keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Testattu korvien toimintaa!

Otsikossa mainittu viittaa viime maanantaihin, jolloin kävin myöhemmin illalla koirien kanssa pitkän lenkin. Koirat pääsivät viilettämään vapaana, kunnes yhtäkkiä havaitsin, että kahden koirani sijaan puskasta rymistikin peräkanaa kolme olentoa. Ensimmäiseni juoksi pupu, tokana Jippi ja kolmantena Hugo. Hugo kurvasi pian luokseni, koska sille juoksevat jänöt eivät ole koskaan olleet minkäänmoinen kiinnostuksen kohde, eikä se nytkään selvästi tajunnut, mitä hauskaa pupun perässä pinkomisessa oli. Jippi sen sijaan oli aivan liekeissä ja sillä oli hurjan hauskaa päästessään pupujahtiin. Tämä olikin ensimmäinen kerta laatuaan, sillä aiemmin pupuihin on törmätty vain kytkettynä tai sitten ovat olleet niin kaukana, että ovat jääneet koiruuksilta huomaamatta. Hieman jo ehdin nähdä kauhukuvia siitä, että Jippi painelee metsän pimentoon pupun perässä, mutta onneksi ne korvat sitten tarpeen tullen löytyivätkin jostain. Pari kertaa sain aika päättäväisesti huutaa sen perään, mutta lopulta pentunen kaarsi kuuliaisesti takaisin luokseni saaden toki valtaisat kehut ja hyviä herkkuja palkaksi.Tuli siis testattua, että vielä ei ole täysi korvattomuus iskenyt Jippiin - toivotaan, ettei iskekään...

Sunnuntaina 11.1. käytiin Hugon kanssa kisaamassa kolmen startin verran agilitya. Tavoitteeksi ennakkoon asetin, ettei hyllytettäisi kaikkia ratoja. Noh, tämä tavoite täyttyi, mutta tulokset kyllä oli sitä luokkaa, ettei niitä ihan välttämättä tarvitse edes mainita. Ekalla radalla meno oli alkuun taas tahmeaa, mutta kunhan itse aavistuksen rentouduin, niin alkoi taas kulkea paremmin. Radalla tuli kuitenkin yksi kielto ja keppivitonen, kun Hugo haki avokulmasta tokaan keppiväliin. Tällä radalla tuli yliaikaa, mikä ei sinänsä ollut ihme ottaen huomioon valtavan empivän ja hitaan puomin alastulon, kiellon ja keppivirheen. Radan jälkeen aloin ihan tosissani pohtia, että mitäköhän tekisin niiden puomin kontaktien kanssa. Alastulokontakti on kovin hidas ja juuri ne vikat pari-kolme askelta ovat ne, joissa Hugo epäröi. Ollaan nyt jo aloitettu kontaktitreenit jo kertaalleen ihan nollasta ja tehty lukuisat kerrat täsmätreeniä etupalkalla, mutta siitäkään huolimatta edistystä ei ole juurikaan tapahtunut. Eli tällä hetkellä olisin kallistumassa ehkä ns. 4on-kontakteihin, joissa hyväksyn sen, että Hugo pysähtyy kaikki tassut puomilla ja vapautan, kun tassut on kontaktipinnalla.

Tokaan rataan olin jo kokonaisuutena tyytyväisempi, vaikkei ollut virheetön sekään. Siellä tuli yksi rima alas, kun Hugo ajautui takaakierrossa älyttömän lähelle rimaa. Tätä oli edeltänyt pitkä vauhtisuora, jonka alussa jäin jostain ihmeen syystä odottelemaan Hugoa putkesta, vaikka olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten liikkeelle. Minulla tuli siis suoran päässä olevaan ohjaukseen vähän kiire, minkä vuoksi tosiaan takaakierto-ohjaus oli tosi ontuva ja varmaan siis syy rimanpudotukseen löytyy huonosta ohjauksesta... Lisäksi kepeille lähestyttiin tiukasta avokulmasta, jonka tiesin olevan haastava meille, sillä Hugo hakee näissä helposti kakkosväliin. Niinpä yritin törkätä Hugon oikeaan keppiväliin blokaten tokaa väliä aiheuttaen sen, että työnsinkin sen keppien ohi. Mutta muilta osin hyppäri sujui melko kivasti ja oli jo vähän sujuvampaa menoa.


Vikalla radalla alussa oli putkelta tiukka käännös hypylle ja tässä pelkäsin Hugon ampuvan putkesta väärään suuntaan. Niinpä tämän ehkäistäkseni putken ajan huusin "Hugo täällä"-huutoja, mikä johti siihen, että Hugo sitten putkesta kuuliaisesti juoksi suoraan luokseni hypyn ohi... Tuomari ei antanut A:lta virhettä, muttei kyllä itselle radalla, eikä varsinkaan videolta katsottuna jäänyt yhtään epäselväksi, etteikö Hugo olisi loikannut räikeästi yli A:n kontaktin :/ Videolta näyttäisi jopa siltä, että harjan yli tuleva laukka-askel osui kohtalaisen nappiin eli ei ollut kyse mistään rytmitysongelmasta askelten kanssa, vaan ihan vain siitä, että Hugolla tulee ilmeisesti kiire perääni. Ennen keppejä tulee kielto takaakierto-niisto-ohjauksessa, kun Hugo empii liian pitkää hyppäämistä. Nämä ovat tosiaan juurikin niitä meille tosi vaikeita ohjauksia, sillä niissä yhdistyy se, että minä olen usein ohjaamassa väärässä paikassa ja se, että Hugo ajautuu takaakierroissa lähelle hyppyä, jolloin hyppääminen on vaikeata. Näihin kuitenkin saatiin Niinulla hiljattain hyviä vinkkejä, joten otetaan nämä ehdottomasti tehotreeniin! Radan tokavikassa putkessa (sininen mutkaputki) Hugo viihtyy kamalan kauan eli ilmeisesti kaatui putkessa.


Videoilta näkee myös, että Hugo vähän hakee hyppypaikkoja eli ei varmaan olisi pahitteeksi treenailla korkeudenarviointitehtäviä taas enemmän! Ollaan myös treeneissä hypitty melkeinpä vain 55 cm rimoin eli silloin tällöin varmasti 60 cm rimoja kannattaisi sijoitella radalle sinne tänne.

Kisat eivät menneet nappiin, eikä tuloksilla juhlittu, mutta koska ne ongelmakohdat tuntuu olevan melkeinpä aina radoilla samoja (keppien avokulmat, takaakierrot, kontaktit), niin tulee sentään sellainen fiilis, ettei pakka ole kaikilta osin levällään, vaan täytyy vain hinkata niitä ongelmakohtia ja saada sitä yleistä rentoutta itselle. Seuraaviin kisoihin on siis jo ilmoittauduttu. Tosin tämän tein heti näiden kisojen jälkeen ja vasta sen jälkeen on tullut havaittua treeneissä, että Hugo nyt kovin mielellään loikkii niitä A:n kontakteja yli. Otin vapaatreeneissä käyttöön siis taas ponnarin alastulolle, jolla sai tehokkaasti korjattua suoritusta. Näiden kisojen jälkeen kyllä otetaan taas tehokuuri juoksu-A-treenien osalta!

Hugon kanssa on tullut vapaatreenattua nyt mm. keppikulmia ja tosiaan se tiukka avokulma on osoittautunut hurjan hankalaksi. Ohjaamalla kepeille tosi tarkasti, Hugon kyllä saa oikeaan keppikulmaan tästäkin tulokulmasta, mutta haluaisin, että kaikki keppikulmat olisivat sen verran varmoja, ettei minun täydy ehtiä juuri tiettyyn kohtaan ohjaamaan kepeille. Niinpä lähdetään nyt treenaamaan itsenäisyyttä niihin avokulmiinkin. Viimeksi helpotin treeniä loiventamalla tulokulmaa ja näin saatiin hyviä onnistumisia. Nyt, kun sitten alan treenata niitä tiukkoja kulmia, taidan ottaa avuksi yhden ohjurin opastamaan Hugon oikeaan aloitusväliin.

Viime lauantaina 17.1. tehtiin pentutreeneissä ohjaukseen tulemisharjoitusta, joka oltiin saatu treenattavaksi Elina Jänesniemen koulutuksessa. Tällä kertaa Jippi tuli ohjaukseen jo ekalla toistolla ja sujui hyvin, vaikkakin tuli pantua merkille, että kaartaessaan ohjauksen kautta etupalkalle, kaari helposti valuu. Tähän treenikaveri muistutti Elinan neuvoneen, että tekeekin yhden täyden kierroksen jättäen ohjauksen ikään kuin päälle. Vasta tokalla kierroksella sitten vapautetaan pentu etupalkalle. Tämä ei ollutkaan ihan helppoa, sillä Jippi oli selvästi ehtinyt sisäistää sen, että vapautus etupalkalle tulee puolikkaan kierroksen jälkeen. Treenattiin tätä sitten niin, että minulla oli palkka kädessäni ja palkkasin sen ensin ohjauksessa pysymisestä ja vasta sitten vapautin sen etupalkalle. Tätä täytyy nyt treenailla ihan kotitreeninä lisää!

Toisena treeninä tehtiin ihan simppeliä vauhtiympyrää, jossa oli U-putket päissä ja kaksi hyppyä aina putkien välillä. Oletin, että voitaisiin rallatella ympyrää helposti, mutta putken jälkeiselle hypylle hakeutuminen osoittautuikin Jipille hankalaksi. Putken suu syötti vähän ulospäin, joten se ei meinannut millään lukita hyppyä, vaan kaahasi useamman kerran sen ohi. Helpotin tehtävää kääntämällä putken kohti hyppyä ja palkattiin hypyn jälkeen ja näin saatiin onnistumisia. Tuli kuitenkin huomattua, että pitää muistaa treenailla näitä ihan "simppeleitäkin" juttuja edelleen! Eli nyt täytyy taas ottaa useammin yksittäisten esteiden tarjoamisia ja esteelle hakeutumista palkan avulla.

Tiistaina 20.1. oli pitkästä aikaa VKK:n ohjattu toko Jipin kanssa. Ohjelmassa oli seuraaminen ja luoksetulo. Jipin seuraaminen on melko hyvää eli pääosin pitää hyvän seuraamisasennon ja -paikan, vaikka tokihan edelleen tehdään melko lyhyissä pätkissä. Nyt ollaan tehty myös seuraamista niin, että yhdistetään pysähtymisiä, jolloin olen avustanut Jipin perusasentoon. Treeneissä tehtiin tätä niin, etten imuttanut Jippiä siihen perusasentoon, vaan namikäsi vain oli passiivisena vasemman kyljen kohdalla ja tällöin istui nättiin suoraan perusasentoon. Näin siis saatiin vähän häivytettyä käsiapua, vielä kun se ei täysin ilman käsiapua suju, vaan tällöin perusasennosta tulee vino.

Perusasennot olivat melko sujuvia eli se edistäminen, mistä aiemmin kirjoitin, on vähentynyt. Havaitsin, että treenien loppupäässä edisti hieman eli ilmeisesti väsymyksen myötä keskittymiskyky laskee, jolloin tulee herkemmin tätä virhettä...? Täytyy siis perusasennoissa muistaa pitää toistomäärät pieninä, että saataisiin mahdollisimman paljon onnistuneita suorituksia.

Luoksetuloa tehtiin lyhyillä matkoilla (pari metriä etäisyyttä) ja harjoiteltiin vain sitä asentoa siinä ohjaajan edessä. Kouluttajalle kerroin, että Jippi tulee hienosti eteen mikäli minulla on kädet ikään kuin vatsan kohdalla, mutta mikäli kädet ovat sivuilla, se hakeutuu jommankumman käden puoleen. Saatiin vinkiksi kokeilla luoksetuloa niin, että palkka tuleekin suusta pudottamalla. Tällöin toivottavasti Jippi ei fokusoituisi niinkään käsiini, vaan automaattisesti alkaisi hakea nenää kohti kasvojani.

Loppuun tehtiin 2 min paikkamakuu. Välipalkkasin vain kerran eli hieman yli minuutin jälkeen. Tähän asti oli hyvässä sfinksiasennossa, mutta palkkauksen jälkeen vaihtoi kylkiasentoon. En ole tähän vielä kuitenkaan puuttunut, koska minusta tuntuu, että osittain tämä liittyy kropanhallintaankin eli se 2 min hallitusti yhdessä asennossa maaten on vielä haastavaa. Hieman välipalkkauksen jälkeen naapurikoira nousi ylös ja hiippaili muutamia askelia, jonka seurauksena Jippikin nousi epävarmana seisomaan. Sanoin "oho":n ja se palasi omatoimisesti makuuasentoon pysyen lopun ajan sitten rauhassa paikoillaan. Aiemmin Jippi on viereen palatessa pyrkinyt suoraan nousemaan ylös, mutta ollaan nyt tehty tämän suhteen kotitreeniä ja nyt se pysyikin jo maassa vierelle palatessani ja pääsin vasta käskystä ottamaan sen perusasentoon.

