Epämukavuusalueelle joutuminen tuli tarpeeseen

Viime sunnuntain NAS-pilottileiri (jossa olin siis taas tuuraajana) ansaitsee ihan oman postauksen, koska se antoi niin hurjasti ajateltavaa. Eli täältä pesee.

Ensimmäisenä vuorossa Leena Inkilän kontakti- ja keppitreenit, jossa kellotettiin kunkin esteen suoritusta ja katsoen, miten nopeuteen vaikuttaa se, että vedätänkö Jippiä vai jäänkö taakse. Puomilla suoritusnopeus oli vedättämällä parhaimmillaan 1,98 s ja taakse jäämällä muistaakseni joku 2,1 s (saan tarkat ajat tietoon myöhemmin, kun en ottanut niitä suoraan treeneissä ylös). Ei siis nopeudessa suurtakaan eroa, mutta huomasi, että Jippi ihan aavistuksen vinotti kontaktilla silloin, kun jäin taakse. Ei hurjasti, mutta kuitenkin selvästi. Tähän saatiin hyviä vinkkejä eli lähdetään nyt työstämään sitä suoraan etenemistä huolimatta minun sijainnista. Olen eteen fokusoimista treenannut puomilla oikeastaan lähinnä siten, että olen käyttänyt etupalkkaa silloin, kun jään selvästi taakse. Jippi kuitenkin herkästi jää kiinni palkkaan eli suoritus hidastuu, jos palkka on näkyvillä. Näkyvän palkan häivyttäminen tuntuu lisäksi jotenkin haatavalta, joten saatiin onneksi uudet ohjeet. Nyt siis tehdäänkin treeniä niin, että juoksutan Jippiä alkuun ihan vain pelkkää alastuloa niin, että jään itse siihen lähtökohtaan paikoilleni ja odotan, että Jippi etenee 2on2offiin ja katse on eteen. Tästä sitten heitän palkan Jipin eteen ja vapautan sesn palkalle. Ja sitten samaa aletaan tehdä kokonaisella puomilla eli taas seison itse selvästi takana ja annan Jipin tarjota oikeaa asentoa kontaktilla ja katseen suuntaa eteen. Tämänlaistahan treeniä tehtiin silloin, kun vasta opeteltiin puomia, mutta jotenkin kummasti on unohtunut kokonaan tämän treenaaminen sitten, kun saatiin puomi ratakuntoon. Myöskään keinulla nopeudessa ei ollut juuri eroa (kesti noin 1 s) huolimatta siitä, olenko edessä vai takana, mutta vinous oli jopa huomattavampaa kuin puomilla silloin, kun jäin taakse. Eli samoja treenejä sitten myös keinulle - tosin Leena sanoi, että todennäköisesti ongelmaan puuttuminen puomilla parantaa automaattisesti myös keinun suoritusta.

 A:lla ei tehty taakse jäämistä ollenkaan, koska kerroin kisoissa ilmenneistä ongelmista tämän suhteen ja saimmekin sen sijaan treenivinkkejä tähän. Lisäksi myös vedättäessä Jippi nyt teki aika kontaktin yläosaan osumat, vaikkakin kyllä selvästi osui. Myös tähän saatiin treenivinkkejä, jotta saataisiin aavistuksen alemmas sitä osumakohtaa. Tavoitteena ei suinkaan ole saada osumakohtaa keskelle kontaktipintaa, vaan ihan vain sen verran alemmas, että edes "vahingossa" tai huonolla lähestymisellä se laukka ei kutistu niin, ettei se sitten osuisikaan. Kepeillä myöskään ei ollut selkeää eroa nopeudessa huolimatta minun sijainnista - huippua! Tosin kepeillä Leena bongasi, että Jippi joutuu tekemään aika paljon töitä, jotta saa rytmin säilytettyä loppuun asti eli voi olla, että se on esim. sen verran toispuoleinen, että se ponnistaa toisella puolella voimakkaammin kuin toisella ja tämä näkyy sitten pienenä rytmin hakemisena kepeillä. Saatiin vinkiksi videoida keppisuorituksia edestä/takaa ja katsoa hidastettuna, että onko se symmetrinen molemmin puolin keppejä.

