torstai 19. tammikuuta 2017

Tilannekatsaus Jipin agiin

Joulutauon jälkeen palattiinkin agin pariin taas oikein "urakalla", kun 7.-8.1.2017 oli I-HAH:n valkkuleiri. Lauantaina päästiin Jenna Caloanderin syyniin ja testattiin radalla kontakti- ja keppiosaamista, joita oli yksittäisinä testailtu edellisellä leirillä ja oltiin saatu läksyjä. Ekalla leirillä haastavimmaksi Jipille osoittautui puomi-putkierottelu ja ollaankin nyt treenattu sitä. Homma toimii jo aika hyvin silloin, kun minulla ei ole liikettä eli paikoiltani pelkällä sanallisella käskyllä pyydän Jippiä erottamaan putken ja puomin. Tällöin valinta osuu oikeaan jo melko varmasti. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että kun minun liike tulee mukaan, Jipin automaattinen valinta on putki ja selvästi minun liike saa Jipin keskittymisen kokonaan pois sanallisten käskyjen kuuntelusta. Eli saatiin lisäläksyjä tämän asian tiimoilta ja treenin päätteeksi myös tuli Jennalta "tuomio", että putkilla on Jipin silmissä ihan liian korkea arvo. Sitä ei ole erityisesti putkista palkattu, eikä niiden arvoa ole rakennettu tarkoituksella niin suureksi, mutta minkäs sille mahtaa, kun typy tykkää palkata itseään putkirallilla eli lelun kanssa juoksee ympäri kenttää putkesta toiseen viihdyttäen itseään. Tälle käskettiin nyt pistää stoppi.

Jennan radalla testattiin myös kontakteja. Puomi ja A toimivat hyvin - JEE! Keinu oli asetettu laskeutumaan kohti seinää ja vieläpä hallin nurkkaa eli ohjaajan piti jäädä selkeästi koiran taakse. Tässä Jippiä selvästi alkuun vähän jänskätti se seinää päin laskeutuminen, mutta pari kertaa, kun palkan kera vahvistettiin tätä, niin teki hienoja keinuja myös seinää kohti. Tätä siis vahvistetaan nyt kotiläksynä! Tehtiinkin keinua vähän jo tuon jälkeen yksissä Niinun treeneissä, joissa oli sopivasti samantyylinen kohta radalla. Niinun kanssa keskusteltiin paljon asiasta ja tuli esiin, että Jipillä keinun kriteerit on vielä liian epäselvät, jotta pystyisi tuollaista massiivista vaikeutusta kestämään. Ja kyllä oli pakko nostaa käsi pystyyn virheeni myöntämiseksi, sillä olen todella vaihdellut keinun kriteeriä todella vallattomasti. Alunperinhän Jippi on tarjonnut luonnostaan keinulle 2on2offia ja sitä vahvistin silloin nuorempana. Kisaradoilla olen kuitenkin antanut sen vapautua pamauksesta tai itse huikannut vapautuksen aina ennen kuin Jippi pysähtyy 2on2offiin ja olen sitten vain alkanut todeta, että ehkä se pamauksesta vapautus onkin ok. Sitten samaan aikaan kuitenkin treeneissä vaihtelevasti vaadin pysymistä tai sitten en. Tuota pohtiessani tajusin, kuinka valtavan epäreilua se Jipille on! Eli tämän myötä asetin uudet kriteerit: Keinulla on meillä jatkossa käytössä 2on2off. Olen henk.koht. sitä mieltä, ettei noin kevyellä välttämättä 2on2off ole aina optimaalisin ja välillä näkeekin, että keinu pääsee Jipin takaosan painon alla heijaamaan ylös, mutta koska se on Jipille luonteva tapa suorittaa keinu, niin koen, että 4on-muotoon vaihtaminen olisi todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Ja toisaalta 2on2offissa kriteereistä on itsellä helpompi pitää kiinni, kun 4on-versiossa herkästi lähtee huomaamattaan vapauttamaan aiemmin ja aiemmin ja koira oppiikin livistämään. Nyt siis rakennetaan keinulle osaaminen palasissa ja kävinkin treenaamassa muutamien toistojen verran keinua niin, että harjoiteltiin ihan vain taaksejäännin sietämistä ja tiukkoja käännöksiä keinulta.


