Tänään Jippi kävi fyssarilla (Tamaralla) ja typynen on oli kaikin puolin hyvässä kunnossa! Ei mitään kummempia jumeja missään :) Tämä oli helpotus, sillä pari viikkoa sitten I-HAHn agileirillä ollessa Jippi erikoistui rimojen pudotteluun ja etenkin tiukissa käännöksissä siivekkeet heilui ja rimat roiskui. Silloin vähän pohdin, että onkohan syy jumeissa, mutta toisaalta myös näytti siltä, että Jippi hakeutui ihan liian lähelle ponnistuspaikkaa ja siitä syystä tiputteli rimoja. Sain Lehdistön Esalta hyviä vinkkejä siihen, että miten treenata takaakiertoja niin, että koira alkaisi hakea optimaalisempaa ponnistuspaikkaa eli täytyy niitä nyt treenailla! Jälkikäteen vasta tajusin, että molempien päivien radoilla tiukat käännökset/takaakierrot, joissa pudotuksia tuli, hypättiin aina vastapäivään. Jipillä oikealle kääntyminen on selvästi se sille vahvempi suunta kääntyä, mikä näkyy ihan arjessa (uidessa kääntyy oikean kautta ympäri, ilopomppiessaan tekee aina kieppejä oikeaan, lenkeillä hakeutuu mieluummin vasemalle puolelleni eli kontaktia ottaessa on kääntyneenä oikealle). Eli veikkaanpa, että sille on vain oikeasti vaikeampaa suorittaa tiukoissa käännöksissä hyppy vasemmalle, kun se on sille ei-niin-luonteva suunta. Eli nyt, kun tuli vahvistettua se, ettei jumeja ole, tehtävälistalla on siis näiden hyppyjen vahvistaminen molempiin suuntiin. Ja onneksi toispuoleisuus ei ole kuitenkaan niin voimakasta, että näkyisi/tuntuisi esim fyssarin käsittelyssä toispuoleisina lihaksina tms. Enemmän varmaan koordinaatiosta kyse eli treeniä treeniä, niin hyvä siitä vasemmalle kääntymisestäkin tulee :)
Jippi saa lepäille hoidon jäljiltä (vaikkei tätä arvostakaan, on nimittäin ollut ihan törkeästi virtaa nyt parina päivänä! Kivasti oli ihan paukut loppu SM-kisoissa ja sitten niiden jälkeen virtaa on riittänyt, vaikka muille jakaa :D), mutta Hugo sen sijaan pääsee kohta treenaamaan! Päivisin on nyt liian kuumaa touhuta mitään isompaa, joten ajoitetaan treenailut ja lenkkeilyt nyt iltoihin ja aamuihin. Hugon kanssa ohjelmassa on rally-tokoilua! Käännöksiä olisi tarkoitus hioa, samoin kuin seuraamista, joka meinaa edistää :) Ja ehkä me tokoakin vähän tehdään. Ollaan Hugon kanssa treenailtu ruutua ja merkille lähettämistä, vaikkei tokokisoihin aikomusta olekaan. Tänään voisi kokeilla ohjattua noutoa!
Onko vinkkejä jakaa meille muillekin? Vaikka alkuun koitin opettaa Gatsbylle, ettei niitä siivekkeitä ihan kannata nuolemalla kiertää, juuri paremman ponnistuspaikan takia, niin liian tiiviiksi ovat taas menneet. Vielä ei tiputa rimoja, mutta treenataankin yleensä 55cm korkusilla. En tiedä miten kävis 10cm koekeammilla...
VastaaPoistaHmmm. Se ohje on aika simppeli, mutta vaikea selittää :D Katsotaan, josko saisin jossain vaiheessa videoitua, niin voin laittaa sulle näytille :)
PoistaSen oon kuullut, että monesti, jos koira oppii jo matalia rimoja tehdessään takaakierrot, niin oppii herkästi ponnistamaan liian läheltä. Jipillä syynä tosin on todennäköisesti enemmänkin se, että lähtökohtaisesti käännökset meinasi valua ja ollaan aika paljon työstetty niitä, jotta ollaan saatu oikeasti tiukat käännökset. Ja sitä ne todellakin nyt on :D Jonkinlainen kultainen keskitie kun vielä löytyy, niin ollaan iloisia :)