perjantai 25. huhtikuuta 2014

Treenailtu vähän kaikkea

Tiistain agitreeneistä jäi hyvä fiilis. Saatiin onnistumisia ja tehtiin melko sujuvia suorituksia. Tämä sujuvuus on sellainen uusi juttu, jonka olen havainnut vasta lähiaikoina. Ei se välttämättä kaikin paikoin vielä ihan kaikkein sujuvimmalta näytä ja omaan ohjaukseen kaipaan vielä älyttömästi parannusta, mutta silti on alkanut tulla sellainen olo, etten joudu koko aikaa varmitselemaan tai saattamaan Hugoa esteeltä esteelle, vaan uskallan lähettää sen esteille ja jatkaa jo itse radalla eteenpäin. Valtavastihan treeniä vielä kaivataan ja kontaktit vaatii edelleen kovasti hiomista, mutta ainakin jonkinasteista kehitystä tapahtuu! Tässä alla muutamia kuvia treeneistä - kiitos kuvat ottaneelle Aikille!



Keskiviikkona tehtiin pientä tokoilua lenkin yhteydessä. Pikkupätkä seuraamista, jossa tehtiin etenkin käännöksiä. Täyskäännös sujuu hyvin ja samoin se oikealle käännös, mutta vasemmalle käännös ei edes usean toiston jälkeen ollut sujuva. Helpotin hommaa hidastamalla omaa liikettä selvästi ennen käännöstä, mutta siltikin Hugo jää eteen kääntyessäni. Takapääjumppa olisi siis varmaan tarpeen niin, että tehdään esimerkiksi paikallaan pyörimistä. Luoksetulo oli taas hyvä eli tästä olen kyllä tosi iloinen, että se on alkanut toimia taas vauhdikkaammin! Treenit oli ihan lyhyet ja ollaankin yritetty tehdä nyt tokoa pikkupätkissä, jottein into kärsi :) Kovasti toivon, että keskittyminen ja into riittää myös tunnin treeneihin ohjatussa ryhmässä. Se nähdään reilun viikon päästä, kun tokoryhmä alkaa. Täytyy melkeinpä tehdä sitten niin, että tarvittaessa tehdään lyhyempiä treenejä sielläkin, mikäli yhtään näyttää, että motivaatio alkaa tippua. Toistaiseksi ei kylläkään ole tästä ongelmasta näkynyt jälkeäkään :)

Torstain treeneissä oli normitreeniryhmän talvikauden vika kerta ja sen kunniaksi leikkimieliset kisailut. Ekalla kierroksella tehtiin Hugon kanssa nollarata ja suhteellisen sujuva sellainen :) Puomilla alastulo oli vähän empivä... Tehtiin radalla juoksu-A, tosin ponnari yhä mukana alastulolla. Tokalla kierroksella Hugolla olikin sitten jo enemmän kierroksia, minkä näki radalla. Irtosi väärälle hypylle - tosin ohjaus oli kyllä ihan onnettoman myöhässä eli ei sinänsä mikään ihme, että löysi väärän hypyn! Puomin kontaktilla loikkasi ihan huoletta kontaktin yli isolla loikalla eli uusittiin puomi ja sen jälkeen jatkettiin melko sujuvasti loppuun. A:lla ei tällä kierroksella ollut ponnaria ja otti kyllä kontaktin, vaikka oli ehkä aavistuksen hätänen. Selväsi minun liike edelleen iso häiriö eli pitää jatkaa vielä ponnarin kanssa treenaten erilaisia variaatioita häiriöistä (vedätys, taaksejäänti, kääntyvät ohjaukset...). Hyvät treenit oli :)

Tänään suunnattiin Sonjan ja Ofelian kanssa metsään ja ohjelmassa oli vuoden eka metsäjälki! Tein Hugolle itse jäljen: noin 200 m, yksi loiva kulma, mukana sammaleista kivikkoa, kaatuneiden puiden ylityksiä ja kuivaa jäkälämaata. Jälki ei siis ollut pitkä, mutta toisaalta maasto ei ollut kaikista helpoin mahdollinen ottaen huomioon, että edellisistä jälkitreenailuista on kauan aikaa. Jäljelle jätin 6 keppiä eli kohtalaisen tiuhaan oli keppejä ja siten myös palkkaus. Hugo muisti selvästi mikä on homman nimi eli jo lähtöpaikkaa lähestyttäessä se veti kunnolla - normaalistihan Hugo ei vedä hihnassa! Hugo lähti jäljelle nenä maassa ja vauhdilla, ja häntä heilui koko jäljen ajan keskityneesti. Kolme ekaa keppiä nousi hienosti ilman ongelmia. Kolmannen kepin jälkeen Hugo poikkesi hieman jäljeltä ja minä, kun en edes itse muistanut missä jälki tarkalleen meni, en osannut sitten muuta kuin mennä perässä. Ehkäpä 10 metrin päästä Hugo pääsi takaisin jäljelle, mutta tässä vaiheessa yksi keppi oli ohitettu. Päätin heti, että annan Hugon jatkaa eteenpäin, koska se oli selvästi saanut taas jäljestä kiinni. Viides keppi nousi varmasti. Tämän jälkeen tuli kulma, josta Hugo alkuun meni pari askelta yli, mutta palasi takaisin ja ajoi kulman hyvin. Puunylitykyset eivät näyttäneet tuottavan ongelmaa, vaan se porhalsi niistä yli vauhdilla. Vikan kepin noston jälkeen sitten aloitettiin palloleikit ja Hugo oli silminnähden tyytyväinen :) Ihan huippuhauskaa - pakko päästä uudestaan pian!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti