Tiistaina oltiin seuran Lupaavien koirakoiden treeneissä ja torstaina normitreeniryhmän treeneissä ja molempien jälkeen oli kyllä allekirjoittaneella hymy herkässä. Jotenkin nyt yhtäkkiä alkaa tuntua, että palaset loksahtelee paikoilleen. Minä olen sisäistänyt asioita (tosin paljon on vielä sisäistämättä), mutta etenkin Hugo on selvästi sisäistänyt asioita. Ollaan treenailtu kouluttajalta saamien ohjeiden mukaan estehakuisuutta, irtoamista ja ohjauksena etenkin takaakiertoja. Muutamassa viikossa tuntuu, että Hugo on yhtäkkiä ymmärtänyt, että esteille voi tosiaan hakea, vaikkei ohjaaja ihan esteen juureen saatakaan. Ja voi, että miten meno on nyt erilaista!
Aiemmin minulla oli iso lista ohjauksia, joita teki mieli vältellä. Treeneissä tietysti ne piti uskaltaa rohkeasti kohdata, mutta kisoissa olisin vältellyt niitä viimeiseen saakka, jos vain mahdollista. Esimerkiksi takaakierrot oli yhtäkkiä muuttuneet hirveän hankaliksi. Myös takaaleikkaus tuntui vaikealta, koska kun minun liikkeeni hidastui, lähes poikkeuksetta Hugon meno tökkäsi. Ennakoivat ohjaukset oli mahdottomia, koska jos minun liike lähti esteeltä pois päin, Hugo stoppasi melkeinpä satavarmasti. Minusta pois päin hyppääminen oli tosi haastavaa. Koko ajan minulla oli päälimmäisenä ajatuksena, että minun on rytmitettävä oma liikkeeni ihan nappiin, jotta homma sujuu. Ja harvoinhan sitä ihan täydellisesti tuli rytmitettyä...
Nyt parin viime kerran aikana olen havahtunut fiilikseen, että Hugo hakee esteille huolimatta minun liikkeestäni. Olen jopa voinut tehdä törkeitä mokia rytmityksissä ja ohjauksissa ja silti se on pelastanut tilanteen suorittamalla esteen oikein. Minusta pois päin hyppääminen ei ole nyt enää ollutkaan ongelma, ja voin lähettää Hugon edellä olevalle hypylle ja lähteä jo suuntaamaan kohti seuraavaa. Ne kauhean kauheat takaakierrot ei yhtäkkiä olekaan niin kauheita, ja uskallan lähettää Hugon takaakiertoon jo vähän kauempaa - ennen kuin saatoin ihan siivekkeen juureen, mikä usein jopa johti kieltoon. Siis aivan huikeaa kehitystä :)
Yhtään en epäile sitä, etteikö niitä mokiakin tulisi edelleen tehtyä tiiviiseen tahtiin ja niin niitä tehtiin näissä tämän viikon treeneissäkin, mutta silti on ihan erilainen fiilis. Ennen tosi moni ohjaus toi itselle sellaisen tunteen, että tämä on ihan mahdotonta. Edelleenkin kaikessa pitää kehittyä ja reilusti, mutta silti tuntuu nyt siltä, että ohjaukset eivät ole mahdottomia, kunhan itse keskityn omaan tekemiseeni riittävästi. Luotto koiraan on siis kasvanut hurjasti ja nyt pitäisi sitten saada oma ohjaus sille tasolle, että koiran luotto minuun myös säilyisi :D Onneksi Hugon into agilitya kohtaan tuntuu olevan niin rajaton, ettei ihan muutamat minun sähläilyt vielä saa sitä luovuttamaan :)
Voi, että Hugo on ihana! Ja voi, että agility on kivaa! (Tällä kertaa näillä fiiliksin, katsotaan fiiliksiä uusiksi sunnuntain kisojen tai seuraavien epäonnistuneiden treenien jälkeen ;) )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti