Valmistautumista koesuoritukseen. |
Kehään astellessa Jippi oli taas vähän kummissaan. Katseli lähtöpaikalla perusasennossa ollessaan vieressä olevaa ajanottajaa vähän pohdiskelevasti ja oli omissa maailmoissaan. Seuruuseen lähti löysästi ja kontakti oli kateissa. Ekana tehtävänä oli 360 asteen käännös oikeaan ja tämän aikana Jippi selvästi terästäytyi ja siitä lähtien keskittyikin hienosti. Pari kontaktin putoamista radan aikana tuli, mutta ihan vain hetkeksi ja mitään haahuilua ei ilmennyt ja seuraaminen oli kivan terhakkaa. Tehtävät sujui mielestäni täysin meidän osaamistason mukaisesti, mikä on hienoa, sillä tokossa ei tähän olla päästy koetilanteessa aikoihin.
Olin ilahtunut siitä, että vaikka tehtäviä on rallyssa tiheään, niin ei tapahtunut pskan hajoamista, eikä myöskään tullut minkäänlaisia ääntelyitä. Toinen mistä olin iloinen oli se, että vaikka pelkään aina seuraamisen ja suoruuden heikentyvän rallya tehdessä, niin nyt seuraaminen oli kokonaisuutena hyvää ja perusasennot ja eteentulot oli suoria. Kaksi yhden pisteen vähennystä tuli vinouksista tehtävissä 270 astetta vasempaan ja 360 astetta vasempaan. Molemmissa siis sama virhe ja kyllähän se ihan on videoltakin bongattavissa. Jippi kyllä pystyy tekemään käännökset suorassa, mutta radalla lähdin käännöksiin aika vauhdikkaasti, kun pelkäsin Jipin ehtivän muuten istahtaa (tätä on välillä ilmennyt). Jippi ei sitten ennättänyt saada itseään käännökseen heti mukaan ja rintamasuunta käännösten alussa oli vähän vino. Hyvin korjasi kuitenkin käännösten edetessä! Eli Jipiltä oikein hienot käännökset ja jatkossa minä yritän muistaa tehdä käännökset ihan aavistuksen rauhallisemmin :)
Mutta siis kaikkiaan radalta tuli 2 virhepistettä ja lopputulos oli siis ALO HYV pistein 98/100. Tuomarin kommentteina parissa oli "Hieno rata. Upeaa yhteistyötä!", mikä lämmitti mieltä, koska tosiaan itselläkin fiilis radalla oli palkon parempi verrattuna kaoottisiin tokokokeisiin :) Tässä rata videolla:
Todella nättiä tuo teitin meno!
VastaaPoistaKiitos :) Se tuntuikin pääosin aika "hallitulta".
VastaaPoista