Hugo ei paljon pakkasista piittaa - kiitos paksun turkin! Ainoa, mitä välillä paleltaa, ovat tassut, joihin tuntuu kertyvän häiritseviä lumipaakkuja. Lenkkeilyä ja lumileikkejä ne eivät kuitenkaan ole häirinneet, ja itsekin olen pukenut ulos lähtiessä sen verran monta vaatekerrosta, ettei ainakaan vielä ole onnistunut pakkanen liialti puraisemaan. Katsotaan nyt, kun on lupailtu, että lähentelee -20 astetta.
Olin tänään Messukeskuksessa pentunäyttelyssä - ihan vain katselemassa. Colliepentuja oli näyttelyssä reilut 30, joten katseltavaa riitti. Oli todella kiva reissu, minä en nimittäin ole käynyt aiemmin kuin kerran koiranäyttelyissä ja silloinkin olen tainnut olla sen verran pieni, etten ymmärtänyt touhusta muuta kuin että onpa paljon söpöjä hauvoja. Oli myös mielenkiintoista nähdä etenkin muita Hugon ikäisiä urospentuja etenkin. Joulukuun alussa onkin sitten vuorossa Voittajanäyttelyt, jossa pääsee ihastelemaan aikuisia collieita. Ja vähän muitakin koiria :)
Tänään olivat tämän syksyn viimeiset tottistreenit. Vaikka vasta kesken syyskauden päästiin aloittamaan koulutuksissa käynti, niin silti olemme saaneet hyviä vinkkejä siihen, miten nyt jatkaa koulutustauon ajan treenaamista omin päin.
Lopuksi vielä video, jonka jonkin aikaa sitten löysin netistä. Video söpöstä pienestä pennusta, joka yrittää kovasti matkia omistajan vihellyksiä :) Pitää ehkä olla kuitenkin kiitollinen, ettei Hugo omaa näin kimakkaa ääntä, eikä myöskään käytä sitä näin vuolaasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti