lauantai 25. elokuuta 2012

Kiukkuinen kuin ampiainen

Eilen saimme Hugon kanssa lenkkiseuraksi kaverini, ja suuntasimme kolmistaan koirametsään. Keli oli kiva ja lenkki alkoi hyvin. Suht alkumatkasta Hugo onnistui kuitenkin häiritsemään maa-ampiaisten kotirauhaa, ja nämä häirinnän kohteeksi joutuneet asukit olivatkin sitten äärimmäisen kiukkuisia. Seurauksena Hugon ympärillä surisi noin viidenkymmenen ampiaisen parvi, joita Hugo yritti epätoivoisesti etutassuillaan huitoen hätistää. Tämän havaitessani käskin Hugoa juoksemaan ja kaikki kolme juoksimme jonkin matkaa, jotta saimme edes osan laumasta hätistettyä. Vieläkin mukana pyöri useita kymmeniä ampiaisia, joten juoksimme vielä pätkän, jonka jälkeen enää muutamia sitkeimpiä roikkui Hugon turkissa. Näitä sitten huidoin hihnalla irti ja lopulta pääsimme eroon noista viheliäisistä ötököistä. Varmasti niillä ampiaisilla on kauhean tärkeä tehtävä maailmassa, mutta juuri sillä hetkellä kyllä toivoin kovasti niiden sukupuuttoon kuolemista!

Lyhyin reitti autolle olisi ollut paluu samaa reittiä, mutta se ei tullut nyt kuuloonkaan. Ja koska tiedän siellä vain yhden reitin, niin ei auttanut kuin talsia koko lenkki läpi - tosin ihan ennätysajassa me se kiidettiin. Saldona meillä oli yksi pistos minulla, viisi pistosta kaverillani ja varmasti 10-20 pistosta Hugolla. Eli aikamoisen myrkkymäärän etenkin Hugo sai - ja vieläpä pääosin pään alueelle. Alkuun vähän jännittikin, että kuinka voimakkaan reaktion se saa pistoksista, mutta onneksi voitiin huokaista helpotuksesta - Hugo selvisi pienellä silmäkulmien turvotuksella, josta siitäkin suurin osa laski parin ekan tunnin aikana. Kotona sitten me ihmiset laitoimme pistoksiin hydrokortisonia ja Hugolta nypimme sitten kaikkiaan kuusi kiinni jäänyttä piikkiä kasvoista. Muualta en edes yrittänyt alkaa niitä löytämään. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja positiivista tässä on se, että nyt ainakin tietää, ettei Hugo tosiaan vaikuta olevan allerginen ampiaisen pistoksille - varmasti muuten oireet olisivat olleet tuosta pistosmäärästä voimakkaammat. Ja sekä minä että kaverini tultiin ensimmäistä kertaa ampiaisen pistämiksi ja molemmat totesimme, ettei se aiemmista peloistamme huolimatta kovin kauheaa ollutkaan!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti