lauantai 1. syyskuuta 2012

Hei me lennetään!

Tiistaina oltiin ohjatuissa agitreeneissä ja siellä harjoiteltiin yksittäisiä esteitä tällä kertaa. Treenattiin pujottelua, jossa tuli huomattua taas jälleen, että jos lähetän Hugon niin, että se olen itsekin keppien oikealla puolella, se pujottelee jo kohtuullisen reippaasti ja yhdelläkään kerralla ei tullut virheitä eli pujotteli oikein joka kerta loppuun saakka. Kuitenkin jos lähetän se ollen itse keppien vasemmalla puolella, niin Hugo on aivan totaalisen hukassa. Arpoi joka kerta, että mennäkö ensimmäisestä vai toisesta keppivälistä pujotteluun sisään, eikä jatkanut pujottelua paria keppiä pidempään millään. Eli tätä hioin sitten muiden ollessa treenivuorossa ihan käsiavun kanssa eli näytin sille oikeast pujottelukohdat. Ja pari kertaa näin tehtyäni, homma sitten alkoikin luistaa eli selvästi palaset loksahtivat Hugon päässä paikalleen ja sitten onnistukin jo ilman käsiapujakin!

Treeneissä teimme myös putkeen lähetystä umpikulmista ja tämä oli ensimmäinen kerta näitä treenejä, joten olin itse vähän hukassa alkuun. Heti, kun sain ohjaukset kuntoon, niin Hugo seurasi ohjausta kyllä hyvin ja umpikulmatkin saatiin sujumaan :) Tehtiin myös sellaista ohjausta, että koira piti saada ohjattua 360 asteen pyörityksellä yhden esteen yli niin, että kierto oli mahdollisimman tiukka. Kouluttajatkin hämmästelivät, miten Hugo isona ja pitkärunkoisena koirana pystyi tekemään tosi tiukat käännökset. Itse olin niin pyörällä päästäni tehdessäni itsekin näitä täysympyröitä, etten pystynyt kyllä mitenkään seuraamaan millaisia kieppejä Hugo teki :D

Keskiviikkona oltiin taas Robur-cupissa. Ratapiirros tulee myöhemmin, kunhan olen saanut piirrettyä. Odoteltiin tosi pitkään ja tällä kertaa Hugo selvästi alkoi jo aavistuksen kiehumaan, kun se seurasi vierestä monet monet radat. Eli oli ainakin energiaa, kun vihdoin päästiin radalle! Eka rata saatiin videoitua - tokaa valitettavasti ei, koska kuvaaja oli tällöin heti seuraavana suoritusvuorossa. Mutta ekalla radalla tuloksena 5 vp, -8,22 s. sij. 10. Itselläni oli radan jälkeen vähän sellainen tunne, että olin itse monessa kohtaa aika hukassa ja että Hugo pelasti useassa tilanteessa. Rata oli videolta katsottuna kuitenkin siistimpi kuin mitä olin uskaltanut odottaa. Kolmanneksi viimeiselle esteelle tuli takaakierto ja jännitin jotenkin sitä kovasti ja jotenkin keskityin radalla vain siihen, että saadaan suoritettua se. Jäin ko. esteen kohdalla paikoilleen, enkä lähtenyt jatkamaan seuraavalle esteelle, joka oli puomi, ja videolta huomaakin, että Hugonkin eteneminen hidastuu selvästi ja se tuijottaa vain minua, että "mitäs sitten tehdään?". Eli en saanut sitä enää ohjattua puomille, vaan se juoksi siitä ohi, josta tuli se 5 vp. Muuten kuiteknin aika sujuva rata meidän tasoomme nähden eli tyytyväisiä oltiin :)


Tokalla radalla Hugo juoksi A-esteen alastulokontaktista läpi pysähtymättä ja hämmennyin tästä niin kovin, että jatko oli itseltäni ihan kauheaa hutilointia. Hugo yleensä on pysähtynyt kontakteille, joten luotin ehkä liikaakin siihen, että se tekee niin nytkin. Olin jo kääntynyt itse seuraavalle esteelle ja etenin, kun yhtäkkiä näinkin, että koira oli jo vieressäni. Olisin halunnut ottaa kontaktin uusiksi eli korjata virheen ja yritin saada Hugon kiepautettua takaisin alastulokontaktille. Se koski etujaloilla kontaktia, mutta  Hugo ei osaa kääntyä kontaktille eli este olisi pitänyt suorittaa kokonaan uusiksi. Niinpä jatkoimme vain eteenpäin. Tästä tuli kuitenkin 10 vp (mölliluokassa hyllyjen sijaan tulee 10 vp), koska Hugo tosiaan koski kontaktia uudestaan. Tämän lisäksi radalla tuli yksi rima alas eli yhteistuloksena 15 vp. Hugo pelasti kyllä tällä radalla monessa kohtaa, koska A:n jälkeen olin itse monessa kohtaa myöhässä ja meinasin unohtaa radankin... Mutta onneksi se eka rata oli kuitenkin sellainen, johon voi olla tyytyväinen :) Ja Hugon osalta kyllä kovaa tsemppausta tämä toinenkin - ei vain ohjaaja oikein ollut tilanteen tasalla!

Tokoa ollaan harjoiteltu - noin viikko on nyt siis ekoihin tokokokeisiimme :) On sujunut aika kivasti. Päänvaivaa tuottaa kuitenkin paikkamakuun paikoillejääminen... Silloin tällöin aina Hugo tekee sitä, että maahan mentyään ja minun lähtiessäni sen luota, se pomppaakin ylös ja ryntää perääni. Jos laitan palkan Hugon taakse, se pysyy aina paikoillaan, mutta ilman sitä aina silloin tällöin lähtee. Ongelma on nimenomaan tämä kohta, jossa kävelen pois sen luota, kun olen pysähtynyt ja kääntynyt Hugoon päin, se kyllä pysyy paikoillaan loppuun asti. Tätä siis yritetään nyt saada varmemmaksi. Useimmiten pysyy kyllä nytkin, mutten haluaisi, että joudun kokeissa arpomaan, että pysyykö vai eikö. Eli treenejä vain vielä ja juuri niin, että teen vain jättöjä ja palaan sitten palkkaamaan nopeasti, kun jää nätisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti