fyssari ei käsitellyt koko koiraa, joten mentiin nyt uudelle tarkastukselle. Hugo käytiin nyt kokonaan läpi ja ilokseni Heli totesi, ettei Hugolla ollut mitään ihmeempiä jumeja! Nyt siis fyssarikäyntien välille tulee taas pidempi väli (8 viikkoa), jona hieron Hugon sitten itse viikoittain.
Nyt täytyy suunnata nukkumaan - huomenna taas kisapäivä (edelleenkin se yksi ainokainen hyppäristartti meille!), joten täytyy olla virkeänä, ettei tulisi tehtyä yhtä typäriä virheitä tälläkin kertaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti