sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mökkikausi 2016 avattu!

Perjantaina täysi auto (minä, Markus, Hugo takapenkillä turvavöissä, Jippi takaboksissa ja kasa tavaraa) suuntasimme kohti Sauvossa sijaitsevaa mökkiä. Hugohan onkin jo käväissyt siellä tänä kesänä vanhempieni kanssa, mutta meille muille se oli ensimmäinen tämän vuoden mökkireissu! Perjantaina iltaa vietettiin grillaillen, koirien kanssa leikkien ja teinpäs minä koirille myös ihkaensimmäiset nosework-treenit ulkoilmassa. Treenit sujui ihan ok, tosin jouduttiin hieman helpottamaan piiloa, kun ilmeisesti ensimmäinen oli niin tiiviissä piilossa, ettei ensimmäisenä etsintää tehnyt Hugo meinannut millään löytää sitä. Vaihdettiin siis piiloa ja sitten molemmat koirat löysiväkin sen ripeästi ja ilmaisivat hyvin. 

Lauantaina aamupäivällä tehtiin taas ulkona nosework-treenit piilottaen kaksi hajua. Ensimmäisenä etsimään pääsi Jippi ja se tekikin hienot kaksi löytöä. Etsi varman oloisesti, paikansi hajun molemmilla piiloilla hyvin ja teki hyvät ilmaisut. Hugo pääsi etsimään tokana ja se löysi molemmat hajut hyvin, mutta sillä on edelleen vähän haasteita sen ilmaisun kanssa. Se nimittäin käyttää luonnostaan enemmän sellaista "kertovaa ilmaisua" eli se osoittaa hajunlähteen kuonollaan ja sen jälkeen ottaa katsekontaktin. Vasta, kun tästä sitten kysyn, että "missä haju" uudestaan, niin se tekee ilmaisun maahanmenolla. Täytyy siis pohtia, olisiko se ns. kertova ilmaisu riittävän selkeä, vai aletaanko vain vahvistamaan sitä maahanmenoa vielä niin, ettei sen kanssa tulisi viivettä. Mutta tosi hienosti molemmat kyllä löysivät hajut, kun tosiaan ensimmäistä kertaa etsittiin ulkona. 

Lauantaina puoliltapäivin minä, Markus ja Jippi suuntasimme puolen tunnin matkan päähän Lietoon, jossa minä ja Jippi osallistuimme TSAU:n agikisoihin kolmen startin verran. Eka startti oli aikamoista kaaosta: Rimoja tippui ja lisäksi rytmitin A:lla oman liikkeen huonosti ja jäin A:n jälkeen seisoskelemaan, minkä vuoksi Jippi jarrutti ja kasasi A:lla, eikä osunut alastulokontaktille. Ekan radan jälkeen käytiinkin sitten tekemässä lämmittelyesteille muutamat hypyt niin, että häiriköin tarkoituksella ja palkkailin, kun rima pysyi (nyt se pysyikin sitten joka ikinen kerta :D ). Tokalla radalla olikin sitten jo parempaa menoa. Ihan alkuvaiheessa Jippi haki väärälle hypylle, kun olin lähettämässä kepeille umpikulmaan. Nyt en varsinaisesti "ajanut" sitä väärälle hypylle, mutten myöskään edellisellä hypyllä rytmittänyt/kääntänyt riittävästi, joten koska Jippi ei selvästikään osaa "kepit"-käskyllä etsiä ympäristöstä keppejä, se lukitsi ensimmäisen esteen, jonka laskeuduttaan näki ja se sattui olemaan väärä... Muu rata sujui kuitenkin aika kivasti ja oli kiva huomata, että takaaleikkause tuntuivat toimivan käännöksissä hyvin! Olin nimittäin epävarma siitä, että uskallanko niitä käyttää ja että lukeeko Jippi niitä oikein, mutta toimi kivasti :) Tuloksena siis HYL, mutta myös oikein hyvä mieli!

Vikalla radalla taas tein keppien jälkeen käännöksen takaaleikaten ja kyseinen ohjaus tuntui taas kääntävän hyvin! Renkaalta pelkäsin hieman, että Jippi hakisi puomin sijaan vieressä olevan putken, mutta päätin antaa Jipille tilaa hakea puomille ilman puomia kohti rynnimistä (jolloin olisi voinut myös ajaa Jipin putkeen) ja Jippi löysi puomille ilman epäröintiä. Tosin jäin puomin aikana sen verran taakse, että Jippi oli hieman hämillään ja ilmeisesti luuli minun takaaleikanneen, koska se jäi alastulolla ihmettelemään ja etsiskelemään, että missä minä olen. Täytyy siis vahvistaa edelleen sitä eteenpäin fokusoitumista ohjaajan sijainnista huolimatta. Puomin jälkeen hypyn kautta U-putken umpkikulma epäilytti itseäni, mutta turhaan, sillä Jippi löysi putkeen hyvin. A:lle tuli osuma, vaikkakaan vieläkään ei ollut niin rentoa menoa A:lla kuin mitä voisi olla. A:n epävarmuus johtuu varmasti ihan siitä, että sitä ei olla paria yksittäistä toistoa lukuun ottamatta tehty pitkiin aikoihin ja on ollut tarkoituksena ottaa boksi tai pumppi avuksi, jotta saataisiin alastulon laukkaa aavistuksen venytettyä (nyt Jippi tulee aavistuksen turhan kootusti alastulolle). Hiomista siis vielä riittää, mutta lopputuloksena kuitenkin nolla ja 1.sija eli Jipille eka LUVA kakkosista :) 

Lauantai-iltana sitten mökillä koirat pääsivät vielä leikkimään ja sama jatkui myös tänään aamuna ennen kuin lähdettiin kohti kotia. Nyt on taas uni maistunut molemmille koiruuksille :) Mökillä ei tullut oikeastaan kuvia napsittua, mutta sen sijaan tässä on nyt vihdoin niitä parin viikon takaisia kuvia, joita lupailin lampilenkiltä! 












2 kommenttia:

  1. Mökkeily on kyllä mukavaa! Cavakin pääsi tutustumaan mökkielämään viikonloppuna ja tällä viikolla sitten uudestaan vähän pidempi pätkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkeily on ihan parasta! Kiva, että Cavakin pääsee mökille ja ilmeisesti on myös aikamoisen ihastunut uimiseen :)

      Poista