torstai 6. helmikuuta 2014

Kisatauko sattui hyvään kohtaan

Kirjoitin päivityksen sunnuntain kisoista jo maanantaina, mutta koska videoiden siirto tietokoneelle venyi, pääsen julkaisemaan tekstin vasta nyt. Tässä tämä teksti kuitenkin maanantaina kirjoitettuna - älkää siis ihmetelkö viittauksia "eilisiin kisoihin" :)

"Eilen oli kaksi agilitystarttia BAT:n kisoissa Ojangossa. Lähteä piti kello viideltä kotoa, mutta vielä 16.15. makoilin sohvalla peiton alla - päätä särki ja väsytti eli ei oikein optimaalinen kisafiilis. Samalla vilkuilin Hugoa, joka nukkui lattialla ja päästi pienen mörähdyksen kylkeä kääntäessään, ja pohdin, että onkohan tuokaan ihan valmis kisastarttiin. Noh, pakkasin kuitenkin kamat ja lähdettiin kohti kisapaikkaa. Lenkkeily jo vähän piristi, mutta yleisesti ottaen oli kyllä väsähtänyt fiilis ja tämä kyllä näkyi radallakin.

Eka rata oli Hugon osulta possuilurata. Ensinnäkin lähdössä se lähti liikkeelle, kun lähdin sen vierestä - tätä se ei ole ikinä tehnyt kisastartissa, vaikka aina onkin aika malttamaton. Sain käskettyä sen vielä takaisin istumaan, mutta sellainen "rauhallinen lähtö" ei enää ollut mahdollinen. Seuraavaksi hämmennystä aiheutti Hugon löysyys. Se kyllä teki, mitä pyydettiin, mutta jokainen hyppy oli jotenkin laiska ja koira näytti vetelältä. Yksi rima tuli alas ja lisäksi radan takaosassa tuli kielto, kun  hukkasin koiran ihan totaalisesti selkäni taakse. Hugo ihan selvästi lukee, että hyppy pitäisi hypätä toiseen suuntaan, kun minä taas tosi myöhässä yritän saada sitä takaakiertoon. Tätä seuraavalla puomilla Hugo sitten sinkaisi suoraan kontaktin yli pysähtymättä sinne lainkaan. Tässä vaiheessa sitten en enää voinut antaa periksi, ja palautin sen kontaktille ottaen tältä radalta sen myötä hyllyn. Mutta ehdottoman tyytyväinen olen siihen, että tämän tein! Kun vain jatkossakin muistan malttaa pitää kriteereistä kiinni. Vaikka tämä rata ei olekaan mitenkään kaunista katsottavaa, niin laitan sen kuitenkin tänne näkyviin. Onpahan itsellekin sitten täällä koko ajan muistutus siitä, kuinka Hugo ekan kerran kisoissa varasti ja kuinka se ekaa kertaa kisoissa juoksi suoraan kontaktin yli puomilla.



Tokalle radalle ei olisi yhtään huvittanut lähteä, mutta ajattelin, että täytyy edes yrittää tsempata niin, että saataisiin parempi rata tehtyä - tuloksesta viis. Tuloksena olikin tältäkin radalta HYL, mutta jäi hyvä mieli, kun näki, että Hugo oli enemmän oma itsensä eli meno oli jo vähän aktiivisempaa ja hypyt napakampia. Olin rataantutustumisessa pelännyt, että miten saisin Hugon ohjattua A:n ylösmenon vieressä olevaan putkeen ja radalla sitten varoin sitä A:lle lähettämistä niinkin paljon, että törkkäsin Hugon toisella puolella olevalle hypylle. Lopussa tuli myös yksi rimanpudotus, kun Hugo hyppää tosi läheltä hyppyä, mutta kaikkiaan jäi ainakin vähän parempi fiilis tästä radasta kuin siitä ekasta :)



Ihan tosissaan pisti miettimään, että meidän pitäisi oppia jollain tavoin säätelemään virettä kisatilanteissa. Ensinnäkin itselläni on varsinkin iltakisoissa tosi vaikeaa joskus keskittyä täysillä. Toisekseen Hugo käy välillä tosi ylikierroksilla lähtötilantessa - kuten eilen molemmilla radoilla (tokallakin nimittäin kyllä nykii lähdössä....). Lisäksi ylikierrokset näkyvät treeneissä siten, että suoritusten välillä esim. kouluttajan kommentteja kuunnellessa Hugo usein haukkuu jatkuvasti ja roikkuu vaatteissani. Täytyisi miettiä, että pitäisikö minun jopa alkaa viemään sitä pois radalta tällaisissa tilanteissa ja vasta sen rauhoituttua jatkettaisiin. Tietysti tämä vie paljon treeniaikaa, mutta toisaalta voisi tuottaa tulosta nopeastikin, jos Hugo sisäistäisi, että huono käytös johtaa agiliitämisen loppumiseen.

Nyt jäädään Hugon kanssa joka tapauksessa kisatauolle, kuten oli jo aiemmin päätetty. Helmikuussa ei lähiseudulla juuri olekaan kisoja eli senkin puolesta melkeinpä pakko pitää taukoa. Nyt siis tarkoitus on päästä vapaatreenaamaankin, sillä vapaatreenilistalla on nyt monta asiaa: rauhalliset lähdöt, helpot irtoamis- ja estehakuisuustreenit (Hugolle lisää itseluottamusta!), juoksu-A, avokulmat kepeille (nämä on osoittautunut Hugolle selvästi vaikeimmiksi) ja näiden lisäksi tosiaan varmaankin nyt alan toteuttaa sitä, että treenit loppuu, jos aletaan nyppiä vaatteista tms. Tätä on ainakin vapaatreeneissä helppo toteuttaa!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti