Nyt on toivottavasti selvitty tulehduksista - torstaina vien vielä kontrollinäytteen, ja toivotaan, ettei löytyisi enää pöpöjä. Hugo tuntuu ainakin palanneen ihan ennalleen, eli on taas oma pirteä itsensä ja lenkkeilykin sujuu pysähtymättä pissalle parin minuutin välein!
Lauantaina oltiin Aapo-koiran synttäreillä ja Hugo esitteli sitten siellä opittuja käytöstapoja: etutassut ruokapöydällä yritti varastaa ruokaa tarjoiluastioilta! Ja sama toistui myös sunnuntaina isänpäivänä meidän käydessä minun mummin ja papan luona. Kotona ei tällaista ole oikeastaan harrastanut, mutta johtuuko sitten siitä, ettei meillä normaalisti jätetäkään pöydän reunoille ruokia? Täytyy alkaa opetella ruokien rauhaan jättämistä laittamalla ihan vaikka ärsyksi niitä lautasia reunalle. Täytyy Hugon vain oppia, ettei ihmisten ruokiin kosketa, vaikka kuinka se pitkä nenä niihin ylettäisikin!
Ollaan treenailtu lähiaikoina perustottelevaisuutta ja mm. esineruutua varten ihan alkeita, mutta itse jälkitreenit ovat olleet pikkutauolla lähinnä puitteiden puutteessa. Lähellämme oleva pelto/niitty alkaa olla kuitenkin nyt taas sen verran lyhyessä nurmessa (kesäisin rehottaa melkein polven korkuisena), että tein tänään siellä Hugolle yhden jäljen. Edelleen namitan joka askeleen, mutta askelväli on jo suht pitkä. Meni mielestäni tauosta huolimatta tosi hyvin eli nenä toimi ahkerasti tauotta, eikä jäljeltä eksytty :) Täytyypä tässä ennen lumien tuloa käydä vielä siellä pellolla treenaamassa ennen kuin jäävät jälkiopit talven ajaksi hautumaan.
Kuvien ottamisessakin on ollut taukoa lähinnä jatkuvan pimeyden vuoksi. Ulkokuvia on hankala ottaa, kun usein lenkkiaikaan on jo ehtinyt pimentyä sen verran, ettei kunnolllisia kuvia saa otettua. Tässä kuitenkin muutama sisäkuva viikkoa vajaa 5-kk Hugosta. Säkäkorkeuttakin on sellaiset 50 senttiä jo!
Saisinkohan mä ton namin, jos mä oikein nätisti hymyilisin?
Hugosta on tullut jo tosi iso poika! :)
VastaaPoista-Hanna
Niin on - sun pitää tulla ihan livenäkin katsomaan Hugoa joku päivä :)
VastaaPoista