Joulua vietettiin sekä minun että Markuksen vanhemmilla ja tuli syötyä taas vähän liiankin hyvin ja ennen kaikkea tuli rentouduttua tekemättä yhtään mitään ihmeempiä. Luksusta! Joululahjaksi sain Fitbit-aktiivisuusrannekkeen, jonka myötä on tullut monitoroitua päivien aikana kertyneitä askelmääriä. Helposti tuntuu päivittäin tulevan se 10 000 askelta täyteen ja on kyllä ranneke saanut aikaan sen, että mielellään ottaa ekstra-askeleita esim. ympäri olohuonetta ihan vain saadakseen suuremman lukeman mittariin! Toinen oikein kovin odotettu lahja oli Sonyn mikrojärjestelmäkamera. Päädyin siihen, etten kuitenkaan tulisi kantaneeksi kunnon järkkäriä mukana silloin, joten minun tarpeisiini ja vähäisiin kuvaustaitoihini tuollainen mikrojärkkäri on varsin riittävä peli! Vaikuttaa sikäli helppokäyttöiseltä, että kaikissa eri kuvausohjelmissa on selostus siitä, mihin tarkoitukseen kyseistä asetusta voi käyttää. Nyt pitäisi vain joku päivä oikein kunnolla testailla eri asetuksia ja tutustua kameraan. Toivotaan tosiaan, että uuden kameran myötä blogiinkin ilmestyisi enemmän kuvia :)
Joulun jälkeen oltiin lauantaina 27.12. Hugon kanssa piiiiiitkästä aikaa kisailemassa VAU:n agikisoissa Lahdessa. Sieltä ei tullut tuloksia mukaan eli kaikilta kolmelta radalta tuli HYL, mutta hyvä reissu silti. Tuli havaittua heti ekalla radalla, että pohja tuntui liukkaalta ja Hugolta lähti etu- tai takapää alta kaikkiaan muistaakseni kolme kertaa radan aikana. Videollakin näkyy kaksi liukastusta ja meno on koko radan ajan selvästi varovaista ja Hugo hakee tosi paljon ponnistuspaikkoja, mitä ei ole muuten ilmennyt. Kävin ekan radan jälkeen lämppäalueella tekemässä suoria hyppyjä ja sielläkin empi kovasti hyppäämistä. Siltikin päätettiin startata toisillekin radoille ja ihan hyvä niin. Oli nimittäin jo selvästi rennompaa meno, vaikka videolta jälkikäteen katsottuani huomasin, ettei eteneminen ole ihan niin rentoa kuin normaalisti. Siihen nähden siis sujui ihan ok.
Eka rata kaikkiaan siis aika katastrofimainen, mutta julkaistaan nyt sekin tänne, jotta näkee tosiaan sitä liukastelua ja empimistä...
Toka rata oli selvästi parempi ja sujuikin kaikkiaan aika kivasti. Lopulta HYL tuli kohdasta, jossa yritin tehdä viskileikkausta, mutta ajauduin ihan liian lähelle hyppyä, joten en saanut enää Hugoa hyppäämään hyppyä. Siitä tuli siis ensin kielto ja sitten lopulta saatuani Hugon yli hypystä, se hyppäsi vielä hämmentyneenä takaisin saman hypyn, mistä siis seurasi HYL. Seurakaveri sitten mainitsi radan jälkeen, että olisin ehtinyt tekemään siihen varmasti persjätönkin ja vähän harmitti, kun tajusin, etten ollut edes miettinyt mitään persjättöä, vaan suoraan vain päätin yrittää viskiä, kun kerran sitä on tullut nyt treeneissä tehtyä... Persjätöllä kieltoa tuskin olisi tullut, eikä sitten hyllyäkään, mutta turha toki jossitella :)
Kolmas rata oli sitten jo vähän tökkivämpää oman liikkumisen osalta. Parillakin hypyllä pysähdyin taas täysin hypylle, mikä sitten johti Hugon empimiseen ja/tai kieltoon. HYL tuli kuitenkin putki-puomierottelusta, jossa Hugo valkkasi puomin sijaan putken. Täytyykin alkaa näitä erotteluita treenailemaan, kun oli edeltävällä viikolla treeneissäkin tökkineet..!
Kaikkiaan siis radat eivät menneet ihan nappiin, mutta tulipahan kuitenkin uskaltauduttua taas kisakentille ja nyt suunnataan sitten seuraaviin kisoihin tammikuun alkupuolella, kun oma seura järkkää kisat Ojangossa. Ainakin on tuttu pohja siellä, eikä voi millään sitten selitellä epäonnistumisia pohjan liukkaudella ;)
Eilen oltiin Jipin kanssa Oreniuksen treeneissä ja typy osasi taas vaikka ja mitä! Kerron niistä treeneistä myöhemmin ja samalla sitten huomisista Niinun treeneistä, joihin ollaan Hugon kanssa menossa. Tarkoitus olisi myös laittaa tänne ylös vähän tavoitteita vuodelle 2015, mutta nyt ei ehdi, kun täytyy kiirehtiä hakemaan kuoharilasikäsiin ennen kuin vuosi vaihtuu :)
Hyvää Uutta Vuotta 2015 teille kaikille tv.Ritva
VastaaPoista