torstai 3. huhtikuuta 2014

Mikä ihmeen juoksu-A???

Jep jep. Maanantaina oli vapaatreenailun jälkeen sellainen fiilis, että juoksu-A-treenit ovat todella tuottaneet tulosta ja oli myös kiva huomata, ettei enää olla mahdottoman kaukana siitä, kun juoksu-A:ta voisi tehdä jo ihan normaalisti osana rataa. Tätä  mieltä olin siis maanantain jälkeen.

Tänään meillä oli ohjatuissa treeneissä teemana kontaktit tehotreeninä radan osana. Tein sitten juoksu-A:ta ensin hypyn kautta ilman apuvälineitä. Heti ekalla kerralla Hugo oli kuitenkin tosi epävarma A:lla. Epäröi alastulolla eli ei oikein tiennyt mitä siellä pitäisi tehdä - pysähtyä vai ei... Koko treenin aikana saatiin ehkäpä yksi tai kaksi sellainen suoritus, joka oli oikeasti kunnon juoksu-A. Yhtään yliloikkausta ei mielestäni tullut, mutta epäröintiä epäröinnin perään. Jälkiviisaus on hienoa. Tuli nimittäin sitten jälkikäteen mietittyä, että olisi minun pitänyt edelleen tietysti aloittaa laittamalla sinne alastulolle se ponnari. Lisäksi ekat pari toistoa olisi pitänyt tehdä helpotetusti ilman edessä olevaa hyppyä. Nyt kyllä helpotin sitten tehtävää, kun huomasin, että Hugo empi, mutta epävarmuus oli jo tullut, eikä sitten meinannut auttaa tehtävän helpotuskaan. Tosin ponnaria en laittanut lainkaan, kun en olisi oman treenivuoron puitteissa tätä oikein ehtinyt tekemään.

Jotain positiivistakin treeneissä oli eli etupalkalla saatiin ihan hyviä puomisuorituksia ja sivutreeninä tehtiin keinua, jolla saatiin tosi hyviä onnistumisia sekä etupalkalla että ilman! Lisäksi treenit lopetettiin rallauspätkään, jossa oli vain putkia ja hyppyjä eli jäi koiralle kuitenkin hyvä mieli treenin päätteeksi :)

Nyt varasin sitten lauantaille vapaatreenivuoron ja käyn tekemässä ihan muutaman juoksu-A-toiston keskittyen siihen, että saadaan homma toimimaan ja epäröinti pois. Eli ensin pari toistoa helpotettuna ja sitten ehkä pari toistoa ilman ponnaria! Yritetään saada siis varmuutta touhuun, ja tosiaan ihan lyhyet A-treenit vain, ettei tule hinkattua liikaa...

Eilen oltiin yhteislenkillä Sonjan ja Ofelian kanssa ja Hugo pääsi taas Ofin kanssa riehumaan ja juoksemaan. Oli kyllä taas niin hauskaa Huksulla! Ja kotiintuomisina oli kauluri täynnä kuivunutta kuolaa ja housukarvat täynnä risuja metsästä ja heinää pellolta eli huomasi, että oli ollut hyvät painit ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti