Hugolla on ollut tänään sunnuntaifiilis. Kuva puhukoon puolestaan:
Ja tässä vielä viime tiistaisen mölliagin ratapiirros, jonka lupasin lisätä tänne. Ja tosiaan ei ole taaskaan mittasuhteet välttämättä ihan oikein, kun itse olen piirustellut muistamani pohjalta tuon radan!
Tässä vielä yksi kuva viime viikon lenkiltä:
Kuvassa on erittäin metsästysvietitön Hugo :) Se näki sorsia meren poukamassa ja heittäytyi hetkessä nurmikolle sammakkoasentoon niitä ihastelemaan. Ei pienintäkään äännähdystä, eikä pienintäkään yritystä pyrkiä lähemmäksi. Se vain katseli niitä ja ihmetteli maailman menoa. Ja minullehan tämä olematon metsästysvietti sopii hyvin, sillä eipähän tarvitse pelätä, että säntäilisi vapaana ollessaankaan jänisten tai oravien perään! Nekään eivät nimittäin saa Hugossa aikaan muuta kuin korkeintaan sen, että Hugo hetken katsoo eläimen perään pää hieman kallellaan ja jatkaa sitten omaa matkaansa välittämättä näistä luontokappaleista sen enempää :)
Tokoillaan nyt 9.9. kokeita silmällä pitäen eli yritän hioa vielä esim. seuraamisen yhteydessä olevien perusasentojen paikkaa/asentoa - oli siis möllikokeissa kaikki asennot enemmän tai vähemmän vinoja aloitusasentoa lukuun ottamatta. Seuraaminen muuten sujuu edelleen hyvin ja käännökset ovat melko napakoita. Seisomaanjättöä täytyy vahvistaa, ettei Hugo hiippaile perääni eli teen nyt tätä niin, että käännähdän käskyn annettuani Hugon eteen stoppaamaan sitä ja vasta sitten jatkan matkaa. Näin pysähdykset ovat nopeita, eikä hiipimisaskelia tule. Paikkamakuussa positiivista on se, että Hugo on pysynyt maassa koko paikkamakuutreenin ajan, mikäli saan sen vaan pysymään ne ekat sekunnit. Kriittinen vaihe on siis se, kun olen pyytänyt Hugon maahan ja poistun sen vierestä. Tässä yrittää nykyään monesti sännätä perääni. Jos taas se pysyy siellä siihen asti, että olen päässyt omalle paikalleni ja kääntynyt Hugoon päin, voin olla melko varma, että se pysyy siellä sen kaksi minuuttia. Eli nyt treenaillaan ahkerasti näitä paikalle jäämisiä minun lähtiessä viereltä. Sain vinkiksi laittaa namin esim. pikkupurkissa Hugon taakse, kun olen käskenyt sen maahan. Tällöin se tiedostaa palkan olevan takana, ja tämä on toiminut hyvin! Hugo ei ole kertaakaan lähtenyt tällöin perääni, sillä tietää, että se palkka ei tule minun taskustani. Eli hiotaan hiotaan ja toivotaan, että etenkin tämä paikkamakuuseen jääminen saadaan taas varmaksi ennen kokeita, joihin on nyt siis kaksi viikkoa. Jatketaan siis treenejä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti