perjantai 29. marraskuuta 2013

Jotain on taas opittu :)

Tiistaina oltiin seuran Lupaavien koirakoiden treeneissä ja torstaina normitreeniryhmän treeneissä ja molempien jälkeen oli kyllä allekirjoittaneella hymy herkässä. Jotenkin nyt yhtäkkiä alkaa tuntua, että palaset loksahtelee paikoilleen. Minä olen sisäistänyt asioita (tosin paljon on vielä sisäistämättä), mutta etenkin Hugo on selvästi sisäistänyt asioita. Ollaan treenailtu kouluttajalta saamien ohjeiden mukaan estehakuisuutta, irtoamista ja ohjauksena etenkin takaakiertoja. Muutamassa viikossa tuntuu, että Hugo on yhtäkkiä ymmärtänyt, että esteille voi tosiaan hakea, vaikkei ohjaaja ihan esteen juureen saatakaan. Ja voi, että miten meno on nyt erilaista!

Aiemmin minulla oli iso lista ohjauksia, joita teki mieli vältellä. Treeneissä tietysti ne piti uskaltaa rohkeasti kohdata, mutta kisoissa olisin vältellyt niitä viimeiseen saakka, jos vain mahdollista. Esimerkiksi takaakierrot oli yhtäkkiä muuttuneet hirveän hankaliksi. Myös takaaleikkaus tuntui vaikealta, koska kun minun liikkeeni hidastui, lähes poikkeuksetta Hugon meno tökkäsi. Ennakoivat ohjaukset oli mahdottomia, koska jos minun liike lähti esteeltä pois päin, Hugo stoppasi melkeinpä satavarmasti. Minusta pois päin hyppääminen oli tosi haastavaa. Koko ajan minulla oli päälimmäisenä ajatuksena, että minun on rytmitettävä oma liikkeeni ihan nappiin, jotta homma sujuu. Ja harvoinhan sitä ihan täydellisesti tuli rytmitettyä...

Nyt parin viime kerran aikana olen havahtunut fiilikseen, että Hugo hakee esteille huolimatta minun liikkeestäni. Olen jopa voinut tehdä törkeitä mokia rytmityksissä ja ohjauksissa ja silti se on pelastanut tilanteen suorittamalla esteen oikein. Minusta pois päin hyppääminen ei ole nyt enää ollutkaan ongelma, ja voin lähettää Hugon edellä olevalle hypylle ja lähteä jo suuntaamaan kohti seuraavaa. Ne kauhean kauheat takaakierrot ei yhtäkkiä olekaan niin kauheita, ja uskallan lähettää Hugon takaakiertoon jo vähän kauempaa - ennen kuin saatoin ihan siivekkeen juureen, mikä usein jopa johti kieltoon. Siis aivan huikeaa kehitystä :)

Yhtään en epäile sitä, etteikö niitä mokiakin tulisi edelleen tehtyä tiiviiseen tahtiin ja niin niitä tehtiin näissä tämän viikon treeneissäkin, mutta silti on ihan erilainen fiilis. Ennen tosi moni ohjaus toi itselle sellaisen tunteen, että tämä on ihan mahdotonta. Edelleenkin kaikessa pitää kehittyä ja reilusti, mutta silti tuntuu nyt siltä, että ohjaukset eivät ole mahdottomia, kunhan itse keskityn omaan tekemiseeni riittävästi. Luotto koiraan on siis kasvanut hurjasti ja nyt pitäisi sitten saada oma ohjaus sille tasolle, että koiran luotto minuun myös säilyisi :D Onneksi Hugon into agilitya kohtaan tuntuu olevan niin rajaton, ettei ihan muutamat minun sähläilyt vielä saa sitä luovuttamaan :)

Voi, että Hugo on ihana! Ja voi, että agility on kivaa! (Tällä kertaa näillä fiiliksin, katsotaan fiiliksiä uusiksi sunnuntain kisojen tai seuraavien epäonnistuneiden treenien jälkeen ;) )

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Agiratojen korkkaus

Tuli jo facebookiin kirjoiteltua pitkät pätkät kisaselostusta, joten laiskana nyt kopion tekstin suoraan sieltä tänne:

"Tuli korkattua agilityradat ja vaikkei tuloksilla juhlittu, niin mukaan mahtui myös monia onnistumisia! Eka rata hiukka vaikea (mistä kertoo mm. se että nollia ei tullut yhtään ja tuloksiakin ylipäänsä vähän) ja tehtiin kielloilla HYL- täysin mun mokia oli kyllä kaikki. Kontaktit kuitenkin aika jees!

Toka rata taas kontaktien osalta katastrofaalinen... A-esteellä Hugo jäi harjalle odottelemaan ja sekuntit sen kun kulu. Keinulle lähetin puomin käskyllä ja niinhän Hugo lähti siinä fiiliksessä että puomille mennään. Sain huudettua perään "odota" ja sillä estettiin lentokeinu. Kuitenkin keinuhäsläys johti siihen, että puomi oli sitten tosi jännä. Tämäkin rata kuitenkin sen verran vaikea, että meidän tuloksella 17,7 (5 rv kiellosta ja loput yliaikaa kontaktisähläilyn takia) irtosi 3.sija

Vikalla radalla mua jännitti tosissaan, että miten kontaktien kanssa käy, kun edelliseltä radalta jäi niistä huono maku. Kuitenkin kontaktit meni hienosti, eikä jännännyt puomia, eikä keinua. Taas kaksi kieltoa epäonnistuneista ohjauksista, mutta jäi hyvä fiilis!

Vaikka paljon tuli multa sähläilyjä, niin jäi monesta asiasta kuitenkin hyvä fiilis! Kahdella radalla kontaktit ihan jees (vikalla oikeinkin hyvät!), millään radalla ei tullut rimoja alas (vaikka kahdella radalla rimat oli 60 cm) ja kepit sujui hienosti Eli nyt vaan mulle keskittymistä matkaan, niin ei tarvi kieltoja mun takia napsia!"


Tosiaan jotenkin harmillisen sähläykseksi meni kisat omalta osaltani, mutta toisaalta johtunee siitä, että radat oli ykkösten radoiksi kohtalaisen haastavia. Katselin tuon fb-päivityksen jälkeen tuloslistoja ja kaikilta meidän starttaamilta agiradoilta vain yhdeltä tuli nollatulos ja siltäkin vain yksi. Ja startteja oli makseissa kuitenkin yli 20 eli kyllä niitä pitäisi enemmän tulla :/ 

Hirvittävän hyvä mieli jäi siitä, että rimat pysyivät! Se on ollut meidän yksi haaste nimenomaan kisasuorituksissa ja edellisten kisojen jälkeen ollaan tehty paljon töitä korkeudenarvionnin ja hyppytekniikan kanssa. Näyttäisi tuottaneen tulosta, sillä nyt ei pudotellut rimoja minun tekemisistäni huolimatta, vaikka rimat oli tosiaan kahdella radalla 60 cm korkeudessa. 

Videoilta katsottuna kielloille näkyi lähes poikkeuksetta jokin syy ohjaksessa. Eli minun piikkiin ne kyllä menivät. Kuitenkin tulin pohtineeksi myös sitä, että pitäisi alkaa treenata Hugon kanssa ns. ohjaushäiriökestoakin eli sitä, että se ei aina reagoi kieltämällä tai pudottamalla riman, mikäli teen virheen. Tehtiin omatoimitreeneissä kisojen jälkeen yhtä kisaradan pätkää, jossa Hugo oli kieltänyt. Siinä Hugon täytyi irrota hypylle eteen, vaikka minun liike pysähtyi ja lähdin jo sivulle kohti seuraavaa estettä. Treeneissä tämä ei sitten tuottanutkaan ongelmia, vaan saatoin lähettää Hugon hypylle useammankin metrin päästä ja se irtosi sinne hyvin. Tehtiin myös muutama toisto A:lla panostaen sen nopeaan suoritukseen.

Eilen oltiin Lupaavien valmennustreeneissä ja oli kyllä tosi kivat treenit ja jäi huippufiilis treenien jälkeen. Hugo teki meidän tasoon nähden hienoja kontakteja (puomi ja A) ja kontaktit oli kohtalaisen nopeitakin! Tietystikin nopeutta voisi tulla vielä lisääkin, mutta uskon (ja toivon), että sitä tuleekin, kunhan hommaan tulee toistojen myötä varmuutta. Oli myös tosi kiva huomata, että valmentajalta (Lotta Vuorela) saamat vapaatreenivinkit ovat ehdottomasti tuottaneet tulosta. Ollaan treenailtu mm. estehakuisuutta nyt aika paljon erilaisin treenein ja selvästi Hugo nyt lähtikin reippaammin minusta pois päin hypyille. Eikä myöskään reagoinut niin voimakkaasti siihen, että minun vauhti hidastui, vaan jatkoi eteen irtoamista liikkeestäni huolimatta. Kehitystä on siis omin silmin katsottuna tullut tässä valkkutreenien aikana jo selvästi! 

Videoita ei nyt ole kisasuorituksista nähtävillä. Olen sen verran tosikko ilmeisesti, etten kehtaa edes laittaa kahden ekan radan videoita näytille... Kolmannen radan olisin voinut laittaa hyvinkin näytille, koska vaikka siinäkin tuli virheitä, niin se ei ollut kuitenkaan ns. sähläystä. Harmi kyllä juurikin ko. radan kohdalla kuvaus petti eli radasta ei ole saatavilla videota. Laitoin ilmoittautumiset menemään ahteen agistarttiin 1.12. eli yritän sieltä sitten saada julkaisukelpoista kuvamateriaalia :) Ja tosiaan täsmennyksenä, että radan ei tarvitse olla virheetön (edes lähellekään), jotta kehtaan sen tänne laittaa näytille, mutta viime viikonlopun kahta ensimmäistä rataa katsellessa kyllä täytyi todeta, ettei niitä ehkä ilolla katsele :D Mutta hyvää kisakokemusta niiltäkin radoilta tuli ja toivotaan, että seuraavalla kerralla radat olisivat asteen verran helpompia! Onneksi vikalta kisaradalta tuli monia onnistumisia (mm. kontaktit), joten voi taas jännittää aavistuksen vähemmän seuraavissa kisoissa :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Kenraalitreenit

Ollaan ilmoittauduttu Hugon kanssa ensi lauantaille kisoihin kolmen startin verran. Hyppyradoiltahan meillä on jo se ainoa mahdollinen LUVA saatuna eli nyt startataan siis vain agilityradoilla. Kontaktiestesuoritusten vaihtelevuuden takia agilityradoille starttaaminen on venynyt, mutta nyt aion repäistä ja korkata agilityradatkin!

Tänään oli viimeiset agilitytreenit ennen viikonlopun kisoja. Olin jo etuktäeen katsonut, että treeni on juuri sopivan oloinen ennen kisoja tehtäväksi. Rata oli kivasti etenevä, paljon suoria pätkiä ja vauhtia sai nostettua. Lisäksi radalla oli mukana sekä A-este että puomi, mikä tietysti meille tässä tapauksessa sopi vallan mainiosti! Hugo on aika ajoin puomille mennessä epäröinyt ja saattanut ekalla yrityksellä jopa kieltää. Nyt ei mitään epäröintejä ollut, vaan Hugo meni puomille reippaasti. Kontaktiasennon löytämisessä ei millään kerralla kestänyt mahdottoman kauaa eli sekään vaihe ei ollut epäröivä. Kerran tosin vapautti itse itsensä ennen aikojaan puomilta, kun itse menin jo seuraavaan ohjaukseen valmiiksi. Tästä Hugo sai toteamuksen "OHO" ja laitoin sen suorittamaan puomin uudelleen. Hugo malttaa hyvin pysyä kontaktilla, mikäli oma liike on hillitty - valtavaa häiriötä se ei selvästi vielä kestä eli tämä pitää muistaa kisoissakin! Ja sitten seuraava haaste on tietysti lisätä häiriösietoa.

Joka tapauksessa kaikkiaan treeneistä jäi hyvä mieli eli ei tarvitse jännittää kauheasti lauantaita. Kisasuorituksethan voivat siitäkin huolimatta mennä melkeinpä miten vain, mutta ainakin on kivempi lähteä kisaamaan, kun on onnistumisia pohjalla, eikä niin, että vikat treenit olisivat olleet täysi fiasko :)

Lauantain jälkeen siis tiedossa kisakertomus ;)