Tokana vuorossa oli ohjaajan fysiikkatreenit. Alkulämppänä oli vanhaa kunnon hippaa, mutta niin, että alueena oli vain pienehkö neliö ja hipaksi jäi aina, jos hippa onnistui koskemaan kädellä selkääsi. Eli tässä korostui peruuttavat liikkeet ja nopeat suunnanmuutokset ja näin treenattiin siis niitä liikkeitä, joita agissakin tulee paljon tehtyä. Lämpän jälkeen oli hauska versio viivajuoksusta. Juostiin tötsien välejä aina niin, että juostiin kaksi väliä eteen ja yksi taakse, kunnes päästiin tötsärivin loppuun, mutta lisämausteena oli se, että kuvioon otettiin mukaan "koira", joka oli siis ihminen, joka koiran tavoin juoksenteli ohjaajan ympärillä ja oikein yrittämällä yritti päästä tötsien välejä juoksevan "ohjaajan" selän taakse. Ja puolestaan ohjaajan tehtävänä oli pitää tämä "koira" koko ajan näkökentässään ja rintamasuunta "koiraa" kohti. Ei muuten ollut ihan helppoa koko ajan keskittyä siihen, ettei "koira" huku ja samalla sitten kuitenkin pystyä juoksemaan niitä kaksi eteen-yksi taakse-kaksi eteen-yksi taakse välejä. Hieman meinasi mennä sekaisin, että montako väliä tulikaan juostua :D Ja vikaksi vielä oli agia ohjaten toisia leiriläisiä eli saatiin jokainen oma ratapiirros, jossa oli tarkoitus tehdä siivekkeitä kiertämällä annettu rata ilman, että ohjataan missään vaiheessa takaa. Koirana toimiva treenikaveri sitten yritti olla mahdollisimman nopea ja suorittaa ohjaajan ohjausten mukaista rataa tietämättä todellista ratapiirrosta. Oli hauskaa ja hyödyllistä treeniä. Noissa treeneissä saa aina perspektiiviä siihen, että minkälaista se koiran homma siellä agiradalla on. Ei helppoa lainkaan ja ihan käsittämätöntä, miten ne pystyy tehdä käännöksiä niin älyttömän nopeasti, kun meillä ihmisillä ne siivekkeenkierrot on kyllä ihan hirveän vaikeita suorittaa ilman, että vauhti merkittävästi putoaa.

Iltapäivän treeneissä oli ensin vuorossa Teemun ratatreeni. Radalla oli useita potentiaalisia putkiansoja ja kerroinkin sitten heti alussa tämän huolenaiheeni Teemulle. Kerroin siitä, että meillä on tullut jonkinasteinen ongelma siitä itsenäisestä putkiin irtoamisesta. Kuulosti todella lohduttavalta, ettei tämän ongelman tarvitse olla valtava ongelma, kun tosiaan asiaa auttaa se, että vain erottelee koiralle riittävän selkeästi, että milloin sinne putkeen halutaan mentävän ja milloin ei. Hyvä esimerkki tulikin sitten kesken treenin, jossa piti hypyltä irrottaa koira aika kauas putkeen, jonka vieressä oli kepit. Ratapiirroksessa tämä putki siis numero 18. Itsellä oli kiire ohjaamaan hyppyä 19, joten tein hätäsen ohjauksen about kohti putkea ja oletin, että se sillä lähtee irtoamaan putkeen. No ei irronnut, vaan lähti hakemaan kepeille. Ja toistin vielä saman mokan, vaikka oli sanottu juuri, että muista huolellinen ohjaus putkeen. Ja kun tämän saman toistin ja kysyttiin, että no teitkö muka huolellisen ohjauksen putkeen, niin vastasin jotakuinkin, että no en tehnyt, koska olen tottunut, ettei Jippi tarvitse niin kauhean selkeää ohjausta putkeen, kun se irtoaa sinne joka tapauksessa. Ja nämä sanat sanottuani ääneen tajusin, että aletaan olla ehkä ongelman ytimessä. Siis ohjaan sinne päin ja oletan, että sen myötä Jippi tajuaa irrota putkeen ja sitten toisaalla olen kauhean ymmälläni, että miksi se hakee ylimääräisiin putkiin, vaikken sinne ohjannut. Pienestä, mutta sitten kuitenkin niin suuresta asiasta kyse. Nyt siis minun itseni on tehtävä selkeä ero omiin ohjauksiini putkien kanssa. Lakkaan huitasemasta vähän sinne päin halutessani Jipin putkeen (vaikka se useimmiten tällä hetkellä sinne irtoaisikin) ja alan kertomaan sille selkeämmin, kun haluan sen putkeen. Jos Jippi oppii luottamaan, että putkeen ohjaus on aina selkeä, niin ehkä sen ei tarvitse tehdä niitä omatoimisia valintoja mennä putkeen, kun se voi luottaa siihen, että mikäli minä sen sinne putkeen haluan, niin kyllä minä sen sille selvästi sitten kerron.

Ehdittiin radalla esteelle 20 treenin aikana. Eniten aikaa vierähti kohdassa 7-9. Todella herkästi meinasi käydä niin, että kiirehdin itse kasin takaakierto-ohjauksen kanssa ja Jippi pääsi hyppäämään jo seiskan pitkäksi ja siitä oli hankalaa saada ohjattua takaakiertoon kasille. Ja sitten, kun sain takaakierron tehtyä (alkuun Jippi ajautui siis kasin etupuolelle) jäin ihan liiaksi aikaa odottelemaan, enkä meinannut millään ehtiä päällejuoksussa tarpeeksi edelle niin, että olisin ehtinyt tekemään 8-9 väliin japanilaisen. Lopulta saatiin tämäkin onnistumaan, mutta mitenkään kovin luontevasti se japski ei kyllä itseltäni tuohon irronnut, kun esteiden väli oli niin pieni, että sokkarit piti kääntyä just oikeaan aikaan tai muuten homma ei toiminut. Tämän jälkeen tulikin kohta, jossa olin aivan varma, ettemme onnistuisi nimittäin olin melko varma, että Jippi juoksisi putkeen 18 tuossa, kun yritän saada sen kymppiputkesta kepeille. Kertaakaan Jippi ei kuitenkaan eksynyt putkeen, vaan haki joka kerta kepit oikein! Keppien loppuun tehty päällejuoksukaan ei ollut ongelma, kunhan vain rohkenin lähteä ohjaukseen tarpeeksi ajoissa, enkä jäänyt odottelemaan, että Jippi ehtii vikaan väliin ennen päällejuoksemista. Keinulle tuli hyviä pysähdyksiä radan osana - jes! Seuraavaksi sitten päädyttiinkin tuohon kohtaan, josta jo yllä kirjoitinkin eli pätkään 15-20. Alkuun tosiaan yritin huitoa sinne putkeen 18 päin ja itse kirmata jo leijeröimään keppejä ja vastaanottamaan Jippi putkesta hypyn 19 taakse, mutta muutettiinkin lopulta suunnitelmaa ja tein hypylle 17 takaakierto-saksalaisen ja juoksin tekemään sokkarin 18-19 väliin. Tämä toimi hyvin, vaikkakin meinasin taas jäädä varmistelemaan päällejuoksua tossa hypyllä 17 ja vähän tuli kiire saksalaisen kanssa...

Vikana treeninä oli sitten treeni, joka tavallaan meni ihan älyttömän surkeasti, mutta joka sitten toisaalta myös opetti hurjasti. Tehtävänä oli opetella yhdelle ratapohjalle kolme erilaista noin 14 esteen rataa (pelkkiä hyppyjä). Olin edellisissä treeneissä vika suorittaja, joten tuli kiire opetella näitä kolmea rataa ja ahdisti jo pelkästään se, ettei radat pysyneet päässä millään. Sitten, kun kuulin tehtäväksiannon, ahdisti vielä enemmän. Tarkoituksena oli aloittaa ekasta rataversiosta ja edetä aina niin pitkälle kuin pääsi virheettä. Jokaisesta virheestä joutui radan alkuun takaisin ja kerrallaan oli 40 s aikaa yrittää. Me päästiin ekalla yrityksellä johonkin esteelle 10, mutta koska ekan radan teema oli välistävedot ja takaakierrot, niin jumahdettiin sitten siihen kohtaan, jossa piti tehdä monta peräkkäistä takaakiertoa (on minun heikoin ohjaustekniikka). Jouduttiin alkuun aina vain uudestaan ja kellon käyminen aiheutti ihan hurjaa hätiköintiä. Hosuin, sähläsin, kiirehdin, enkä pitänyt esim. lähdön kriteereistä kiinni, kun oli sellainen olo, että äkkiä nyt, ettei meidän neljäkymmentäsekuntinen ehdi kulua loppuun. Mutta ehtihän se ja koska ei päästy sitä rataa loppuun, niin seuraavalla kierroksella oli edessä homman alkaminen ihan alusta uudestaan.

Tätä tehtiin yhteensä muistaakseni neljä kierrosta ja muut viisi ryhmäläistä etenivät kierros kierrokselta niin, että saivat kaikki lopulta kaikki kolme rataa tehtyä. Minä ja Jippi kokemattomimpina ja osaamattomimpina sitten räpiköitiin kierroksesta toiseen sen ekan radan jälkeen, eikä päästy siirtymään seuraavaan, koska homma tyssäsi aina viimeistään esteelle 12. Tämä oli kohta, jossa en oikeasti tiennyt miten voitaisiin selvitä puhtaasti. Takaakiertoon olisi pitänyt pystyä aiemmalla esteellä lähettää paljon kauempaa, mutta koska emme sitä taitoa vielä hallinneet, niin jatkon ohjaaminen oli ihan tuhoontuomittu yritys. Ennen vikaa kierrosta itseä nolotti, kun kaikki muut pääsivät leikiten pidemmälle ja me vain kierroksesta toiseen yritettiin ja yritettiin sitä samaa kohtaa. Oli sellainen fiilis, että voisin vajota maan alle ja samalla oli hirveän huono mieli siitä, että unohdin jatkuvasti radalla palkata koiran, kun oli vain sellainen olo, että äkkiä täytyy palata takaisin lähtöön yrittääksemme uudestaan. Jouduin ennen vikaa kiekkaa menemään ulos Jipin kanssa ja puremaan hammasta, ettei luovuttajafiilis ottanut valtaa. Halliin palattiin sitten uudella asenteella ajatellen, että mitä sitten, jos emme pärjää yhtä hyvin kuin muut ryhmän koirat. Ei me oltu leirillä kilpaillaksemme, vaan oppiaksemme. Ja tämä treeni totta vie opetti minulle paljon - mm. sen, että se tsemppifiilis katoaa minulta kyllä ihan uskomattoman helposti tuollaisissa tilanteissa, joissa pitäisi toimia pienen paineen alla. Lisäksi näin sen, että keskittymiseni hävisi sen siliän tiän, kun treeni ei ollutkaan vain treeni, vaan hommasta tuli kisamaisempi. Ja silloin kuvioihin tuli myös Jipin huuto. Se piti samaa kirkuvaa huutoa kuin kisoissa ja jota ei puolestaan treeneissä ikinä kuulu. Eli minun hätiköivät ohjaukset ja hosuminen sai Jipin samaan moodiin kuin kisoissa.

Vikalle kierrokselle mentiin sitten rauhallisina ja ajattelematta muita - mikä oli helppoa senkin puolesta, että muut olivat jo suorittaneet oman osuutensa onnistuneesti eli saivat kaikki kolme rataa maaliin asti puhtaasti. Me vikalla kierroksellakin edelleen taisteltiin samojen kohtien kanssa, mutta nyt saimme neuvoja siihen, miten kohta kannattaisi suorittaa ja saimmekin lopulta onnistumisen. Ja mikä hauskinta, Jipin huutoa ei ilmennyt vikalla kierroksella!

Näiden kierrosten jälkeen saatiin tehdä vielä ohjatusti jotain tiettyjä kohtaa ja minä halusin pureutua takaakiertoihin, jotka olivat siinä radalla olleet se, mikä esti onnistumisen. Treenattiin siis ihan parilla esteellä takaakiertoon irtoamista ja sain hyvän muistutuksen, että Jippi kyllä irtoaa takaakiertoihinkin hyvin, kunhan itse ohjaan selkeästi ja rauhallisesti. Tarkoittaa siis sitä, että ihan turhaan radoilla ajaudun ihan esteeseen kiinni tekemään takaakierto-ohjausta, kun voisin jäädä kauemmaksi ja tällä tavoin vahvistaa sitä takaakiertoon irtoamista ennestään.

Saatiin paljon eväitä jatkoon eli oli kyllä ihan huikean hyvä treeni tämä vikakin, vaikka meinasi välillä jo olla itkupotkuraivarin ainekset kasassa. Siis itseni takia, ei suinkaan koiran! Jippihän teki tuossakin treenissä hurjan hienosti töitä ja tsemppasi hyvin, vaikka tosiaan minä huono ohjaaja menin unohtamaan koiran palkkaamisen.....