Tässä alkuun kuvia lenkeiltä lähiajoilta.
Agilityrintamalla treenit ovat sujuneet kivasti. Viime tiistaina tosin valkkutreeneissä oli outoa se, että Hugo jumitti tosi pahasti tehtäessä takaakiertoa hypyn vasemmalta puolelta eli koiran kääntyessä oikealle siivekkeen ympäri. Toiseen suuntaan sujui ongelmitta, mutta tähän suuntaan selvästi empi ja vaihtoi jopa vauhdissa laukan ennen hyppäämistä. Heräsi epäilys, että josko olisi jonkinlaista jumia kropassa ja meillä onkin tulossa 5.3. fyssari eli hyvä tarkistaa tilanne. Toisaalta missään muussa vaiheessa treeniä mitään outouksia ei ilmennyt ja myöskin torstain treenit sujuivat hyvin. Tällöin ei tosin tehty takaakiertoja, mutta esimerkiksi ennakoiva valssi niin, että koira kääntyi oikealle, sujui hyvin ja käännös oli tiukka eli ainakaan yleisesti ei näyttäisi olevan oikealle kääntymisessä ongelmaa.
Tehtiin torstain treeneissä leijeröintejä ja oli ilo huomata, että ne eivät tällä kertaa tuottaneet juurikaan ongelmia. Ekoilla leijeröintitreenikerroilla Hugolle oli tosi hankalaa suorittaa esteitä niin, että minä irtosin siitä voimakkaasti ja väliin jäi esteitä, mutta nyt se suoritti esteet hienosti minusta viis :) Toinen, mikä on ollut ilo huomata, on se, että Hugo hakee melko haastavatkin keppikulmat jo aika hienosti. Vielä vuosi sitten keppien aloitusten kanssa oli todellisia ongelmia, mutta nyt näissä on jo tullut hirmuisesti varmuutta. Ainoastaan tosi jyrkät avokulmat ovat sellaisia, jotka ovat selvästi vielä haastavia - treenaukseen siis nämäkin!
Juoksu-A-projekti aloitettiin tekemällä boxitreeniä eli juoksutin Hugoa ensin tasamaalla kehikon läpi. Käytin naksutinta merkkaamaan onnistuneet kehikkoon osuneet laukat ja apuna käytettiin myös in-and-out hyppyjä kehikon edellä, jolloin laukan sai hyvin pyörimään ja rytmitettyä ennen kehikkoa. Tänään tein rohkean kokeilun asettamalla kehikot sekä A:n ylös- että alasmenolle. A:ta oli loivennettu, jotta sen läpi voisi laukata sujuvasti, ja lisäksi apuna oli vielä speed pumpit ylösmenon kontaktialueen yläpuolella, harjanteella ja alasmenon kontaktin yläpuolella. Suorituksia seuratessa tuntui, että kehikon pienuus oli Hugolle tosi haastavaa, ja se joutui tosissaan mallaamaan askeleitaan, jotta osuisi kehikkoon ja monesti lopulta laukka sortui raville tai epämääräiseen hyppelyyn, koska muuten ei saanut askelta mahtumaan kehikkoon. Niinpä siinä sitten pohdiskelin, että mitäpäs sitten tekisi. Jatkaako kehikkotreeniä tasamaalla ja vasta myöhemmin yrittää yhdistämistä A:lle? Alkuun Hugo jopa tarjosi pysäytyskontaktia, joten hetken jo mietin, että pitäisikö kuitenkin pysyä siinä...? Mutta pidin pääni ja totesin, että kyllä minä juoksu-A:n haluan, koska pysäytyskontaktilla näkee heti, kuinka Hugo varoo sitä pysähdykseen tuloa.
Niinpä tein sitten kokeilun vielä niin, että otinkin kehikot kokonaan pois ja jätin vain speed pumpit. Ja näin tuntui toimivan selvästi paremmin. Tällöin Hugo ei joutunut ikään kuin varomaan askeliaan niiden kehikkojen kanssa, vaan se tuli pyörivämpää aktiivisempaa laukkaa ja sai paremmin laukka-askeleet sovitettua kontaktialueille.Tällöinkin osa suorituskerroista oli vähän epävarmoja ja askeleita joutui vielä mallaamaan, mutta kehikkojen kanssa meno oli huomattavasti hankalamman näköistä. Eli luulenpa kovasti niin, että me treenataan tästä edespäin juoksu-A:ta speed pumpeilla ja ilman kehikkoja!Tässä alla videota tämän päivän suorituksista. Yhden kerran Hugo hyppäsi kontaktialueen yli, jolloin jäi toki palkkaamatta. Muuten joka kerralla osui sekä ylös- että alasmenoon, mutta videolta hyvin huomaa, ettei vielä tasainen rytmi ole löytynyt, vaan varsinkin harjan yli hyppäämisen kanssa on välillä askelten kanssa hakemista, jos ylösmenon askeleet eivät ole osuneet täysin nappiin. Täytyykin pohtia tähän apukeinoja - kenties ponnari tai matala hyppy ennen A:ta rytmittämässä laukkaa...? Mutta täytyy myös ottaa huomioon, että tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun tätä treenattiin eli eiköhän tähän tule varmuutta treenin myötä! Tavoitteena on kuitenkin ehdottomasti se, että yliloikkien määrä saataisiin minimoitua, koska siitä tavasta eroon opetteleminen onkin sitten ihan oma juttunsa...
Tuli muuten havaittua toissa päivänä, että Hugon turkki on alkanut olla paremmassa kunnossa. Kastroinnin jälkeen turkkia kasvoi lisää ja siitä tuli jokseenkin villaisempi. Päällyskarvan paras kiilto hävisi, mutta nyt karva on alkanut vähitellen näyttää taas paremmalta. Mietin sitten, että voisiko olla, ettei karvan muuttuminen johtunutkaan vain ja ainoastaan kastroinnista, vaan kenties myös siitä, että vaihdoin Hugolle kastroinnin jälkeen light-ruoan? Light-ruoan lisäksi Hugo sai jauhelihaa, joten nappula-annos oli tosi pieni. Tuntui, että nappuloita tuli syötettyä niin vähän, ettei siitä määrästä voinut saada tarvittavia ravintoaineita, vaikka energiaa ehkä tulikin tarpeeksi. Pari kuukautta takaperin teinkin sellaisen päätöksen, että jätin jauheliha-annokset antamatta ja Hugo saa nyt ruoka-annoksensa pelkästään nappulana.Tokihan raakaruokinta olisi kovin houkutteleva vaihtoehto, mutta nyt muun muassa pakastintilan vähäisyyden vuoksi se ei vain ole käytännössä mahdollista. En nimittäin millään pysty tarjoamaan tasapainosta raakaruokavaliota, kun käytössä on vain pari pakastinlokeroa. Niinpä riittävän ravintoaineiden saannin takia vaihdoin ruoan light-ruoasta laadukkaaseen normaaliruokaan ja annoskokoa kasvatettiin. Hugon paino on pysynyt nykyisellä ruokavaliolla hyvin kurissa ja tosiaan turkki ainakin tuntuu omasta mielestäni menevän parempaan suuntaan. Lisäksi maha on ollut ihan huippukunnossa koko sen ajan, kun tätä nykyistä ruokaa on annettu. Tällä ruoalla siis jatketaan ainakin toistaiseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti