Eilen minä ja Jippi käytiin Tean ja Malvan kanssa vapaatreenaamassa keppejä ja kontakteja. Tein kepeille ihan suoria lähestymisiä, mutta parin esteen takaa eli joko hyppyjen kautta tai sitten putken kautta. Tean etupalkatessa Jippi kiirehti palkalle ja jätti alkuun kepeillä joitan välejä pujottelematta, kun ryysi vain täysillä kohti lelua. Ilman etupalkkaa tätä ei tapahtunut ja lopulta saatiin sitten lisättyä myös se etupalkka sinne takaisin niin, että Jippi malttoi siltikin pujotella loppuun saakka.
Puomia tehtiin myös yhdistäen este puomin eteen ja jälkeen. Palkkasin vaihtelevasti myös namilla kontaktille, mutta vapautus tapahtui aina lentävälle lelulla (apupalkkaaja taas palkkasi lelulla). Palkkailu kontaktille tuntuu auttavan, sillä nyt ei tullut yhtään läpijuoksua tai omatoimista vapautusta, vaan Jippi kesti liikehäiriötkin hyvin.
Lopuksi tehtiin vielä muutamia toistoja madallettua keinua. Keinu oli edelleen matalimmassa asennossa ja alkuun tehtiin pari toistoa niin, että pidin valmiiksi jo namia keinun alastulolla, jonka seurauksena Jippi siis juoksi suoraan keinun päätyyn, pysähtyi namille ja siitä vapautin erikseen keinun laskeuduttua apupalkkaajan heittämälle lelulle. Uskaltauduin Tean kehottamana kokeilemaan mitä tapahtuu, jos en pidäkään namia valmiiksi alastulolla. Itse epäilin, että Jippi tekee, kuten vielä pari treenikertaa sitten eli juoksee täysillä keinun läpi ja loikkaa päädystä ilmaan ennen kuin keinu on ehtinyt juurikaan heilahtaa. Toisin kävi, sillä Jippi pysähtyikin päätyyn, odotti keinun laskeutumisen ja tarjosi sitten 2on2offia. Palkkasin kontaktille pysähtymisestä sitten maahan ja vapautin siitä etupalkalle. Olin ollut kahden vaiheilla, että haluanko keinulle 2on2offin vai 4onin, mutta nämä parit toistot näin kyllä saivat minut päätymään siihen 2on2offiin, koska Jippi selvästi todella luonnostaan tarjoaa sitä sinne keinun päätyyn.
Hugon rally-tokoista täytyy pikaisesti mainita tähän loppuun sen verran, että olen nyt parin lenkin yhteydessä treenannut sen kanssa puolenvaihtoja ohjaajan takaa. Olen ottanut sille käskyiksi "selkä-seuraa", kun Hugon tulee vaihtaa oikealta puolelta vasemmalle puolella ja "selkä-viereen", kun vaihto tapahtuu vasemmalta oikealle. "Selkä" tarkoittaa siis sitä, että sen täytyy siirtyä taakseni ja sitten "seuraa" tai "viereen" antaa ohjeen siitä, että kummalla puolella seuraaminen jatkuu. Ekalla treenikerralla oli tosi suuria haasteita sen selän taakse siirtymisen kanssa eli Hugo ei millään meinannut kädellä auttaenkaan jättäytyä taakseni, mikä toki tässä liikkeessä on puolenvaihdon kannalta ihan ehdoton juttu. Tänään kokeilin hommaa uudestaan ja se teki kaikkiaan kuusi vaihtoa puolelta toiselle peräkkäin todella sujuvasti eli ehkä se on prosessoinut asiaa tässä muutaman päivän aikana??!! Edelleen näytän sille kädellä sen, että sen tulee siirtyä taakseni, mutta käsiavuista täysin ei varmasti pyritäkään eroon tämän liikkeen kohdalla, kunhan saadaan avut mahdollisimman pieniksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti