Videolta näkyy, että turhaan varmistelen takaakierroissa ja päällejuoksussa.... Näköjään on jo tästä tullut niin paha päähänpinttymä, etten huomaa edes tekeväni sitä. Täytyy siis muistaa lopettaa turha peruuttelu päällejuoksussa ja lisäksi ihan turhaan ohjauksessa "kumarrun" törkkäsemään koiran takaakiertoon, kun se kyllä sinne lähtisi ilmankin. Parannettavaa on siis vaikka millä mitalla, mutta Jippi oli treeneissä hieno :) Yhden kerran varasti lähdöstä, ja seuraavalla kerralla ei meinannut uskaltaa lähtöluvallakaan lähteä liikkeelle :D Mutta onneksi jäi varastus vain kertaan... Videon loppupäässä treenattu pätkä, jossa piti saada koira hakemaan este itsestä pois päin, osoittautui jälleen haastavaksi. Tällaista pitäisi siis nyt treenailla ihan yksittäisenä treeninä palkan kera.
Keskiviikon peko-treeneissä meillä oli rakennusetsintää koulurakennuksessa. Jipin vuoron alussa heti kouluun sisään tultuaan se näki Laura-kasvattajan ja tavalliseen tapaan innostui tästä valtavasti. Lattia oli liukas kivilattia, ja Jippi selvästi säikähti alustan liukkautta sählättyään siinä innosta soikeana Lauran nähdessään. Koko treenin ajan Jippi olikin sitten oudon jännittynyt. Kesti hetken ennen kuin suostui kulkemaan lattialla ilman, että oli jännittynyt ja tämänkin jälkeen esimerkiksi portaat tuntui jänniltä. Tavallisesti Jippi ei ole alustoja kauheasti kammoksunut, joten tämä tuli itselle tosi yllätyksenä. Niinpä sitten illalla suuntasimme vielä vanhemmilleni käymään, missä pyysin isääni piiloutumaan kellarivaraston komeroon. Vein Jipin pimeään kellariin etsimään ja siellä kulki rauhallisesti pelkäämättä maalattua kivilattiaa lainkaan. Sukkuloi polkupyörien välissä ja uskaltautui ihan kellarin perälle.
Minulla oli töistä vapaata torstai ja perjantai, joten hyödynsin tätä vielä tänään reissaamalla Jipin kanssa bussilla Itikseen ja lisäksi Puhoksen Mustiin ja Mirriin. Bussiin Jippi tuli taas reippaasti. Hetkeksi stoppasi käytävällä, kun bussi nytkähti liikkeelle, mutta kunhna liike tasaantui, jatkoi matkaa. Makoili matkan ajan jaloissani seuraten kiinnostuneena ihmisiä, eikä siis näyttänyt mitenkään järin stressaantuneelta. Perillä käytiin Tallinnanaukiolla ihmettelemässä ihmisvilinää (kello oli neljä, joten oltiin liikkeellä melkeinpä ruuhka-aikaan). Skeittailijoita meni edestakas, mutta nämä eivät olleet jänniä. Ainoastaan yksi poika, jolla oli skeittilauta kädessä oli vähän outo Jipin mielestä (selvästikään Jipin mielestä se lauta ei kuulunut kädessä pidettäväksi!). Täytyy siis suunnata vielä joku päivä skeittipuistoon. Kuljettiin parit kiviportaat, eikä näissäkään kummempia ongelmia. Itiksessä sisällä oli aika samanalinen kivilattia kuin siellä koulussa keskiviikkona, joten oli hyvää treeniä. Jippi ei kuitenkaan tällä kertalla välittänyt lattiasta lainkaan, vaan kulki rentona kauppakeskuksen päästä päähän. Seuraavaksi suunnattiin vielä Mustiin ja Mirriin, jossa myöskään ei lattia herättänyt minkäänlaista jännitystä, vaan Jippi tuntui keskittyvän täysillä ympärillä oleviin herkkuihin sekä koiraan, joka oli myös päässyt mukaan ostoksille. Meidän matkaan Mustista ja Mirristä lähti juoksuvyö ja juoksuun tarkoitettu joustohihna, joten nyt, kun vetovaljaat (husky-valjaat) meiltä jo löytyikin, niin päästään treenaamaan canicrossia!
Pakitetaanpas hieman ajassa taaksepäin: Eilen oli Hugo taas treenaamassa Niinulla ja pakko sanoa, että ne treenit on nyt meille niin sopivia! Ekan yrittämän jälkeen sain taas palautetta, että ihan turhaan sorrun taas varmisteluun. Haluankin, että kouluttaja nyt potkii minut pois "mukavuusalueeltani" ja pakottaa luomaan luottamusta koiraan ja samalla sitten koiralle itsevarmuutta. Eilen taas päästiin vain esteelle 11, mutta treeni oli huikean hyvä! Keskityttiin siihen, että ohjaan kauempaa esteistä, lähetän rohkeammin ja uskallan ennakoida. Ja Hugohan osasi, kun vain annoin sen näyttää mihin se kykenee :)
Tänään aamulla olin Hugon kanssa metsälenkillä Kaija-kasvattajan ja Nepin kanssa. Käytiin ensin tunnin lenkki ja sen jälkeen treenailtiin esineruutua. Hugolle tämä on eka esineruutu aikoihin ja selvästi idea oli vähän Hugolta hukassa. Se yritti jäljestää kovasti tajuamatta, että miksi niitä jälkiä meni ristiin rastiin tehden hommasta toooosi hankalaa. Niinpä helpotettiin hommaa ja tehtiin Hugolle oma treeni. Tallattiinkin siis Hugolle ihan vain parin metrin levyinen pitkä kaistale, jolle jätettiin neljä lelua. Hugo lähetettiin hakemaan esineet yksi kerrallaan ja hienosti teki nyt töitä ja toi kaikki neljä esinettä. Tätä treeniä olisi nyt tarkoitus jatkaa vaikeuttaen hommaa vähitellen tuoden leveyttä vähän kerrallaan lisää.
Tänään illalla käytiin vielä Hugon kanssa lenkillä Sonjan ja Ofin seurassa - ollut siis Hugolle oikein kaverilenkkipäivä. Huomenna sen sijaan Hugolla on kevyempi päivä ja Jipillä on kahdet treenit: pentuagi ja lisäksi Wirneen porukan dobo-kokeilu!
Tänään illalla käytiin vielä Hugon kanssa lenkillä Sonjan ja Ofin seurassa - ollut siis Hugolle oikein kaverilenkkipäivä. Huomenna sen sijaan Hugolla on kevyempi päivä ja Jipillä on kahdet treenit: pentuagi ja lisäksi Wirneen porukan dobo-kokeilu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti