Facebookissa kiertää koirien selfie-haaste ja Jipin veli Nox haastoi Jipin, joten Jippi on päässyt julkaisemaan nyt kolmena päivänä kuvan itsestään :) Ja koska Jippi tahtoo viettää nyt oikein kunnolla aikaa parrasvaloissa, niin laitetaanpa nyt postaukset myös tänne :D
torstai 26. marraskuuta 2015
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Ja kaikilla oli niin mukavaa!
Jipin juoksut oli ja meni ja pöksykausi on siis ohi. Sen kanssa on treenailtu nyt agia ja tokoa - peko-treeneihin ei olla pariin viikkoon päästy. Agilityt on sujuneet kivasti ja jopa siinäkin määrin, että on tullut selailtua kisakalenteria! Kontakteista A ja keinu ei ole vielä kisakuntoisia, mutta hyppäreille voitaisiin uskaltaa :) Tässä alla pieniä pätkiä melkein parin viikon takaisista treeneistä Niinulla. Muita treenejä ei ole tullut kuvattua, joten harmi kyllä ei ole kuvamateriaalia....
Viime keskiviikkona meillä oli Maiju Korhosen yksäri ja vitsit, kun oli taas kivat treenit! Tehtiin ekaa kertaa Jipin kanssa vippausta ja kunnon leijeröintiä ja molemmat toimi! On ollut kiva huomata, että Jipin ohjautuvuus on parantunut selkeästi eli enää se valkkaile omatoimisesti esteitä, vaan kuuntelee selvästi paremmin ohjausta. Siltikin hakee esteet kivasti eli ei tarvi saatella. Vähän olen viikkotreeneissä saanut noottia liian varovaisesta ohjaamisesta eli siitä yritän kovasti päästä eroon :)
Torstaina käytiin vapaatreenaamassa A:ta ja puomia. A:lla käytössä on alastulolla boksi. Jippi osui hyvin boksiin joka kerta eli yhtään yliloikkaa tai askellusvirhettä ei tullut alastulolle. Ylösmenolla Jippi sen sijaan selvästi vielä hakee sopivaa rytmiä. Se päätyy aina harjan yli yhdellä laukalla ja saa näin ollen askeleet korjattua alastulolle, mutta ylösmenolla on välillä vähän rikkonaisia askeleita, jos Jippi ajautuu liian lähelle A:ta ponnistaessaan ylösmenolle. Kokeilin ponnaria maassa noin kolmen jalan päässä A:lta ja tällä sai hyvin askeleet osumaan A:lle.
Puomille tuli tosi hyviä toistoja. Tehtiin ehkäpä viisi toistoa ja kaikilla kerroilla eteni reippaasti kontaktille, stoppasi 2on2offiin ja vapautui vasta käskystä. Tein välillä selkeää vedätystä ja välillä taakse jäämistä ja hyvin jatkoi loppuun asti ja fokus oli eteen, kun oli apupalkkaaja käytössä.
Jipin kanssa ollaan tokoiltu nyt sekä ohjatusti että omatoimisesti. Omatoimitreeneissä ollaan treenattu paitsi alokkaan liikkeitä niin myös jotain ylempien luokkien liikkeitä. Merkin kierrossa on esiintynyt sitä, että kaarros leviää vauhdista johtuen ja tähän kokeiltiin sitä, että jätin palkan merkin taakse, jolloin Jipin täytyy pysähtyä taakse nappaamaan lelu ja siitä jatkaa sitten tiukasti luokse. Toimi hienosti eli täytyy tehdä tätä nyt jonkin aikaa ja testata sitten toimiiko myös ilman palkan jättämistä.
Kaukoissa ollaan tehty melkein poikkeuksetta avoimen versiota eli pidemmällä etäisyydellä ja etäisyys ei tunnu olevan ongelma. Jippi kuuntelee käskyt varman oloisesti ja edellisessä kirjoituksessa mainitsemani vinous on hävinnyt. Jäi arvoitukseksi johtuiko juoksuista vai jostain muusta, mutta joka tapauksessa nyt asennot on selvästi suorempia, joten huokaisen helpotuksesta :) Vähän meinasi tulla taas sitä ongelmaa, että takajalat teputtaa aavistuksen etenkin istumaannousuissa, mutta tähän tehosi nyt takapalkka hurjan hyvin, sillä tämän teputtelun sai kitkettyä tosi tehokkaasti sen avulla pois. Aiemmin takapalkka ei meinannut kaukoissa toimia, kun Jippi jäi jumiin siihen takapalkkaan, eikä oikein meinannut malttaa keskittyä ja tehdä suoria asentoja, mutta nykyään tuntuu toimivan!
Eilen olin Jipin kanssa Korrien koulutuksessa. Yhteensä meitä oli kuusi koirakkoa, joista jokainen treenasi puoli tuntia Riitan kouluttamana ja puoli tuntia Pekan kouluttamana. Me oltiin ensin Riitan koulutettavina ja aloitettiin seuraamisen "updatella". Oli kiva kuulla, että Riitankin mielestä seuraaminen on mennyt selvästi eteenpäin. Viimeksihän kyllä seurasi ihan kauniissa paikassa, mutta kontakti oli turhan eläväinen. Tähän on tullut nyt selvästi edistystä eli seuraa keskittyneemmin ja pitää selvästi paremmin kontaktia. Uutena pulmana sen sijaan meillä on edistäminen ja tähän kyselin vinkkejä. Kokeiltiin alkuun sitä, että tein tiheitä tempon vaihteluita normaalin ja hitaan kävelyn välillä. Tämä auttoi välittömästi ja edistäminen lakkasi. Kokeiltiin myös nopeita pysähdyksiä kesken askeleen, joissa Jipin on tarkoitus reagoida heti pysähtyen. Näissä alkuun poikkeuksetta jatkoi askeleen tai pari ennen kuin reagoi pysähtymiseeni, joten huomautin asiasta ja korjasin Jipin vierelleni. Tämäkin alkoi vähitellen toimia, mutta selvästi täytyy tehdä näitä useammin, jotta alkaa selkeämmin reagoida pysähdyksiin. Nythän usein teen pienen ennakoivan hidastuksen pysähdyksissä, mutta toki haluaisin näistä lopulta päästä eroon.
Seuraavaksi tehtiin peruuttamista. Jippi osaa peruuttaa edelläni pois päin minusta palkan jättämisen kautta eli jos minulla on nami kädessä ja pyydän peruuttamaan, niin se toimii. Se ei kuitenkaan mielestäni vielä osaa peruutus-käskyä, vaan peruuttaa enemmänkin sen vuoksi, että se on tajunnut saavansa namin vasta, kun se selvästi luopuu siitä. Niinpä tehtiin nyt peruuttamista edelleen luopumisen kautta, mutta hieman eri asetelmalla. Laitoin Jipin seisomaan seinän viereen ja laitoin namin sen eteen maahan. Itse olin Jipin vierellä kyykyssä rintamasuunta koiraa kohti. Siitä pyydin peruutusta ja kun se pakitti, vapautin sen maassa olevalle palkalle. Tästä sitten seuraava vaihe on mennä itse koiran vierelle ja seuruun omaisesti peruuttaa mukana.
Testattiin myös, että miten askelsiirtymät lähtee sujumaan. Oletuksena oli, että on haastavaa, koska aiemmin ollaan Riitan yksärillä todettu yhdessä, että Jipin kropanhallinta on vielä sikäli kesken, ettei se oikein täysin vielä hallitse takaosaansa. Nyt kuitenkin Jippi yllätti ja teki tosi kauniita sivuttaisaskelia askeltaen sekä etu- että takaosalla ristiin ja pitäen rintamasuunnan suorana. Toki siis avustin namilla, kun eihän se noita osaa, mutta yllätyin siitä, ettei homma mennyt poikittamiseksi, vaan oikeasti askelsi sivuttain.
Pekan treenipisteellä otettiin työn alle nouto. Kerroin, että meillä on se onglema, että Jippi saalistaa kapulaa ja demonstroitiinkin tätä yhden toiston verran, joka riitti Pekalle ongelman ymmärtämiseksi :D Kerroin myös, että toivoisin Jipille sellaista noutoa, että se kiertää kapulan taakse ja vasta paluumatkalla nappaa kapulan, jolloin saalistamista ei pääsisi tapahtumaan. Ja niinpä me lähdettiin treenaamaan tätä. Alkuun tehtiin täydestä matkasta niin, että heitin kapulan ja meninkin sitten itse kapulan lähelle. Kapulan edestä lähetin Jipin noutamaan ja ohjasin vartaloavuin Jipin kapulan taakse ja heti, kun se nappasi kapulan suuhun, palkkasin lelulla. Hyvin toimi! Tämän jälkeen treenattiin samaa niin, että riekutin Jippiä lelulla, pyysin lennosta irrottamaan ollessamme ihan kapulan vieressä ja siitä ohjasin sen kapulan taakse noutamaan. Heti, kun kapula oli suussa, palkkasin taas riekuttamalla ja siitä taas lennosta uudelleen kapulan taakse lähetys. Tämäkin toimi hyvin, mutta Jippi alkaa näissä helposti ennakoimaan eli päästääkin kapulasta ennen vapautusta irti. Täytyy siis itse olla tarkkana, ettei palkkaa sellaisista.
Tehtiin myös ohjatun noudon alkeita, kun ei ikinä olla noita tehty. Tähän saatiin vinkiksi treenata heti alkuun kolmiomaista treeniä, että koiralle painuu heti lihasmuistiin se, että kapulalle lähdetään tietyssä kulmassa takaviistoon, eikä se opi tekemään loivaa kaarrosta kohti kapulaa. Nyt tehtiin niin, että ensin Pekka vei lelun etuviistoon vasemmalle ohjaajasta katsottuna ja Jippi oli vielä perusasennossa vieressäni. Tässä sanottiin ensin koiralle virittelysana "ohjattu", jolla pyritään siihen, että koira oppii, että tuolla käskyllä sen tulee luopua katsekontaktista ja seurata liikkuria sen viedessä kapulat. Nyt tässä avustettiin siten, että Pekka selkeästi näytti lelun Jipille ja varmisti, että Jippi seurasi häntä, eikä pitänyt kiinteää kontaktia. Alkuun lähetin Jipin lelulle suoraan perusasennosta (nyt käskynä nouda, koska ei haluta sotkea tähän "tuo"-käskyä vielä, kun noutokin on vasta työn alla), mutta sitten seuraavalla kerralla veinkin Jipin käsiavusteisesti merkin taakse seisomaan (merkille lähetystä ei ole vielä Jipille opetettu) sen jälkeen, kun se oli nähnyt Pekan vievän lelun vasemmalle etuviistoon ohjaajasta katsottuna. Lähetin käsimerkin + "nouda"-käskyn avulla lelulle ja haki hienosti. Lopuksi kokeiltiin vielä toiselle puolelle samaa, mutta Jippi lähti silti noutamaan ohjaajasta vasempaan, vaikka oli kyllä seurannut sitä, kun Pekka vei lelun toiselle puolelle. Se yritti kurvata sitten lelulle käytyään ensin väärällä puolella katsomassa tyhjää paikkaa, mutta pyysin jättämään ja tehtiin uusiksi. Ei onnistunut vieläkään, joten seuraavaksi tehtiin niin, että en ollutkaan Jipin edessä lähettäessäni, vaan otin muutamia askeleita lelun suuntaan ja lähetin sieltä. Nyt onnistui. Saatiin läskyksi treenata näitä niin, että tosiaan aina tekee jokaisena treenikertana molemmat puolet. Lisäksi haluan lisätä käskyyn suunnat selkeyttämään hommaa entisestään. Vinkiksi sain käyttää käsimerkkejä suoraan sivulle ohjatun noudon tapauksessa, kun noutamaan lähetetään koirasta takaviistoon ja puolestaan käsimerkkejä "vartalon yli" ikään kuin ristiin silloin, kun lähetetään koirasta etuviistoon eli EVL:n merkin kierto-nouto-hyppy-hässäkässä. Seuraava treenivaihe on sitten se, että lisätään ne kaksi muutakin esinettä, mutta ensin niin, että ne väärät on jotain ei-niin-mieluisia eli ei leluja. Lopulta sitten on kolme samanlaista lelua ja sitten toki vaihdetaan lelujen tilalle kapulat.
Hugon kanssa ollaan rally-tokoiltu, mutta sen lisäksi ollaan nyt yritetty doboilla kotona pari kertaa viikossa lihaksiston vahvistamiseksi. Se on jännä miten innoissaan Hugo onkaan, kun dobo-pallon kaivaa esiin! Normaalistihan se jonkun verran jännää epävakaita alustoja, mutta doboillessa ei häiritse pallon huojunta yhtään.
Rally-tokoillessa ollaan nyt hetkeksi jätetty taas ylempien luokkien liikkeet ja keskitytty taas avoimen juttuihin. Hugo on rallyn myötä alkanut edistää seuraamisessa ja ollaan nyt tehotreenattu taas seuraamisen oikeaa paikkaa. Olen ottanut tähän takapalkan käyttöön eli jätän lelun lähdössä jo Hugon taakse ja seurautan, kunnes Hugo hakee oikean paikan ja vapautan sitten lennosta takapalkalle. Toimii tosi hienosti ja muutosta on alkanut tulla lyhyessä ajassa :) Vasemmalle käännöksetkin tuntuu aavistuksen helpommilta silloin, kun Hugo ei koko ajan kulje hieman edelläni! Jee!
Viime maanantaina Hugo pääsi agilitytreenihinkin ja tehtiin rataa 30 cm rimoin ja vitsit, kun Hugolla oli draivia ja se imi esteille yllättävän hyvin. Maltoin välillä jopa pysyä riittävän kaukana esteistä ja siltikin Hugo haki esteille kivasti. Kontaktit jätettiin tekemättä, kun tarkoituksena oli käydä vain pitämässä hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin! Ainakin tällaisia treenejä aiotaan käydä jatkossakin tekemässä. Maksirimoin treenaamista ja kisoihin tähtäämistä täytyy pohtia, kun tuntuu, että se johtaa vain säännöllisiin jumituksiin. Eihän se Hugo kuitenkaan agilityssa sitä kisaamista kaipaa, eikä itse pohdi sitä, että minkä korkuiset rimat treeneissä on, vaan tärkeintä olisi, että päästäisiin pitämään yhdessä hauskaa treenien merkeissä :)
Eilen Hugo ja minä oltiin Kaija-kasvattajan kanssa lenkillä ja oli kyllä taas niin liikkistä, miten innoissaan Hugo ja Neppi oli toistensa näkemisestä. Hugo yritti pariin kertaa ihan tosissaan saada Neppiä leikkimään ja kerran Neppi innostuikin rallaamaan ympäri metsää, vaikka yleensä ne lähinnä kuljeskelevat yhdessä, eivätkä niinkään leiki.
Piti lisäillä pari valokuvaakin, muta nyt en ehdi, joten käyn laittamassa ne tekstin kylkeen myöhemmin! Tosin taas vain huonolaatuisia kännykkäkuvia, kun edelleenkin ulkona niin ankeaa, ettei ole tullut kameraa pahemmin ulkoilutettua...