Takaisin niihin Jennan treeneihin: Keppiosaamista testattiin myös eli oli kaksi todella haastavaa keppikulmaa ja mukana häiriöputkia sekä sisäänmenojen vieressä että keppien loppupäässä. Putkiansat imi Jippiä kovasti ja tämä oli toinen vahviste tuolle, että Jenna totesi Jipin liian putkihulluksi. Kun päästiin putkiansoista ohi, niin kepit toimi hienosti eli sisäänmenot onnistui vaikeisiinkin kulmiin ja taas tuli kehuja Jipin häiriönkestosta kepeillä eli se ei kyllä ihan hevillä kesken lopeta, kun se on kepeille kerran päätynyt. Saan ottaa etäisyyttä, jäädä taakse, pysähtyä, vedättää jne. ja tällä ei ole olennaista vaikutusta Jipin kepittelyyn :)

Sunnuntaina leirillä oli vuorossa Elina Jänesniemen treenit, joissa ei ollutkaan sitten yhtään kontakteja tai keppejä, vaan testattiin linjojen ohjaamista, häiriöesteiden ohituksia ja ohjaukseen tulemisen ja irtoamisen tasapainoa. Tässä videomateriaalia sunnuntain treeneistä:

Olin tosin tyytyväinen Jipin tekemiseen, vaikka parit putket osoittautui taas varsinaisiksi ansoiksi meille ;) Tuo videolla näkyvä ensimmäinen putkiansa (Jippi siis irtosi keskellä kenttää olevan putken vasempaan päähän) oli sellainen, että lähes poikkeuksetta koirat tuntui sinne imevän, mutta sitten taas tuo loppupätkän putkeen irtoaminen (vaikka treenikaveri oli seisomassa putken edessä fyysisenä esteenä!) oli puolestaan sellainen, johon yksikään muu koira ei hairahtanut :D Jipin mielestä suorasta putkesta suoraan putkeen baanattaminen on vain yksinkertaisesti niin SIISTII!!! Mutta tietämättä edellisen päivän kommenteista mitään, Elina totesi treenin päätteeksi, että minun pitäisi välttää sitä, että Jippi pääsee palkan kanssa rallaamaan putkia. Nyt, kun se tuli kahden kouluttajan suusta peräkkäisinä päivinä, niin ei kai siinä muu auta kuin uskoa :D Eli nykyään joko palkkaan leikittämällä lelulla ilman, että päästän irti tai sitten jos päästän irti/heitän lelun, niin kutsun Jipin luokseni ja jatkan leikkimistä sen kanssa sen sijaan, että jättäisin sen yksinään rallailemaan.

Elinan treenissä nousi esiin pari todella mielenkiintoista seikkaa:
-Sokkari kääntää normaalisti koiraa max 45 astetta eli sitä tiukempiin kulmiin se ei ole optimaalinen, ellei koiraa ole erikseen opetettu reagoimaan sokkariin tiukemmin kääntymällä. Jipillä ei näin ole, joten pitäisi muistaa tarkistaa käännöksen suuruus tehdessä valintaa sokkarin ja valssin välillä!
-Moni etenkin kokematon koira ei osaa vaihtaa laukkaa päällejuoksuissa. Koira valitsee luonnollisesti sen puoleisen laukan, jolla ohjaaja sijaitsee. Päällejuoksussa ohjaaja sijaitsee ns. ulkokaarteessa ja kokematon koira saattaa tämän vuoksi ponnistaa hyppyyn ohjaajan puoleisella laukalla ja tajuta sitten hypyllä, että hitsi laukka pitääkin vaihtaa ja tämä riman päällä tehty vaihto voi herkästi aiheuttaa rimanpudotuksia. Meillä päällejuoksuissa tulee todella herkästi rimoja alas, joten minähän toki tämän kuullessani kyselin lisäinfoa. Saatiin kotiläksyjä, joilla voin opettaa Jippiä lukemaan päällejuoksua niin, että osaa jatkossa vaihtaa laukan jo ennen ponnistamista, jolloin rimat toivottavasti pysyy paremmin. Alettiin näitä kotiläksyjä jo treenatakin ja videolta hidastettuna katsoessa todella näki, miten Jipin jalat todella monesti hypyn päällä teki pienen vaihtoliikkeen. Rimat ei putoillut, mutta älyttömän useasti kyllä kolahti jalat rimaan. Eli tätä treeniä lisää!


Oli älyttömän hyvä leiriviikonloppu ja hurja into päästä tekemään kotiläksyjä. Kyllä me vielä nuo asiat opitaan ja saadaan vahvoiksi!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti