Jipillä on tänään nelivuotissynttärit ja sen kunniaksi se pääsi tekemään parasta tietämäänsä juttua eli agilitya!! :) Kyllä, luitte oikein - se on saanut tehdä agia!
Eilen käytiin Jipin kanssa ihosairauksiin erikoistuneella eläinlääkärillä ja katseli kynnet läpi todeten, että kyllähän ne huonossa hapessa ovat. Ei kuitenkaan merkkejä kynsivalliongelmista, eikä kynsien irtoilua. Mm. näin Jipistä kirjoitettiin "Sarveinen ei irtoa, kuten SLO-kynsisairaudessa. Tutkittaessa muu iho ja turkki moitteettomat (ei viitettä esim. vaskuliittiin). Kynsimateriaali on kaikissa kynsissä huonoa, pinnasta lohkeilevaa. Kynsivallit normaalit. Joissakin kynsissä uusi tuore kynsimateriaali näyttää melko hyvältä. Syy huonoon kynsimateriaaliin jää avoimeksi. Aloitetaan hoito puutossairauksien varalta sekä anti-inflammatorinen hoito." Eli ts. oireilut ei onneksi ole tyypillisiä noille kaikista kurjimmille vaihtoehdoille (SLO, vaskuliitti), mutta jotain häikkää kynsissä on. On mahdollista, että kyseessä on ihan puutosoireilua tai sitten jonkinlaista tulehdusoireilua, mutta syy epäselvä. Nyt Jipille aloitettiin tosiaan useita lisiä eli sinkkiä jatketaan nostetulla annoksella, biotiinia annetaan hieman enemmän, omega-rasvahappoja annostellaan tuplamäärä ja näiden lisäksi lisätään soppaan vielä E-vitamiinia, nikotiiniamidia ja pentoksifylliinia. Nyt siis seurataan vähitellen, mihin päin kynsien kuntoo alkaa kehkeytyä. Eläinlääkäri pyysi laittamaan matkan varrelta valokuvia hänelle ja sitten kesäkuun lopulla mennään kontrolliin. Toistaiseksi voidaan tehdä normaalisti agilitya, mutta agin treenaaminen hiekkapohjalla jätetään nyt tosiaan toistaiseksi väliin. Toivottavasti sitten kesäkuun lopulla tilanne kynsien suhteen on parempi ja seuraava askel onkin alkaa sitten pohtia, että mitä noista lisistä vähennetään/jätetään pois. Jos ja kun kynnet nyt menevät parempaan suuntaan, niin vielähän ei tiedetä alkuperäistä syytä, sillä nämä lisät nyt ovat hoitoja erinäisiin vaivoihin. Seuraavaksi sitten vähitellen testaillaan tiputtaa noita joitain pois ja katsotaan miten kynnet reagoi. Tällä hetkellä kuitenkin fiilikset on positiiviset ja toiveikkaat :)
Tämän päivän agilityista sen verran, että kokeiltiin uutta keinoa puomiongelmiin. Jipillähän on jo jonkin aikaa esiintynyt sitä, että kisoissa se ei puoilla tule 2on2offiin asti, vaan jää ihan siihen puomin alaosaan ja fokusoi siinä jo seuraavalle esteelle, eikä edes tunnut tajuavan, etteivät ne tassut osu maahan. Kisoissa olen tämän sallinut, koska puomilta poisvienti aiheuttaisi epävarmuutta ja odottelu taas ei oikeastaan johda mihinkään (tai korkeintaan siihen, että Jippi karkaa, vaikkei muuten ole puomilta varastellut nyt). Nyt tätä on alkanut esiintyä myös treeneissä, mikä on loistavaa, sillä tämä mahdollistaa asian treenaamisen palkan avulla! Tänään siis kokeiltiinkin alustan käyttöä eli alastulon eteen laitettiin namialusta. Ekalla kerralla siellä oli valmiiksi namit ja Jippi teki oikein nätin kontaktin. Seuraavilla kerroilla en laittanut namia valmiiksi, mutta kävin palkkaamassa Jipin sinne alustalle, kun se oli pysähtynyt. Ja hienosti suoritti kontaktin näinkin. Tätä tehdään nyt hetken ajan kuurina ja katsotaan minkälainen vaikutus tällä on.
Wihii! Huomenna suunnataan Wirneen leirille Kiteen Villa Taivaannastaan. Kivaa porukkaa, hienoja koiria, treenailua, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Niin parasta!! Vähän joudun ehkä töitä siinä lomassa tekemään, mutta vain vähän, joten pääasiassa keskitytään vain koiraleireilyyn :)
torstai 17. toukokuuta 2018
tiistai 15. toukokuuta 2018
Ajatuksia herättävä koe
Jippi kävi viime lauantaina 12.5. tokokokeessa. Edellinen koe oli ensimmäinen VOI-luokan hyvällä fiiliksellä ja iloisesti tehty koesuoritus ja siitä siis silloin eka ykköstulos kolmen epäonnistuneen kokeen jälkeen. Edelleen lähdin kokeeseen hakemaan hiljaista suoritusta ja hyvää fiilistä ja tässä aika hyvin onnistuttiin, vaikka kokeeseen mahtui monta tosi tyhmää ja turhaa mokaa ja niiden myötä pisteet suhteellisen alhaiset, vaikkakin riittivät ykköseen. Tulos oli siis VOI1 pistein 266,5 ja 3.sija, mutta pisteitä tippui hurjasti ihan totaalisen turhista tuplakäskyistä... Koepäivälle osui eka tämän kesän hellepäivä ja kenttä oli kunnon paahteessa eli en oikeastaan ihmeemmin tehnyt valmisteluita tähän kokeeseen, vaan yritin vain pitää Jipin riittävän viileänä ja varjossa. Valmistautuminen oli siis kaikkea muuta kuin hyvä, mutta oli pelkona, että koira olisi kehässä täysin löysä, jos olisin hirveästi ennakkoon hinkannut, joten nyt mentiin näillä. En kuitenkaan oikeasti usko, että mokat meni tämän piikkiin, vaan ihan vain sen vuoksi, että on unohtunut treenata tiettyjä asioita (näistä lisää alempana).
Paikalla makaaminen ryhmässä 2 min, arvosana 10
Paikkikseen tullessa Jippi sai ihan totaalisen yhtäkkisesti jonkun näköhavainnon, hajun tai kuuli jotain, koska hetkellisesti se tuijotti ulos kehästä ihan muissa maailmoissa. Jälkikäteen analysoituna reagoi varmaankin ihan superkivaan treenikaveriimme, joka on Jipin suosikki-ihmisiä ja hän siis palasi koiransa kanssa tuolloin lenkiltä autolle eli varmaan Jippi hänet bongasi. Ei siltikään toki oikeuta tuollaiseen harhailuun, mutta selittää ehkä hieman tuota käytöstä, koska Jippi ei kyllä oikeasti ota häiriötä muista koirista, kun ei voisi vähempää kiinnostua vieraista koirista. Liikkuriin reagoi vahvasti eli seurasi silmä tarkkana liikkuria käskytysten aikaan. Oltiin viiden koirakon rivissä vika maahan käskytettävä ja hienosti jätti muiden käskyt kuuntelematta ja reagoi omaan käskyyn välittömästi, vaikka olikin vähän liikkurin lumoissa. Paikkis oli sujunut ongelmitta ja istumaan nousi nätisti ekalla käskyllä. Liikkuriin reagoi siis ihan liikaa, mutta kuitenkin teki nätin paikkiksen ja mikä parasta, oli ihan hiljaa myös siinä perusasentorivissä. Paikkiksen aikanahan se ei mekkaloi, mutta käskytyksiä odottaessa aiemmin herkästi piippasi.
Tunnistusnouto, arvosana 8
Jippi seurasi taas hurjan tarkasti liikkurin touhuja ja kun liikuri vielä kapuloilta pois kävellessään huikkasi "käsky", oli Jippi totaalisen jumiutunut katselemaan liikkuria. Ensimmäinen käsky meni siis Jipiltä ohi ja kääntyi vain käskylläni katsomaan minua kuin kysyen, että sanoitkohan jotain? Tokalla käskyllä lähti kapuloille varmasti, haisteli muutaman kapulan ennen kuin löysi oman ja nosti sen ilman sen kummempia tarkasteluita ja toi minulle. Ei pureskellutkaan pahemmin eli tunnari oli aikas hyvä, vaikka tosiaan tylsästi vaatikin tuplakäskyn alussa.
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo, arvosana 9
Ruutu on ollut nyt lähiaikoina meidän epävarmin liike ja ollaan haettu siihen hyvää fiilistä vain juoksuttamalla pääosin alustalle. Kohdealustana on ollut nyt lattiatiili, joka sopivasti häviää hiekkakentällä niin, ettei sitä lähetyspaikalta näe, mutta koira bongaa sen ruutuun tullessaan. Hyvin ovat ruudut sujuneet, mutta silti pohdin, että kuinkakohan se nyt sujuu. Tässä Jippi lähti suorittamaan tehtävää keliin nähden vauhdikkaasti ja innokkaasti. Hyvä draivi oli siis kohti ruutua, mutta vähän ennen ruutua Jippi pysähtyi, vilkuili ympärilleen ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi. Oma tulkinta tilanteesta oli se, ettei se lennosta sitten bongannutkaan ruutua. Kenttä pölisi jonkin verran ja ruutunauha oli saman värinen kuin ympäröivät kehänauhat eli ehkäpä Jippi yhtäkkiä ei ollutkaan varma, että missä se ruutu sijaitsi. Annoin sille lisäkäskyn, jolla se bongasi ruudun ja lähti sinne vauhdikkaasti ja hieman helpottuneen oloisena siitä, että löytyihän se vihdoin! Stoppi, maahanmeno ja luoksetulo toimivat hyvin eli muuten tosiaan oikein mallikas ruutu, paitsi outo moka tossa lähetyksessä.
Seisominen ja istuminen seuraamisen yhteydessä, arvosana 10
Tässä ei ongelmaa. Jippi otti asennot varmasti ja pysyi nätisti paikoillaan. Ei ennakointia seuruuseen. Seuraaminen olisi saanut olla asteen aktiivisempi, mutta piti kuitenkin paikan ja kontaktin eli sikäli ihan jees.
Ohjattu noutaminen, arvosana 8,5
Ai kauhea... Siis oikeasti nyt oli kyllä Jipillä ehkä vähän turhan lystikästä tässä liikkeessä... :D Kapuloiden viennin aikana pääästi pientä ininää. Tätähän on tehnyt treeneissäkin ja just ennen koetta tajusin, että se piippaus alkaa aina siitä, kun eka kapula lasketaan ja sen myötä varmasti alkaa nousta Jipin mieliin ajatus noutamisesta, eikä millään malttaisi odottaa. Tätä täytyy siis ehdottomasti treenata ja paljon. Paljon toistoja, joissa ei mennäkään kapuloille, vaan tehdäänkin jotain ihan muuta ja palkataan hiljaisuudesta. Vähän mietin myös sitä, että pitäisikö vaatia Jipiltä katsekontaktia koko kapuloiden viennin ajan - nythän olen antanut sen katsoa viennit... Täytyy pohtia. Seuruuosuus oli ihan jees ja noutamaan lähti nätisti. Kapulalle saapuessa Jipillä alkoi sitten se oma kiva. Se ensin hieman hypähti kapulalle eli saalisti... Kapula hieman liikahti, minkä seurauksena Jippi hyppäsi perään ja sai sen vielä kerran pyörähtämään ennen kuin nappasi sen suuhun ja palautti. Nosto ja palautus siis kaikkea muuta kuin nättejä ja nämä täytyy ottaa työn alle, kunhan keksin, että miten. Tämä taitaakin olla seuraavien ohjattujen treenien teemana meillä!
Seuraaminen, arvosana 8
Nyt oli kyllä kiltti 8. Jippi oli seuraamisessa tosi epäaktiivinen. Mukaan mahtui monta nättiä pätkää, mutta etenkin käännökset oli huonoja. Käännösten jälkeen otetut perusasennot oli joko tosi viivästyneitä tai tarvitsi lisäkäskyn eli oli kyllä hunoa seuraamista tällä kertaa. Jos jotain hyvää, niin juoksuosuus oli tosi nätti ja aktiivinen ja peruutukset aika jees siihen nähden, että ne on treeneissä nyt olleet tosi hankalia. Tätä seuraamista jäin kokeen jälkeen märehtimään ja ehkä keksinkin, mistä on kyse ja tästä kirjoittelen myöhempänä, kun kerron tämän illan treeneistä :)
Luoksetulo ja pysäytys seisomaan, arvosana 6
Tämä oli niin harmi... Jättö toimi hyvin, luoksari oli vauhdikas, stoppi oli aika jees ja lopulta myös peruasentoon tulo oli reipas ja suora. Homma siis toimi hyvin! Ja miksi siis arvosanaksi 6? No siksi, että Jippi tarvitsi tuplakäskyn stopista kutsuessa. Täysin käsittämätön moka, koska siinä ennemmin on ollut haasteena se, että Jippi saattaa nytkähtää lievästi liikkurin "käsky"stä. Nyt liikkuri käskytti hakiessaan samalla tötteröitä kehän laidalla olevalta pöydältä ja Jippi uteliaana uppoutui seuraamaan liikkurin puuhia niin, että se totaalisesti missasi minun antaman käskyn. Ja vaikka tuplakäskyt normaalisti on yleensä sen -2 pistettä, niin luoksetulon stopista kutsuttaessa menetys on isompi... Tiedänpähän nyt senkin - en muuten tiennyt ennen :)
Kauko-ohjaus, arvosana 7,5
Jippi meni maahan ekalla käskyllä. Asentojärjestys oli seiso-istu-maahan-seiso-maahan. Muuten vaihdot sujuivat aika kivasti, mutta ekassa siirtymässä eli maasta seisomaan noustessa Jippi selvästi hypähti eteenpäin. Ei onneksi niin paljoa, että olisi nollannut liikettä, mutta kuitenkin selkeä siirtymä. Joskus Jipillä saattaa tuossa vaihdossa ihan yksittäisillä kerroilla tulla moka niin, että tekee nousun vähän vauhdikkaasti ja liikauttaa vahingossa takajalkaa. Nyt se kuitenkin ihan nykäisi eteenpäin eli näytti jotenkin, ettei olisi sisäistänyt, että tehdään kaukoja, vaikka käytin kyllä kaukojen jättösanaa.
Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten, arvosana 9
Olihan se Jipin mielestä ällö taas se metallikapula eli ote kapulasta oli normaaliin tapaan löysä. Teki kuitenkin työtä käskettyä eli kokonaisuutena ihan jees.
Kokonaisvaikutus, arvosana 9
Kuulemma oli kuitenkin hyvää yhteistyötä ja koira teki iloisesti töitä, vaikka stipluja mukaan mahtuikin. Itse olin ilahtunut siitä, että Jippi vastasi tosi kivasti sosiaaliseen palkkaan kaikissa liikeväleissä ja oli tosiaan hiljaa (sitä ohjatun noudon alkun lukuun ottamatta). Kaiken kaikkiaan teki siis ihan kivalla moodilla töitä, vaikka mokailtiinkin.
Hieman jäi häiritsemään tuo luokattoman suuri tuplakäskyjen määrä. Osaksi saattoi mennä hyvin myös helteen piikkiin, mutta toki tuli jälkikäteen hieman myös analysoitua muita mahdollisia syitä. Ja tajusin, ettei olla ikinä treenattu ns. liikkuvaa liikkuria. Jippihän on utelias tyyppi ja ollut aina herkästi häiriöihin menevä. Eipä siis ehkä ihmekään, että se kauhean mielellään koetilanteessakin seurasi ympäriinsä touhuavaa liikkuria. Enkä todellakaan tarkoita, ettäkö liikurin tekemiset olisivat olleet jotenkin epänormaalia ja sellaista, mitä koiran ei pitäisi kestää. Ei suinkaan. Liikkuri oli todella hyvin hommansa tekevä ja mukavan tehokas, mutta sitä tehokkuutta oli Jipin mielestä ilmeisesti syytä oikein ihailla vähän kauemminkin, joten se ihan surutta tuijotteli liikkuria samalla, kun minä yritin antaa sille käskyjä. Niinpä nyt treenilistalle tuli se, että liikkurin sanoessa "käsky" on ihan viimeistään otettava katsekontakti (ja ohjaajaan, eikä siihen liikkuriin...) ja aktivoiduttava tekemään töitä. Toisekseen nyt aletaan treenaamaan erilaisia liikkurin tekemiä häiriöitä. Parit treenit kokeiden jälkeen ollaan tehty ja on tullut huomattua, että kartioiden asettelu liikkuroidessa tai liikkurin liikuskelu ei yksinään vielä ole riittävän isoja häiriöitä treeniolosuhteissa. Kuitenkin, jos liikkuri liikkuu tosi lähellä esim. luoksetulon stoppipaikkaa, niin tästä Jippi ottaa häiriötä, samoin kuin lelujen heittelyistä. Lelujen heittelyt oli vielä ihan liian iso häiriö luoksarin kesken, mutta tämä otettiin kesän tavoitteeksi eli kesän lopulla luoksari toimii, vaikka pallot lentäisi ympärillä ;)
Toinen, mitä jäin harmittelemaan, oli se seuruun löysyys. Tänään treeneissä pureuduttiin tähän ja tulin huomanneeksi, että Jippi todella herkästi siirtyy passiiviseksi silloin, kun jokin tehtävä lähestyy eli etenkin käännöksiä ennen. Ja kun Jippi ennen käännöstä passivoituu, niin se on sanomattakin selvää, ettei se sitten suoriudu käännöksestä kunnialla. Sitten ei muuta kuin pohtimaan, että mistä tuo passivoituminen johtuu. Yksi mahdollinen syy on se, että se reagoi liikkurin käskytyksiin eli käskytykset kuultuaan ennakoi, että jotain ns. vaikeaa on tiedossa ja se passivoituu siksi. Testattiin tätä siten, että liikkuri käskytti, mutten reagoinut käskyihin mitenkään ja tällöin Jippi jatkoi tosi nättiä ja aktiivista seuraamista. Eli tästä ei näyttäisi olevan kyse. Toinen mahdollinen syy on se, että minä itse alan liikkurin käskytyksen kuultua jotenkin huomaamattani valmistautumaan käännökseen eli esim. hieman rytmitän, liike jäykistyy tms. ja Jippi sitten reagoi siihen. Tämän uskoisin ehkä olevan todennäköisin syy. Nyt tehtiin treeneissä niin, että jos Jippi seuruun kesken vähänkään passivoitui, niin jatkoin tehtävää ja heti, kun se taas skarppasi, niin palkkasin. Ja treeneissähän nämä "passivoitumiset" eivät suinkaan tarkoita sitä, että Jippi jätättää tai on täysin omassa kuplassa, vaan sen näkee parhaiten siitä, että aktiivinen kontakti katoaa ja samalla paras ryhti häviää. Seuruussa treeneissä nyt siirrytään pienten yksityiskohtien hinkkaamisesta (joita ollaan treenattu nyt ties kuinka kauan ilman yhdenkään pidemämn seuruupätkän tekemistä) fiiliksen ja aktiivisuuden hakemiseen ja nimenomaan sen kautta, että Jippi itse sitä tarjoaisi. Katsotaan kuinka lähtee sujumaan!
Kokeen jälkeen olin vähän sitä mieltä, että onpas hankalaa, kun Jippi teki kokeessa noin outoja virheitä, joita ei treeneissä ikinä tapahdu. Pienen pohdinnan jälkeen kuitenkin havaitsin, että kyllähän noihin virheisiin oli siemenet itämässä jo treeneissä, vaikkei ne niin räikeinä siellä olekaan esiintyneet. Ehkäpä siksi ei, koska tulee tehtyä treeneissä liikkuroidut treenit hyvin kaavamaisesti ja seuruuta olen vältellyt aina ja ikuisesti liikkuroiduissa treeneissä. Eli nyt pois mukavuusalueelta ja lisää variaatioita mukaan treeneihin.

torstai 10. toukokuuta 2018
Näin päättyi meidän agikausi 2017-2018
Vielä oli SM-nollien metsästys kesken ja koska yhteistyö oli alkanut sujua, niin oli jopa pientä toivoa, että ne oltais ehditty saada kasaan. Sen sijaan kuitenkin nyt ekat ulkotreenit juostuamme päätinkin, että jäämme nyt ainakin hetkeksi taas agista sivuun. Jipin kynnet ovat olleet parempana, muttei kuitenkaan täysin kunnossa ja nyt ulkokentille siirtyessä tuli huomattua, ettei kynnet tule sitä tuollaisina kestämään. Ne meinaa kulua puhki, kynnet on liuskoittuneet ja niissä on mustelmia. Ekat ulkokauden agilitytreenit oli tosi jees ja tuntui niin hienolta päästä kirmailemaan aurinkoisessa säässä Jipsterin kanssa, mutta kotiin tultuani kynsiä katsottuani tajusin, ettei me voida näinkään jatkaa. Kynnet oli arat agilityn jäljiltä ja sen verran kuitenkin ottanut osumaa, että todennäköisesti jossain vaiheessa tulisi isompaa tuhoa, jos vain jatkettaisiin. Nyt ei kuitenkaan vielä ole kynsiä katki, eikä isompia halkeemia, joten on toivoa saada kynnet kuntoon verrattain nopeasti, kun nyt maltetaan ottaa agin suhteen iisisti. Eli tämä tarkoittaa, että laitetaan agility jäihin, kunnes kynnet on kunnossa ja toivotaan todella, että ne tulee kuntoon!
Vieläkään oireet ei onneksi muistuta sitä ehkäpä pahinta vaihtoehtoa SLO:ta, sillä kynsivallit on normaalit ja kynsiä ei ole irtoillut. SLO:ssahan elimistö alkaa ikään kuin hylkiä kynsiä eli niitä kirjaimillisesti putoilee, ja tätä ei ole Jipillä esiintynyt. Oletus oli, että syksyinen ruokintamuutos aiheutti kynsien heikentymisen, mutta tammikuun lopusta asti olen nyt syöttänyt lisiä ilman selkeää parannusta. Alkoi siis nyt vähän usko loppua siihen, että olisi kyse pelkästään ravinnosta. Tämä ajatus masensi todella isosti, koska mörkönä kummittelee ajatus siitä, että agilityt on meidän osalta kokonaan juostu. Onneksi sitten tuli kirjoiteltua sellaisen henkilön kanssa, jolla on ollut koiralla kynsiongelmaa ja joka oli monia ravintolisiä testannut ja löytänyt lopulta sopivat sinkit ja biotiinit, joilla kynnet oli tulleet kuntoon (kiitos hurjasti neuvoista!!!). Hän kyseli, että mitä eri vaihtoehtoja ollaan kokeiltu ja myös määriä ja tuli siinä todettua, että minun syöttämä sinkkimäärä on edelleen ollut ihan turhan pieni. Nyt olen lueskellut paljon koiran sinkintarpeesta ja tarve on tosiaan selvästi suurempi kuin mitä nyt olen syöttänyt. Eri sinkkimuotojen imeytyvyys vaihtelee suurestikin ja tuon syöttämäni sinkkipurkin kyljessä ei mainita muotoa. Nyt lähti siis vaihtoon sekä sinkki että biotiini ja lisätään tuota sinkin määrää. Sitten seuraillaan tilanteen kehittymistä. Jipin silmäkulmassa on havaittavissa jonkinlaista karvattomuutta ja silmänympärysten karvattomuushan on yksi sinkinpuutoksen merkkejä eli voisiko tuokin kieliä siitä, että taustalla voisi ollakin "vain" sinkinpuutos? Toivon todella näin!
Tänään piti olla agilitykisoissa, mutta niin ne suunnitelmat muuttuu. Kotiin ei jääty masentelemaan kuitenkaan, vaan suuntasimmekin Nuuksioon lenkille. Jippi nautti uintimahdollisuudesta ja Hugo sen sijaan vältteli tassujen kastumista viimeiseen saakka :D Molemmilla oli kuitenkin lystiä :) Tässä kuvapläjäystä sekä Nuuksiosta että muutenkin menneiltä viikoilta.
Menossa mahdollisesti tämän kauden (tarkoittaen SM-keräyskautta) vikoihin treeneihin. Toivottavasti kuitenkin kesäkauden aikana jossain vaiheessa taas päästäis agin pariin... |
Tänään piti olla agilitykisoissa, mutta niin ne suunnitelmat muuttuu. Kotiin ei jääty masentelemaan kuitenkaan, vaan suuntasimmekin Nuuksioon lenkille. Jippi nautti uintimahdollisuudesta ja Hugo sen sijaan vältteli tassujen kastumista viimeiseen saakka :D Molemmilla oli kuitenkin lystiä :) Tässä kuvapläjäystä sekä Nuuksiosta että muutenkin menneiltä viikoilta.
Nuuksiossa lenkillä. |
Läträäminen rantavedessä on Jipin mielestä superkivaa! |
Ja niin on uiminenkin! |
Nuuksion hienoja maisemia. |
Jippi sai Taito-kaveriltaan lahjan :) |
Hugon Wappu-hymy :D |
Hugo pesulla. |
Ja seuraavaksi oli Jipin vuoro. |
Lenkkifiiliksiä parin viikon takaa. |
Tämä on varma kevään merkki, kun Hugo heittäytyy kesken lenkin piehtaroimaan nurmikolle! |
torstai 3. toukokuuta 2018
Luonnetta testaamassa
Perjantaina lähdettiin Jipin kanssa Liperiä kohti yhdessä Laura-kasvattajan ja Kipinän (W. Kaikki Sun Pelkosi) sekä Lindan ja Djalin (W. Kilpikonna) kanssa. Majoituttiin Wirneen porukan kesken ja oli kyllä hurjan kiva viikonloppu! Lauantaina luonnetestattiin seitsemän Wirneen-koiraa (yksi I-pentueesta, yksi J-pentueesta, kaksi K-pentueesta ja kolme L-penteesta) ja näiden joukossa siis myös Jippi. En ole ikinä livenä katsonut luonnetestejä, mutta osa-alueet oli tiedossa ja olin joitain luonnetestivideoita toki nähnyt. Jippi oli vuorossa ruokatauon jälkeen eli aamupäivän ajan sai seurailla muiden Wirnistelijöiden testejä ja odotella omaa vuoroa :)
Alkupuheet ja leikitys: Jippi tuli testialueelle iloisena omana itsenään ja tervehti tuomarit avoimen iloisesti. Lähti leikkimään hyvin ja testasivat sekä keppiä että punottua narulelua leikityksessä. Molemmilla leikki, mutta narulla vielä paremmalla otteella ja tulipa sieltä sitten tapporavistuksetkin esiin narulelulla leikkiessä.
Kelkka: Kelkalla nosti metelin kelkan lähestyessä, mutta siirtyi katselemaan kelkkaa pienen matkan päästä. Kelkan pysähdyttyä Jippi tuli tekemään lähempää tuttavuutta vasta, kun sitä houkuttelin lähemmäs, mutta tuomarit totesivat, että Jippi enemmänkin poissulki kelkan kuin olisi sitä yrittänyt paeta. Se siis odotteli seisaallaan ottamatta askeleita kauemmas, muttei myöskään yrittänyt tulla lähemmäs. Ohi kulkiessa ei väistänyt eli ei tuntunut jäävän mitään ihmeempää mörköä siitä kelkasta, vaikkei omatoimisesti sitä lähestynytkään. Videolta katsottuna se aika pian siirtyi katselemaan maisemia eli ikään kuin poissulki kelkan (tai sitten menetti mielenkiinnon..).
Hyökkäys ja ohjaajan puolustaminen: Minkäänlaista puolustushalua ei löytynyt eli Jippi siirtyi ohjaajan taakse ja pysyi siellä haukkuessaankin. Vahtiviettiä sillä on esiintynyt, mutta ainakaan tuollaisessa testitilanteessa, jossa ohjaaja on hyökkäyksen aikana passiivinen ei ilmentänyt pienintäkään taipumusta aggressioon.
Haalari: Väisti sivuun, kun haalari vedettiin. Ohi kulkiessa otti sivuetäisyyttä, mutta kun haalarille seuraavan testiosion jälkeen palattiin, tuli ohjaajan kyykistyttyä tutustumaan haalariin.
Tynnyri: Väisti hieman hitain liikkein rämähdyksen hetkellä, mutta sen jälkeen tuntui "poissulkevan" tynnyrin mielestään eli jatkoi kulkua poispäin tynnyristä sen ihmeemmin pälyilemättä. Käännyttyämme kohti tynnyriä, ei omatoimisesti suoraan suunnannut tynnyrille, mutta tuli ohjaajan mukana tynnyrille ja lähestyi sitä ohjaajan mukana.
Pimeä huone: Jippi kävi huoneet läpi huolellisesti ja etsi ohjaajan ilman kutsumista tai lisäapuja. Ohjaajan löydyttyä oli lähdössä jatkamaan huoneen kartoittamista eli ei ehkä niinkään vaikuttanut omasta mielestään olevan etsimässä ohjaajaa, vaan yleisesti tutustumassa tiloihin :D
Hyökkäys seinään sidottuna: Jippi oli heti alkuun ottanut makuuasennon kohtaan, johon oli sopivasti paistanut aurinko ja tuomareiden sanoin se oli kuin olisi ollut biitsillä ottamassa aurinkoa. Ei siis tuntunut jännittävän lähestyvää hyökkääjää, vaan antoi sen hyökätä ihan rauhassa ja keskittyi nauttimaan auringonpaisteesta :D
Laukaukset: Aseen kanssa oli teknisiä ongelmia ja jouduttiin ottamaan kolme lähestymistä ennen kuin ase saatiin toimimaan kävelyn aikana. Ohjaajalle tämä tuli siinä vaiheessa vähän yllätyksenä ja minä itse hätkähdin niin, että onnistuin sotkemaan hihnan jalkoihin. Kenties tästä syystä sitten Jipille ammuttiin vielä yksi lisälaukaus, jottei ohjaaja häslännyt siinä rinnalla. Koira ei ollut tehnyt laukausten aikana mitään ihmeempää eli ei reaktioita.
Testituomari halusi vielä loppuun nähdä, kun leikin Jipin kanssa eli halusi nähdä miten kuormitus oli vaikuttanut Jipin leikki-intoon. Eikä ollut vaikuttanut, vaan tarrasi innolla leluun kiinni heti sen nähtyään :)
Ja tulos (videomateriaali vielä kännykän uumenissa eli tulossa myöhemmin):
Toimintakyky (kerroin 15): +1b Kohtuullisen pieni, 15
Terävyys (kerroin 1): +1b Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä, 1
Puolustushalu (kerroin 1): -1 Haluton, -1
Taisteluhalu (kerroin 10): +2a Kohtuullinen, 20
Hermorakenne (kerroin 35): +1a Hieman rauhaton, 35
Temperamentti (kerroin 15): +2 Kohtuullisen vilkas, 30
Kovuus (kerroin 8): +1 Hieman pehmeä, 8
Luoksepäästävyys (kerroin 15): +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin, 45
Laukausvarmuus: +++ Laukausvarma
Yhteensä 153/300 (hyväksytty)
Tuomareiden kommenteissa tuli esiin, että Jipiltä ei löytynyt tosiaan pienintäkään aggressiota ja tämähän ei välttämättä ole huonokaan asia. Pehmeyttä löytyi ja sanoivat Jipin olevan jopa tuon hieman pehmeä -kategorian alaosassa eli lähempänä pehmeää kuin kohtuullisen kovaa. Sanoivat myös, että Jippi tuntui poissulkevan uhat mielestään eli ei yrittänyt missään paeta, vaan vain oli kuin ei jännittäviä asioita olisi ollutkaan siinä vieressä. Terävyyttä ei esiintynyt, sillä seinässä tosiaan ei lähtenyt itseään puolustamaan, vaan otti tosi lungisti siinä tilantessa. Ja totesivat myös, että tämän koiran ehdottomat plussat oli avoimuus ja suuri leikkitahto. Tuomari sanoi halunneensa erikseen testata Jipin leikkiisen vielä testin päätteeksi, mutta vaikka oli kerännyt kuormaa testin aikana, niin oli heti valmis kunnon leikkihetkeen :) Ja tätä tuomari pitikin Jipin hyvänä puolena eli vaikeistakin paikoista voi selvitä ja leikin avulla saadaan tilannetta nollattua. Treenikentillä oikein kätevä ominaisuus ja tätähän me pyritäänkin hyödyntämään. Mitään kauheita yllätyksiä testissä ei siis tullut, vaan Jippi on iloinen, leikkisä ja kiltti tyttö, jolta löytyy pehmeyttä ja jonka mieltä hieman järkyttää, jos osoittautuu, että ihmiset voivatkin olla "pahoja" :) Kuitenkin hyvin palautui tilanteesta eli testitilanteen jälkeen oli normaali oma itsensä, eikä ole testin jälkeen käyttäytynyt yhtään normaalista poikkeavasti missään tilanteissa tai vieraiden ihmistenkään kanssa.
Sitten muihin aiheisiin, nimittäin käväistiin Vapun ratoksi näyttelyissä hakemassa Jipille HYL.... Jossain vaiheessa jo mietin, etten käytä Jippiä lainkaan näyttelyissä, mutta sitten ehkä ne agilityn SERTit innostivat kuitenkin tavoittelemaan sitä "pakkoHoota". Tiesin, että Jipin keveydestä ja sirosta päästä tulee varmasti noottia, mutta arvostelu tuli kyllä silti ehkä pienoisena yllätyksenä. HYL tuli siis siitä, ettei tuomari tunnistanut Jippiä rotuisekseen ja lisäksi vielä todettiin askelluksen olevan epänormaalia. Minulle jäi hieman epäselväksi, mitä tuomari tällä tarkoitti. Ainakaan minkäänlaista epäpuhtautta sen liikkeissä ei ole. Itse tulee kyllä koirien liikkeitä kyttäiltyä niin tarkasti, että sellaisen kyllä huomaisi ja sattuipa tänään olemaan fyssarikäyntikin vuorossa, joten fyssarikin totesi liikkeet normaaleiksi ja puhtaiksi. Eli mysteeriksi jää, mitä tuolla tarkoitettiin. Arvostelun mukaan myös Jipin runko on linjoiltaan vääränlainen eli ei ilmeisesti muistuta pään eikä rungon osalta rotuistaan. T:tä en olisi jäänyt hämmästelemään sen suuremmin, mutta kyllä HYL toki hieman ihmetytti. Noh, meidän maailma ei tästä kuitenkaan järky :) Kyllähän sen tiedostan, että Jippi on kevytrakenteinen ja sirompi kuin mitä yleisesti ottaen aussielta toivottaisiin (ja kevyehköä versiota olen tietoisesti hakenutkin). Täytyy katsoa, käydäänkö jossain vaiheessa vielä hakemassa jonkun toisen tuomarin mielipide vai jääkö näyttelykäynnit tähän. Melkein tekisi kyllä mieli vielä näyttelyihin suunnata...
Oltiin ostettu vappuillalle vielä agituuraus ja päästiin nollaamaan näyttelyreissun ajatukset kivalla radalla. Jippi kulki kivasti ja osteopaattikäynnit näytti tehneen tehtävänsä, sillä parin viikon takaiset rimanpudottelut olivat historiaa! Tänään vielä fyssarikin kävi Jipin läpi + laittoi akupunktioneulat. Pientä kireyttä oli tosiaan molemmin puolin lanneselässä ja muuten hieman enemmän oikealla puolella. Hyvin kuitenkin vastasi käsittelyyn eli eiköhän nyt ala olla aika lailla taas tyttönen kunnossa :)
Fyssari tsekkasi myös Hugon ja tosiaan vasemmalta puolelta liikeradat oli heikommat kuin oikealla puolella. Kireyttä vasemmalla puolella ja aristaa lonkan koukistusta ja ojennusta ääriasennossa. Oikealla puolella ei vastaavia aristuksia havaittu. Kuitenkin Hugo on nyt ollut käytökseltään täysin normaali ja käyttää kroppaa normaalisti (liikkeet puhtaat, venyttelee molempia takajalkoja, eikä arista esim. ristiaskelluksissa), joten seuraillaan nyt tilannetta ja tarvittaessa sitten konsultoidaan aiemmin hoitanutta eläinlääkäriä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)