tiistai 10. marraskuuta 2015
Syytän pimeyttä blogihiljaisuudesta
Blogipäivitykset tosiaan laahaa perässä, mutta yksi suuri syy tähän on se, että lähes jatkuvan pimeyden takia ei koirista tule otettua valokuvia/videoita ja koska kuvattomia postauksia on tylsää tehdä, on blogi jäänyt vähemmälle huomiolle... Kirjoittelen nyt jotain kuulumisia tänne kuitenkin :)
Hugon kuulumiset
Hugolla on ollut selkäjumia ja siitä syystä annoin sille viikon tulehduskipulääkekuurin ja käytin fyssarille. Kipulääkkeet selvästi helpottivat, sillä irvistely selkää käsitellessä loppui, kun lääkekuuria oli mennyt pari-kolme päivää. Tämän jälkeen käytiin sitten vielä fyssarilla, jossa löytyi tosiaan lanneselästä oikealta puolelta ja rintarangan loppuosasta tiukkoja kohtia, mutta aukesivat kuitenkin! Nyt ollaan sitten Hugon kanssa taas aloitettu säännöllisemmät jumppailut. Sillähän on lihaksisto melko heikohko ja varsinkin selän lihakset ei meinaa ihan normaalilla liikunnalla pysyä riittävän vahvoina, vaan se vaatii säännöllistä jumppaa ja venyttelyä, jotta pysyy kunnossa. Pitkään selkä on ollut hyvässä kunnossa ja tästä syystä olen vähän laiskistunut selän jumppailujen kanssa, mutta nyt tuli hyvä muistutus siitä, ettei niitä parane jättää tekemättä. Niinpä tasapainotyyny ja dobo-pallo on kaivettu taas esiin ja jumpat on aloitettu :) Kipulääkekuuri päättyi nelisen päivää sitten ja ainakin toistaiseksi minkäänlaista kipuilua ei ole selässä esiintynyt eli toivotaan, että jumit saatiin tosiaan kunnolla avattua ja jumpalla saataisiin pidettyäkin ne poissa.
Hugon kanssa ollaan nyt oltu pari kertaa pois agilitysta, mutta muutoin ollaan jatkettu aika normaalia elämää. Ollaan lenkkeilty (vaikkakaan ei nyt kipulääkekuurin aikaan käyty riehumislenkeillä) ja treenailtu rally-tokoa. Harmi kyllä, ensi sunnuntaille suunniteltua rally-tokokisa joudutaan Hugon kanssa jättämään väliin, koska kipulääkekuurin takia sillä on taas kuukauden doping-karenssiaika eli kisakielto.
Kauheasti tekisi mieli kokeilla Hugon kanssa nose workia, mutta kursseja on vielä aika vähän tarjolla ja tuntuvat täyttyvän aika nopeasti, joten vielä ei ole osunut kohdalle sopivaan ajankohtaan olevaa kurssia, jolla olisi tilaa. Niinpä päätinkin kysellä agiseurasta muita kiinnostuneita ja koska innokkaita vaikuttaisi löytyvän kasapäin, niin taidetaankin laittaa oma ryhmä pystyyn ja ottaa sitten joku meitä kouluttelemaan :) Kivaa!!
Jipin kuulumiset
Jippi on nyt tuurannut Hugoa maanantain agitreeneissä eli sillä on ollut kahdet ohjatut agitreenit viikossa. Tästä johtuen ei olla juurikaan nyt viitsitty vapaatreenailla agilitya, koska tulisi junnulle liikaa treeniä... Sikäli harmi, että kovasti tahtoisi treenata juoksu-A:ta ja keinua, mutta toisaalta ei niillä kiire ole, joten tosiaan nyt on jätetty nuo kontaktien hinkkaamiset vähemmälle. Keppejä ja puomeja tulee treenailtua ratatreenien ohella, mutta toki niitäkin olisi hyvä jossain vaiheessa päästä treenaamaan ihan yksittäisinäkin taas. Muttei voi ahmia liikaa treenejä, joten näillä mennään :)
Tässä vähän katsauta treenattuihin tokoliikkeisiin:
Olen nyt vasta hiljattain tajunnut, että seuraamisessa on tullut edistystä. Kontakti ei rakoile enää pahasti, vaan oikeastaan enää silloin, kun jotain häiriötä tulee matkan varrelle (esim. treenikaverin palkka lentää sivussa tms.). Tästä tulikin mieleen, että nyt pitäisi alkaa lisätä häiriön määrää seuruuseen eli ottaa treenikaveri avuksi häiriköimään ja vaatia siltikin kontaktin pysymistä. Käännökset oikealle ja vasemmalle toimii aika kivasti, mutta täyskäännös on edelleenkin mielestäni liian väljä. Tekee tosi paljon paremman käännöksen, kun palkkaa heti käännöksen jälkeen eli näitä pitäisi nyt tehdä tehokuurina.
Luoksarista (ja samalla myös estehypystä) on tullut melko varman oloinen liike eli Jippi tulee vauhdilla luokse ja tekee yleensä nätin käännöksen sivulle hyvään perusasentoon. Välillä tekee pienen hypähdyksen kääntyessään sivulla, mutta yleensä malttaa kääntyä tassut maan pinnalla :D
Kapulanpito on oikea on/off-liike. Kyllähän se joka kerta kapulaa pitää sen vaaditun ajan, mutta koskaan ei voi tietää, minkälainen pito on tulossa. Välillä Jippi pitää kapulaa ihan rauhassa melko nätissä otteessa suussa, mutta sitten usein esiintyy pureskelua juuri kuin se on ottanut kapulan suuhun. Pureskelu kyllä rauhoittuu parin sekunnin päästä, mutta kuitenkin haluaisin tuosta pureskelusta eroon.... Täytyy seurata miten tämä homma kehittyy noutoa tehdessä. Yleensä noudossa pito on ollut kauniimpi eli sikäli en ehkä tee tästä suurta ongelmaa, jos se poistuu siirryttäessä alokkaasta avoimeen :) Noudossa sen sijaan ongelmana on se, että Jippi lähestyy kapulaa turhan saalistavasti eli saattaa tassuilla huitasta sitä ennen kuin iskee siihen kiinni. Meillä on onneksi tulossa Korrien toko-koulutus reilun viikon päästä eli tähän aion kysyä siellä neuvoja.
Kaukot on myös sellainen edestakas seilaava liike.... Alkujaanhan meillä oli tosi isoja ongelmia sen kanssa, että Jippi hypähti herkästi aavistuksen eteenpäin istumaannousujen yhteydessä. Tästä päästiin eroon aloittamalla opettaminen uudella käskyllä ihan alusta ja tämä ongelma ei ole ainakaan toistaiseksi palannut (kopkopkop). Sen sijaan nyt pariin otteeseen on esiintynyt sellaista ongelmaa, että Jipin asennot ovat hieman vasemmalle (koirasta katsottuna) vinoja. Tätä esiintyi aiemmin jonkin aikaa, mutta siitä päästiin eroon, mutta nyt ongelma on palannut. Tuntuu oudolta, että se vinous on aina samansuuntaista ja epäilisinkin jotain jumia tms, mutta kun Jippi oli käynyt juuri fyssarilla kaksi päivää ennen kuin vinoutta alkoi näkyä. Juoksut alkoivat tuohon samaan syssyyn, joten päätin pitää kaukoista tauon ja juoksujen jälkeen otetaan tehokuuri kaukoihin, mikäli ongelma yhä on olemassa. Sen sijaan ollaan aloitettu seiso-maahan-seiso -vaihtojen treenailu kotioloissa namiavulla. Kyllähän me tätä hissiliikkeen opettamista kokeiltiin jo muutama kuukausi sitten, mutta silloin kroppa oli vielä kovin eläväinen (ei sillä, on se sitä edelleenkin :D), joten oli ihan mahdotonta saada takajalat pysymään paikoillaan vaihdoissa. Niinpä hautasin ne treenit vielä toviksi. Vaikuttaisi olleen ihan järkevä päätös, koska nyt muutamaa kuukautta myöhemmin homma toimii selvästi paremmin. Nyt namiavuin saadaan tehtyä siistejä vaihtoja, joissa takajalat pysyvät seisomaan noustessa paikoillaan. Maahanmennessä kovin herkästi Jippi ihan aavistuksen siirtää jalkoja allaan "parempaan asentoon", mutta täytyy nyt seurailla, että väheneekö tämä vai lisääntyykö ja keksiä sitten tarvittaessa tähän pulmaan jotain ratkaisuja.
Jäävistä ollaan treenattu nyt maahanmenoa ja seisahtumista ja molemmat valtaosin ok. Maahanmenot on minun makuun riittävän nopeita ja siistejä, mutta seisahtumisissa toistojen myötä alkaa tulla aavistuksen ehkä perään valumista. Ei useita askelia, mutta kuitenkin niin, että vähän empii sen pysähtymisen kanssa. Nyt siis ollaan otettu näihin paljon takapalkkaa käyttöön, koska tuntuu siltä, että hipsiminen tulee ihan siitä palkan odotuksesta, kun sitä ei vielä ekalla toistolla esiinny. Istumisissa vaatii vielä käsiavun, jotta istahtaa, mutta näitä ei kyllä ole kauhean montaa kertaa tehtykään, eikä nyt pitkiin aikoihin lainkaan. Otetaan nämä omaksi treenikseen sitten, kun ollaan ensin tuo seisominen saatu hinkattua kuntoon.
Paikkiksissa saa edelleenkin keskittyä siihen, että Jipillä olisi oikea mielentila. Yksin treenatessa sujuu pidemmätkin paikkikset ongelmitta, mutta jos tehdään kavereiden kanssa, niin Jippi helposti alkaa tylsistyä, mikä näkyy pienenä levottomuutena (ympärilleen pälyily) tai pahimmillaan piippailuna. Piippailua ei ole nyt esiintynyt, mutta viime kerralla sitten sitä taas kuulu ja olin kyllä niin harmistunut itseeni, sillä olin ottanut Jipin paikkikseen suoraan autosta treenattuani ensin Hugon kanssa. Jippi oli jo valmiiksi hurjan kierroksilla, kun oli joutunut katsoa, kuinka Hugo pääsee treenaamaan ja sitten menin ja otin sen suoraan paikkikseen (ja vieläpä juoksupöksyt jalassa, jotka nekin aiheutti Jipille keskittymisvaikeuksia, kun piti törkkiä niitä pöksyjä). Eli olisi pitänyt ehdottomasti tajuta jättää tuo paikkis tekemättä, mutta jälkikäteen on paha enää mennä tilannetta korjaamaan. Ensi kerralla vain sitten täytyy taas keskittyä siihen, että Jippi on hyvässä moodissa, kun mennään paikkikseen. Edelleenkään se ei ole ikinä lähtenyt liikkeelle eli tietää kyllä mitä sen kuuluu tehdä, mutta tylsä liike se sen mielestä selvästi on....
Merkinkiertoa treenattiin jokin aika sitten ja tekee ihan rivakoita kiertoja empimättä, mutta käännös valuu kyllä minun makuun liikaa takaisinpäin kääntyessä. Täytyy alkaa palkalla vahvistaa tiukempaa kaarrosta, jottei nyt ihan valtavaa kaarrosta tekisi. Jipin on vaikea hyväksyä sitä, että pitäisi malttaa ottaa kaarros vähän rauhallisemmin, kun sillä tulee niin kaamea kiire ohjaajan luokse palkalle ja siksi ei kykene tiukkaan kurviin.
Ruututreenit ovat sikäli edenneet, että Jippi tietää, että sen täytyy päätyä nauhojen sisään (mitä nyt eilisissä treeneissä yhtäkkiä tarjosikin merkinkiertoa ruudun kulmakartiolla :D ), mutta herkästi lähtee valumaan kohti etunauhaa eli stoppaa liikkeensä oma-aloitteisesti heti nauhan ylitettyään, vaikka pitäisi pysähtyä myöhemmin ja vasta käskyllä. Eilen paikkailin tätä niin, että kun Jippi juoksi ruudun etuosaan, annoin vapautuskäskyn lennosta ja heitin lelun ruudun taakse eli Jippi saikin juosta ruudun läpi. Pari tosi näyttiä stoppia hyvään kohtaan ruudussa saatiin aikaiseksi, mutta tosiaan täytyisi tässäkin nyt miettiä miten edetä. Apupalkkaaja olisi hyvä noissa läpijuoksutreeneissä, koska nyt tuntuu siltä, että Jippi ennakoi vahvasti minulla sijaitsevaa lelua, että siksi kääntyy jo etunauhalle kyttäämään lelua. Eli jos lelu ei olisikaan minulla, vaan ruudun takana seisovalla apupalkkaajalla, niin ehkä Jipin ajatus saataisiin siitä ruudun etuosasta pois. Pitää ehkä myös kysellä kouluttajilta neuvoja tähän. Jippihän kyllä korjaa paikkaansa eli jos se stoppaa etuosaan ja annan uuden käskyn, niin pääosin siirtyy kyllä ruudussa parempaan paikkaan, mutten haluaisi opettaa siihenkään, että aina joka kerta tulee korjaus ja sitten siitä palkka. Eli ehkä niin, että korjauksesta tulee pelkät kehut, mutta superpalkka sitten vain siitä, kun tekee kerralla oikein. Täytyy pistää mietintään....

torstai 5. marraskuuta 2015
Hei me juostaan!
Ja otsikko ei nyt viittaa Jipin meneillään olevaan juoksuaikaan :D Joskus pari vuotta sitten viimeksi yritin käydä juoksulenkillä Hugon kanssa, mutta melko pienen juoksumatkan jälkeen oli aina pakko todeta, ettei hommasta tule mitään. Hugo ei touhua arvostanut ja osoitti sen roikkumalla hihnassa, hidastelemalla ja hillumalla. Tiedän, että olisin saanut sen todennäköisesti opetettua juoksulenkkeilyyn, mutta oma kärsivällisyyteni ei siihen riittänyt, joten luovutin. Sittemmin Jipin tultua on tullut välillä käytyä Jipin kanssa juoksemassa, koska se juoksulenkkeilee aika nätisti. Kuitenkin valitettavan epäsäännöllisesti tätä on tullut tehtyä, kun se vaatisi aina sen, että lenkitän koirat erikseen... Tänään olin koirien kanssa lenkillä ja sain hassun päähänpiston. Päätin kokeilla pätkän juoksemista. Annoin tarkoituksella Jipin ravata edellä ja Hugo sen perässä vierelläni. Ja hitsit, sehän toimi! Välillä hihna eksyi Hugon suuhun, mutta irroitti käskystä ja jatkoi nätisti ravaamista. Tällä lenkillä juostiin vasta noin 10 min pätkä, kun vasta loppuvaiheilla keksin tätä kokeilla, mutta nyt kun homma kerran sujuu molempien koirien ollessa mukana, niin täytyy kyllä ottaa tavaksi!
Jipin juoksuja on nyt takana tasan kaksi viikkoa ja täytyy taas sanoa, että on tämä ollut melko helppoa. Pöksyjä ei tarvitse pitää kuin treeneissä ja Hugo ei käyttäydy Jipin kanssa mitenkään normaalisti poikkeavasti, joten ei ole tarvinnut taaskaan niitä pitää erillään. Jippi ei vieläkään osoita tokista juoksuista huolimatta suuria aikuistumisen merkkejä eli esimerkiksi sen perään vinkuvien poikien käytöksen syytä se ei yhtään vaikuta tajuavan, vaan pistäisi mielellään leikiksi. Tärppipäivistä on paha mennä taaskaan sanomaan mitään, sillä Jipin käytls ei ole juoksujen myötä juuri miksikään muuttunut.
Tämä oli vain tällainen pikainen päivitys - täytyy yrittää ehtiä jossain vaiheessa kirjoitella meidän treenikuulumisiakin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)