torstai 10. toukokuuta 2018

Näin päättyi meidän agikausi 2017-2018

Vielä oli SM-nollien metsästys kesken ja koska yhteistyö oli alkanut sujua, niin oli jopa pientä toivoa, että ne oltais ehditty saada kasaan. Sen sijaan kuitenkin nyt ekat ulkotreenit juostuamme päätinkin, että jäämme nyt ainakin hetkeksi taas agista sivuun. Jipin kynnet ovat olleet parempana, muttei kuitenkaan täysin kunnossa ja nyt ulkokentille siirtyessä tuli huomattua, ettei kynnet tule sitä tuollaisina kestämään. Ne meinaa kulua puhki, kynnet on liuskoittuneet ja niissä on mustelmia. Ekat ulkokauden agilitytreenit oli tosi jees ja tuntui niin hienolta päästä kirmailemaan aurinkoisessa säässä Jipsterin kanssa, mutta kotiin tultuani kynsiä katsottuani tajusin, ettei me voida näinkään jatkaa. Kynnet oli arat agilityn jäljiltä ja sen verran kuitenkin ottanut osumaa, että todennäköisesti jossain vaiheessa tulisi isompaa tuhoa, jos vain jatkettaisiin. Nyt ei kuitenkaan vielä ole kynsiä katki, eikä isompia halkeemia, joten on toivoa saada kynnet kuntoon verrattain nopeasti, kun nyt maltetaan ottaa agin suhteen iisisti. Eli tämä tarkoittaa, että laitetaan agility jäihin, kunnes kynnet on kunnossa ja toivotaan todella, että ne tulee kuntoon!
Menossa mahdollisesti tämän kauden (tarkoittaen SM-keräyskautta) vikoihin treeneihin. Toivottavasti kuitenkin kesäkauden aikana jossain vaiheessa taas päästäis agin pariin...
Vieläkään oireet ei onneksi muistuta sitä ehkäpä pahinta vaihtoehtoa SLO:ta, sillä kynsivallit on normaalit ja kynsiä ei ole irtoillut. SLO:ssahan elimistö alkaa ikään kuin hylkiä kynsiä eli niitä kirjaimillisesti putoilee, ja tätä ei ole Jipillä esiintynyt. Oletus oli, että syksyinen ruokintamuutos aiheutti kynsien heikentymisen, mutta tammikuun lopusta asti olen nyt syöttänyt lisiä ilman selkeää parannusta. Alkoi siis nyt vähän usko loppua siihen, että olisi kyse pelkästään ravinnosta. Tämä ajatus masensi todella isosti, koska mörkönä kummittelee ajatus siitä, että agilityt on meidän osalta kokonaan juostu. Onneksi sitten tuli kirjoiteltua sellaisen henkilön kanssa, jolla on ollut koiralla kynsiongelmaa ja joka oli monia ravintolisiä testannut ja löytänyt lopulta sopivat sinkit ja biotiinit, joilla kynnet oli tulleet kuntoon (kiitos hurjasti neuvoista!!!). Hän kyseli, että mitä eri vaihtoehtoja ollaan kokeiltu ja myös määriä ja tuli siinä todettua, että minun syöttämä sinkkimäärä on edelleen ollut ihan turhan pieni. Nyt olen lueskellut paljon koiran sinkintarpeesta ja tarve on tosiaan selvästi suurempi kuin mitä nyt olen syöttänyt. Eri sinkkimuotojen imeytyvyys vaihtelee suurestikin ja tuon syöttämäni sinkkipurkin kyljessä ei mainita muotoa. Nyt lähti siis vaihtoon sekä sinkki että biotiini ja lisätään tuota sinkin määrää. Sitten seuraillaan tilanteen kehittymistä. Jipin silmäkulmassa on havaittavissa jonkinlaista karvattomuutta ja silmänympärysten karvattomuushan on yksi sinkinpuutoksen merkkejä eli voisiko tuokin kieliä siitä, että taustalla voisi ollakin "vain" sinkinpuutos? Toivon todella näin!

Tänään piti olla agilitykisoissa, mutta niin ne suunnitelmat muuttuu. Kotiin ei jääty masentelemaan kuitenkaan, vaan suuntasimmekin Nuuksioon lenkille. Jippi nautti uintimahdollisuudesta ja Hugo sen sijaan vältteli tassujen kastumista viimeiseen saakka :D Molemmilla oli kuitenkin lystiä :) Tässä kuvapläjäystä sekä Nuuksiosta että muutenkin menneiltä viikoilta.
Nuuksiossa lenkillä.

Läträäminen rantavedessä on Jipin mielestä superkivaa!

Ja niin on uiminenkin!

Nuuksion hienoja maisemia.

Jippi sai Taito-kaveriltaan lahjan :)

Hugon Wappu-hymy :D

Hugo pesulla.

Ja seuraavaksi oli Jipin vuoro.

Lenkkifiiliksiä parin viikon takaa.

Tämä on varma kevään merkki, kun Hugo heittäytyy kesken lenkin piehtaroimaan nurmikolle!


2 kommenttia:

  1. "Jipin silmäkulmassa on havaittavissa jonkinlaista karvattomuutta ja silmänympärysten karvattomuushan on yksi sinkinpuutoksen merkkejä eli voisiko tuokin kieliä siitä, että taustalla voisi ollakin "vain" sinkinpuutos?"

    Todellakin! Sait varmaan ohjeet sitraatista ja/tai pikolinaatista muotoina? Ja siitä oliks se nyt 2 mg/painokilo/päivä-systeemistä? Laittaisin näiden kylkeen vielä jonkun eläinperäisen rasvahappolisän (mielellään muun kuin kasvisöljy-nutrolinin, jos teillä on sitä syöty), kuten kalaöljyn kapselina tai ihan villilohiöljynä (paremmat pitoisuudet kuin viljellyssä).

    VastaaPoista
  2. Nyt aloitin nimenomaan pikolinaatin antamisen ja lisäksi myös kalaöljyn. Eli nyt vain toivotaan, että alkaa noilla mennä parempaan suuntaan :)

    VastaaPoista