Tiistai-iltana suunnattiin vielä molempien koirien kanssa Juhan treeneihin. Jippi teki ratapätkää 7-18. Muurin jälkeen tein persjätön ja vähän epäilin, että hypylle 8 hakeminen voisi olla hankalaa. Jippi kuitenkin yllätti ja lukitsi hypyn hienosti! Putket 9 ja 10 oli tietysti hirmu hauskoja Jipin kanssa, mutta hypylle 11 kääntymistä sitten hetki hinkattiinkin :P Tein 10 jälkeen persjätön ja kun jo ajoissa kutsui koiraa, niin Jippi tuli persjättöön hyvin ja saatiin käännös tehtyä valumatta. Pussia tehtiin ensin pari kertaa niin, että kangasta pidettiin ylhäällä, mutta sen jälkeen sujui jo pitelemättäkin. Pussin jälkeen Jippi hakeutui herkästi hypylle 11, sillä pelkäsin kutsua koiraa pussin aikana. Sain kuitenkin neuvoksi aloittaa kutsumisen jo ajoissa ja toimikin sitten hyvin! Kutsumisesta huolimatta Jippi suoritti pussin suoraan ja kääntyi tiukasti vasta pussin suoritettuaan. Itselle meinasi olla todella vaikeaa ottaa koira mukaan hypyltä 16.... Olin aina kauhean tyytyväinen, että Jippi kääntyi pussista ja lukitsi hypyn 16 ja lähdin sitten vain koiraan katselematta kohti putkea 17 sillä seurauksella, että Jippi lukitsi väärän pään putkea, joka oli suoraan sen edessä edelliseltä hypyltä laskeuduttuaan. Hypyn 16 jälkeen sai siis kunnolla huolehtia, että koira lähtee ohjaukseen mukaan, jotta sen sai oikeaan päähän putkea. Loistotreenit Jipillä - oli kyllä taas niin pätevä pentu, etten voinut olla ihmettelemättä, että miten se osaa yhtä sun toista :)


Hugon kanssa treenatessa tuli huomattua, että se oli kaikkiaan jotenkin normaalia hitaampi/vetämättömämpi tänään treeneissä. Se kyllä teki innolla ja louskutti menemään tavalliseen tapaan, mutta oli jollain tavoin kuitenkin veto pois... Hyvät treenit saatiin kuitenkin aikaiseksi senkin kanssa. Kepeille kokeilin aluksi takaaleikkausta, mutta tässä oma liike tyssäsi liikaa, eikä Hugo lähtenyt hakemaan kepeille. Takaakierto-persjättö toimi siis edeltävälle hypylle paremmin. Putkelta 13 Hugo tuli useamman kerran jaloilleni, kun kaari hypylle 14 levisi ja jäin eteen. Sain neuvoksi tässä käydä hakemassa Hugo lähempää putkensuuta ja lähteä terävästi putkelta liikkeelle kohti 14, jolloin omalla liikkeelläni saan Hugon "vedettyä" oikealle linjalle. Ja kun vain sain tämän neuvon toteutettua oikein käytännössä, niin se toimi hyvin! Seuraava haaste oli hyppy 18. Pari kertaa Hugo alkuun irtosi hypyn jälkeen hypylle 11, sillä omasta liikkeestäni puuttui rytmitys. Kunhan vain maltoin putkella 17 odottaa Hugoa ja näin pääsin rytmittämään omaa liikettäni hypylle 18 selkeämmin, onnistui käännös. A:sta ei sitten oikeastaan sen enempää kuin, että ei toiminut... Yliloikkia tuli monta ja ainoa millä saatiin onnistuminen, oli A:n suorittaminen joko vauhditta tai sitten niin, että jatkettiin A:n jälkeen suoraan. Täytyy mennä siis tehotreenaamaan A:ta.. Ja pohdin sitäkin, ettei A:sta ehkä tule sikäli täysin valmista koskaan, että voitaisiin jättää apuvälineet täysin pois ja silti se toimisia aina. Eli jatkossa tulen varmaankin säännöllisesti käyttämään ponnaria alastulolla muistuttamassa koko ajan siitä oikeasta suoritustavasta, jolloin se pysyisi takaraivossa paremmin Hugolla ja näin A toivottavasti onnistuisi myös silloin kuin ponnari on poissa.

Katselin muuten rally-tokokalenteria ja vasta maaliskuun alkuun taitaa venyä Hugon seuraava rally-tokostartti. Ja sekin tietysti vain jos mahdutaan kisoihin. Täytyy siis olla taas haukkana ilmoittautumassa heti, kun ilmoaika alkaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti